Elokuva-arvostelut!

[Tigre]

Weapons (2025)

Eräänä yönä yhden koululuokan oppilaat mystisesti katosivat yön pimeyteen jokainen samaan aikaan klo 2:17 eivätkä ole tulleet takaisin. Hyvä / pelottava idea kauhuleffalle, kun jo ajatuksena creepy tuollainen, kun kaikki vaan häviää samaan aikaan jälkiä jättämättä, etenkin kun tapahtuu keskellä yötä pimeässä, tehden jutusta vielä karmivamman ja jonkin pelottavan pahansuopan läsnäolon asian liittymisen katoamisiin + se et kukaan ei ole yöllä näkemässä joukkokatoamista. Pelottava epätietous ja mystisyys vallitsee kaiken yllä.

Tapaus ravistelee realisesti koko koulua ja yritetään etsiä syyllistä ja ensin keihään kärjet osoittaa katoaneen luokan opettajaan. Leffassa on tosi tyylikäs rakenne, pitkin leffaa tulee useita jaksoja, mustaan rutuun tulee henkilöiden nimiä tasaisiin väliajoin, ja heidän näkökulmastaan seurataan tapahtumia, jotka liittyy jokainen omalla tavallaan leffan katoamisjuoneen. Vielä kiinnostavamman tuosta jaksopohjaisuus toteutuksesta tekee sen, että esim henkilö A jakso liittyy henkilö B jaksoon eli tapahtumat on yhdistetty linkittyen tosisiinsa ja vielä taitavalla tavalla koottua palapeliä jossa nivoutuu tapahtumat, jossa mysteeri hienosti aukeilee.

Alussa kertomani pelottavan idean lisäksi myös toteutus on todella pelottavaa ja taitavalla tavalla osattu tehdä. Hyvin painostavaa unihalvaus / valveunimaista tunnelmaa ja kohtia, jossa lyödään ruutuun katsojalle sen tason karmivan näköistä juttua että hyi hemmetti. Myös jump scareja, mut ite ollut aina sitä mieltä, jos alla on pohjana pelottava tunnelma, niin jump scaret on tosi mukavia lisukkeita, mutta silloin taas jos kauhuleffa nojaa noihin säikytyksiin, niin silloin ne on hirveetä kuraa. Äänimaailma oli hyvällä tavalla ihan hirveän kuuloista, voimistuvaa huutavaa ääniraitaa yhteydessä karuimpiin tuntui oikeasti psyykeen päälle. Kuvaus ja maskeeraukset oli myös hienoja.

Siinä vaiheessa kun alkaa selvitä katoamisten syy, joka oli erittäin creepya ja puistauttavan vinksahtanutta ja tuossa kohtaa touhu lähtee menee kyllä niin hävyttömälle tasolle koko ajan loppuun asti voimistuen, niin oikeasti nauratti ja ahdisti samaan aikaan monessa kohtaa. Ymmärrän miksi imdbn kuvauksessa oli dark comedy.

Tää on Nosferatun kanssa niitä todella harvinaisia nykykauhu timantteja.

9 / 10

 

[Fatboy slim]

Ei ole kauheasti ollut aikaa katsoa elokuvia mutta täällä suositelluista tuli katsottua kuitenkin seuraavat:

Jacob's ladder (1990) Mielenkiintoinen (tavallaan Vietnam-) elokuva joka herättää alussa paljon kysymyksiä mitä siellä sodassa oikein tapahtui (ja ylipäätään mikä tapahtuu oikeasti ja mikä ei) eikä kaikki olekaan niin kuin ensin saattoi olettaa. 8.5/10

Take shelter (2011) Tämä oli kyllä meikäläisen makuun erittäin hyvä elokuva. Tässäkään ei alusta alkaen osaa oikein sanoa mikä on homman nimi ja sitten jossain vaiheessa teki väärän päätelmän jota vahvisti erityisesti ruokasalissa tapahtuva välikohtaus ja Michael Shannonin vakuuttavasti näyttelemä kilahtanut monologi ja hajoaminen. Loppu aivan saakelin hieno ja pystyy kuitenkin yllättämään, loppukohtaus piti katsoa pari kertaa uudelleenkin kun aiheutti ihan kylmiä väreitä ja musiikit olivat pirun hienot... 9+/10

Zodiac (2007) Tästä oli kovat odotukset kun ohjaajana Fincher ja perustuu kuitenkin tositapahtumiin. Jostain syystä tämä ei minulle kuitenkaan erityisesti kolahtanut, en osaa täsmälleen sanoa miksi. Väkivaltakohtaukset olivat mielestäni jotenkin mitäänsanomattomia ja (ehkä siksi) turhia vaikka sarjamurhaajasta ja tämän teoistahan tämä elokuva kertoo. Esim. samaisen ohjaajan Seitsemän- elokuvan tapa näyttää vain väkivallan lopputulokset oli paljon ahdistavampi ja toimivampi. Elokuvassa oli kyllä hyviäkin kohtauksia; esim. Arthur Leigh Allenin kuulustelu työpaikallaan oli varsin kuumottava. Kokonaisuutena pitkä elokuva oli kyllä pienoinen pettymys. 7/10

