Yritin kovasti tykätä tästä mutta ei toiminut oikeen millään tasolla. Jokainen kohtaus sisälsi jonkun typerän toimintakliseen ja loppua kohden homma levähtää täysin. Välissä pari ookoo toimintaskeneä mutta niistäkin tiesi heti mitenkä käy. Koko leffasta ei löydy ensimmäistäkään uskottavaa roolihahmoa, paitsi koira mutta sekin kuolee heti alussa. Ruotsalaisen venäläismafioson rikkinäinen rantaruotsienglanti vei loputkin mehut.
Tiedossa oli jo etukäteen että leffa tulee olemaan ennalta-arvattava ja äärimmäisen kliseinen, joka ehkä pelasti koko kokemuksen. Aivot vaan narikkaan ja ihan tyydyttävä kokemushan tuo oli. Tykkäsin kyllä näyttelijävalinnoista ja muutenki koko raina oli kivan näkösesti tehty. Musiikit oli vaan enimmäkseen perseestä.
:3: 1/2
Lone Survivor
Aika perus tositapahtumiin perustuva sotaleffa. Paikoittain älyttömän tiivis tunnelma ja mukaansatempaava. Vähä ehkä loppua kohden menoa oli ylidramatisoitu tuttuun jenkkityyliin, mut silti uppos ainakin meikäläiseen. Suurena Band of Brothers fanina lopputekstit pisti ison miehen herkistymään, kun näytettiin kuvia oikeista henkilöistä, jotka tuon operaatio Red Wingsin aikana kuoli. Marcus Luttrellin cameot oli myös ihan hauska lisä leffaan.
:5:
Bloodrayne
Kamalaa paskaa, toivottavasti en kuule enää ikinä koko leffan nimeä. Michael Madsen oli jotenki tuohon saatu mukaan ja oletin siis että luvassa olis hyvää settiä, mutta mies näyttää koko leffan niin elämäänsä kyllästyneeltä ja vittuuntuneelta ku vaan voi. Uskon kyllä että niin kuka tahansa itseään arvostava näyttelijä tekis vastaavaan roskaan sotkeutuessaan.
:0:
Birdman: Or (the Unexpected Virtue of Ignorance) (2014)
Hieno elokuva, jolla Alejandro G. Inarritu vihdoinkin voitti jo aikoja sitten ansaitsemansa Oscarit (aiempaa tuotantoa siis mm. Amores Perros, 21 Grams ja Babel). Teoksen päähenkilö, Riggan (Michael Keaton), on pohjamudissa rypevä entinen näyttelijä, joka riskeeraa kaiken tehdessään Raymond Carver -sovitusta Broadwaylle. Rigganin uran kohokohta oli aikoja sitten hänen esittäessä 90-luvulla suositun supersankarielokuvasarjan "Birdman" nimikkoroolia ja nykyään hän on rapistuva kuva itsestään, joka kuulee menneisyytensä ääniä yhä korvissaan. Työstämällään näytelmällä hän haluaa nostaa unohdetun nimensä vielä kerran ihmisten huulille.
Sisäisen myrskyn lisäksi Riggan joutuu kamppailemaan myös näytelmän kohtaamien ongelmien kanssa, joita aiheuttaa muun muassa omaperäinen näyttelijä Mike Shrine (Edward Norton). Samalla päähenkilö yrittää paikkalla isä-tytärsuhdettaan vieroituksessa olevan tyttärensä Samin (Emma Stone) kanssa.
Elokuva on kertakaikkiaan loistelias realismin, hulluuden ja fantasian sekoitus, jossa ohjaajalla on jokainen osa-alue erittäin vahvasti hallussaan ja huikeat näyttelijäsuoritukset ovat hänen visionsa tukena. Erikoismaininta myös hienolle kameratyöskentelylle sekä leikkaukselle, sillä Birdman vaikuttaa yhdeltä pitkältä otolta, vaikka elokuva kattaakin viimeiset viisi päivää näytelmän ensi-iltaan saakka. En suosittele elokuvaa välttämättä kenellekään uskoutuneelle toimintaelokuvien fanille ellei ole valmis laajentamaan näkemystään, vaan lajityyppinä on pitkälti draama, vaikka koko elokuva koostuukin erilaisista tragikoomisista ja mustaahuumoria sisältävistä tapahtumista.
