- Liittynyt
- 14.12.2008
- Viestejä
- 4 162
Sympathy for Mr. Vengeance (2002)
Ideasta joka on koston kierre on jo paperilla ahdistavalla tavalla siisti ja Chan-Wook Park toteuttaa tuon paperilla olevan siistin juonen leffaan ihan mestarillisesti, juoni on siis ihan älyttömän kovatasoisesti käsikirjoitettu juonenkäänteineen, kekseliäisiltä koukeroilta juonessa, upeita tiukasti otteessa pitäviä kohtauksia ja erinomaisen kiinnostavasti osattu luoda henkilöhahmot joiden ajatuksista asioista mitä leffan juoni sisältää, niin todella syväulotteisia ajatuksellisia tasoja voi löytää henkilöhahmoista ja se on ehdottomasti leffan kovin asia. sit pitää mainita et leffan erikoinen tarinankerronta on helkkarin kovaa jälkeä, juonenkuljetus tyyli erinomaista ja kohtausten rytmitys kymppiluokkaa.
Jo heti alusta asti leffassa on erittäin erikoinen ja tosi siisti kohtausten toteutustyyli. Alussa luodaan leffan ylle hyvin synkkä ja tyly tunnelma. Vesisade jonka seasta kuuluu poliisiautojen sireenit. Sitten ruutuu muttuu aina välillä tyylikkäästi ihan mustaksi kuuluen samalla tosi kova jysähdys, välillä taas ruutu muuttuu mustaksi jossa lukee esim "veri ryhmäni on B" joka tulee siis kuuromykän päähenkilön suusta aina mustassa ruudussa asiat mitä hän puhuu, tyylikästä ja nokkelaa ohjaustyyliä. Leffassa on aika hiljainen ja hidastempoinen rakenne, joka toimi tässä leffassa erittäin hyvin. tuosta yleisestä hiljaisuudesta mikä vallitsee leffassa niin huomaa et leffassa on paljon kuvallista kerrontaa. Joku itkee jossain ja sitä kuvataan suht pitkään ja katsoja kelailee päässä hahmon tunnetilaa ja sit kun lisäksi hahmon kasvojen eleiltään et mitä hän aikoo tehdä ja kaiken hiljaisuuden keskellä vallitsee sana "kosto" ja nyt tarkennan et siis tietyissä täysin hiljaisissa kohtauksissa, mut ei leffan kaikissa hiljaisissa kohtauksissa oo kosto jonkun hahmon pohdinnassa, mut kaikissa leffan hiljaisissa kohtauksissa hahmot kelaa jotain esim moraalista asiaa. Sit tuosta hidastempoisuudesta tykkään erittäin paljon, mikä on hyvin yleistä näille Etelä-Korealaisille leffoille ja etenkin tässä leffassa tuo hidastempoisuus toimii, mm koska se hitaus tukee tuota hiljaisuutta ja toisinpäin täydentäen toisiaan täydellisesti ja oli leffan teemojen ja juonen kannalta tosi tyylikästä.
Kuvaustyyli on paikoitellen todella ovelaa, esim päähenkilö kävelee rappusia hämäräperäisten tyyppien kanssa ja takana on lasiseinä ja sitä kuvataan kaukaa sellaisen voimakkaan huminan kanssa joka (jos oikein tajusin niin kuului tuon kuuromykän korvista se humina saaden luotua katsojalle olon että jollain tasolla tuntuu kuin katsoisi tuon päähenkilön silmistä leffan tapahtumia, toi oli oikeesti tuo korvien humina tosi siisti jippo) niin hahmot kulkevat niitä rappusia täydessä pimeydessä josta aisti tuossa kohtaa voimakkaasti et nyt päähenkilö on sortunut / ajautunut aikamoiseen asiaan. Toi oli vaan yks esimerkki hienosta kuvaustyylistä, kun mm yhdessä toisessa kohtaa on hyvällä tavalla erikoinen pakeneva kaoottinen kamera-ajo, jossa kamera menee vauhdilla taaksepäin ja kuva tärisee. sit leffan kohtausten monenlaiset kuvakulmat on toimivia.