Saint Maud (2019) Kauhugenren elokuvia ei nykyään tule paljoa katsottua kun tuntuu että kovin harva teos on oikeasti edes kohtalaisen hyvä eikä pelkästään tai lähinnä jump scare- kohtauksiin perustuvia jaksa enää. Tämä teos erottui kyllä ihan edukseen koska elokuvan teho perustui enemmän psykologiseen kauhuun ja hiljalleen kiristyvään ja ahdistavampaan suuntaan kiertyvään tapahtumien kulkuun. Päähenkilön uskonnolliset sekoilut toivat mieleen toisen hyvän samaan aihepiiriin liittyvän elokuvan Frailty (2001), jonka taisin jättää pois hyvien elokuvien listaltani mutta joka sinne kuitenkin kuuluu! Saint Maud saa plussaa myös ahdistavasta ja pahaenteisestä äänimaisemasta. Moni kohtaus on erityisen hienosti kuvattu, esim. sinänsä ei mikään merkittävä kohtaus mutta kun Maud kävelee rappusia yläkertaan niin sekä takana portaiden alaosassa että edessä ylhäällä on pimeää; yksinkertainen mutta tehokas kuvauskeino ja saa aikaan synkkää tunnelmaa. Loppukohtaus suhteellisen karu. 8/10

 

[Tigre]

Hyviä mietteitä. Karuista lopuista noiden Take Shelterin ja Saint Maudin lisäksi Martyrs https://www.imdb.com/title/tt1029234/?ref_=nv_sr_srsg_0_tt_7_nm_1_in_0_q_martyr on jäätävä lopetus, veikkaan et moni nähnyt mut laitoin varmuudeksi linkin.

Ja tälle isot suosittelut. 10 leffa silmistä, mitä ne kertoo ja mihin ne johtaa.

I Origins (2014) ⭐ 7.3 | Drama, Mystery, Romance

1h 46m | R

www.imdb.com

Saman ohjaajan tää on myös komee aavemaisella tunnelmallaan

Toinen maailma (2011) ⭐ 6.9 | Drama, Mystery, Romance

1h 32m | K-16

www.imdb.com

 

[Fatboy slim]

Eilisiltana tuli katsottua ekaa kertaa tuo Oldboy (2003) ja voihan helvetti sentään mikä elokuva...Siis hyvässä (mutta silti sairaassa) mielessä. Myöhemmin illalla kotiin tullut vaimokekin kysyi että mikä on kun silmät noin pyöreät ja äijä muutenkin kummallisen oloinen...

Sairas pääjuoni tuli hyvin selväksi mutta vaatii vielä toisen katsomiskerran että kaikki askarruttamaan jääneet pienemmät käänteet saa käytyä läpi. Visuaaliselta ilmeeltään ja kuvaustekniikoiltaan myös erittäin hieno teos, samoin musiikit oli mahtavat. Ja saa pohtimaan kyllä monenlaista syvempääkin teemaa...

Aasialaisia elokuvia en ole montaa katsonutkaan mutta pitää ehdottomasti tutustua tarkemmin. Parasiten (2019) olen nähnyt ja erinomaisena elokuvana se(kin) taisi kuitenkin unohtua hyvien elokuvien listaltani aiemmin.

 

[Tigre]

Tuli nyt pitkästä aikaa katsottua tuo Oldboy. Oon joskus arvostellutkin tän, mut tää on sellainen leffa mistä voi löytää aina uusia juttuja. Musta on jotenkin tosi vaikea ilman spoilausta puhua tästä, joten jos et oo nähnyt niin en suosittele lukemaan.

Todella voimakas kokemus kaikessa pohdiskelevuudessaan, mikä laittaa oikeasti kelaamaan asioita. Päähenkilö Oh Dae-Su lla on 15 vuotta aikaa vangittuna miettiä asioita pohtien onko hän satuttanut jotain joskus jne, ja 15 vuoden vankeuden jälkeen Oh Dae-Su päästetään vapaaksi selvittämään syytä ja motiiveja vangitsemiselleen ja kuka on kaiken takana.

Laitetaan kantapään kautta päähenkilö Oh Dae-Su tajuamaan miten tämä on saanut pilattua Lee Woo-Jin (vangitsijan) elämän kokonaan menneisyyden pienellä juoruilullla. Leffa laittaa myös miettii omaa elämää, et miten jotkut asiat ei oo todellakaan niin itsestään selviä ja mustavalkoisia kuin mitä olisi voinut luulla. Leffan isoimpina teemoina mestarillisesti toteutettuna on kosto, anteeksipyyntö ja anteeksianto. Kosto ja anteeksipyyntö asioina on viety äärimmäisiin mittasuhteisiin. Hurjaa ja miettimään pistävää on myös miten Lee Woo-Jin joka vangitsti Oh Dae-Sun, niin hänellä ei ole enää mitään motiivia elää ja ainut mikä pitää hänet elossa on se, että ennenkuin hän lähtee oman käden kautta, niin hän haluaa Oh Dae-Sun ymmärtävän päässään totaalisesti, et miten mies on pilannut hänen elämänsä. Lee Woo-Jin in sydämen sammuttavan kaukosäädin juttu kertoo jo kuinka valmis hän on jo lähtemään

Juoni on myös uskomattoman hyvin rakennettu kokonaisuus, etenkin leffan lopussa siellä kattokerroksessa vasta kunnolla tajuaa miten nokkelasti koko leffan juoni on rakennettu. Se sunnitelman monimuotoisuus kaikkeudessaan minkä on rakentanut päähenkilölle. Hypnoosi juttu on ihan helvetin sairas ja ihan hemmetinmoisen ovelasti suunniteltu kokonaisuus. Ei viihdyttämään katsojaa vaan kuvaten sitä miten tosissaan hän haluaa Oh Dae-Sun ymmärtämään mitä on tehnyt.