Trivia tietona vielä, että huiman näyttelijäkaartin (Michael Keaton comeback-roolissaan, Edward Norton, Emma Stone, Naomi Watts, Zach Galifianakis) tuli opetella jopa 15 sivua dialogia yhtä ottoa varten samalla vetäen koreografian täydellisesti nappiin.
Nuori jannu värvätään salaiseksi agentiksi. Sisältää myös pakollisen koulutus/karsintaosuuden. Yllättävän toimiva ja viihdyttävä leffa. Toimintakohtaukset on vähän kuin Tekkenistä, mutta meno on ihan messevää. :3:
Istut sohvalla. Uusi tyttöystävä kainalossa. Popparit kulhossa. Elokuva-iltaa tiedossa, kerrassaan elämä hymyilee. Ja tyrkkäät FILTH-elokuvan koneeseen (ajattelet ehkä tyrkkääväsi myöhemmin muutakin).. VIRHE!!!
Filth perustuu Irvine Welshin (Trainspotting) samannimiseen romaaniin (suom. Paska 2011). Elokuva kertoo ylikonstaapeli Bruce Robinssonin (James McAvoy)maailmasta nykypäivän Skotlannissa. Tässä maailmassa ei ole mitään positiivista.
Sekopää Robinsson metsästää komisarion natsoja ja yrittää ohittaa kollegansa tavalla millä hyvänsä. Ylennyksestä "Robbon" kanssa kamppailee mm. metroseksuaali, pienimunainen narkomaani sekä natsisympatisoiva mursuviiksi. Robinsson kuvittelee sairaassa mielessään ylennyksen tuovan hänen hajonneen perheensä takaisin kokoon.
Samalla "Robbo" selvittää henkirikosta ja ryömii ihmiselämän kurassa polviaan myöten. Robbo dokaa ja sekoilee, panee kollegan naista, vetelee viivoja ja toimii poliisina niin kuin mieleltään sairas, pahimman luokan narsisti ikinä vain voi. Luvassa on siis naurua, eritteitä, äärimmäistä hämmennystä ja niin "kauniita" kuvia Skotlannista ja sen ihmisistä.
FILTH on 2000-luvun Bad Lieutnanant-Paha Poliisi (Abel Ferrara). Yliampuva, vastenmielinen, väkivaltainen ja ah niin synkkä. Ehdottomasti positiivinen yllätys! Suosittelen kaikille sekopäille :wtf:
Whiplash kertoo menestystä janoavasta nuoresta ja kunnianhimoisesta jazz-rumpali Andrew’sta (Miles Teller), jonka vaativa soitonopettaja Terence Fletcher (J. K. Simmons) ottaa mukaan johtamaansa yhtyeeseen.
Leffan kantava voima on J. K Simmonsin uskomaton roolisuoritus, yksi parhaista koskaan ja Simmonsin näyttelyn ansiosta tunnelma on hiostava, piiinaava ja vaivaannuttava. Silleen "älkää nyt vittu mokatko enää 5 kertaa niiden rumpujen kanssa tai Simmons alkaa taas huutamaan ja tavarat lentelee" Simmons vaatii soittajilta ylisuoriutumista koko ajan ja ilmapiiri on aika kireänä. Leffassa soi koko ajan rumpujen soitto henkilöiden niitä soittaessa tai sitten usein taustamusiikkina nopeatempoista rummutusta mikä tekee sellaisen kiire kiire olon ja tuntee sen että päärumpalilla on kauheat paineet niskassa ja alkaa tunteet hänelläkin kuumenemaan. Loppuosuus on erittäin tiivistunnelmainen, painostava ja vaivaannuttava. Btw tosi hyvä että Simmons voitti Oscarin.
