elintaso

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja reme
  • Aloitettu Aloitettu
Mitä tarkoitetaan hyvällä elintasolla? Onko se == uusi auto, ulkomaanmatkoja, ravintolassa syömistä, merkkivaatteita, trendi huonekaluja?

Elämä on valintoja nyt ja niin se on ollut jokaisen vanhemmillakin. Jos ei pätäkkää ole ihan hirveästi, niin jotain saadakseen täytyy jostain muusta luopua.

Esimerkiksi sellainen asia, että ei olla lapsuuden perheen kanssa käyty koskaan ulkona ravintolassa syömässä. Isä leikkasi hiukset. Oltiin broidin kanssa isän kanssa rakennuksella.

Veljen kanssa ollaan yhden omakotitalon kellarin valamiseen vaadittava hiekat+sementit lapioitu betonimyllyyn joskus teininä. Tuli äitiä ikävä eikä siitä tainnut saada edes palkkaa.

E: Kun ihminen on syntynyt 40-luvulla maalle, niin silloin ehkä oppi työnteon arvon.
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Hyviä pointteja modifiediltä. Itekki parturissa kävin kotona asuessa pari kolme kertaa, muuten hiukset leikkas äiti, ensimmäinen kerran söin "ravintolassa" (hesburger) kun olin jotain 11-12v, mansikat ym on poimittu aina itse eikä ostettu poimittuna jne.

Isän mukana kyllä "pääsi" jatkuvasti tekemään töitä, hyvin harvasta mitään maksettiin. Hyvä puoli tossa on jälkeenpäin ajateltuna just se, että oppi ymmärtämään sen että raha ei tule ilman työtä.
 
Näin jälkeenpäin ajatellen melko etuoikeutettua, tosin meillä juuri tuosta syystä raha oli kauhea tabu josta ei saanut puhua ja akateemista- ja työmenestystä arvostettiin kovasti. Joskus mietin että olisi varmaan tasapainoisempi jos olisi vaatimattomammista oloista joissa olisi satsattu muuhunkin kuin koulu- ja työasioista meuhkaamiseen.
 
Keskiluokkaa minäkin. Aina sai harrastaa mitä haluaa ja mistään ei puutetta ollu. Sitä en ymmärrä, kun jotkut sai kotitöistä rahaa. Eikö se ole osa kasvatusta se kodinlaittaminen, eikä mikään työ jolla ansaita. Vie roskapussi, saat vitosen.. Eri asia jotku spesiaalihommat, me saatiin muksuna pihalta kerätyistä kävyistä pennin kappale. Ei tienannu kovin hyvin.
 
Sen ainakin oppi ettei edes kaipaa mitään luksusta. Mielummin hakee kaupasta kilon pihvilihaa kuin lähtee ulos syömään.

Mitä korkeammat odotukset on, sitä helpompi niissä on pettyä.
 
Meillä oli rahaa, silloin 80/90-lukujen vaihteessa kun olin pieni... Artekin huonekaluja, antiikkia, stereot, golfattiin ja lasketeltiin ja äitillä oli kännykkä eli autopuhelin. Käytiin ravintolassa aina kun äiti ei jaksanut laittaa töiden jälkeen ruokaa (=usein), mulla oli merkkivaatteita ja tietysti Muuramen huonekalut omassa huoneessa. Käteistä mulle sen sijaan ei juuri jaettu, mutta jos tarvitsin johonkin niin sain kyllä. Kotitöistä maksettiin. Äiti kävi kavereidensa kanssa Karibialla jonne pääsi vain yksityiskoneella. Kaikki tämä kahden lapsen yksinhuoltajaperheessä.

Sitten napsahti lama ja äiti jäi työttömäksi. Mistään ei koskaan silti ollut puutetta, mutta kaunis kotimme myytiin ja äiti alkoi yrittäjäksi. Tuloja ei virallisesti ollut, eli sain täydet opintotuet jotka sain käyttää omiin menoihin. Kolmena kesänä pääsin kuitenkin kielikurssille. Kaikki lukiokirjat sain uusina ja merkkivaatteet pysyivät päällä. Ylioppilaslahjat pyysin rahana, ja niillä sitten reilasin kuukauden ympäri Eurooppaa. Ehkä jos snobbailu olisi jatkunut ja jatkunut, minusta olisi tullut erilainen. Kodin menettäminen on silti aika kipeä asia, joka pitää elämäni järjestyksessä vieläkin (ei velkaa, kiitos).