Leffan nimi Oldboy kuvastaa hyvin miten mies on 15v aikana vanhentunut paljon, enkä tarkoita vaan fyysisesti vaan paljon enemmänkin sitä, että sisältäänkin mies on muuttunut tuona aikana vanhaksi väsyneeksi ja murtuneeksi mieheksi. Samalla kun Oh Dae Su on vankina Lee Woo-Jin on luonut niiden vuosien aikana Oh Dae Susta hirviön vihan ja koston himo silmissään. Tuohon hirviö asiaan liittyen tappelukohtauksissa oli myös pointtia, ne vahvisti tuota leffan teemaa, sitä kun Oh Dae Su mietiskelee onko muuttunut koston silmissä hirviöksi sisältään. Lee Woo-Jin kysyy ”mitä tapahtuu kun olet kostanut, tuska löytää sinut uudelleen” Lopun metaforinen kohtaus on siisti jossa Oh Dae-Su katsoo itseään ikkunasta ja lähtee kävelee ikkunasta pois päin ja jokainen askel vanhentaa häntä vuodella, lopulta hirviö kuolee pois. Choi min-sik on ihan jäätävän kova lopussa, kun siinä pyytelee anteeksi ja äärimmäisen tyylikkäät musiikit siivittää tunnelmaa. Loppuun maininta muurahaiset kiipeilee kasvoilla kohdasta kun Oh Dae Su järkyttyy kun näkee mitä telkkarista puhutaan hänestä ja seinät kaatuu tuossa kohtaa, voimakas kohtaus.

10 / 10

 

[Fatboy slim]

Näitä vähän pitempiä arvosteluita on kyllä tosi mukava lukea. Itse asiassa tämä koko viestiketju on kyllä sen suhteen melkoinen aarreaitta ja tullut aika pitkiä aikoja kahlattua ketjua läpi elokuvatärppejä hakiessa. Toisaalta usein on parempi, että elokuvasta tietää mahdollisimman vähän etukäteen, siis vaikkei arvostelussa spoilattaisikaan mitään ja onneksi useimmiten arvostelija on ottanut asiakseen varoittaa mahdollisista spoilauksista, kuten @Tigre tuossa yllä. Onhan esim. tuosta Oldboysta tosiaan varmaan vaikea kirjoittaa pidemmästi ilman että elokuvaa katsomattomalle paljastuu liikaa. Mutta joka tapauksessa kun on katsonut elokuvan, niin on mielenkiintoinen lukea mitä mieltä joku muu siitä oli ja miten tulkitsi asioita, esim. tuo Oldboy jättää kuitenkin auki tulkinnalle aika isojakin juttuja. En tiedä osaisinko itse pukea sanoiksi elokuvan herättämiä ajatuksia tuollaisen pitemmän analyysin muodossa, pitäisi ehkä yrittää.

Osin yllämainituista syistä koin paremmaksi listata hyvinä pitämiäni elokuvia jos joku osaisi heittää vaan sen perusteella hyviä elokuvaehdotuksia. En ole läheskään kaikkia ehdotettuja ehtinyt katsoa kun osaa en ole mistään löytänytkään mutta toistaiseksi kaikki ovat kyllä olleet hyvinkin katsomisen arvoisia ja omaan makuun sopivia, nöyrimmät kiitokset kaikille niistä.

 

[Stonder]

Kävin kattoo ton Bring Her Back. Loistava elokuva, en nyt osaa pisteyttää sen paremmin. Ei mikään helppo pala, koskapa on aika synkkä ja armoton. Kauhuelementit on pitkälti, muttei pelkästään, psykologisia, eikä elokuva anna juuri mitään helpotuksen hetkiä. Toki siellä muutama pakollinen säikäytyskin on. Tämäntyyppisissä juonikuvioissa korostuu myös se, minkälaista pahuutta viattomat nuoret joutuvat kokemaan.

Jos olisin jaksanut valvoa illalla myöhempään, olisin halunnut katsoa loppukevennyksenä televisiosta Charles Bronsonin loistavan (9/10) Breakheart Passin. Jos ihmettelette että sille en antanut täyttä kymppiä, niin se johtuu siitä, että Death Hunt, missä Bronsonin lisäksi on mm. Lee Marvin, on se 10/10.

 

[Viitsu]

Weapons (2025)
katso liitettä 272813
Eräänä yönä yhden koululuokan oppilaat mystisesti katosivat yön pimeyteen jokainen samaan aikaan klo 2:17 eivätkä ole tulleet takaisin. Hyvä / pelottava idea kauhuleffalle, kun jo ajatuksena creepy tuollainen, kun kaikki vaan häviää samaan aikaan jälkiä jättämättä, etenkin kun tapahtuu keskellä yötä pimeässä, tehden jutusta vielä karmivamman ja jonkin pelottavan pahansuopan läsnäolon asian liittymisen katoamisiin + se et kukaan ei ole yöllä näkemässä joukkokatoamista. Pelottava epätietous ja mystisyys vallitsee kaiken yllä.

