Elämänne rankin kokemus?
- Keskustelun aloittaja Örkki
- Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
- Liittynyt
- 13.7.2002
- Viestejä
- 640
- Ikä
- 49
Huh huh olipa kova ketju. Nää panojutut tosin piristi. Eugen jne. kovia aikoja ollut takana. Huh huh.
Itsellä pahimmat on liittynyt noihin psyyken hommiin. Lähinnä hämmentäviä ollut sähköhoidot, suljettu jne... Kovimmille ottaa kuitenkin useamman vuoden pätkä, jota en muista. Mimmeistä mä en oo koskaan ottanut itseeni eihän tässä kukaan yksin jää.
Mut tälläises ketjus omat kolaukset saa taas perspektiiviä.
Itsellä pahimmat on liittynyt noihin psyyken hommiin. Lähinnä hämmentäviä ollut sähköhoidot, suljettu jne... Kovimmille ottaa kuitenkin useamman vuoden pätkä, jota en muista. Mimmeistä mä en oo koskaan ottanut itseeni eihän tässä kukaan yksin jää.
Mut tälläises ketjus omat kolaukset saa taas perspektiiviä.
- Liittynyt
- 20.12.2003
- Viestejä
- 1 053
Sumu sanoi:
Lol...niinpä. Voisin ihan hyvin pitää, mutta mitä tollaseen sitten pitäis vastata? Perustelut oli, että naisia panettaa yhtä paljon kun miehiä, koska kaveripiiristä löytyy sellasia tyttöjä....Jos noi jutut on tommosta tuubaa niin kai niitä nyt voi vähän piikitellä. Jätin kuitenkin ne nimitykset pois...Vai ootko Sumu vakavalla naamalla sitä mieltä, että naisten ja miesten suhtautuminen seksiin yleisellä tasolla on aivan täysin samanlaista ja että nimitykset on samat sillon kun miehellä on ollut paljon seksikumppaneita tai että nainen on maannut lähes koko kylän kanssa...
Mun mielestä tää koko vänkääminen on lapsellista. Nykyään on niin trendikästä tunkee tota tasa-arvoo joka väliin ja olla niin korrekti kun mahdollista, mutta näissä keskusteluissa unohtuu se, että tässä sillä sukupuolella todella ON merkitystä, toisin kun jossain työpaikkahaastattelussa. Noi alakerranlaitteet ja evoluution saatossa kehittyneet vaistot on vaan erilaiset. Siitäkin huolimatta kuinka moni sitä jyystäessään tietoisesti ajattelee...
Niin että piis ja loov ja muuta hyvää myös tähtitytön himokkaille ystäville ja erityisesti Sumulle, jonka kannattas vähän relata ton jännityksensä kanssa...:haart: :piis:
- Liittynyt
- 19.7.2003
- Viestejä
- 285
Jam sanoi:
Joo, täytyy ruveta vänkäämään keskustelua otsikonmukaisille meridiaaneille. Huorata, vehdata, sohlata ja pihdata osaa kaiketi kunpi sukupuoli vain. Biste.
Sähköhoidot? Onko sellaista OIKEASTI olemassa? Muuallakin kuin Kaksi lensi yli käenpesän -elokuvassa?- Liittynyt
- 13.7.2002
- Viestejä
- 640
- Ikä
- 49
D.W.A.M sanoi:
Joo tosin onhan se nykyään "siistimpää". Hirveen hedarin siitä saa ja muisti katos. Yleensä se kyllä palautuu kuulemma. Mulla varmaan vaikutti muutkin siihen muistiin, varmaan päihteetkin. Sille ku nyt funtsii, ni onhan se extremein kokemus mun laiffissa. :lol2: ylipäätään matkat tonne kuupan sisään on melkoisia.
- Liittynyt
- 4.12.2004
- Viestejä
- 7 669
- Ikä
- 45
Mulla elämän rankat kokemukset on jääneet aika vähäiselle. Kun olin 16-vuotias isäni kuoli, kun olin 19-vuotias äidinäitini kuoli ja ihme ja kumma, enemmän surin mummoani. Itkin mummon kuolemaa kuukauden putkeen joka ikinen ilta varmaan pari tuntia niin kauan kunnes nukahdin. En tiedä mistä se johtui mutta mummon kuolema oli todella surullista minulle vaikka ikääkin jo oli ja se oli ihan odotettua.
