JUMALISTA JA IHMISISTÄ
Kävin eilen elokuvissa katsomassa "Jumalista ja ihmisistä" -elokuvan. Odotin arvostelujen perusteella tältä Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix´n voittaneelta ja Ranskassa yli 3 miljoonaa katsojaa elokuvateattereihin tuonneelta elokuvalta paljon.
Odotin, että tämä tositarinaan perustuva elokuva kertoisi minulle tarinan sekä herättäisi minussa jotain syvällisempiä ajatuksia ja tunteita. Elokuvahan kertoo Algeriassa sijaitsevassa luostarissa asuvista ranskalaisista trappistimunkeista, jotka joutuvat pelinappuloiksi vuonna 1993 Algerian sisällisodan aikaisissa tapahtumissa ja joiden tarina ei päättynyt hyvin
Toisin kuitenkin kävin. Elokuva oli valitettavasti melko pitkäveteinen sekä liian rauhallinen minun makuuni ja koko 2h 15 minuutin ajan odotin, että jotain tapahtuisi. No tapahtui siinä lopussa ja kerran siinä keskivaiheillakin, mutta siihen se jäi. Ilmeisesti elokuva tarkoitus ei ollut kertoa niinkään itse tuon hetkisistä tapahtumista, joita odotin näkeväni, vaan lähinnä käsitellä ihmismieltä.
Elokuva oli kuvattu "taiteellisesti" ja siinä käytettiin jonkun verran vertauskuvainnollista symboliikkaa, joka toki puhutti. Elokuvassa on loppujen lopuksi aika vähän vuorosanoja siihen nähden, kuinka pitkä elokuva on. Tarina eli pitkälti munkkien messuissa laulamien gregoriaanisten kirkkolaulujen kautta, joiden sanoista saattoi vaistota ja ymmärtää munkkien kokemia tunneskaaloja. Samalla, kun munkit uskovat siihen, että toivoa on olemassa, he valmistautuvat pahimpaan jäähyväisiä valmistellen.
Elokuva kertoo pelosta, rohkeudesta, toivosta, uskollisuudesta, lähimmäisen rakkaudesta, uskosta, epäilystä, puolueettomuudesta, vapaudesta valita, suvaitsevaisuudesta, anteeksiannosta, syyllisyydestä, inhimmillisyydestä, epäinhimmillisyydestä sekä vaikeasta dilemmasta, jonka munkit joutuvat kohtaamaan siinä vaiheessa, kun heidän tulee tehdä päätös. Luopuako tärkeästä tehtävästä hengenvaaran tähden vai valitako marttyyrin roolin?
Vaikka elokuva ei tarjonnut sitä elämystä jota odotin, tarjosi se kuitenkin mieleenpainuvan, tunteikkaan, vertauskuvannollisen ja ehkä hiukan tekemällä tehdyn kohtauksen, jossa munkit kokoontuvat viimeiseen yhteiseen illanviettoon viinilasillisen ääreen ennen traagista loppua. Kohtauksen taustalla soi Tsaikovskin Joutsenlampi ja tätä kaunista, mutta surullista kohtausta on verrattukin Leonardo da Vincin Viimeiseen ehtoolliseen.
Positiivista oli myös se, että elokuva oli kuvattu hyvin autenttisen oloisissa sekä kauniissa maisemissa ja realistisesti luostarin sekä kylän elämää seuraten. Elokuvassa seurataan myös munkkien itsensä kanssa käymää kamppailua siitä, mikä on heidän mielestään oikein.
Pääosissa näyttelevien näyttelijöiden roolisuoritukset ovat hienoja.
Pjotr Tsaikovski: Joutsenlampi http://www.youtube.com/watch?v=S76CGGPqI3s
Itselleni moiset leffat on nostalgiaa, olen nähnyt ne telkusta joskus snadina ja jollain tavalla ne kolahti sydämeen. Nautin vanhojen leffojen yksinkertaisuudesta sekä osittain niiden "mustavalkoisuudesta". Useimmiten niissä on juurikin ne kaksi puolta, hyvä ja paha joiden välistä draamaa on nautinto katsella. Monethan ko. leffoista ovatkin aikansa klassikkoja.
