- Liittynyt
- 30.10.2004
- Viestejä
- 210
Minä ymmärrän kyllä täysin, mitä aloittaja hakee takaa. Itselläni oli aikaisemmin ihan sama juttu. Vitutti ihan suunnattomasti, että kukaan ei laskenut fitnesstä tosissaan otettavaksi urheiluksi. Tämän asian kanssa tuli painittua pitkään. Kyllähän se joskus saattoi hieman nakertaa, kun teit tuolla kello viiden aikaan räkä poskella loikkatreenejä ja käytit illat salitreeneihin - ja silti olit kaikille vain jumppaaja. Kaikki mahdolliset lentopalloilijat ym.-3-kertaa-viikossa-treenit-joukkueen-kanssa-eikä-omaa-aktiivisuutta-ollenkaan-kaverit olivat sitten kaikille niitä todellisia urheilijoita. :itku:
Minulle kävi sitten kuitenkin niin, että pääsin urheilulukioon sisälle ja lajina oli fitness. Toisin sanoen minut "tunnustettiin" ensimmäisen kerran elämässäni "oikeaksi" urheilijaksi. Voisi kuvitella, että olisi helpottavaa saada ensimmäisen kerran elämässään arvostusta omalle lajilleen, niin minäkin silloin alkuun ajattelin. Mutta. Kun yritetään tunkea jotain sellaista lajia kuin fitness samoihin spekseihin muiden urheilulukio lajien kanssa-eihän se onnistu. Tuona aikana muut ehkä saattoivat arvostaa fitnessiä enemmän urheiluna sekä minua sitä kautta urheilijana. Minä kuitenkin kadotin kokonaan arvostuksen. Niin omaa lajiani kuin itseäni kohtaan.
Vuoden kärvistelyn jälkeen oli pakko viheltää peli poikki. Fitnessin väkisin tunkeminen samanlaiseksi urheiluksi kuin kaikki muukin pilasi minulta siitä kaiken sen, mikä siinä minulle oli ollut tärkeää.
After all voin sanoa, että minun mielestäni siis fitness ei ole urheilua, ei varsinkaan body fitness -ja helvetin hyvä niin. Lajit ovat omalla tavallaan mielettömän hienoja eikä niitä tule mielestäni pilata yrittämällä sovittaa niitä sellaisiin määritelmiin joihin ne eivät yksinkertaisesti istu. Kehonrakennus, body fitness, fitness ovat kaikki ennen kaikkea hienoja elämäntapoja. Tai ainakin niiden minun mielestäni kuuluisi olla. Kilpaileminen kaikessa vaativuudessaankin on ainakin minulle vaan se kirsikka kakun päällä.
Aloittajan olisi hyvä ehkä miettiä sitä, miksi hänelle on niin tärkeää tulla kutsutuksi urheilijaksi. Loppuen lopuksi mitä väliä sillä on. Nykyään minulle nimittäin on aivan sama minä jumppailijana ihmiset minua pitävät. Tähän mennessä minä tiedän jo itse, mitä minä olen ja mitä minä en ole, ja osaan myös arvostaa kaikkea sitä.
Meni ehkä vähän asian vierestäkin, mutta oli pakko päästä kommentoimaan, kun noita samoja ajatuksia olin kuitenkin aikaisemmin päässäni pyöritellyt. En ehkä saanut ilmaistua pointtiani ihan niin selkeästi kuin olisin tahtonut, mutta ehkäpä joku jopa ymmärsi, mitä hain takaa.
Minulle kävi sitten kuitenkin niin, että pääsin urheilulukioon sisälle ja lajina oli fitness. Toisin sanoen minut "tunnustettiin" ensimmäisen kerran elämässäni "oikeaksi" urheilijaksi. Voisi kuvitella, että olisi helpottavaa saada ensimmäisen kerran elämässään arvostusta omalle lajilleen, niin minäkin silloin alkuun ajattelin. Mutta. Kun yritetään tunkea jotain sellaista lajia kuin fitness samoihin spekseihin muiden urheilulukio lajien kanssa-eihän se onnistu. Tuona aikana muut ehkä saattoivat arvostaa fitnessiä enemmän urheiluna sekä minua sitä kautta urheilijana. Minä kuitenkin kadotin kokonaan arvostuksen. Niin omaa lajiani kuin itseäni kohtaan.
Vuoden kärvistelyn jälkeen oli pakko viheltää peli poikki. Fitnessin väkisin tunkeminen samanlaiseksi urheiluksi kuin kaikki muukin pilasi minulta siitä kaiken sen, mikä siinä minulle oli ollut tärkeää.
After all voin sanoa, että minun mielestäni siis fitness ei ole urheilua, ei varsinkaan body fitness -ja helvetin hyvä niin. Lajit ovat omalla tavallaan mielettömän hienoja eikä niitä tule mielestäni pilata yrittämällä sovittaa niitä sellaisiin määritelmiin joihin ne eivät yksinkertaisesti istu. Kehonrakennus, body fitness, fitness ovat kaikki ennen kaikkea hienoja elämäntapoja. Tai ainakin niiden minun mielestäni kuuluisi olla. Kilpaileminen kaikessa vaativuudessaankin on ainakin minulle vaan se kirsikka kakun päällä.
Aloittajan olisi hyvä ehkä miettiä sitä, miksi hänelle on niin tärkeää tulla kutsutuksi urheilijaksi. Loppuen lopuksi mitä väliä sillä on. Nykyään minulle nimittäin on aivan sama minä jumppailijana ihmiset minua pitävät. Tähän mennessä minä tiedän jo itse, mitä minä olen ja mitä minä en ole, ja osaan myös arvostaa kaikkea sitä.
Meni ehkä vähän asian vierestäkin, mutta oli pakko päästä kommentoimaan, kun noita samoja ajatuksia olin kuitenkin aikaisemmin päässäni pyöritellyt. En ehkä saanut ilmaistua pointtiani ihan niin selkeästi kuin olisin tahtonut, mutta ehkäpä joku jopa ymmärsi, mitä hain takaa.