Yleinen keskustelu psykologien kanssa ja sen mitä edellä mainittua on seurannut antaisi ymmärtää pääsääntöisesti sen, ettei ole perusteita uskoa, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsilla olisi huonommat oltavat kuin perinteisen perheen lapsilla.
Suoraselkäisenä älykköhomona tunnettu Jukka Sakari Hankamäki ei taida olla aivan yhtä optimistinen,kuin mitä yllä mainitut keskustelijat.
"Adoptiopolitiikka
Eduskunta hyväksyi keväällä 2009 adoptiolain muutoksen, joka sallii perheen sisäisen adoption rekisteröidyssä parisuhteessa oleville. Sisäinen adoptio tarkoittaa, että nais- tai miesparin toinen osapuoli voi adoptoida toiselle kuuluvan lapsen.
Koska lapsia syntyy vain miehen ja naisen sukusoluista, on selvää, että lapsen huoltajuuden on alun perin pitänyt kuulua (tai ainakin olla menossa) myös vastakkaista sukupuolta olevalle henkilölle.
Mitä uusi laki käytännössä merkitsee? Se liittyy yleensä tilanteisiin, joissa ihmiset ovat hankkineet lapsen heteroseksuaalisessa suhteessa. Näin ollen lapsella on väistämättä sekä biologinen äiti että isä.
Kun homo- tai lesboparit saavat yhteishuoltajuuden, lapsen biologinen äiti tai isä on väistämättä syrjäytettävä. Tämä puolestaan ei ole nähdäkseni lapsen edun mukaista.
Se ei ole myöskään miesten edun mukaista.
Suurin osa samaa sukupuolta olevista pareista, joiden perheeseen kuuluu lapsi, on naispareja. Biseksuaali nainen on siis pullauttanut lapsen, antanut sen jälkeen lemput miehelle, saanut yksinhuoltajuuden ja sitten hakee tällä tavoin anastamalleen lapselle yhteishuoltajuutta uuden samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa. Miehille jää myös tässä seksuaalisessa hyväksikäytössä pelkkä välineen, eli sukusolujen luovuttajan, asema.
Ja tietysti lapsen suhde hänen isäänsä katkaistaan. Tapauksista valtaosa toteutuu juuri näin päin. Vastustin lakihanketta samoista syistä kuin vastustin jo vuonna 2006 hyväksyttyä hedelmöityshoitolakiakin: se polkee miesten asemaa.
Feministisen lobbauksen tuloksena syntynyt lakiesitys ei paranna myöskään lapsen asemaa syistä, jotka mainitsin edellä.
Se, että joiltakin lapsilta ja nuorilta on eräissä tutkimuksissa saatu myönteisiä arvioita ilman isää kasvamisesta, sisältää subjektiivisiin itsearviointeihin liittyvän harhan: lapsella on taipumus oikeuttaa omaa asemaansa ja puolustella sitä ”hyväksi”, sillä hän ei itse tunnista tai pysty myöntämään sitä kurjaksi.
Lapsi siis kehuu kurjiakin perheolojaan, koska hän pyrkii pitämään kiinni omasta itsearvostuksestaan ja paikastaan perheessä. Joskus lapsi voi valehdella perheolojensa olevan kunnossa myös välttääkseen uhkaavan huostaanoton.
Muutamissa tapauksissa adoptio voi tietenkin pelastaa lapsen parempiin oloihin, jos hänen biologiset vanhempansa ovat esimerkiksi kuolleet, hunningolla tai olosuhteet ovat muutoin huonot. Tällaiset lapset ja nuoret ovat kuitenkin usein moniongelmaisia, ja heidän sijoittamisessaan muihin perheisiin pitäisi olla valikoiva.
Kannatan tietysti homoseksuaalien tasavertaisuutta kaikissa muissa asiakysymyksissä.