Isäni kuoleman otin aikoinani tyynesti vastaan vaikkakin se oli lähes kaikille muille äitiäni ja itseäni lukuunottamatta täydellinen shokki ja todella yllättävä veto joka repi koko isäni puolen suvun täysin hajalle. Ensimmäisen vuoden sai kuunnella syyttelyä isäni veljeltä ja vaariltanikin joka tosin tyytyi olemaan lähinnä vaiti, mutta kuten sanotaan: hiljaisuus ja hyljeksyntä on sama kuin henkinen kuolema.
Meni kaksi vuotta että vaarini ei poistunut mummolasta ulos mennessäni sinne kyläilemään, kolme vuotta puhevälien osittaiseen palautumiseen ja varmaan vasta viimeiset 3-4v olemme olleet takaisin normaaleissa hyvissä väleissä. Isäni kuolemasta on kohta 10 vuotta mutta siihen meni noin puolet ajasta jolloin suvun toiminta siltä puolelta meni täysin sekaisin. Vaarini ei tunnustanut edes tuntevansa äitiäni ensimmäiseen 5 vuoteen kuoleman jälkeen ja tänä jouluna oli ensimmäinen joulu kun hän oli kirjoittanut nimensä äidilleni osoitettuun joulukorttiin, varmaankin johtuu pitkälle siitä että viimeisien 3 vuoden aikana äitini ja isäpuoleni sekä edesmenneen isäni vanhemmat eli mummo ja vaari ovat useammankin kerran olleet syntymäpäivilläni tms samaan aikaan joten yhteinen sävel on alkanut taas löytymään.
Mummoni on ollut isäni kuolemasta asti hyvissä väleissä äitiini ja soitellut ym, mutta esim isäni veli ei edelleenkään puhu äidilleni. Tosin miksi olisi tarpeenkaan. Isäni on kuollut 10v sitten ja äidilläni alkoi siitä uusi elämä, hän ei siihen puoleen suvusta liitykään mitenkään muuten kuin minun kauttani.
Ihmisillä on erilaiset tavat surra, ehkä se sekasorto, syyttely kuolemasta ym olivat kuitenkin aika rankkoja aikoinaan. Nyt kaikki onneksi ihan ok ja kaikilla keillä pitääkin olla on ihan ok tai jopa lämpimät välit mutta ne alkuvuodet olivat kyllä silkkaa helvettiä.
Isäni kuoleman otin aikoinani tyynesti vastaan vaikkakin se oli lähes kaikille muille äitiäni ja itseäni lukuunottamatta täydellinen shokki ja todella yllättävä veto joka repi koko isäni puolen suvun täysin hajalle. Ensimmäisen vuoden sai kuunnella syyttelyä isäni veljeltä ja vaariltanikin joka tosin tyytyi olemaan lähinnä vaiti, mutta kuten sanotaan: hiljaisuus ja hyljeksyntä on sama kuin henkinen kuolema.
Meni kaksi vuotta että vaarini ei poistunut mummolasta ulos mennessäni sinne kyläilemään, kolme vuotta puhevälien osittaiseen palautumiseen ja varmaan vasta viimeiset 3-4v olemme olleet takaisin normaaleissa hyvissä väleissä. Isäni kuolemasta on kohta 10 vuotta mutta siihen meni noin puolet ajasta jolloin suvun toiminta siltä puolelta meni täysin sekaisin. Vaarini ei tunnustanut edes tuntevansa äitiäni ensimmäiseen 5 vuoteen kuoleman jälkeen ja tänä jouluna oli ensimmäinen joulu kun hän oli kirjoittanut nimensä äidilleni osoitettuun joulukorttiin, varmaankin johtuu pitkälle siitä että viimeisien 3 vuoden aikana äitini ja isäpuoleni sekä edesmenneen isäni vanhemmat eli mummo ja vaari ovat useammankin kerran olleet syntymäpäivilläni tms samaan aikaan joten yhteinen sävel on alkanut taas löytymään.
Mummoni on ollut isäni kuolemasta asti hyvissä väleissä äitiini ja soitellut ym, mutta esim isäni veli ei edelleenkään puhu äidilleni. Tosin miksi olisi tarpeenkaan. Isäni on kuollut 10v sitten ja äidilläni alkoi siitä uusi elämä, hän ei siihen puoleen suvusta liitykään mitenkään muuten kuin minun kauttani.
Ihmisillä on erilaiset tavat surra, ehkä se sekasorto, syyttely kuolemasta ym olivat kuitenkin aika rankkoja aikoinaan. Nyt kaikki onneksi ihan ok ja kaikilla keillä pitääkin olla on ihan ok tai jopa lämpimät välit mutta ne alkuvuodet olivat kyllä silkkaa helvettiä.
