Farewell My Concubine (1993)
Nyt tulee liian pitkä arvostelu mut
en osaa näin massiivista kokonaisuutta moninaisineen asioineen niputtaa puolet lyhyemmäksi ja ytimekkäästi ku niin paljon silloin jäisi kertomatta leffan plussista ja miksi tää nous mun listassa kaikkien aikojen tokalle sijallle.
Leffa alkaa siitä mihin juoni lopussa päättyy eli monien monien vuosikymmenten läpi päähenkilöiden niin hyvällä kuin huonolla tavalla uskomattomien kokemusten läpi. Ruo oli kyllä tosi tyylikäs ja erikoinen aloitus, näytetään loppua ja sit hypätään ihan alkuun sinne mistä kaikki alkoi. onhan tuollaista tosin ja toki nähty monissa monissa leffoissa et näytetään loppua ja sit siirytään alkuun. mut siis plussaa tuolle siksi että tuo ihan alkukohtaus juonen lopusta oli mystisen siisti visuaaliselta tyyliltään, hiljainen ja tyhjä sumuinen oopperasali jne. ja siistin mystinen myös siksi koska siinä vihjattiin asioita ihan pikkuriikisesesti auki mitä olivat kokeneet isolla matkallaan, mut ei kerrottu sen tarkemmin että mitä, eli se jäi tosi mukavasti auki et mitä olivat kokeneet tuolla isolla matkallaan ja annettin tuossa katsojalle tilaa nähdä se matka itse mitä piti sisällään.
Leffassa hypätään tuon jälkeen aivan alkuun jossa nainen kantaa lasta sylissään ja jossa on mustavalkokuva, joka oli leffan ainut mustavalkoinen kohtaus. Toi mustavalkokuva oli tosi tehokas veto ohjaajalta alkuun, koska se sai 1900 luvun alku ajoille sijoittuvan tuon alun tapahtumat tuntumaan todellakin siltä et ollaan jossain 1900 luvun alussa koska mustavalkokuva AINA historiaa kuvaavissa leffoissa jotenkin vie katsojan niihin kaukaisille ajanjaksoille paljon tehokkammin kuin värikuva.
Tuon jälkeen vaihtuu tosiaan värikuvaan ja mennään äärimmäisen vaativaan ja rankkaan saati ankaraan oopperakouluun, jossa oppilaita rangaistaan pienimmistäkin virheistä. rehellisesti sanottuna tuo episodi oli tosi omituista katsottavaa toteutukseltaan, mutta koska leffa todellakin alkoi myöhemmin aueta parantuen ihan saamarin paljon ja asiat miten ne kerrottin leffassa myöhemmin niin ymmärsi täten myös tuon alun kohtauksen tärkeyden ja oli tuossa ekassa "episodissa" plussiakin sen omituisuuden lisäksi. Ihan perkuleen hienoa tunnelmaa luovat mm öiset lumisateet, tyylikästä todella sumuista miljöötä, temppelimäiset rakennukset ja kaikki kiinalaiskulttuurille ominaiset kaikki muutkin lavasteet, seinämaalaukset ja kaikki makeen näköisiä luoden nekin tunnelmaa hienosti ja etenkin ne kilisevät musiikit mm oopperaesityksissä hienoineen pukuineen ja maskeineen sekä hienoja rummunlyöntejä. Itse kiinnitän ain tollaisiin pieniin asioihin leffoissa huomiota sillä ne voivat olla yhdessä merkityksellisen tärkeitä hienon tunnelman tekijöinä leffaan. Myös ystävystymisen alkaminen ekassa episodissa oli hienosti tehtyä et sellaisia pikku vihjeitä siitä asiasta ripotellen paikoitellen ja välillä myös kuvallisen kerronan kautta.
Kun tuosta ekasta melkein puolituntia kestävästä oopperakoulukohtauksesta hypätään siihen kun päähenkilöt ovat aikuisia ja se alun kummallinen totetustyyli onneksi hävisi leffasta onneksi joten leffa parantui tasoltaan aivan julmetun paljon. Visuaalisuuskin nosti monta vaihdetta silmään, siis aivan uskomattoman upean näköisiä etenkin yllä olevissa kuvissa oleva puvustukset ja maskeeraukset, aivan huikeaa jälkeä ja se kaikki värikylläisyys ja värien sekoitus sekä ihan älyttömän paljon yksityiskohtia sisältävät asiat, niin puvustuksissa kuin lavasteissakin. kiinalaisprinteiset lavasteet on parhaimmallan todella upeaa katsottavaa ja joihin liittyen niistä voi löytää erittäin mielikuvituksen siistejä juttuja, esim yhdessä kohtaa henkimaailmaan ja uskontoon liittyvää pieniä asioita lavasteissa.
Kerronta on upeaa aivan 10 tasoa ja dialogi ja näyttely jostain ihmeen syystä on aluksi vähän kökköä mutta alkaa dialogi ja näyttelyä koko ajan parantua aina loppuun asti. Leffan dialogi ja näyttely on aluksi hyvin teatterimaista ja paikoitellen jopa äärimmäisen teatterimaista. jotenkin pystyin ohittamaan ja tavallaan unohtamaan tuon teatterimaisuuden ja keskittyen vaan leffan massivieen juoneen, henkilöhahmoihin, visuaalisuuteen ja kaikenlaisiin ajatuksellisiin ja pohdiskeleviin asioihin. Tuo teatterimaisuus hävisi onneksi etenkin loppuosuus oli normaalielokuvan tyylistä.