Pohjimmiltaan kyse on kai arvoista, tuon elintason suhteen. Mikä tekee kunkin onnelliseksi ja olon hyväksi. Tykkään ostella tavaroita, mutta säästöönkin olen palkasta saanut ihan mukavasti. Opiskeluvuosinakaan mistään en koskaan jäänyt paitsi eikä mitään puuttunut, koska suku tuki minua että selviäisin ilman lainaa. Shoppailen mielelläni (merkkikamaa edelleen... Köyhän ei kannata ostaa halpaa.) mutta minulla ei ole velkaa, ei autoa eikä lapsia. En pidä itseäni snobina tai juppina, enemmänkin olen ehkä mukavuudenhaluinen mutta järkevä. Sitä en tosin koskaan oppinut, että säästäisin jotain varten. Säästän koska en pysty järkevästi kuluttamaan kaikkia tulojani ja pätkätyöläisenä pitää vähän jättää huonojen päivien varalle.
 
Pienenä luulin että olemme köyhiä, tai ainakin köyhempiä kuin suurin osa muista, koska meillä ei ollut hienoja autoja tai televisiota(!). Myöhemmin opin sitten, että se, mitä pidin vähävaraisuutena olikin vain hyvää taloudenhoitoa ja television puute sen vuoksi, että oppisimme lukemaan kirjoja. Tietokone meillä on ollut ihan 90-luvun alusta saakka, ja internet ensimmäisten joukossa.

Ei puutetta varsinaisesti mistään, mutta mitään impulsiivista shoppailua ei harrastettu koskaan. Viikkorahat oli aina pienehköjä, mutta ylimääräisistä kotitöistä sai rahaa. Hyvä juttu, koska oppi yhdistämään työnteon rahan kanssa. :)
 
Meillä rahaa ei ole koskaan ollut törsättäväksi saakka, lama-aikana sitä ei ollut juuri ollenkaan. Kavereilla oli merkkivaatteet, ulkomaanmatkat ym. Ruokaa on aina ollut kuitenkin pöydässä ja puhtaat vaatteet ja siisti koti. Vanhemmat olivat työttömänä yhtä aikaa ja minä aloitin kesätyöt 15-vuotiaana ja rahat annoin vanhemmille yhteiseen käyttöön. Kuitenkaan en koe kärsineeni tuosta ajasta, vaan ainakin arvostan nykytilannetta. Onneksi myös vanhemmat ovat sittemmin työllistynet uudelleen ja tulevat nykyään ihan hyvin toimeen.
Omille lapsilleni suon kyllä mielelläni vakavaraisemman kasvuympäristön, mutta en halua heidänkään kuvittelevan, että raha kasvaa puussa. Kyllä meillä säästämiseen kannustetaan ja miettimään, mitä kannattaa ostaa ja mitä ei.
 
Aika keskinkertaisista oloista sitä on lähtenyt: Reilun kokoinen vanha omakotitalo pikkukylällä, kesämökki "oman" lammen rannalla, muuten ei mitään sen ihmeempiä ylellisyyksiä. Ruuasta ei ikinä oo tarvinnut säästää. Jonkin verran kustansivat mulle kaikkea, mutta heti 16-v lähtien olin kaikki kesät duunissa ja auton sai vasta sitten kun ehdin tienata siihen itse rahat (19 vuotiaana).
Viime aikoina on mennyt siihen, että ei kyllä ilkeäisi ottaa mitään vastaan ilmaseks, oikein pahaa teki kun äippä tökkäs synttärin jälkeen 50 euroa kouraan. Että vaikka pesämunaksi pakastimen ostoa varten (puhuin että pitäisi moinen hankkia).
Opiskeluaikaan kyllä oli pakko hiukan vipata porukoilta välillä, kun en opintolainaa halunnu ja autollakin tuli ajettua jonkin verran. Niistä kyllä äitimuori antoi anteeksi pienen osan.

