WARNING älkää lukeko tätä arvostelua jos ette oo nähnyt leffaa koska tyyliin koko arvostelu on leffan pointtien pohtimista ja sitä kautta spoilaamista. En vaan osaa tätä arvostella ilman kertoa omia pohdintoja leffasta ja sen tarkoituksia. Eikä jotenkin jaksais laittaa
koko tekstiä spoilertagiin, mut uskon et suurin osa ihmisistä on tän nähnyt.
2001 Space Odyssey (1968)
Alkunäytös on älyttömän tyylikäs kun on pitkään vaan tosi pitkään musta ruutu ja kuuluu ahdistavaa musiikkia ja leffan monta kertaa nähneenä tuosta alun mustasta ruudusta musiikkeineen tuli jo tuossa vaiheessa mieleen sanat avaruuden kaukaisuuksiin meneminen ja avaruuden äärettömyys. Kun leffa varsinaisesti alkaa tullen näytös nimeltään "ihmiskunnan aamunkoitto" jossa apinat riehuu ja heiluu, syö, nukkuu, sun muuta. tuossa kohtaa leffa kertoo niin kuin tuo nimi ihmiskunnan aamunkoitto viitaa niin yhtenä isona teemana ihmisyyden kehittymis kaaresta ja tuo apinakohtaus siitä mistä kaikki alkoi. taivas on tyylikkään täysin punertava tuossa kohtausksessa jossa kuvataan erämaata tuulen ulvoessa joissa asuu apinoita ja tapiireja ja leopardeja.
Tuossa alussa tulee kuviin mystinen pystyssä oleva ohut esine monoliitti jota apinat pelkäävät. Tuo kuvasti mun käsityksen mukaan miten jo alkuajoista ihminen vierasti ja pelkäsi vieraita / tuntemattomia asioita mutta kun siihen apinat lopulta koskivat niin huomasivat ettei se tee mitään, eikä sitä tarvitse pelätä joka kuvastaa ihmisyyden luonnetta jo alkuajoista. Leffassa on tuossa alussa myös hieno kohtaus kun apina ottaa ensiaskeleen lähemmäksi ihmisyyttä löytäen pitkän luun palasen ja tajuaa että sillä voi tappaa ja muut apinat huomaavat että se on ylivoimainen asia heitä kohtaan joten tuossa ihan selvästi teemana on alkukantaisen ihmisyyden kehittyminen ottaen askeleen lähemmäs ihmistä.
Kun kuusta löytyy toinen monoliitti ihminen on taas tosi varauksellinen ja pelokas sitä kohtaan, jossa vaikka ihminen on kehittänyt avaruusaluksen jolla pääsee avaruuteen, niin toisaalta ihmisen luonto tuntematonta kohtaan ei ole kehittynyt apina ajoista mihinkään. En ole nähnyt koskaan missään leffassa näin paljon sisältävää kuvallista kerrontaa. Tää on siis siinä asiassa ihan ylivoimainen miten paljon sitä on ja eritoten se miten saamarin hyvin se on tehty ollen ihan julmetusti ajatusta, paremmin tehty tuo kuvallinen kerronta kuin missään leffassa ja helposti. etenkin leffan lopussa...
Hal-9000 supertietokoneessa on pointtina et onko ihminen mennyt liiallisuuksiin kehityksen kiilto silmissä joka alkoi jo alkuaikoina apinan innostuessa liikkaa siitä kepistä, koska Hal-9000 on niin älykäs et sillä on pikkuhiljaa paljastuen tietoisuus, tunteet ja oma tahto, jolla on karmeat seuraukset jos ihminen luo itseään älykkäämään laitteen. Leffa polkaisee tasoaan ylöspäin ihan hitosti, kun Hal-9000 alkaa kyseenalaistaa mm Jupiter tehtävää. Tuossa kun kaveri huomaa tuon asian ekaa kertaa hän alkaa selvästi todella pohdiskelemaan mielessään tuota supertietokonetta kuten katsojakin ainakin mä aloin ekaa kertaa joskus kun tän näin niin miettii sitä et onko todella hal-9000 lla tietoisuus, tunteet ja oma tahto.
Tunnelma menee tuossa kohtaa tosi pahenteiseksi ja leffa muuttuu leffan alkupuoliskon runsaista musiikeista todella hiljaiseksi, jossa tietyssä kohtaa kuuluu vaan astronautin hengittämistä kypärä päässään ja välillä aina kuvataan tuota punaista silmää, tosi tehokas veto tuo ajoittain ruutuun tuleva Hal-9000 tietokoneen silmä, kun ollaan lähellä Jupiteria kun leffaa on puolet jäljellä tulee erittäin tyylikäs välinäytös joka on pelkkä mustaruutu jossa kuuluu hyvin pahaenteistä musiikkia ja sitä mitä alussa mainitsin eli kaukaiseen avaruuksien syvyyksiin menemisen tunnelma ylle ja avaruuden äärettömyyden tunne todella voimakkaasti tuossa välinäytöksessä jota oli ahdistavaa ajatella, Interstellarissa oli voimakkana kaukaisuuden tunne ja avaruuden äärettömyyden tunne, mutta tässä leffassa se on paljon voimakkaampaa, ahdistavampaa ja pirusti tyylikkämin tehtyä kuin interstellarissa.