IMDbssä tällä hetkellä 38 sijalla kaikkien aikojen listalla. Tosi hyvä leffa mutta en nyt imo niin korkealle rankkaisi sitä. Taakse jää lukemattomasti huikeita mestariteoksia.
Nightcrawler
Tarina moraalittomasta uutiskuvaajasta. Koko homma perustui Gyllendahliin ja tämän dialogiin. Hienoa katseltavaa. Jos on tykännyt Jaken aiemmista synkistelyistä, niin tykkää tästäkin.
:4:
Luokkakokous
Alapäähuumoria väsyneimmillään. Vähän heikkoa näyttelemistä ja toimimattomia vitsejäkin. Pari kertaa kuitenkin koko elokuvasali repesi hysteeriseen nauruun. Jos et ole alan miehiä et tykkää. Itselle kuitenkin upposi sopivassa mielentilassa tämän tasoinen meno.
:3:
Interstellar
Paskinta Nolania hetkeen. Jotenkin tylsä ja mitäänsanomaton, siis Nolaniksi. Leffana ihan menettelevä.
:3:
Tankkiaiheiset sotaleffat ovat harvassa, ja tällaista jonkinlaiseen realismiin pyrkivää ei taida olla ollenkaan. Fury on sekoitus Veteen piirrettyä viivaa, sotamies Ryania ja Kerran sotilaita. Hahmoja rakennellaan ja niillä on väliä, on sankaruutta ja sodan rumuutta...ja sotakliseitä sekä eeppisen paska loppuhuipennus. Sääli että hienosta tigerin kohtaamisesta siirrytään pönttöön "yksi jenkki vastaa tuhatta sakua" loppusotaan jonka juonen aukot näkyvät avaruuteen asti. Okei, SS-joukkojen todellisesta tasosta on ollut debattia sotahistoriapiireissä mutta nyt meni Hot Shots 2:sen puolelle. Kaikenkaikkiaan hyvä sotaleffa pilataan pöhköllä lopulla, siitä pois tähti.
50 Shades of Gray
Älkää tuhlatko resurssejanne tähän. Onhan elokuva toki yhtä hyvä kuin kirjakin - ja kirjahan on täyttä paskaa. Yritin kovasti löytää Jamie Dornanista jotain hyvää, mutta roolisuoritus muistuttaa auttamatta Edward Cullenia ja Sebastian Kyddiä. Nämä seksikkäät stalkkerit aiheuttavat jo hahmoina yökkäysrefleksiä. Eikä puupökkelön ja Anastasian välillä ollut tippaakaan kemiaa tai sähköä. Soundtrack aiheutti myös aika ajoin kädellä kasvojen lääppimistä: Beyonce ja Ellie Goulding, really? Alun Annie Lennox tosin toimi 5/5 ja antoi odottaa leffalta liikoja.
Odotin elokuvan olevan röyhkeä ja aiheuttavan kukkahattutädeissä ärsytystä sekä punastelua, mutta jos olette nähneet Ellie Gouldingin Love Me Like You Don musiikkivideon, olette nähneet kaikki leffan paljonpuhutut seksikohtaukset. Jotka muuten näin sivumennen sanoen pätkäistiin siinä vaiheessa kun Anastasialta saatiin housut jalasta. Hienon punaisen kammion hukkaanheittämistä, jos minulta kysytään.
Sekin ärsytti edelleen, että sadomasokismista pitäminen kuvataan traumatisoituneen ihmisen oireiluna. Mutta tämähän on kirjan syy, ei leffan.
Lyhyesti: twilight-tyylistä vaaleanpunaista teinihattaraa keski-ikäisille naisille jotka kaipaavat omaa nahkapiiskalla perseelle läpsivää Christian Greytään.