Edit: kotitöistä joskus maksettiin, joskus ei. Tiskauksesta muistaakseni tienas 5 mk. PIhatyöt kuuluivat luontaisetuihin. :D
 
Käyttörahani olen ansainnut osittain 10 -vuotiaasta asti, jolloin tein ihan kannattavaa lapsimallin hommia. Sitten 15 -vuotiaasta asti olen omat rahani tienannut, joskin vanhelmilta sain joskus vaatteita, huonekaluja ym. ja jouluisin/synttäreillä vähän rahaa.

Eli 90 -luvun alun lama koitteli meidän perhettä kovasti. Vanhemmat erosivat paria vuotta ennen, äiti työtön/pätkätyöläinen yksinhuoltaja, isä työtön/pätkätyöläinen rakennusmies.

Kovasti raha-asioita arvostaa nykyään, kun pahimpina aikoina joutui omalle äidilleen rahaa lainaamaan.
 
Köyhästä perheestä, velkaa saatiin noin miljoona mk aikaiseksi laman aikana -92. Ne ovat edelleen maksamatta. Tästä johtuen joka saatanan penni ja centti on tienattu itse. Kotoa ajettiin kun täytin 18. Hyvin olen mielestäni menestynyt ottaen huomioon lähtökuopat joista on pitänyt nousta. Tosin ainoa suunta oli ylöspäin :rolleyes:
 
Äiti oli vissiin aika keskituloinen, mutta yksinhuoltaja. 11-v lähtien asuimme väljästi ja siinä 14-19-v erittäin väljästi, 114 neliötä kahdelle hengelle. :D Vaatteita mulla oli aina vähän (äidin mielestä, mun mielestä ihan liikaa), enkä olisi voinut vähempää merkeistä välittää nuorena, kuten en nytkään, brändit = :down:

Äiti olisi kyllä mielellään ostanut paljon enemmän mulle vaatteita, sai aina patistaa noin kuukauden, ennen kuin suostuin vaatekauppaan. En pitänyt niistä silloin, enkä nytkään, ikävän tunkkainen ilma niissä on melkein aina ja ärsää ne brändit.

Mua aina ihmetytti lapsena ja nuorena se ristiriita, että äiti olisi ostellut mulle vaatteita (mun mielestäni) aivan sairaasti, paljon tarvetta enemmän, mutta sitten, jos halusin esim. sarjakuvan tai jotain roolipelikamaa, niin rahaa ei ollutkaan yhtään. Mystistä.

Harrastusvehkeitä oli sen, mitä tarvitsin, lätkäkamoja, judopuku, myöhemmin kuusnepa, Amiga, lasketteluvehkeet (mihinkään Rukalle ei mitään asiaa tietenkään, oman kunnan nyppylä sai kelvata ja kelpasikin, koska kaikki kaverit ja tutut tytöt pyörivät kumminkin siellä) jne. Nappulakengät ja sähkökitarakamat tosin ostin teininä kesätyöpalkoilla ja 16-v stereot. 15-v etiäpäin meni melkein kaikki kesätyöpalkat toooosi fiksusti lähinnä festareilla ja muuten juopotteluun. :jahas:

Milloinkahan rupesin saamaan kk-rahaa, oisko ollu kasi- tai ysiluokalla ja se oli 100mk, siis kuukaudessa, ei viikossa. Se oli mun mielestä ihan ok raha, en oikeen kaivannut enempää. Kotitöistä ei ikinä maksettu, kuten ei koulumenestyksestäkään. Mun mielestäni kummastakaan ei myöskään pitäisi maksaa. Kotitöihin osallistuminen lapsen ja nuoren kykyjen ja voimien mukaan (on selvää, että 5-v pystyy tekemään paljon vähemmän, kuin 15-v) on itsestäänselvyys, eikä siitä neuvotella, vaikka teini kuinka kitiseisi. Koulumenestyksen hyödyn rahassa teini/nuori näkee sitten joskus, kun/jos on koulutuksensa mukaisessa työssä. En näe mitään syytä, miksi siitä pitäisi vanhempien palkita muuten, kuin kehuilla.