Tapaus ravistelee realisesti koko koulua ja yritetään etsiä syyllistä ja ensin keihään kärjet osoittaa katoaneen luokan opettajaan. Leffassa on tosi tyylikäs rakenne, pitkin leffaa tulee useita jaksoja, mustaan rutuun tulee henkilöiden nimiä tasaisiin väliajoin, ja heidän näkökulmastaan seurataan tapahtumia, jotka liittyy jokainen omalla tavallaan leffan katoamisjuoneen. Vielä kiinnostavamman tuosta jaksopohjaisuus toteutuksesta tekee sen, että esim henkilö A jakso liittyy henkilö B jaksoon eli tapahtumat on yhdistetty linkittyen tosisiinsa ja vielä taitavalla tavalla koottua palapeliä jossa nivoutuu tapahtumat, jossa mysteeri hienosti aukeilee.

Alussa kertomani pelottavan idean lisäksi myös toteutus on todella pelottavaa ja taitavalla tavalla osattu tehdä. Hyvin painostavaa unihalvaus / valveunimaista tunnelmaa ja kohtia, jossa lyödään ruutuun katsojalle sen tason karmivan näköistä juttua että hyi hemmetti. Myös jump scareja, mut ite ollut aina sitä mieltä, jos alla on pohjana pelottava tunnelma, niin jump scaret on tosi mukavia lisukkeita, mutta silloin taas jos kauhuleffa nojaa noihin säikytyksiin, niin silloin ne on hirveetä kuraa. Äänimaailma oli hyvällä tavalla ihan hirveän kuuloista, voimistuvaa huutavaa ääniraitaa yhteydessä karuimpiin tuntui oikeasti psyykeen päälle. Kuvaus ja maskeeraukset oli myös hienoja.

Siinä vaiheessa kun alkaa selvitä katoamisten syy, joka oli erittäin creepya ja puistauttavan vinksahtanutta ja tuossa kohtaa touhu lähtee menee kyllä niin hävyttömälle tasolle koko ajan loppuun asti voimistuen, niin oikeasti nauratti ja ahdisti samaan aikaan monessa kohtaa. Ymmärrän miksi imdbn kuvauksessa oli dark comedy.

Tää on Nosferatun kanssa niitä todella harvinaisia nykykauhu timantteja.

9 / 10

Må oon tosta täysin erimieltä.
Oli pakko lopettaa katselu 30min jälkeen, kun tunsin kuinka sielu on poistumassa ruumiista, kun maallinen lihapussi oli kuolemassa tylsyyteen. En muista millo viimeks olisin yhtä tylsää elokuvaa katsonu, paranormal activity oli samaa kastia. Elinajan odote tipahti reilusti puhtaasta tylsyydestä.
Pakko kyllä sanoa että toi nosferatu oli myös pettymys, alko lupaavasti ja latistu ku huono kakku.

 

[Fatboy slim]

Muutamat arvostelut, Oldboysta hieman pitemmästi:

Oldboy (2003) Ensimmäinen reilu minuutti elokuvaa alkuteksteineen upeasti vaihtuvan musiikin säestämänä iski jo niin lujaa, että luultavasti paras elokuvan alkukohtaus, minkä olen katsonut ja sai odottamaan lopultakin elokuvalta todella paljon. Eipä elokuva pettänytkään missään kohtaa, vaan sai nauliutumaan tapahtumiin 110% teholla. Hyvin yksinkertaisesti ajatellen elokuva kertoo kostosta, juonikuvio vaan on niin pirullinen, ettei siitä osaa päätellä etukäteen paljoakaan vaikka pieniä vihjeitä tiputellaan siellä täällä. Toisaalta tietyt kerrotut asiat johtaa päättelemään asioita aivan väärin...Tässä tapauksessa kosto on aivan sairas

Spoiler

ja tapa millä se tuodaan esille on ERITTÄIN mieleenpainuva; luultavasti ajattelin ääneen siinä yhdessä kohtaa, että ei saatana voi olla ja yritin kieltää sen mielessäni...Mutta sivu sivulta eteenpäin se vain varmistui...

Elokuva yllättää sellaisella tavalla, että toista tälle tasolle yltävää ei ihan äkkiä tule mieleen. Loppukohtaus

Spoiler

hypnooseineen

on aivan jäätävän hieno ja

Spoiler

aivan loppu jättää runsaasti tulkinnanvaraa.

Elokuvan visuaalinen ilme, kuvaustekniikat ja musiikit ovat aivan saakelin hienoja. Choi Min-sikin roolisuoritus Oh Dae-suna on mahtava. Yoo Ji-taen esittämä Lee Woo-jin on salaperäisyydessään ja mieleltään vittumaisen sairaana tyyppinä hyvällä tavalla inhottava tapaus. En yleensä pidä elokuvien joukkotappelukohtauksista, mutta tässä nekin on tehty kyllä mahtavan näköisiksi, ei liian överiksi vaikkei nyt aivan realistisiakaan toki ole. Elokuvan sairaasta ankaruudesta huolimatta, seassa on onnistuneesti (mustaa) huumoria paikoitellen. Ainakin itsellä tämä elokuva aiheutti ihan fyysisiä kehon reaktioita ja tuntui että oli ihan ylikierroksilla kun jäi vielä elokuvan loputtua miettimään niitä juttuja...Kyllä tämä varmasti parhaita elokuvia on mitä on tullut katsottua. Elokuva kestää ja ehkä vaatiikin useamman katselukerran. Tokikaan seuraavilla katselukerroilla ei enää tule sitä WTF???- tunnetta mitä ekalla kerralla mutta juonikuviossa on niin paljon yksityiskohtia, etten minä ainakaan pysynyt 100% kärryillä aivan kaikesta ja monia elokuvan teemoja kyllä pohtii useammankin katselukerran jälkeen. 10/10

