Terminator 2: Judgment Day (1991)
Katoin tosi pitkästä aikaa tän ja tarkistin et oonko tehnyt tästä aiemmin arvostelun vai en ja olin tehnytkin yli 3 vuotta sitten arvostelun kun tarkistin. Muuntelin paljon sitä arvostelua tehden paljon paremman ja lisäilin paljon uutta tekstiä.
Alku alkaa karulla tavalla siististi. Kuvataan tuossa ihan alussa kun tyttö keinuu keinussa hidastettuna uhkaavien musiikkien soidessa ja sitten tulee erittäin voimakas valo ruutuun, joka johtui ydinpommista. Jotenkin tuo kohtaus kun kuvataan lasta tuossa kun ydinpommi räjähti niin etenkin sen takia tuo alku tuntui tosi karulta.
Sitten tulee ruutuun erittäin synkkä Los Angeles, jonka värimaailma on erittäin karun dystooppinen pimeydessään, jonka maaperä on täynnä ihmisten pääkalloja ja sota on käynnissä koneita vastaan. Perhanan moinen tuhon ja lopun tunnelma. Sit Linda Hamilton toimii kertojana tuossa alussa, kertoen että 3 mijardia ihmistä kuoli ydinsodassa jne joka vaan lisäsi leffan synkkyyttä hienolla tavalla ja sit se kun kertoi että lähetettiin uusi uhka tulevaisuudesta John Connorin perään, niin leffassa etenkin tuosta asti oli tosi siisti uhkaavuuden ja pahan lähestymisen tunne, josta tykkäsin mielettömästi. Lopuksi sanoi vielä että lähetettiin myös suojelja tulevaisuudesta menneisyyteen ja viimeiset pahaenteiset sanat oli "kysymys on siinä kumpi kerkeää ensin" ja tuosta pamahti Terminatorin tunnari soimaan, jossa kuvataan kun kaikki on tulessa. Perkele mitkä kylmät väreet iski tuossa kohtaa kun leffan tunnari alkoi soimaan. Yksi leffahistorian tyylikkäimpiä alkuja kyllä ehdottomasti.
Juoni pirun hyvin kirjoitettu, hahmot toteutettu, näyttely, kuvaus, musiikit, lavasteet, erikoistehosteet, maskeeraukset, kaikki.. Sit ideahan juonessa on melkein mielenkiintoisinta mitä voi olla. Ydinsota ja sen jälkeinen tuho, koneet ottaneet vallan, aikamatkailua aikeina välttää/varmistaa tuomiopäivän tulemista.
St ihan v*tun hyvä esimerkki tuomiopäivän tunteesta on kohtaus, jossa Sarah näkee unta, jossa katsoo leikkipuistoa ja miljoonakaupunkia aidan takaa, kun ydinpommi räjähtää tuhoten, polttaen kaiken ja höyrystävän ihmiset luurangoiksi + se äänimaailma tossakin kohtaa. Hyi stna. Tuo tulevaisuuden ehkä tulevan tuhon tunne on koko ajan yllä.
Toimintakohtaukset on järjettömän tyylikkäästi tehty. Niissä on niin äijä ote että, lisäksi upealla kuvauksella on isoa osuutta asiaan. Ei ole muuten myöskään varmaan ikinä missään leffassa, kuin tässä niin hienosti yhdistetty hidastukset ja äänimaailma toisiinsa. Se on niin siisti kohtaus kun Arska kävelee hidastettuna vetäen pumppuhaulikon takistaan hienojen äänitehosteiden/musiikkien kuuluessa. Myös se oli törkeän hieno toimintakohtaus, jossa T-1000 vetää rekalla suoraan sillan kaiteesta läpi sillalta alas hidastettuna pojan perään tosi ahdistavien musiikkien soidessa. Siis ihan stnan ahdistavaa tuollainen et iso rekka jahtaa ja tulee perään sillalta alas.
Lopuksi pakko mainita koskettavuudesta. Musta se loppu jotenkin tosi surullinen. Vaikka kyseessä on kone, niin silti jollain tavalla ajattelee, että miten uskollinen ja koneisuudestaan huolimatta niin symppis kaveri, niin siksi tuo lopun juttu oli aika haikee ja kun se poika oli opettanut sille sen peukun näytönkin muun ihmismäisen opetuksen lisäksi, niin se peukun nosto oli myös osasyy sen kohdan haikeuteen, ku oli sellaista inhimillisyyden tunnetta siinä + siinä ennen tota ollut kohta "nyt tiedän miksi itkette, vaikka minä en itse pysty siihen" Hienoa että tällaisessa äijäleffassa on tollaista juttua myös, ei mitään siirappia tai jotain ylidramaattista paskaa, vaan aidosti ja hillitysti, mutta tehokkaasti tehtyä asiaa.
Leffa loppuu ihan p*rkeleen hienoihin musiikkeihin lopputekstien rullatessa.