Että kokonaisuutena varmaan aika keskitasoa oli meidän pieni perhe tuloiltaan kokonaisuutena. Tässä pitää ottaa vanhempien työn vakituisuus eli tulojen turvallisuuskin huomioon. Esim. baareissa tai kaupassa pätkätöitä tekevän on aika paljon pahempi ottaa lainaa, kuin vakiduunissa/virassa kunnan tai valtion puljussa työskentelevän. Äitini oli todella turvallisessa työssä kunnan palveluksessa, joten vaikka palkka ei ollut korkea, työpaikka oli varma, joten uskalsi ottaa lainaa. Mielestäni tuollakin asialla on iso merkitys perheen taloudessa, ei pelkästään tulojen suuruudella.
 
Keskituloisesta perheestä ollaan. Äiti sihteerihommisa ja faija johtotehtävissä. Ikinä ei ollut puutetta mistään, päinvastoin. Joka vuosi ulkomaanmatkoja, joista iso kiitos vanhemmille, avartaa nuoren klopin ajatusmaailmaa, ja ymmärrystä muita kulttuureja kohtaan paljon. Vaikka vanhemmilla rahaa jonkin verran oli, faija on koittanu aina painottaa, että jotain duunia pitää aina tehä.. Esim ajokorttiin faija kustansi puolet ja ite säästin puolet. Duunarihiommia tehnyt 15-vuotiaasta lähtien joka kesä, aina pariinkymppiin saakka.

Täytyy kyl mainita, et mua ärsyttää lukea näitä "selviytyjien" juttuja siitä, että mitään ei ollut ja ite oon kaiken hankkinu ja samalla disautetaan niitä jotka ovat saaneet nuorempina enemmän esim. materiaa... Ei ne hyvätulosten perheen kersatkaan oo varmaan omaa tietään valinneet. Jos he on kasvatettu tietynlaiseks.. Monissa viesteissä tuntuu olevan sellanen meininki, et pitäis jotenkin hävetä sitä, että on parempi tuloisesta perheestä. Se taas on ok kehuskella, että perkele mitään ei ollu mutta selvittiin. Varmasti hieno asia, mutta en tajua tota katkeranmakuista vastakkainasettelua...
 
Niin juu, yhdelläkään ulkomaanmatkalla en ollut nuorena, paitsi isän kanssa Tukholmassa sukuloimassa muutaman päivän vissiin 14-v. En pidä moista köyhäilynä, koska en yleensäkään ikinä oikein ymmärtänyt enkä ymmärrä turismin päälle. Musta oli vaan kiva touhuta ihan kotipitäjän maisemissa kaikenlaista kavereiden kanssa ja loppu aika vaikka lukea kirjoja, en mä ikinä turistiksi osannut kaivata enkä sitä pitää hienona ja tavoiteltavana. :kotihiiri:

Sitten opiskeluaikana järkkäsin itelleni ulkomailla opiskelua (ja apurahat siihen toki) 1,5 lukuvuotta. Kattelin siinä sit kunnolla mualimaa. :D

Sitäkin pitää korostaa näissä asioissa, että miten kukakin asiat kokee. Mä näin kyllä varakkaampienkin ihmisten menoa, kun noin 13-v lähtien oli hyvänä kaverina erään perheen poika, jossa isä oli/on ortopedi ja äiti jonkunlainen laki-immeinen (en tiiä, onko asianajaja, vai mitenkä). Heillä kyllä oli aina kaksi aika uutta autoa, iso ja hiano talo, ulkomaanmatkoja sekä kaikki releet vimpan päälle (mm. hifivideot jo 1980-luvulla ja sterkat viimesen päälle). En osannut moisia kadehtia tai kokea jääväni mistään paitsi, kun huomasin aika monesta asiasta, etteivät ko perheen jäsenet olleet yhtään onnellisempia, kuin minä tai moni muu, mammonasta huolimatta ja koska tuntui, että mulla oli aika lailla kaikkea, mitä tarvitsin.
 
iivili sanoi:
Niin juu, yhdelläkään ulkomaanmatkalla en ollut nuorena, paitsi isän kanssa Tukholmassa sukuloimassa muutaman päivän vissiin 14-v. En pidä moista köyhäilynä, koska en yleensäkään ikinä oikein ymmärtänyt enkä ymmärrä turismin päälle. Musta oli vaan kiva touhuta ihan kotipitäjän maisemissa kaikenlaista kavereiden kanssa ja loppu aika vaikka lukea kirjoja, en mä ikinä turistiksi osannut kaivata enkä sitä pitää hienona ja tavoiteltavana. :kotihiiri:

Sitten opiskeluaikana järkkäsin itelleni ulkomailla opiskelua (ja apurahat siihen toki) 1,5 lukuvuotta. Kattelin siinä sit kunnolla mualimaa. :D

Sitäkin pitää korostaa näissä asioissa, että miten kukakin asiat kokee. Mä näin kyllä varakkaampienkin ihmisten menoa, kun noin 13-v lähtien oli hyvänä kaverina erään perheen poika, jossa isä oli/on ortopedi ja äiti jonkunlainen laki-immeinen (en tiiä, onko asianajaja, vai mitenkä). Heillä kyllä oli aina kaksi aika uutta autoa, iso ja hiano talo, ulkomaanmatkoja sekä kaikki releet vimpan päälle (mm. hifivideot jo 1980-luvulla ja sterkat viimesen päälle). En osannut moisia kadehtia tai kokea jääväni mistään paitsi, kun huomasin aika monesta asiasta, etteivät ko perheen jäsenet olleet yhtään onnellisempia, kuin minä tai moni muu, mammonasta huolimatta ja koska tuntui, että mulla oli aika lailla kaikkea, mitä tarvitsin.
Click to expand...

Tottahan toki asia on niin, että mielletään yksilöllisesti nämä jutut. Tarkotin sitä, että mitä väliä sillä on miten jengi juttunsa hankkii.. Esim. Asuttiin suolla pienessä mökissä ja ekaan virvelin saantiin säästin rahaa mansikoita poimimalla viisvuotta... Kun parempituloisessa perhessä virveli hommataan vaikka synttäri lahjaksi. Minkä takia tuollaisessa tapauksessa kaverin joka saa virvelin vaikka lahjaksi, pitäis tuntea huonoa omaantuntoa siitä? Kaikkihan on yksilöllistä, mut en tajua tota katkeruus/kateellisuus momenttia..
 
Jos vanhemmat ovat erittäin menestyneitä, niin siinä voi olla lapsella aika kova paikka jos ei kykenekään itse samaan. Pojasta polven pitäisi parantua.

Esim minä olen isän + äidin suvusta kolmas ylioppilas. Paljon odotuksista kulkee perheessä.
 
Eka ulkomaanmatka pitikin sitten ottaa niin pitkälle kuin keksii ja tuntemattomaan paikkaan, niinpä ensimmäisillä palkkarahoilla valmistumisen jälkeen lähdettiin vuoden myöhässä "häämatkalle" Karibialle Guadeloupeen. Sen jälkeen Thaimaahan ja loppu onkin matkustamisen osalta sitten historiaa ;)

Juu, alunperin yksinhuoltajaperheestä olen itsekin... 1976-1987 välisen ajan. Sitten mutsi meni naimisiin, rakentivat talon, ottivat velkaa ja tuli lama, erosivat, kaikki myytiin tappiolla, loppu taaskin tuota em. historiaa :(
 
Vargas, sitä on vaikea ymmärtää sitä vitutuksen ja paremman elämän nälän määrää, joka rahanpuutteesta kärsivissä perheissä elävillä lapsilla on, jos itse käy ulkomailla matkoilla joka vuosi, parhaimmillaan pari-kolme kertaa vuodessa, isipappa kustantaa 18 vuotislahjaksi auton ja kesätyöt tottakai on aina kovalla palkalla suhteilla hankittuna, ja joka kesä. Kyllähän siinä köyhempää alkaa vituttamaan snobien nenä pystyssä pintaliitopaikkoihin kävely, kun ei tällainen tyyppi ole mitään muuta tehnyt elämässään sen ansaitakseen kuin syntynyt.

Monilla varakkaammista perheistä kotoisin oleville ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka paljon samaan asemaan pääsemiseen köyhän lapsi joutuu tekemään töitä. Eikä se ole aina mahdollistakaan. Siksi raadollista tämä elämä on, ettei kaikista voi tulla rikkaita. Sitten nämä rikkaat halveksivat vähävaraisempia, mutta ahkeria työntekijöitä siitä, etteivät he ole menestyneet. Ikäänkuin näillä rikkaiden penskoilla olisi ollut itsellään jotain tekemistä menestyksensä kanssa...

