vähintään 9h ja nukun kuin tukki; parissa minuutissa aivan täydessä horroksessa, ja aamulla herään raukeasti hymyillen ja venytellen sen jälkeen kun avokin kännyherätys on kiljunut korvan vieressä kolmisen minuuttia ja avomies itse lopulta tulee herättämään mut.....(ollaan siis sovittu että heräillään samoihin aikoihin)
eräänä yönä avomies kuuli palohälyttimen ääntä, herätti mut ja ilmoitti että lähtee katsomaan mistä ääni tulee ja palasi tuntia myöhemmin, selitti tilanteen enkä muistanut mitään mistään aamulla. sanoi että olin ollut älyttömän vihainen vaan yöllä kun se oli herättänyt mut, ja ollut takaisin unessa ennenkuin se ehti ovesta ulos. Ei paljon tulipalot haittaa! ;)
Ja vielä, en ole ikinä tajunnut kuinka monilla vaikuttaa esim. iltakahvit tai rankka iltatreeni unensaantiin vaikeuttavasti. Mulla maistuu uni vaan paremmin
miehellä on ollut univaikeuksia koko yhdessäolomme ajan, ja hän on yleensä aina aika väsynyt. Varmaan tuntuu kivalta kun vieressä on tämmöinen tapaus.. no, minkä tälle mahtaa
ainoastaan silloin, kun ei ole tullut liikuttua aikoihin (esim. jonkun sairaustumisen takia) tulee niin kova levottomuus että se vaikeuttaa nukahtamista. onneksi en ole sairastellut aikoihin!