10
Katoin tosi pitkästä aikaa tän ja tarkistin et oonko tehnyt tästä aiemmin arvostelun vai en ja olin tehnytkin yli 3 vuotta sitten arvostelun kun tarkistin. Muuntelin paljon sitä arvostelua tehden paljon paremman ja lisäilin paljon uutta tekstiä.
Alku alkaa karulla tavalla siististi. Kuvataan tuossa ihan alussa kun tyttö keinuu keinussa hidastettuna uhkaavien musiikkien soidessa ja sitten tulee erittäin voimakas valo ruutuun, joka johtui ydinpommista. Jotenkin tuo kohtaus kun kuvataan lasta tuossa kun ydinpommi räjähti niin etenkin sen takia tuo alku tuntui tosi karulta.
Sitten tulee ruutuun erittäin synkkä Los Angeles, jonka värimaailma on erittäin karun dystooppinen pimeydessään, jonka maaperä on täynnä ihmisten pääkalloja ja sota on käynnissä koneita vastaan. Perhanan moinen tuhon ja lopun tunnelma. Sit Linda Hamilton toimii kertojana tuossa alussa, kertoen että 3 mijardia ihmistä kuoli ydinsodassa jne joka vaan lisäsi leffan synkkyyttä hienolla tavalla ja sit se kun kertoi että lähetettiin uusi uhka tulevaisuudesta John Connorin perään, niin leffassa etenkin tuosta asti oli tosi siisti uhkaavuuden ja pahan lähestymisen tunne, josta tykkäsin mielettömästi. Lopuksi sanoi vielä että lähetettiin myös suojelja tulevaisuudesta menneisyyteen ja viimeiset pahaenteiset sanat oli "kysymys on siinä kumpi kerkeää ensin" ja tuosta pamahti Terminatorin tunnari soimaan, jossa kuvataan kun kaikki on tulessa. Perkele mitkä kylmät väreet iski tuossa kohtaa kun leffan tunnari alkoi soimaan. Yksi leffahistorian tyylikkäimpiä alkuja kyllä ehdottomasti.
Juoni pirun hyvin kirjoitettu, hahmot toteutettu, näyttely, kuvaus, musiikit, lavasteet, erikoistehosteet, maskeeraukset, kaikki.. Sit ideahan juonessa on melkein mielenkiintoisinta mitä voi olla. Ydinsota ja sen jälkeinen tuho, koneet ottaneet vallan, aikamatkailua aikeina välttää/varmistaa tuomiopäivän tulemista.
St ihan v*tun hyvä esimerkki tuomiopäivän tunteesta on kohtaus, jossa Sarah näkee unta, jossa katsoo leikkipuistoa ja miljoonakaupunkia aidan takaa, kun ydinpommi räjähtää tuhoten, polttaen kaiken ja höyrystävän ihmiset luurangoiksi + se äänimaailma tossakin kohtaa. Hyi stna. Tuo tulevaisuuden ehkä tulevan tuhon tunne on koko ajan yllä.
Toimintakohtaukset on järjettömän tyylikkäästi tehty. Niissä on niin äijä ote että, lisäksi upealla kuvauksella on isoa osuutta asiaan. Ei ole muuten myöskään varmaan ikinä missään leffassa, kuin tässä niin hienosti yhdistetty hidastukset ja äänimaailma toisiinsa. Se on niin siisti kohtaus kun Arska kävelee hidastettuna vetäen pumppuhaulikon takistaan hienojen äänitehosteiden/musiikkien kuuluessa. Myös se oli törkeän hieno toimintakohtaus, jossa T-1000 vetää rekalla suoraan sillan kaiteesta läpi sillalta alas hidastettuna pojan perään tosi ahdistavien musiikkien soidessa. Siis ihan stnan ahdistavaa tuollainen et iso rekka jahtaa ja tulee perään sillalta alas.
Lopuksi pakko mainita koskettavuudesta. Musta se loppu jotenkin tosi surullinen. Vaikka kyseessä on kone, niin silti jollain tavalla ajattelee, että miten uskollinen ja koneisuudestaan huolimatta niin symppis kaveri, niin siksi tuo lopun juttu oli aika haikee ja kun se poika oli opettanut sille sen peukun näytönkin muun ihmismäisen opetuksen lisäksi, niin se peukun nosto oli myös osasyy sen kohdan haikeuteen, ku oli sellaista inhimillisyyden tunnetta siinä + siinä ennen tota ollut kohta "nyt tiedän miksi itkette, vaikka minä en itse pysty siihen" Hienoa että tällaisessa äijäleffassa on tollaista juttua myös, ei mitään siirappia tai jotain ylidramaattista paskaa, vaan aidosti ja hillitysti, mutta tehokkaasti tehtyä asiaa.
Leffa loppuu ihan p*rkeleen hienoihin musiikkeihin lopputekstien rullatessa.
10