Leffa kertoo isoimpana asianaan kostosta yhteydessä vihaan, jota seuraa aina toinen kosto eli koston kierteestä asian ajautuessa karmivaan tapahtumasarjaan ja lopulta ihan hyytävään kuiluun. leffa kertoo myös ihmisen luonteesta, heidän periaatteistaan ja motiiveistaan, moraalisista mietteistsä koko hommassa mitä leffassa tapahtuu jossa omatunto todella selvästi kolkuttaa, myös epätoivosta, surusta ja tuon epätoivon seurauksena hyvin kyseenalaisiin tekoihin sortuminen ja siitä miten pitkälle ihminen on valmis menemään ja tuoko kosto lopulta hyvää oloa vai ei.
Leffan tunnelmasta niin se on aluksi surullinen ja jännittävä sekä mysteerinen. Loppupuoliskon alkaessa nostetaan kunnolla vaihdetta silmään tunnelman muuttuessa karmivaksi, mua ainakin ahdisti tuo loppupuolisko, sitä oli jopa todella epämiellyttävä katsoa. Veri on yksi sana, mutta on muitakin syitä miksi leffa sai aikaan voimakkaan ahdistuksen tunteen ja kun aiemmin sanoin että alkaa leffassa "karmiva tapahtumasarja" niin tuo loppupuolisko menee tuosta lainausmerkeissä olevasta sanoista vielä pahemmaksi ja osuvampi sana siinä kohtaa leffa on se "hyytävän kuilu" ei oo mitään ilotulitusta vaan suorastaan surutulitusta loppuosuus ja se alkupuolikin oli kyllä todella surullista settiä.
Tää meni mulla nyt kakkossijalle kaikista leffoista, Oldboy edelleen ykkösenä, eikä oo ihme et miksi mulla tää meni tokalle sijalle, koska Oldboyn ohjaajalta on tää leffa.
10
Ideasta joka on koston kierre on jo paperilla ahdistavalla tavalla siisti ja Chan-Wook Park toteuttaa tuon paperilla olevan siistin juonen leffaan ihan mestarillisesti, juoni on siis ihan älyttömän kovatasoisesti käsikirjoitettu juonenkäänteineen, kekseliäisiltä koukeroilta juonessa, upeita tiukasti otteessa pitäviä kohtauksia ja erinomaisen kiinnostavasti osattu luoda henkilöhahmot joiden ajatuksista asioista mitä leffan juoni sisältää, niin todella syväulotteisia ajatuksellisia tasoja voi löytää henkilöhahmoista ja se on ehdottomasti leffan kovin asia. sit pitää mainita et leffan erikoinen tarinankerronta on helkkarin kovaa jälkeä, juonenkuljetus tyyli erinomaista ja kohtausten rytmitys kymppiluokkaa.
Jo heti alusta asti leffassa on erittäin erikoinen ja tosi siisti kohtausten toteutustyyli. Alussa luodaan leffan ylle hyvin synkkä ja tyly tunnelma. Vesisade jonka seasta kuuluu poliisiautojen sireenit. Sitten ruutuu muttuu aina välillä tyylikkäästi ihan mustaksi kuuluen samalla tosi kova jysähdys, välillä taas ruutu muuttuu mustaksi jossa lukee esim "veri ryhmäni on B" joka tulee siis kuuromykän päähenkilön suusta aina mustassa ruudussa asiat mitä hän puhuu, tyylikästä ja nokkelaa ohjaustyyliä. Leffassa on aika hiljainen ja hidastempoinen rakenne, joka toimi tässä leffassa erittäin hyvin. tuosta yleisestä hiljaisuudesta mikä vallitsee leffassa niin huomaa et leffassa on paljon kuvallista kerrontaa. Joku itkee jossain ja sitä kuvataan suht pitkään ja katsoja kelailee päässä hahmon tunnetilaa ja sit kun lisäksi hahmon kasvojen eleiltään et mitä hän aikoo tehdä ja kaiken hiljaisuuden keskellä vallitsee sana "kosto" ja nyt tarkennan et siis tietyissä täysin hiljaisissa kohtauksissa, mut ei leffan kaikissa hiljaisissa kohtauksissa oo kosto jonkun hahmon pohdinnassa, mut kaikissa leffan hiljaisissa kohtauksissa hahmot kelaa jotain esim moraalista asiaa. Sit tuosta hidastempoisuudesta tykkään erittäin paljon, mikä on hyvin yleistä näille Etelä-Korealaisille leffoille ja etenkin tässä leffassa tuo hidastempoisuus toimii, mm koska se hitaus tukee tuota hiljaisuutta ja toisinpäin täydentäen toisiaan täydellisesti ja oli leffan teemojen ja juonen kannalta tosi tyylikästä.
