Fallout 3 - klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1)
4.8.2008
Jukka O.
Amerikkalaisen Bethesda Softworks -studion työstämä roolipeli Fallout 3 on teos, joka on herättänyt huimia tunteita jo ensihuhuistaan ja julkistuksestaan lähtien. Kaksi ensimmäistä Falloutia on tietokonepelien historian todellisia klassikoita, parhaimpia seikkailuja koskaan.
Eri pelifirman tekemä erilainen Fallout ei voi koskaan saavuttaa vanhojen faniensa silmissä samaa hyväksyntää. Se on fakta eikä sille ei voi mitään. Tärkeämpää lieneekin selvittää, että millaisen vastaanoton peli saa tämän päivän pelaajien keskuudessa. Onko Fallout 3 mistään kotoisin? Onko se hyvä peli omana itsenään? Onko ydintuhon jälkeinen maailma rapistunut ja kauhistuttava ympäristö vai iloisten teletappien leikkikenttä?
I don’t want to start a fire…
Fallout 3 on ennen kaikkea suuri tarina. Peli jossa on alku, loppu ja siinä välissä kertomus. Kertomus ei ole ontto kehikko vaan motivaattori, jo aivan pelin alusta lähtien.
Tapahtumat saavat alkunsa kauan ennen varsinaista pelin alkua, kun maan päällä käydään tuhoisa ydinsota vuonna 2077. Ydintuli syö suurimman osan ihmiskunnasta. Selviytyjät joutuu kituuttamaan radioaktiivisuuden keskellä. Se tekee tietysti oikein gutaa perimälle.
Ydintuho ei kuitenkaan ollut täydellinen maailmanloppu… Vain käsikirjoitus seuraavalle sodalle, jota käydään kaikkialla. Vain pienet, yksittäiset pesäkkeet ylläpitävät etäistä kuvaa sivilisaatiosta. Niiden ympäristössä laki on vahvimman kädessä, suurimman aseen omistajalla.
Sen keskellä osa ihmisistä selviää jotakuinkin kunnossa maanalaisissa suojissaan. Kuka järjissään, kuka ei.
Pelaaja on erään tällaisen maan alle piiloutuneen ihmisryhmän jäsen. Oma holvi kullan kallis, sanotaan. Vault 101 on syvällä maan alla ja siellä synnytään, eletään onnellinen ja suojaisa elämä - ja lopulta myös kuollaan. Vault 101 ei ole koskaan avannut oviaan ulkopuoliselle maailmalle, vaan luonut sinne oman suljetun yhteiskuntansa.
Pelaaja on alussa yksi tuiki tavallinen taapero, joka saapuu maailmaan Vaultin synnytyssairaalan kautta. Aika graafisesti. Tässä vaiheessa pelaaja valitsee sukupuolensa, rotunsa ja luo muun muassa kasvonsa. Käytettävissä on erilaisia valmiita kasvopohjia, joista voi muokata haluamansa, tai sitten pelaaja voi työstää naamansa oikein pikkutarkasti ja huolellisesti. Hauskana detaljina pelaajan isän kasvot generoidaan pelaajan pärstän mukana niin, että sukulaisuussuhteen tunnistaa selvästi.
Syntymän jälkeinen alkupeli on herkkä vauvasimulaattori, jossa pelaaja harjoittelee ensiaskeleitaan, tutustuu pelimaailmaan ja kasvattaa varttumisensa myötä tietynlaisen siteen ympäristöönsä ja muihin pelihahmoihin.
Pelin ihka ensimmäinen tehtävä on sekin suorastaan huikea. Pelaaja kun täytyy ottaa ensimmäiset askeleensa ja kävellä isukin luo. Todella mainiota. Pian sen jälkeen jatketaan hahmonkehityksen parissa ja valitaan vauvelille ensimmäiset ominaisuudet jakamalla hahmopisteitä muun muassa vahvuuden, havaintokyvyn, onnen ja kestokyvyn välille.
Vauvavaiheesta loikataan 10 vuotta eteenpäin, pelaajan syntymäpäivään. Maanalaisessa yhteiskunnassa eletään niin ilon kuin surunkin hetkiä - ihmisiä syntyy ja kuolee, mutta synttärien merkitys on entisensä. Tässä vaiheessa pääsee jo varsinaisesti pelaamaankin.
Synttäribileissä on vieraana niin kavereita kuin vähemmänkin kavereita, joten dialogien ja toiminnan vaikutukset ja avartuvat hiljakseen. Antaako periksi inhottavalle pullistelijalle vai pistääkö kova kovaa vastaan? Mitä seurauksia valinnoilla on? Entä miten muut suhtautuvat sinuun? Oletko muille ilkeä? Kiva? Nöyristelevä? Käytöksesi heijastuu muiden hahmojen suhtautumiseen ja sitä kautta esimerkiksi heidän keskusteludialogiinsa.