Phenomena (1985) Nuori Jennifer Connelly esittää sveitsiläiseen tyttökouluun saapuvaa teiniä, jolla on kyky kommunikoida hyönteisten kanssa. Alueella liikkuu nuoria tyttöjä silpova murhaaja ja Connellyn roolihahmo on vaarassa olla seuraava uhri. Elokuva on hiukan pitkäveteinen ja paikoitellen aika kökkö (tai vaan 80- lukuinen...). Taustamusiikkina toimii mm. Iron Maiden ja Motörhead ja ehkä itselle parasta antia oli huomata, että elokuvan goremateriaalia on käytetty jossain ruotsalaisen Hypocrisyn musiikkivideolla, jonka nimeä en enää muista. 6/10

Joker (2019) Jäätävän karu kuvaus mielisairaudesta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja välinpitämättömästä yhteiskunnasta jolla ei ole halua/kykyä auttaa (tahtomattaan) heikommassa asemassa olevia yksilöitä. Joaquin Phoenixin näyttelytyö on äärimmäisen hyvää ja päähenkilön kokeman tuskan sekä lohduttomuuden pystyy lukemaan jokaisesta ilmeestä. Ainakin itsellä tämä elokuva sai kyyneleet valumaan ja miettimään, miten järkyttävän epäoikeudenmukainen maailma oikeastikin on; toisille vain jaetaan alusta asti aivan saatanan huonot kortit ja osalla se sitten johtaa järkyttäviin tekoihin, sellaisiin jota ei voi hyväksyä mutta toisaalta voi ymmärtää, miten joku voi päätyä ajattelemaan niitä oikeutetuiksi tai jonkinlaisiksi ratkaisuiksi mielenterveyden luhistuessa ja toisaalta mikä on muiden ihmisten (yhteiskunnan) vastuu, jotka eivät mitään apua tarjoa, oikeastaan päinvastoin. Elokuvan Batman- viittaukset ovat itselle aika yhdentekeviä, koska toimii itsenäisenäkin elokuvana mainiosti. 9/10

 

[Fatboy slim]

Pakko kyllä sanoa että toi nosferatu oli myös pettymys, alko lupaavasti ja latistu ku huono kakku.

Mulle jäi Nosferatusta samanlaiset fiilikset kun kävin elokuvateatterissa katsomassa heti kun tuli. Visuaalisesti ja äänimaailmaltaan toki hieno mutta hyvän alun jälkeen alkoi tökkiä pahasti. Ne naispääosalle nykyaikaisista manauselokuvista kopioidut vartalonvääntelyt ja kieli poskella ilmeilyt tökki erityisen pahasti. Myös Kreivi Orlok oli enemmän tahattoman koomisen näköinen hahmo; lähinnä tuli mieleen itänaapurista kadulta repäisty pultsari. Itselle tämä elokuva oli todella paha pettymys; harvemmin vaivaudun elokuvateatteriin asti katsomaan mitään elokuvaa mutta tätä hypetettiin sen verran, että tein poikkeuksen ja ohjaajalta oli lupa odottaa hienoa elokuvaa. 6/10

 

[korpipaa]

Weapons (2025)

Elokuvan tarina on erinomaisesti toteutettu. Ei-lineaarinen rakenne toimii loistavasti, ja paljastukset etenevät rytmikkäästi. Elokuva on aidosti jännittävä: yllättävät säikyttelyt, viipyilevät otokset, ahdistava musiikki ja visuaalisesti häiritsevä estetiikka luovat kokonaisuuden, joka ei päästä otteestaan.
Weapons on taidokkaasti rakennettu jännitystrilleri, joka tasapainottaa huumorin ja kauhun harvinaisen taitavasti.
Craig Cregger rakentaa tarinan vinjeteistä – lyhyistä kohtauksista, joissa seurataan kadonneiden lasten tapaukseen liittyviä henkilöitä. Katsoja kulkee mukana Maybrookin vanhempien oletuksissa ja yrittää ratkaista mysteeriä mutta lähes jokainen arvaus osuu väärään.
Se ymmärtää syvällisesti, mitä on olla epämukavuuden tilassa – miten se muuttuu jännitykseksi, ja miten jännitys repeää hetkelliseksi kauhuksi sekä hysteriaksi.
Vaikka elokuva kestää yli kaksi tuntia, se on hyvin rytmitetty. Jokaiselle hahmolle annetaan juuri sopivasti aikaa, jotta katsoja ehtii välittää heidän kohtaloistaan. Opettajan kohtelu yhteisössä on raivostuttavan epäoikeudenmukaista. Isän tuska on käsinkosketeltavaa, kiitos Brolinin vahvan roolisuorituksen. Rehtorin järkevä suhtautuminen tuo lohtua, ja poliisin näkökulma avaa viranomaispuolen.
Jamesin osuus on aluksi hämmentävä, mutta saa merkityksensä myöhemmin. Alexin tarina on sydäntäsärkevä – se jää mieleen pitkäksi aikaa.

Elokuva käyttää hyödykseen koko ihmisyyden tunnepalettia luodakseen sekä syvällisen tragediameditaation että ainutlaatuisen, mieleenpainuvan katselukokemuksen. Se ei ainoastaan järkytä – se jää elämään katsojan mieleen. Weapons on kiehtova loppuun asti ja tyydyttävä viimeisessä henkäyksessään.