:1:
Vähän ristiriitaiset jälkimietteet jäi. 3/4 kestosta oli helvetin hyvää leffaa. Todella hämärä, mystinen ja erikoinen leffa. Idea todella mielenkiintoinen
ja sellaista mukavaa palapelien palojen loksahtamista paikoilleen isossa mysteerissä. Hyvin kirjoitettu ja etenevä juoni, ei jää missään vaiheessa laahaamaan.
Se mikä leffan maailma on, on hyvin ajausta kutkuttava ja se on aina hienoa tuollainen, jos leffa onnistuu kunnolla leikittelemään ajatuksella, saamaan katsojan kelailemaan että, mitä jos tollainen olisikin totta, niin ei stna... Tällaiset kiksit sain siitä kun selvisi mikä koko homma lopulta oli.
Spiraalimainen kaupunki tyhjässä avaruudessa, eikä aurinkoa missään päin vaan ihan pimeätä yötä kaikkialla.
Tähän kohtaan leffan olisi ehdottomasti pitänyt loppua, olisi ollut tosi hyvä loppu, mutta homma jatkuikin tosta vielä 30min ja alkoi sellainen överitykitys, että oksat pois. Meni AIVAN överiksi ja tässä kohtaa myös mukaan tulleet visuaaliset efektit ja tehosteet pilasivat juttua entisestään, kun ne oli niin tunkkaisen näköisiä, jäi sellainen halpamainen vaikutelma. Ei mikään yllätys että homma meni överiksi, kun ohjaajana Alex Proyas, Knowingin ohjaaja, jossa homma lähti siinäkin lopussa ihan lapasesta.
Kannattaa kuitenkin katsoa sillä loppua lukuunottamatta kyseessä on hyvä elokuva.
Huikean hyvin tehty kertomus sisäisestä raivosta ja ongelma luonteisesta ihmisestä/persoonasta, jonka takia vaikuttaa kaikkeen ympärillä oleviin huonossa mielessä. Nyrkkeily ympyröihin, parisuhteeseen/perhesuhteeseen, kaikkeen. Robert De Nron esittämä Jake La Motta on agressiivinen, narsistinen, itsekeskeinen, omaan etuaan ajatteleva, ylimielinen ja vainoharhainen. Robert De Niro saa hyvin nuo kaikki luonteenpiirrteet välittämään esille uskomattomalla tavalla. Erään arvostetun sivuston listauksessa De Niron roolia tässä pidetään kaikkien aikojen toiseksi parhaana Jack Nicholsonin käenpesän roolin jälkeen, enkä ihmettele yhtään. Dialogi leffassa on todella kovaa tasoa De Niron ja kunnian arvoisan Joe Pescin ansiosta, joka on huikea näyttelijä myös.
Nyrkkeilyssä La Motta nauttii voittamisesta, etenkin narsistisuutensa takia, mikä näkyy myös miehen uran loputtua toisessa bisneksessään myöhemmin. Sielläkin itsensä pönkittäminen on vahvana mukana. vielä tuosta nyrkeilystä, niin siinä ei ole tässä elokuvassa vain idea voittamisesta, vaan tässä La Motta purkaa sisäistä tuskaansa ja raivoansa nyrkkeilyyn ja haluaa myös itselleen ottaa osumaa, kipua otteluissa. Vähän sama kuin jotkut viiltelee pahaan oloonsa.
Loppupuolella kohtaus, se seinään päätä hakkaaminen ja itkeminen "en ole paha ihminen" niin on jotain deepimpää shittiä, omatunto pohjimmiltaan kolkuttaa tosi vaikean luonteen alta ja sillä haettiin selvästi sanomaa leffan pääaiheesta sisäisestä tuskasta ja myös se peilin edessä pohdiskelusta itsestään/itsensä etsimisestä, mihin kuulun ja mikä olen. Tossa kerroin joo ilman spoileria, mutta mitään konkreettista ja merkittävää spoileria ei oo, eikä vaikuta katselukokemukseen.