Kuvaustyyli on paikoitellen todella ovelaa, esim päähenkilö kävelee rappusia hämäräperäisten tyyppien kanssa ja takana on lasiseinä ja sitä kuvataan kaukaa sellaisen voimakkaan huminan kanssa joka (jos oikein tajusin niin kuului tuon kuuromykän korvista se humina saaden luotua katsojalle olon että jollain tasolla tuntuu kuin katsoisi tuon päähenkilön silmistä leffan tapahtumia, toi oli oikeesti tuo korvien humina tosi siisti jippo) niin hahmot kulkevat niitä rappusia täydessä pimeydessä josta aisti tuossa kohtaa voimakkaasti et nyt päähenkilö on sortunut / ajautunut aikamoiseen asiaan. Toi oli vaan yks esimerkki hienosta kuvaustyylistä, kun mm yhdessä toisessa kohtaa on hyvällä tavalla erikoinen pakeneva kaoottinen kamera-ajo, jossa kamera menee vauhdilla taaksepäin ja kuva tärisee. sit leffan kohtausten monenlaiset kuvakulmat on toimivia.
Leffa kertoo isoimpana asianaan kostosta yhteydessä vihaan, jota seuraa aina toinen kosto eli koston kierteestä asian ajautuessa karmivaan tapahtumasarjaan ja lopulta ihan hyytävään kuiluun. leffa kertoo myös ihmisen luonteesta, heidän periaatteistaan ja motiiveistaan, moraalisista mietteistsä koko hommassa mitä leffassa tapahtuu jossa omatunto todella selvästi kolkuttaa, myös epätoivosta, surusta ja tuon epätoivon seurauksena hyvin kyseenalaisiin tekoihin sortuminen ja siitä miten pitkälle ihminen on valmis menemään ja tuoko kosto lopulta hyvää oloa vai ei.
Leffan tunnelmasta niin se on aluksi surullinen ja jännittävä sekä mysteerinen. Loppupuoliskon alkaessa nostetaan kunnolla vaihdetta silmään tunnelman muuttuessa karmivaksi, mua ainakin ahdisti tuo loppupuolisko, sitä oli jopa todella epämiellyttävä katsoa. Veri on yksi sana, mutta on muitakin syitä miksi leffa sai aikaan voimakkaan ahdistuksen tunteen ja kun aiemmin sanoin että alkaa leffassa "karmiva tapahtumasarja" niin tuo loppupuolisko menee tuosta lainausmerkeissä olevasta sanoista vielä pahemmaksi ja osuvampi sana siinä kohtaa leffa on se "hyytävän kuilu" ei oo mitään ilotulitusta vaan suorastaan surutulitusta loppuosuus ja se alkupuolikin oli kyllä todella surullista settiä.
Tää meni mulla nyt kakkossijalle kaikista leffoista, Oldboy edelleen ykkösenä, eikä oo ihme et miksi mulla tää meni tokalle sijalle, koska Oldboyn ohjaajalta on tää leffa.
10
Viimeksi muokattu:
Halusin vaan tarkentaa pointtini ettei tuu kuvaa et pidän Insidiousta kauhuleffojen kuninkaana.
Musta on niin kivaa jotenkin kuulla muiden mielipiteitä esim kauhuleffoista.