 

[descent]

Bring Her Back

Kohtuullisella, omasta mielestäni ehkä hieman turhankin paljon hypetystä osakseen saaneella Talk To Me -esikoispitkällään debytoineet Danny ja Michael Philippou ovat ottaneet uusimmassa elokuvassaan ison askeleen kypsempään suuntaan, ja tekevät sen kaikilta osin erittäin onnistuneesti. Jo Talk To Me:ssa onnistuneesti käsitellyt kuoleman ja menetyksen teemat ovat jälleen keskiössä, mutta nyt huomattavasti aikuisemmassa kokonaisuudessa. Bring Her Back-elokuvassa psykologinen perhedraama kohtaa painostavan ja ahdistavan kauhuelokuvan, ja kuorruttaa sen vielä äärimmäisen graafisella ja verisellä kuvastolla.

Sisarukset joutuvat elokuvassa traumaattisten tapahtumien seurauksena sijoittumaan sijaisäidin luokse, jonka luona asuu ennestään hieman sisaruksia nuorempi poika. Entisen sosiaalityöntekijän omat motiivit sijaisvanhempana toimimiseen ovat elokuvan alkuasetelmassa aidolta vaikuttavat.

Elokuva antaa kuitenkin osviittaa omasta luonteestaan jo heti sen ensimmäisilla otoksilla. Elokuva onkin visuaalisesti erittäin väkivaltainen, eikä sitä voi suositella vähänkään herkemmällä katsojalle. Toisaalta elokuva ei ole graafisuudessaan mikään ranskalaisten Martyrsin tai À l'intérieurin kaltainen veriteatteri, vaan äärimmäinen väkivalta on kohtausmaisempaa. Elokuva onnistuu ajoittain hieman vaivoin välttämään itsetarkoituksellisuuden tunteen kuvastossaan.

Philippoun veljesten uusin elokuva on tyyliltään ja sisällöltään raskas, mutta ei kuitenkaan mielestäni niin nihilistinen, kuin mitä osa arvostelijoista on antanut ymmärtää. Katselukokemus on hyvinkin siedettävä, ja elokuva etenee toimivasti kauhuelokuvaksi kohtuullisen pitkän kestonsa ajan. Elokuva ei ole varsinaisesti pelottava, mutta se ei onneksi olekaan mikään hyvän kauhuelokuvan ainoa kriteeri, vaan Bring Her Back onnistuu operoimaan muiden tunteiden kanssa tavalla, joka on tällä kertaa erittäin tehokasta. Elokuva on ahdistava, surullinen ja painostava, eivätkä nämä tunnekokemukset ole kertakäyttöisiä, vaan ne elävät katsojassa vielä elokuvan päättymisen jälkeenkin. Elokuva ei anna lopulta välttämättä suoria vastauksia siihen, mikä on yliluonnollisen mahdollinen osuus tapahtumille. Elokuvan viimeinen vartti on myös huomattavasti onnistuneempi, kuin mitä katsojana olisin odottanut.

Bring Her Back antaa aivan uudenlaisen osoituksen Philippoun nuorten veljesten kyvystä luoda aitoa ja uskottavaa elokuvaa, jonka iskuvoima ei rajoitu äärimmäisen graafisen väkivallan tyyliteltyyn kuvaukseen, eikä se myöskään sisällä Talk To Me:n tavoin aikuista katsojaa rasittavia someaikakauden ongelmia. Bring Her Back on omilla jaloillaan seisova tyylikäs ja onnistunut kauhuelokuva, joka herättää uskoa siihen, että Philippoun veljekset kykenisivät halutessaan toimimaan uskottavasti myös kauhugenren ulkopuolella.

8.5/10

 

[korpipaa]

The Long Walk (2025)

The Long Walk on hyvä mutta ei erinomainen, pääosin käsikirjoituksen rajoittuneisuudesta johtuen.
Kauniisti rakennettu jännitysteos, joka tukahduttaa, horjuttaa ja kieltäytyy päästämästä irti. Yhdistämällä muutamat loistavat näyttelijäsuoritukset, karut visuaalit ja lähes taukoamattoman jännitteen, terävään yhteiskunnalliseen kommentaariin.

Eniten elokuvssa ihailin kävelijöiden välistä toveruuden tunnetta, vaikka lähtökohta on se, että “vain yksi selviää hengissä”.

Francis Lawrencen hieno ohjaus ja kaksi erottuvaa, erinomaista pääroolisuoritusta Cooper Hoffmanilta ja David Jonssonilta osoittavat, ettei Stephen Kingin synkkä dystooppinen tarina ole menettänyt voimaansa lähes 60 vuoteen.

The Long Walk on yksi Kingin teoksista, joka olisi hyötynyt tavallista perusteellisemmasta lähestymistavasta.
Elokuva vesittää tätä turhilla takaumilla sekä Jeremiah Fraitesin säveltämällä musiikilla, joka pyrkii kylmää kauhua vaativissa hetkissä hukuttamaan kaiken sentimentaalisuuteen.

The Long Walk kompuroi erityisesti sen takia, miten se kääntyy vakavaksi tyylilliseksi ristiriidaksi. Kömpelö käsikirjoitus ei kykene löytämään hienovaraista tasapainoa – mikä on toki vaikea tehtävä – tarinan humoristisen surrealismiin ja karun yhteiskunnallisen kommentaarin välillä.