:4:½
Kertoo miehestä ja vaimosta joiden elämä on ollut suurta kulissia. Sitten vaimo mystisesti katoaa ja hommat menee omituiseksi. Jännittävä, hyvin otteessaan pitävä elokuva vaikka pituuttakin on yli 2h. Elokuva kuvaa hyvin amerikkalaisen median toimintaa ja sitä kuinka tarinat saadaan myytyä suurelle yleisölle vailla totuuspohjaa. Elokuva aiheutti ainakin allekirjoittaneessa runsaasti turhautumista ja vitutusta, mutta siitä huolimatta hieno elokuvakokemus!:D
Ensimmäinen posti tänne, ja vain siitä syystä että olen hämilläni. En oikein osaa sanoa miksi, mutta vaikka itselleni ei tule kyyneltä silmään edes hautajaisissa, itkin kuin pieni huora katsottuani tämän. Antaisin viisi tähteä ellen olisi lukenut Hawkingista niin paljon että väkisinkin jäin kaipaamaan joitain asioita elokuvaan.
Nyt oli kyllä kovin leffa pitkään aikaan. Tosi järkky leffa. Päiväkodin pikkutyttö keksii pedofilia valheen päiväkodin mieshoitajasta häneen kohdistuen ja asia saa kauheat mittasuhteet pikkukylässä. Potkut töistä, parhaat ystävät hylkää, kaupassa ei myydä mitään jne. Saa tuntumaan päähenkilön puolesta ihan helvetin pahalta tilanne koko ajan enemmän ja enemmän, etenkin itse
hyvin eläinrakkaana ihmisenä
yhdestä kohtauksesta lähtien tunne oli suunnatonta vihaa.
Pääosan Mads Mikkelsen, joka ei ole ennemmin sen kummemmin näyttelijänä ollut tuttu itselleni, niin on kyllä älyttömän hyvä näyttelijä, vetää kyseisen rooliin niin nappiin kuin voi, kun voi kuvitella että varmaan just tuollaiset reaktiot tulisi itselläkin asiasta. En missään ikinä oo juuri koskaan noin hyvää näyttelysuoritusta nähneen tehneen kenenkään. Oma suosikkikohta on kun päähenkilö
istuu kirkossa jouluna ja katsoo taka viistoossa istuvaan valheen keksimän tytön isään silmät vetisinä ja hakattuna toivoen, että tytön isä näkisi tämän kasvoista kärsimyksen, uskoen että hän on syytön. Tuosta kohtauksestsa seuraa vielä yksi vihanpurkaus siellä kirkossa,
jonkalainen olisi tullut itsellänikin tuossa tilanteessa juuri tuolla tavalla.
Ihan lopussa on aikamoinen ylläri, elokuvallisesti tosi hyvin tehty, kun leffan tapahtuman kulun jälkeen tollainen juttu sit kuitenkin loppuun ja sit loppputekstit.
Eikö tää ikinä lopu/eikö asia käsitelty jo väärinkäsitykseksi sittenkään...
Paras pohjoismainen leffa ikinä ja menisi itsellä varmasti kaikkien aikojen top 100 listalle heittämällä. Sen verta realistisen hyvin tehty, realistisen hyvin näytelty ja hyvin voimakkaita erilaisia tunnekuohuja aiheuttava teos.
Hyvin, hyvin samankaltainen leffa kuin Taken niin vertaillaan nyt siihen et kumpi on parempi, kumpi ei ja miksi. Ei ihan samaa tasoa tämä mutta ok leffa silti. Imdbsä Taken 7,9 ja tämä 7,2, joka varmaan putoaa johonkin 7,0 vielä niin aika osuva ero leffan tasojen välillä tuo. Pääosaesittäjiin, niin äijyydessä Denzel ei sen sijaan jää Neesonille tässä yhtään, vaan on ihan yhtä kovis, porukkaa vaan nippuun toisensa jälkeen huikeilla skilsseillä eikä ilmekään värähdä. Taas erinomainen roolisuoritus häneltä niinkuin aina.
