I lost My Body (2019)
Aluksi annetaan katsojalle tosi pieni vihje käden omistajasta hänen ollen siinä tilassa kun käsi irtosi, mut tyylikkäästi ei näytetty sen enempää kuin käden omistaja makaamassa maassa ja verta lattialla, se jätettiin katsojalle tuo kohtaus auki antaen vinkki, et tällainen kohtaus on tulossa leffassa ja onnistuen tehtävässään tuon karun jutun näyttäminen saamaan katsojan tai siis ainakin minut odottomaan todella isolla mielenkiinnolla et minkä tapahtumasarjan seurauksena tultiin tuohon pisteeseen et poika makaa maassa ja verta lattialla. Tuossa ennenkuin käsi alkaa seikkailemaan pitkin Pariisia etsiessään omistajaansa, niin näytetään jokin muistelukohtaus ja tääkin ihan alussa leffaa, jossa isä neuvoo lapselleen miten kärpänen saadaan kiinni ja tuokin oli siisti veto kun ei tiennyt alussa yhtään liittyikö muisto mihin, keneen ja miksi.
Palataan nykyhetkeen kun käsi lähtee etsimään omistajaansa Pariisista. Leffa on visuaalisesti aivan huikean näköinen vois mainita kymmeniä juttuja, mut esim se yöllinen Pariisi oli upeeta katottavaa, mut etenkin sit visuaalisesti upeaa kun tulee erittäin alakuloinen täysin unenomainen kohtaus, mut siitä ei sen enempää sen sisällöstä, mut visuaalisesti siisti tuo kohta kun menee mustavalkoiseksi kuva ja taiteellinen piirrustusjälki antaa leffan mielikuvituksellisuudelle kasvot, koska mm tuo kohtaus on erittäin mielikuvituksellisella silmällä ja kädejäljellä toteutettu ja musiikit liioittelematta melkein upeinta mitä kuullut missään tukien täydellisesti sitä leffan surullista ja surrealistista tunnelmaa. noita surrealistia kohtauksia tulee milloin missäkin kohtaa leffaa ja ne on myös äärimmäisen ovelia sillä eri muistojen, kuvitelmien ja unien ja niiden sekoitusten eri variaatiot tullessa viearailemaan nykyhetkeen jne on todella mystistä jopa psydekeelistä. Sekin et ihan kuin joissain kohdin myöhemmin leffassa oltais liikuttu kahdella aikatasolla samaan aikaan JOS oikein käsitin.
Käden matkaa ei voi sanoa todellakaan seikkailumaiseksi kevyeksi hyvän olon ja koko perheen leffaksi, ei siis mitenkään, vaan se käsi yrittää todella epätoivoisesti löytää omistajansa isosta kaupungista. Mua harmitti sen käden puolesta oikeasti joka on aika omituista, mut leffa oli vaan osattu kaikilta osa-alueiltaan tehdä niin surulliseksi. Välillä käsi menee myös hypernopeasti eteenpäin syystä x ja se oli kyllä viuaalisesti siisti mm tuo vauhti kohtaus josta alkaa surullisen tunnelman lisäksi jännitys jymähtävineen musiikkeineen. musiikkeja on kyllä vaikka kuin maan saamaristi minkäkin laisia leffassa. Jopa Ranskalaista rappia kun siirrytään ns normaaliin elokuvatoteutukseen leffassa.
Käden seikkailun lisäksi leffassa on myös hienosti ihan normi elokuvaa mukana, eli leffa on erittäin mukava ja toimiva sekoitus taideleffamaista surrealistista ja melankolista käden matkaa ja sitten täysin normaali tyylistä elokuvaa. Tykkäsin tosiaan tuosta normi elokuvatoteutuksesta todella paljon ja siinä ihastumisteema oli mielettömän ovelalla tavalla tehty ihastuminen et mistä se alkaa, miten kehittyy ja miten tietyt asiat paljastuu. Tuo ihastumis asia leffassa on erittäin realistista et miten ihastuminen menee oikeassakin elämässä ja on tehty niin hyvin tuo asia et ihan kuin katsois oikeaa leffaa eikä animaatiota pitäen koko ajan tiukasti otteessa ja se käden matkaaminen myös tosi nautittavaa katsottavaa.
Äärimmäisen ovelasti nivottu taide ja normaali toteutuksellinen leffa yhteen liittyen erittäin vahvasti toisiinsa. Totean vielä et visuaalisesti upea, on vaikka ties minkälaista ja näköistä milöötä, upeita kuvakulmia yhteydessä uskomattoman upeisiin säätiloihin, esim kuvataan alhaalta korkeaa nosturia auringon valaistessa nosturin ja tuo on yksi kymmenistä tuollaisista huikean näköisistä kohtauksista.
teemat on jotkin niin diippejä et niitä sai oikeasti päässä pohtia leffan jälkeen. perusteemoina tai sellaisilla näkyvillä teemoilla on mm ihastuminen, suru, turhuus, muistot, usko, kohtalo. Sit niitä tosi diippejä teemoja oli mitä olisi ilman jonkin pituista pohtimista
mulle vaikea tajuta. Leffan teemoina käsitellään jopa niinkin isoja asioita kuin maailmankaikkeus, olemassaolo, kuoleman jälkeinen elämä sellaislla salavihjeillä leffassa. Pakko myös myöntää et kaikkia leffan tarkoituksia en edes tajunnut, eikä johdu siitä et olisi tekotaiteellinen vaan meinaan sitä et liian ovela leffa mulle joiltakin osin.
Leffa loppuu tosi hienovaraisesti vähin elkein samalla murheellisesti että lohdullisestj ja toivollisesti. Monitulkintainen asia.
10
Yhdessä kohdassa melkein alussa kun häntä uhakailee monta tyyppiä niin Sanjuro kuittailee sarkastisesti vaan takaisin ja peläten yhtään vetää miekan esiin ja ilmeenkään värähtämää silpoo kolme tyyppiä, vetää miekan takas koteloon ja lähtee kävelee, joka kuvastaa hyvin samuraiden kovuutta luonteeltaan ja asenteeltaan mitä olivat joskus aikoinaan oikeasti olleet tosi hurjia taistelijoita, etenkin leffan lopussa.