Siitä huolimatta The Long Walk toimii suurimmaksi osaksi. Ja se toimii siksi, että suurimman osan kestostaan se tarjoaa karuutta, joka ei tuo mieleen katastrofia vaan hidasta kuolemaa: autioita maanteitä, palavien tynnyrien loimua, poliiseja vilkuttamassa osallistujille heidän matkallaan teurastamolle, eläimiä jotka onnellisen välinpitämättöminä ohittavat tragedian. Nämä ovat sen parhaat valttikortit, eikä ole liioiteltua ajatella, että Lawrence on ottanut vaikutteita Terrence Malickin Badlandsista.

Raymondin ja Peterin kasvava suhde on erityisen kiehtova. Tarina puolestaan koskettaa teemoja kuten selviytyminen, nihilismi, ihmisyys ja veljeys. Se on armottoman brutaali tavoilla, jotka istuvat täydellisesti siihen synkkään maailmaan, johon katsoja heitetään.
Käsikirjoitus ei tee asioista helppoja, vaan vaihtelee usein loistavan ja pettymyksen välillä. Useimmat ongelmat liittyvät suurimpaan osaan eri hahmosta, suurinosa heistä tuntuu olevan samaa yhteiskunnallista muottia. Se on harmi, sillä puutteistaan huolimatta elokuvassa on paljon ihailemisen arvoista.

Puutteineen ja hyveineen elokuvaa on ajoittain työlästä seurata, sen hidas tempoisuuden vuoksi, mutta toimivuuden tekee kuitenkin se, että kuten monet parhaat dystooppiset scifi-teokset, se todella resonoi nykymaailman kanssa.
Harmmillista on myös se, että kaikista puutteistaan huolimatta tässä olisi ainekset aivan loistavalle elokuvalle.
Tämä sovitus onnistuu monessa kohdassa nostattamaan kylmiä väreitä ja muistuttaa meitä myös siitä, että Kingissä on aina ollut suurenmoisen kirjailijan ainekset.

 

[Tigre]

Tositapahtumiin pohjautuvassa leffassa 1937 Japani valloitti Kiinan Nanjingiin. Tässä kerrotaan mm opiskelija tyttöjoukosta, jotka jäivät laivasta ja piiloutuivat erääseen kirkkoon. Myöhemmin eräät prostituoidut naiset hakevat myös turvapaikkaa kirkosta. Christian Bale esittää pääosassaan hautausurakoitsijaa, joka tekeytyy papiksi suojellakseen kirkossa olevia tyttöjä ja naisia.

Christian Bale tekee totutusti huikean suorituksen ja hänen hahmonsa leffassa tekee huiman hahmon kehityksen / kasvutarinan. Alun juopotteleva ja väilnipitämätön mies muuttuu aidosti välittäväksi, auttavaksi ihmiseksi ja uhrautuu kirkon poppoon puolesta monta kertaa pappia esittäessään. Lisäksi Kirkossa piilossa olevien naisten ja tyttöjen välille rakentuu hienosti inhimillisyys toisiaan kohtaan alun tappelun jälkeen.

Hyvin realistinen sotakuvaus, jossa on hienosti etenevä juoni ja tyylikäs kerronta, intensiivinen tunnelma, vahvat hahmot, dialogi on otteessa pitävää ja hyvin pohdiskelevaa, Dialogin sisältö koostuu monen hahmon suusta monessa kohtaa siíhen että ei ollut, ole muuta valinnanvaraa, jossa teot ja valinnat ei ole niin yksinkertaisia. Myös tunteisiin vetoava ja koskettava teos, etenkin erityisen hieno kohtaus on, kun sotilas tulee toisen haavoittuneen kanssa kirkkoon ja vie kyyneleet silmissä kuolemaa tekevän miehen kengän oven rakoon, jossa naiset laulaa kuorossa hiljaisella äänellä. Sitten juonen rakenteesta tykkäsin, että hienosti välillä seurataan kirkon tapahtumien lisäksi sotilaiden näkökulmasta tapahtumia. Se oli hyvin karu ja ahdistava juttu, jossa Christan Balen esittämä pappi joutuu yhdessä kohtaa todella hankalaan välikäteen, kun Japsit tulee kirkkoon ja sanoo, että oppilaiden on laulettava Japseille kirkossa. Ihan täysin moraalitonta.

Sota asian puolesta todella karu sotaleffa kyseessä. Todella Karua veristä kuvastoa ja myös jotkin juonen tapahtumat on hyvin ahdistavia ja sairaita sisällöltään, jossa leffa haluaa kuvata sodan mielipuolisuutta katsojalle. Sitten Visuaalisesti hienosti tehtyä jälkeä. Kaikki kuvakulmat, ajottain heiluva kamera, äänimaailma, hidastukset, uskottavaa kuvastoa ruumiita jne. Se oli visuaalisesti taidokas kohta, kun kuullaan kauniin naisäänen hoilotusta samalla, kun auringon säteet heijastuu raunioutuneeseen kaupunkiin.

Loppukohtaus on erittäin ahdistava ja samalla hyvin ovela. Ensimmäistä kun joskus tämän katsoin niin oli yksi ahdistavimpia kohtia mitä leffoissa koskaan nähnyt, etenkin kun perustuu tositapahtumiin. Mielettömän riskin ottivat. Lopputekstien tullessa myös jättää ison asian auki katsojalle, joten voi vaan kuin pohtia miten siinä kävi.

omasta mielestä yksi tyylikkäimpiä sotaelokuvia.

9 ½ / 10

 

[Tigre]

@Fatboy slim kun Oldboysta tykkäsit paljon niin isot suosittelut ohjaajan Park Chan-Wook in Muille teoksille, jos löytyy jostain.

etenkin nää kaksi.