Nuoruusosiot eivät kestä ylettömän pitkään, mutta niiden avulla pelaaja sitoutetaan pelimaailmaan ja hänelle syntyy tietty ymmärtämys sen toiminnasta. Mikä tärkeintä, pelaaja ymmärtää myöhemmän pelin tapahtumia ja arvostaa avointa pelimaailmaa, kun alkupeli on vietetty Vault 101:n ahtaiden seinien sisällä. Alkupelin toteutusta voikin pitää yksinomaan hienona ja tyylikkäänä ratkaisuna, vaikka jotkut saattavatkin ehkä hermoilla, kun ydinsaastemaailma ei avaudukaan heti silmien eteen.
Seikkailun alku onkin selvä viesti pelin suunnittelijoiden ja käsikirjoittajien visiosta. Fallout 3 on tarina. Pitkä ja looginen kertomus, jolla on alku, kenties loppukin. Pelaaja on selkeästi joku, motiiveineen kaikkineen. Kymmenen pistettä ja mutanttipapukaijamerkki.
Lopulta alkaa myös se todellinen peli. Pelaaja on täysi-ikäinen ja Vault 101 on kaaoksen vallassa. Pelaajan isä, arvostettu tiedemies, on poistunut holvista. Kukaan ei ole koskaan, siis koskaan, aikaisemmin astunut ulos. Miksi isi teki näin? Pelaaja varustautuu ja pakenee, ulos karuun, vaaralliseen maailmaan. Isi, missä olet?
Toivo ja turmio
Fallout 3 on saanut monilta vanhemman polven roolipeliharrastajilta raa’an tuomion jo etukäteen. Ymmärtäähän sen, kun sarjan kahden aiemman pelin isometrinen kuvakulma ja toteutus on uhrattu modernin 3D:n ja FPS-näkymän tieltä. Eihän peleissä ole päällepäin enää juurikaan samaa.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että tekninen toteutus voisi olla toissijainen? Voisivatko pelin henki, tarina ja sisällöllinen toteutus olla tärkeämmät? Fallout 3 saattaisi onnistuessaan jopa herättää vanhemmat Falloutit uudestaan henkiin ja jopa nostaa ne myyntilistoille, kuten Diablo 3:n julkistus teki Diablo 2:lle. Kenties se osaltaan innoittaisi muitakin pelintekijöitä.
Se todellinen kysymys kuuluukin näin: onko Fallout 3 hyvä peli? Toimiiko se omassa mittakaavassaan? Vetääkö tarina? Toimivatko taistelut? Imeekö se mukaansa?
Väittäisin, että vastaus kaikkiin kysymyksiin on ehdoton kyllä.
En toki ehtinyt nähdä pelistä kuin pienen osan, mutta esimerkiksi pelimaailmaan ripotellut pienet tarinalliset yksityiskohdat loivat mieletöntä tunnelmaa. Eräässäkin vaiheessa pelaaja kuulee radiostaan hätäviestin, jossa pyydetään apua. Auttaisitko vai etkö? Omatkin resurssit ovat niin vähissä, ettei niistä oikein muille riittäisi.
No, autetaan kuitenkin. Radiosanoma antoi osviittaa avuntarvitsijoiden sijainnista mutta täsmällinen paikka piti etsiä ja päätellä itse. Lähetyksen suuntimisen ja hienoisen etsiskelyn jälkeen löytyikin bunkkerin sisäänkäynti, jonka sisältä jotain kovin surullista. Apu ei ollut koskaan ehtinyt perille. Vuosia tai vuosikymmeniä vanha hätäsanoma toistui automaattisesti. Lähettäjistä oli jäljellä enää pelkät maatuneet ruumiit.
Tämänkaltaiset pienet tehtävät ja löydöt luovat mielettömän tunnelmallista kuvaa muusiksi menneestä maailmasta. Vaikka kaikki niistä ei sinänsä edistäkään varsinaisesti tarinaa, niin kaikkien pienten yksityiskohtien ja löytöjen myötä pelimaailma antaa itsestään lohduttoman ja surullisen kuvan. Ja toivon mukaan pistää pelaajankin miettimään. Vaikka pelissä onkin seikkailun lisäksi myös toimintaa ja räiskintää, niin välittääkö mikään oikeastaan tämän sodanvastaisempaa viestiä?
Siinä samalla pelissä on kuitenkin myös vahva annos toivoa. Ihmiset yrittävät selviytyä, kukin omalla tavallaan. Sekä sivuhenkilöt että pelaaja itse löytävät toisistaan jotain positiivista ja yrittävät selviytyä hymy huulillaan seuraavaan päivään.
Fallout 3 -juttusarjan seuraavassa osassa astelemme ulos kotiholvin ovesta, ulos kauhistuttavan kummaan mutta ah niin jännittävään maailmaan.
eDome