Kyräilemistä en tosin ymmärrä itsekään. Ei kateus muuta tee, kuin tekee ihmisestä sokean omien saavutustensa arvolle.

Mulkkuja on kaikissa sosiaaliluokissa.
 
Tomppa85 sanoi:
Vargas, sitä on vaikea ymmärtää sitä vitutuksen ja paremman elämän nälän määrää, joka rahanpuutteesta kärsivissä perheissä elävillä lapsilla on, jos itse käy ulkomailla matkoilla joka vuosi, parhaimmillaan pari-kolme kertaa vuodessa, isipappa kustantaa 18 vuotislahjaksi auton ja kesätyöt tottakai on aina kovalla palkalla suhteilla hankittuna, ja joka kesä. Kyllähän siinä köyhempää alkaa vituttamaan snobien nenä pystyssä pintaliitopaikkoihin kävely, kun ei tällainen tyyppi ole mitään muuta tehnyt elämässään sen ansaitakseen kuin syntynyt.

Monilla varakkaammista perheistä kotoisin oleville ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka paljon samaan asemaan pääsemiseen köyhän lapsi joutuu tekemään töitä. Eikä se ole aina mahdollistakaan. Siksi raadollista tämä elämä on, ettei kaikista voi tulla rikkaita. Sitten nämä rikkaat halveksivat vähävaraisempia, mutta ahkeria työntekijöitä siitä, etteivät he ole menestyneet. Ikäänkuin näillä rikkaiden penskoilla olisi ollut itsellään jotain tekemistä menestyksensä kanssa...

Kyräilemistä en tosin ymmärrä itsekään. Ei kateus muuta tee, kuin tekee ihmisestä sokean omien saavutustensa arvolle.

Mulkkuja on kaikissa sosiaaliluokissa.
Click to expand...

Paljon asiaa kirjoitit. Totuus on vaan, että toisilla on enemmän tuuria kuin toisilla. Ainakin materiaalisesti, henkinen pääoma on taas sitten eri asia. Niin on ollu aina ja tuleekin olemaan. Pistäppä itsesi tämän parempituloisen pennun kenkiin? Mitä itse tekisit? "Joo en halua tota autoa", "Kyllä mä hankin omat duunipaikkani itse", "Ei huvita lähteä etelään surffaamaan"?? Ja tosta vähättelystä.. Mä tunnen jonkun verran näitä "varakkaampia" ihmisiä ja en ole ikinä kuullut minkäänlaista vähättelyä huonompituloisia kohtaan. Päinvastoin arvostetaan työtä. Yleensä kovalla duunilla ne, omatkin pennoset on tehty.
 
Vargas sanoi:
Paljon asiaa kirjoitit. Totuus on vaan, että toisilla on enemmän tuuria kuin toisilla. Ainakin materiaalisesti, henkinen pääoma on taas sitten eri asia. Niin on ollu aina ja tuleekin olemaan. Pistäppä itsesi tämän parempituloisen pennun kenkiin? Mitä itse tekisit? "Joo en halua tota autoa", "Kyllä mä hankin omat duunipaikkani itse", "Ei huvita lähteä etelään surffaamaan"?? Ja tosta vähättelystä.. Mä tunnen jonkun verran näitä "varakkaampia" ihmisiä ja en ole ikinä kuullut minkäänlaista vähättelyä huonompituloisia kohtaan. Päinvastoin arvostetaan työtä. Yleensä kovalla duunilla ne, omatkin pennoset on tehty.
Click to expand...

Näinhän se elämä menee. Vasta sitten kun perintövero kohoaa 100%:n, ja se jaetaan tasaisesti kaikkien syntyvien lasten kesken, voitaisiin sanoa, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet. Ainiin, onhan meillä ne geenitkin...

Jos mun vanhemmilla olisi antaa auto minulle, ottaisin sen aivan varmasti vastaan. Mutta en kerskuisi sillä tai halveksisi autottomia ihmisiä. Tuossa se raja kulkee minun kohdallani.
 
Back
Ylös Bottom