Sympathy for Mr. Vengeance (2002) ⭐ 7.5 | Crime, Drama, Thriller

2h 9m | K-18

www.imdb.com

Lady Vengeance (2005) ⭐ 7.5 | Crime, Drama, Thriller

1h 55m | K-18

www.imdb.com

Vähän uudemmista mm nämä

The Handmaiden (2016) ⭐ 8.1 | Drama, Romance, Thriller

2h 25m | K-16

www.imdb.com

Decision to Leave (2022) ⭐ 7.3 | Crime, Drama, Mystery

2h 19m | K-12

www.imdb.com

 

[Fatboy slim]

@Fatboy slim kun Oldboysta tykkäsit paljon niin isot suosittelut ohjaajan Park Chan-Wook in Muille teoksille, jos löytyy jostain.

Heh, just puoli tuntia sitten sain tuon Handmaidenin katottua ja hyvä elokuva oli!

Decision to leaven katoin kans reilu viikko sitten, hyvä sekin mutta ei tuon Handmaidenin veroinen.

Noita Sympathy for Mr. Vengeance ja Lady Vengeance- leffoja en ole löytänyt mistään vielä mutta ovat siis listalla ehdottomasti.

Edit: Niin ja tuo Flowers of war on dvd:nä hyllyssä mutta sitä en ole vielä katsonut!

 

[Fatboy slim]

Itse asiassa tuo The Handmaiden (2016) oli kyllä aivan erinomainen elokuva, katsoin toiseenkin kertaan vielä. Juonenkäänteet oli melkoisia ja ekalla katsomiskerralla tuli Olboyn tapaan kunnolla yllätetyksi. Just tällasista elokuvista on paras kun ei tiedä etukäteen juonesta mitään niin katselukokemus on täydellinen. Kuvaustekniikoiltaan ja yleiseltä visuaaliselta ilmeeltään hieno teos ja musiikit vaikuttavan kauniit. 10/10

 

[schwartzy]

Sisu 2 oli kyllä 10/10 jatko ekalle!

Puoltoista tuntia täydellinen pituus ja tuplasti isompi budjetti näkyy ja kuuluu.
Toiminta menee aika over the top kategoriaan jälleen ja isommin
Maskeeraus esim haavat jne oli kyllä upeasti tehty.

Jorma Tommila on kyllä loistava tossa roolissa ja on myös reenannu ilmeisesti jatkoa varten, sen verran lihastakin on 66 veenä.
Stephen Lang ei petä koskaan ja tässäkin pahiksen roolissa nappi valinta.

Hienosti kuvattu ja rauhallisiakin kohtauksia löytyy varsinkin alusta. Myös musiikki sopi hyvin eikä ollut liikaa.

Toivottavasti saisi suomalaisen 4K bluray julkaisun myös ja eka kanssa. Ja steelbook version vielä

 

[Tigre]

The Ritual (2017)

Kaveriporukka jonka välit ei ole ihan parhaimmat lähtevät Ruotsiin vaeltelemaan. Asioita varjostaa hiljattain kuollut kaveriporukan jäsen, josta yksi syyttää siitä itseään kun antoi tämän kuolla. Jo reissun alussa Ruotsissa nähdään, kun tyypin mielessä Kummittelee painajaisena kaverinsa kuolema ja tuosta kehkeytyy keskeinen asia leffassa. Niin porukan välien kautta, kuin myös ulkoisten kauhujen yhdistyessä tähän kuolintapaus asiaan.

Todella hieno kauhutunnelma jo alusta asti. Just tuo aavemaisena välähtelevä kaverin kuolema ja mm bassomainen humina taustalla. Kaukaa kuolleesta metsästä alkaa kuulua outoa rapinaa ja karjuntaa, sitten lyödään ruutuun niskakarvat nostavaa kuvastoa ja tuossa kohtaa alkaa meno mennä hyvin ahdistavaksi. Metsä on pelottava ja sen syvyyksiinsä kätkemät symboolit puissa ja hylättyjä mökkejä,jonka vinteiltä löytyy okkultisia käsitöitä.

Hyvin pahuutta enteilevä tunnelma, jossa tykkäsin todella paljon miten ”pahuudella” oli vaikutus kietoutua unien ja näkyjen kautta hahmon henkilökohtaiseen traumaattiseen kokemukseen, jossa menneisyys ja nykyhetki sekoitttuu. Todellista psykologista kauhua. Myös hyvin puistauttavaa miten unenomaisessa tilassa yksi kaveri palvoo okkultisia esineitä, jonka tuo pahuus on saanut aikaan mennen porukan pään sisään. Todella häiriintynyt leffakokemus kaikkeudessaan.

Lopussa painajaismainen tunnelma rakentuu sinne mökin sisälle kun ulkopuolella odottaa vinksahtanut

Spoiler

seremonia.

kauhunkohde oli siistin mielikuvituksellisen näköinen, mihin lie pohjolan mytologiaan liittyvää. Sitä pidettiin tehokkaasti pitkään pimennossa vain sen karjuessa ja välähdellessä jossain kuolleessa metsässä isojen puiden latvojen havistessa ja jälkeensä jättäen todella shokeraavaa kuvastoa. katsojalle jää auki mielikuvitukselle minkä näköisestä uhasta on kyse, ”se mitä ei näe on pelottavaa”

9 / 10

 

[schwartzy]

^^ jälleen yksi loistava kauhuleffa joka on netflixin vankina :/ olis kiva nähdä 4K/ bluray versio jossa bitrate ei haittaisi...