Denzelin pikkuhiljaa alkava välittäminen ja huolissaan oleminen Chloe Moretzin esittämästä tytöstä on hyvin tehty. Tilanteen kehittymistä ja tunnelman kuumenemista luodaan hyvin. Tosin Taken on kaikinpuolin paremmin tehty tän tyylisessäkin asiassa, eli hahmojen/juonen toteutuksessa ja tunnelman/jännityksen luonnissa. Takenista tuttu kosto/lahtaus alkaa tässäkin. Hyvin tehtyä sellaista, hienon näköistä mättöä ja hyvää tilannejännitystä, sellaista että ollaan samassa huoneessa ja läpän heitto muuttuu vittuiluksi. Huone hiljenee, 2 ihmistä tuijottaa toisiaan pitkään, pikkuhiljaa joku muu taustalla alkaa hitaasti vetää puukkoa taskusta jne. Hyviä hidastuksia, lähikuvia, äänitehosteita ja kunnon bad ass musiikkia myös.
Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin vähän liikaa toistaa itseään ja on vähän ylivenytetty vrt 40min lyhyempään Takeniin. Taken oli juuri sopivan pituinen sellaiseksi leffaksi. Sellainen supertäyteen ladattu 1h30min toimintatrilleri, jossa ei junnattu sekuntiakaan. Tässä vähän liikaa tosiaan venytettin pituutta.
Leffa yllätti, pidin tästä oikeastaan melkoisen paljon.
Kriitikot ei juurikaan pitänyt, ja käyttäjien arviotkin korkeintaan ylempää keskitasoa.
En tiedä, mun mielestä tuossa oli huikee vauhdin fiilis.
Aaron Paul oli hyvä.
Mun tähdet menee genre huomioiden, ja jos autoleffoista puhutaan niin omissa kirjoissa tää on :4:+
Ehkä mulla vaikuttaa myös se, etten jaksa fiksaantua realismin puutteisiin.
Tositapahtumiin perustuvassa leffassa Olympiakultaa voittanut painija Mark Schultzin (Channing Tatum) tuskailee uransa jatkon kanssa tuntemattomana ja varattomana Wisconsinissa, kunnes rikas perijä John du Pont (Steve Carell) kutsuu hänet ylelliselle tilalleen asumaan ja harjoittelemaan vuoden 1988 Soulin olympialaisiin. Schultz tarttuu tilaisuuteen siinä toivossa, että se tarjoaa hänelle mahdollisuuden nousta esiin hänen eturivin painivalmentajana ja niin ikään kultamitalistina tunnetun isoveljensä Daven (Mark Ruffalo) varjosta.
Todella hyvä urheiludraama kuten The Fighter ja Warrior. 33,3% syy miksi halusin leffan katsoa oli nähdä Steve Carell vakavassa roolissa. Tosi kovan roolisuorituksen vetää OMITUISENA rikkaana. Oli myös kasvomuokattu niin rankasti, että mielikuvaa hänestä oli vaikea yhdistää leffoihin joissa on ollut, niin erinäköinen ihminen hän tässä on. Mukana myös Channing Tatum ja Mark Ruffalo. En ole ennen Tatumista pitänyt yhtään, mutta nyt veti kyllä oikeasti hyvän roolin. Häntä kun alkoi tietyssä vaiheessa kyrsimään Steve Carellin esittämä John du Pont, niin se vitutus hänen naamastaan ja olemuksestaan oli niin aitoa. Myös Ruffalo, kuten usein ennenkin tekee hyvän roolin ja tosi yllätykseksi oli käynyt salilla leffaa varten. Eihän hän ennen ole ollut koskaan? vähäkään treenatun näköinen ja nyt näki kyllä hartioista ja forkuista että on tehty jotain salilla ja meni täten uskottavana painijana.