Saattaisin kannattaa myös homoparien ulkoista adoptiota eli oikeutta adoptoida kokonaan vailla vanhempia oleva lapsi. Tällaisia hädänalaisia lapsia riittää adoptoitaviksi eikä heitä tarvitsisi hankkia lisää pinseteillä. Samoin kannattaisin hedelmöityshoidolla tapahtuvaa lesbonaisen ja homomiehen lapsenhankintaa,
mikäli lakiesitys tunnustaisi miehen oikeuden lapseen ja lapsen oikeuden isään. Tällöin lapsella olisi luonnollinen äiti ja isä. Sen sijaan nykyinen lainsäädäntö pakottaa miestä anomaan isyyttä myös omaan biologiseen lapseensa ”sijaisvanhemmuutena”.
Poliittisesti arvioiden hedelmöityshoitolaki ja adoptiolain muutos perustuvat biologisten jälkeläissuhteiden kiistämiseen ja katkaisemiseen, ja ne ovat lähtöisin kommunistisesta yhteiskuntateoriasta. Janicat ja Jessicat ovat kai nyt riemuissaan, kun saivat kyseiset lait läpi. Mutta kuinka onnellinen on se pihamaalla leikkivä pikku Pekka, kun hänellä lopultakin on kaksi oikeaa äitiä?"
Lisäksi:
"Eduskunta sääti vuonna 2006 hedelmöityshoitolain, jolla vierassperman anonyymi käyttö tehtiin lailliseksi.
Isättömien lasten tuottaminen on mielestäni ongelma niin lapsille, aikuisille kuin yhteiskunnallekin. Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppainen osoitti väitöskirjassaan vuonna 2001, että isättä kasvanut poika syyllistyy aikuisena kahdeksan kertaa todennäköisemmin vankeusrangaistuksen tuottavaan väkivallantekoon kuin poikalapsi, jonka kasvatuksessa isä on ollut mukana, ja vankeuteen ajautuvan naisen merkittävin käyttäytymistä selittävä tekijä oli lapsuudesta puuttuva isä. Tutkimuksessa seurattiin 11 000 henkilöä 32 ensimmäisen ikävuoden ajalta.
On tietenkin kyseenalaista, miten hyvin rikollisuuteen ajautuminen sopii elämän kurjuuden tai hyvinvoinnin mittariksi, mutta yhden kriteerin se joka tapauksessa tarjoaa. Se, että yksinhuoltajaperheiden lapset ja nuoret eivät ole olleet elämässään täysin hunningolla, ei riitä perusteeksi sille, miksi yhteiskunnan pitäisi kannustaa isättömien lasten tuottamiseen. Lapsen oikeus biologiseen isään ja biologisen isän oikeus lapseen on tärkeämpi asia kuin naisten itsekkyyden tyydyttäminen. Tässä mielessä asetun suoraselkäisenä homomiehenä miesten luonnollisten oikeuksien puolelle yhteiskunnan matriarkaalista vallankäyttöä vastaan."
Keskeinen kysymys kuuluu, millä oikeudella kukaan henkilö tai mikään taho saisi kieltää lapselta hänen isänsä. Uuden lain puolustajat ovat vedonneet käsitykseensä, jonka mukaan tärkeintä on, että lapsella on ylipäänsä ”rakastavat vanhemmat”. Mutta miksi kutsua ”rakastaviksi” sellaisia ihmisiä, jotka haluavat ensi töikseen kieltää lapselta hänen isänsä ja lyödä poikki hänen biologisen isäsuhteensa?
Uusi hedelmöityshoitolaki on esimerkki naisliikkeen ja feministisen ajattelutavan aikaansaannoksista yhteiskunnassamme. Se on seuraus naisten jatkuvasta oman edun tavoittelusta, pyyteellisyydestä ja siitä heidän usein esittämästään ajatuksesta, että ”en voi olla nainen, jos minulla ei ole lasta”. Naisten ahneudella pitäisi olla rajat. Uuden lain myötä naiset voivat käyttää miehiä pelkkinä spermakoneina,
mikä loukkaa varsinkin heteromiesten oikeuksia.
Tasapainoisimmat nuoret varttuvat perheissä, joissa on sekä isä että äiti. Eduskunnan säätämä uusi laki antaa huonon esimerkin tavasta, jolla lapsiin suhtaudutaan kuten esineisiin ja miehiä kohdellaan kuin käyttötavaraa."