Kun leffassa tulee kohta "jossain kaukana avaruuden äärettömyydessä" niin tunnelma eritoten tuossa kohtaa menee siisteimmäksi koko leffassa, käsittämättömän upea tunnelma se kaukaisuuden tunne on jotain todella voimakasta ja ahdistavaa ja kun ne mystiset monoliitit lentelee avaruudessa ja sit tulee ihan
tajunnanräjäyttävä joka on leffan paras kohtaus ylivoimaisesti, kun kaveri sinkoutuu vauhdilla johonkin vilisevään väritykitykseen jossa on ties minkänäköistä värillistä visuaalista settiä niin tuossa kohtauksessa kaikki mm aika-avaruus vääristyy, muutaa muotoaan ja ihmisen aika käsitteenä katoaa ja menettää täysin merkityksensä ja se missä ollaan niin on entisestään todella voimakas tunne että ollaan jossain aivan avaruuden ja loputtomuuden laidalla niin kaukana ettei ihmisen tajuaminen avaruuden äärettömyydestä pysty käsittää todellisuudessakaan ja tässä leffassa tuo on hyvin voimakkaana tunteena läsnä tuossa lopun tykityksessä.
Kaiken loputtomuuden takana astronautti löytää itsensä jostain uskonollisen näköisestä huoneesta jossa hän näkee tavallaan elämänsä nykyhetkestä eteenpäin pikakelauksena kun mennään huoneesta niin mies on vanhentunut hyppivällä tavalla tosi paljon ja lopulta kuvataan miestä jopa kuolinvuotteella koska on jo niin vanha. Tuossa kohtaa mä katsojana aloin kyseenalaistaa leffassa koko ihmisyyden olemassaolon tärkeyttä ja koska lopun vanhenemiskohtaus kuvastaa jos oikein käsitin sitä et ihmiset vaan syntyy, elää, vanhenee ja lopulta kuolee. Eli toisinsanoen elämässä ei ole mitään pointtia ja leffan ytimeen asiassa sopii aivan täydellisesti kuuluisa sanonta jonka leffa haluaa välittää katsojalle
"elämä on turhaa paskaa" ja jos oikein käsitin niin se monoliitii joka on miehen kuolinvuoteen edessä mikä ikinä onkaan se monoliitti niin ihan kuin se symboloisi sitä että ihmisen pyrkiminen täydellisyyteen on täysin turhaa. Ja siis tosiaan kaikki ihmisen elämässä on ihan turhaa mm siksi koska mies ei kuolinvuoteellaan jaksa enää pelätä monoliittia, ihankuin sen pelkääminen olis aivan turhaa kuten ihan kaikki muukin.
Leffan aivan lopun kuplassa oleva vauva katselee maapalloa niin ihankuin tolla olis tarkoitettu uutta mahdollisuutta ihmisrodulle tehdä asiat aivan toisin eikä tavoitella jotain täydellisyyttä tehden supertietokoneita ja tutkia avaruuden syvyyksiä huikealla teknologialla.
Elokuva on jotenkin järisyttävän massiivinen laaja-alainen kokonaisuus leffahistorian suurimittakaavaisin spektaakkeli koska mennään alkukantaisista apina ajoista aina sinne asti kun ihminen kehittyy päästessä avaruuteen ja siitä vielä eteenpäin luomaan itseään älykkäämään laitteen ja se mihin mittasuhteisiin loppu saati menee kun mennään johonkin loputtomuuden rajoille. Mikään leffa ei herätä niin paljon pohdiskelua leffan asioista kuin tämä ja menee siksi mun listassa toiselle sijalle kaikista leffoista. Mut Syy miksi Oldboy pysyy ykkösenä se johtuu et vaikka tää leffahistorian pohdiskelevin teos
leffan asioista. Oldboy sen sijaan on parempi koska se laittaa pohtimaan oikeaa
omaa elämää todella syvästi, eikä vaan itse leffaa.
10
, enkä nyt tarkoita todellakaan Hollywoodmaisuutta siinä, kun ilmaisin aiemmin itteni ehkä vähän väärin josta voi saada kuvan et katson kiikareilla Aasialaisia leffoja / Aasialaislasit päässä leffamaailmaa. Ei missään nimessä. Kun sanoin et Avain pakoon leffalle vähän miinusta liian Hollywoodmaisesta toteutuksesta, niin tarkoitin sillä sitä et ihan oikeasti AIDOSTI tykkään etenkin Aasialaisleffojen toteutuksesta enemmän kuin Hollywood tyylisyydestä, ei sen kummempaa.
Sit Jos joku joku vaikka Korealainen leffa on paska niin sit sanon sen paskaksi, hyvä esimerkki The Forest of Love joka on Japsileffa, niin se oli täyttä paskaa. 5/10.
esim vaikka Enter the Voidissa sen tematiikoista jne niin kiinostaa siksi esim miten näet tän leffan.