Sitten itse leffaan eikä vain näyttelijöihin. Tosi tasokkaasti tehtyä henkilödraamaa joka muodostuu kolmesta henkilöstä, eli edellä mainituista näyttelijöistä. Koko syy siihen millaiseksi henkilöiden välit menee on John du Pont, joka käytöksellään hämmentää sopan pahaksi sekasotkuksi. Tulee ns veljesten väliin ja siitä rupeaa hajoilemaan veljesten välit, sekä alkaa Mark Schultzin/Tatumin viha koko John du Pontia kohtaan tuosta hänen ja hänen veljensä väliintulemisesta, sekä John du Pontin käytöksestä muutenkin.
Ja se loppu... Tällainen reaktio tuli "MITÄ HELVETTIÄ O_o" Siis se John du Pont oli kyllä alusta asti niin outo tyyppi että. Voi käyttää monia termejä ja motiiveja hänen luontelleen ja käyttäytymiselleen, mutta sanon vaan lyhyesti ja yksinkertaisesti että ihan sairas ihminen.
Harvoin imdbn antamiin pisteisiin leffoista olen niin ihmeissäni ollut kuin nyt. 7,2 on kyllä musta niin alakanttiin. Noin 8,0 sanoisin imdbn asteikolla.
Jos tykkäsit The Fighterista ja Warriorista, niin oon aika varma, että tykkäät silloin tästäkin.
Ei huono mutta ei ihan niin hyvä kuin odotin. Elokuvan alku oli hyvä mutta vesittyi hiukan loppua kohden. Itse SEAL-koulutuksesta olisi voinut olla edes jotain, nyt mukana oli pelkästään valintatesti. Snaippauksen tekniikasta / varusteista olisi voinut olla jotakin mukana, säädöthän lasketaan nykyään tietokonesysteemillä. Nyt vähän vaan säädettiin tuntumalla tähtäintä ja se siitä. (Tältä osin Mark Wahlbergin Shooter oli vakuuttavampi.) Verrattuna kirjaan, "kaksintaistelua" vastapuolen sniperin kanssa korostettiin paljon, ehkä vähän liikaakin. Se pisimmältä ammuttu osuma oli myös ihan eri tilanteessa oikeasti kuin elokuvassa eli tuohon oli tuotu vähän Hollywoodia.
Lopputaistelukohtauksessa olin ensin vähän :face: kun ilmatukea tuli antamaan AH-1, mutta jälkikäteen kun selvittelin asiaa niin itse asiassa merijalkaväki käyttää sitä edelleen (!). Kaikki muut aselajithan on siitä luopuneet aikoja sitten. Mutta jos heko antaa ilmatukea niin ampuuko se nyt sitten yhden ohjuksen helvetin kaukaa (ja ohi) ja sitten kotiin? Clint olisi voinut vähän perehtyä siihen miten ilmatukea oikeasti pyydetään ja miten sitä annetaan. Tuossa tilanteessahan pilotille olisi "kädestä pitäen" selostettu missä vihulaiset on ja opastettu niittämään ne 20-millisellä. Loppukohtauksesta huomasi vähän muutenkin että Clint ei ole oikein mikään action-ohjaaja.
Cooper veti roolinsa hyvin ja oli melko uskottava Kylena kaikin puolin. Oli vetänyt itsensä aika isoon kuntoon. Treeneistä oli juttua joskus T-Nationilla. Tuossa jossakin aiemmassa arviossa oltiin sitä mieltä että "henkisten arpien" kuvaus ei ollut samalla tasolla kuin jossakin muussa elokuvassa, mutta elokuva noudatti siltä osin aika tarkkaan sitä miten Chris Kyle kirjassaan itse kuvaa tuntojaan. Erikoisjoukkoihin ja varsinkin snipereiksi tuskin valikoituu sellaisia jotka saa sodan jälkeen mitään mielettömiä sekoboltsi-itkupotkuraivareita.
Ei liity sinänsä elokuvaan mutta näytöksessä alkoi vituttaa kun porukka alkoi lähteä siinä vaiheessa kun kun lopuksi tuli oikeaa kuvaa Chris Kylen hautajaisista / hautajaiskulkueesta. Vähän kunnioitusta, saatana.