Seuraava teksti on teemojen pohdiskelua, ei spoilaa mitenkään vaan nää on vaan pohdintoja leffan tematiikoista jos ne oikein käsitin.
Pääteemoiltaan tää on tosi selvästi muunmuassa kuvaus kiinaan tieytistä historian ajanjaksoista ja kiinaan kulttuurin tavoista eri monille vuosikymmenille sijoittuen kertoen millaiset olot oli kiinassa ja oopperaesiintyjillä tuohon aikaan, millaista myllerystä se oli päähenkilöillä ooperraesiintyjinä monien historian ajanjaksojen halki ja leffa haluaa myös selvästi kuvata miten eritoten vielä, syvempänä ja isompana teemana miten ooppera aiheena oli täsyin yhteydessä ja sidoksiin noille historian ajanjaksoille ja eritoten miksi oopperalla oli paljon yhteyttä esim toisen maailmansotaan ja kulttuurivallankumoukseen jne isältäen erittäin paljon moraalisia asioita, motiiveja, kyseenalaisuuksia ja et kaikki ei oo asioissa mustavalkoista. Erittäin hienosti tehtyä syväulotteista ajatuksellisuutta oli tuossa asiassa millä tavalla ooppera liityi nohin Kiinan histoiran ajanjaksoihin. Leffa kertoo kuitenkin totakin asiaa syvemmin ja rärkeimpänä teemana uskollisesta ystävyydestä ja päähenkilöiden suunnattomasta intohimosta oopperaesiintymiseen ja pitkästä matkasta ajanjaksojen halki ja vaikka se tie sinne huipulle oli tosi kivinen / hankala, niin silti puskivat vaan eteenpäin. Jalkavaimo asiassa joka on leffan päänäytelmän nimi niin on äärimmäisen paljon ajatuksellisuutta. Aloitetaan sanomalla et jalkavaimo on mies ja sitä asiaa pohditaan tosi syvästi tosi pienin elkein ja sanomin sekä välillä kuvallisen kerronnan kautta ja jotenkin pinnan alla pitämättä meteliä leffa tuosta asiasta. Leffa ei tavallaan tyrkytä sitä asiaa katsojalle tai selvästi myöskään ei yritä sillä asialla kalastella mitään palkintoja. Päähenkilöhahmot joita on 2 ja sit 1 naishenkilö joka ei oo ihan päähahmo mut tulee kuitenkin isosti leffaan mukaan, niin noiden kahden päähenkilöiden välinen suhde alkaa muodostua tuon mainitsemani naisen tullessa kuvoihin, niin erittäin monimutkaiseksi kolmiodraamaksi jossa alkaa niiden kahden päähenkilöhahmojen uskollisuus ja periaatteet asioista joka on kestänyt lapsesta asti niin olla koetuksella ja siinä kolmiodraamassa on kaikenlaisia koukeromaisia ristiriitoja, valheita, riitoja, sovintoja jne niin maan perkuleesti erittäin hienosti .Myös omatunnon kolkuttamista ja syyllisyyden tunteita mutta myös syvää vihaa ja sit vielä moraaliset asiat mitä esim se jalkavaimoa esittävä mies alkaa kelailla ystävyydestä ja kolmiodraamasta yhteydessä ooppera asiaan ja jopa samallla kiinan kultturivallankumoukseen ja toiseen maailman sotaan ja kaikkeen muuhun poliittisiin asioihin niin huhhuh mikä paketti leffa on. Mestarillista jälkeä, sillä
en oo ikinä nähnyt niin nerokkaasti rakennettua todella syväuloitteista kutoelmaa näistä tän "teemapohdiskelu" tekstin asioista. Lisäksi tuon kaikkeuden kutoelman lisäksi vieläkin ja kaikkein kovimmat kiksit kuitenkin sain siitä et leffa on mun mielestä Leffahistorian massiivisimman tuntuinen eepos koskaan sillä tässä kuljetaan niiiin iso matka läpi ja tyylillä et et en oo vastaavanlaista nän massivisen ison matkan kokemuksen tunnetta tuntenut leffoissa koskaan. Lisäksi teemoilltaan hstoriallisesti ja poliittisesti erittäin tärkeä ja merkittävä teos leffahistoriassa, etenkin kiinassa.
Leffan lopetus on mestariteos tasoa joka hienosti näytetään pirun tyylikkäästi seinämaalauksen kautta mitä lopussa tapahtui
Niinkuin aiemmin sanoin, niin on ihan millimetrin päässä mulla Oldboysta ja tosi helppo kakkosija heittämällä mun listalla.
10
ja ehkä arvostelen jos siltä tuntuu, mut mielenkiintoinen kuitenkin idealtaan ja imdbn pisteet vihjaa et ei tuo ihan susipaska varmaan oo.
www.imdb.com
Tuo juttu voi tosi hyvinkin olla totta et menee"ylitsevuotavan itseriittoisuuden puolelle taiteellisessa ilmaisussaan" mut ite en oo ees tota hoksannut ajatella leffaa katsoessa tai oon jotenkin alitajuisesti pystynyt jotenkin ohittamaan kokonaan tuon miinuksen, ku vaakakupissa se leffan hienous jotenkin on niin paljon omaan makuun sinne kallistuva. Antichrist on siitä musta pirun tyylikäs, et kun leffa alkaa niin se jäätävä tunnelma ei katkea ei sitten missään vaiheessa leffaa vaan koko ajan mennään aina loppuun asti aivan karmaisevasti koko aika lähemmäksi ja lähemmäksi
vaikka pidät sitä jollain tasolla et se menee noin se leffan miinus ja ymmärrän hyvin tuollaisen näkemyksen,