- Liittynyt
- 15.2.2005
- Viestejä
- 377
Kuulostaa varmaan hiton typerältä, mut elämäni rankin kokemus tapahtu vähän aikaa sitten, kun tajusin että olen ajanut itseni tietämättäni ja tahtomattani sellaiseen tilanteeseen jossa elän kaikkien muiden ihmisten elämää paitsi omaani. En viitsi asiasta enempää selittää, mutta perseestä se on eikä sille tällä hetkellä mitään voi.. Tiedän että olen vielä nuori ja mulla on koko elämä edessä joten en liikaa viitsi asiaa stressata. Ja tääkin teksti olis varmaan pitäny kirjottaa Vituttaa niin ankarasti-threadiin.. :D Hyvä mä!
- Liittynyt
- 2.1.2005
- Viestejä
- 537
Tähtityttö sanoi:
Pakko oli tähän kommentoida sellanen seikka eikä tarvii ottaa sitten sovinistisuudella. Mutta tottahan tuo on miesten ja naisten seksielämä eroaa juuri tuolla, naisten ei koskaan ravitse tehdä asialle mitään jos panettaa, nostaa vaan kuulaana päivänä hamettaan ylös ja ottaa parhaimman vastaantulijan.
Kun taas meille miehille on suotu tämä tekemispuoli, mehän se duuni joudutaan aina tekemään jos meinataan saada, eli konkreettisesti mimmeille jutteleen. Siinä sitten pepsodentti päälle ja tivolia rakentamaan nii johan avautuu jatkopaikka esim baarista.
Mistä tullaankin siihen että meillä miehillä on huomattavasti vaikeampaa saada juuri tällaisten erokonfliktien jälkeen. Ei siinä että olisi tarpeeksi vaikeaa sulatta ensin menetetty osapuoli, ja sitten siinä surun murtamana ei hirveesti naisetkaan kyllä innostu, koska meidänhän pitää ne läpät aina heittää ;) , ja koska juuri sillä millä tuollainen suru on tullut lähtee se myöskin pois. Mikä taas tekee naiselle siitä huomattavasti helpompaa.
Mutta sitten ajan edetessä on taas kukko koreena.:D
- Liittynyt
- 17.9.2004
- Viestejä
- 1 267
- Ikä
- 40
Mä ainakin luulin(=haaveilin) Tähtitytön tarkoittavan sitä omaa kivaa. Korjatkaa, jos olen väärässä. Tai siis, EI! Älkää korjatko! Antakaa pienelle pojalle illuusio, jos se on sellasen saanut kerrankin rakennettua.:Djapadahoe sanoi:
- Liittynyt
- 4.3.2005
- Viestejä
- 4 072
- Ikä
- 42
jänkäkoira sanoi:
En korjaa,vaan vahvistan. ;)
- Liittynyt
- 4.2.2005
- Viestejä
- 91
- Ikä
- 42
Itellä on aika ahistavat hetket tällä hetkellä.
Oli pitkä flunssa mistä johonki kirjottelinki. oli jo voiton puolella kaikin puolin, mutta sit muutama päivä takaperin ei enää henki kulkenu. Sairaalas ei osattu oikeen sanoa tarkkaan mikä, mutta ilmeisesti virus keuhkoissa eikä antibiootti tehoo virukseen.
No ensi avaavalla astmalääkkellä. Sit sen teho ei enää riittäny. Sitä menee nyt 6 kertaa päivässä ja 2*2 päiväs suunkautta ja lisäks hengitettynä.
Voin kertoa, et vittumaista herätä 2 tunnin välein yöllä tukehtumisen tunteeseen. Sit vedetää kohtauslääkettä naamaan, nukutaan taas pari tuntia ja sama jatkuu. Päivisin ei nii paha.
Ongelma on vielä ku ei oo yhtää parantunu, päin vastoin. Pahimmas tapaukses tulee pitkä sairaalareissu jossei pian helpota.
ps. Tohon vielä lisättynä, et ku alunperin flunssaa hoidettiin antibiootilla nii sain siitä allergisen reaktion ja kurkku turpos umeen. Adrenaliinia työnnettiin perseeseen :whip:
Ei hyvin mee :curs:
Oli pitkä flunssa mistä johonki kirjottelinki. oli jo voiton puolella kaikin puolin, mutta sit muutama päivä takaperin ei enää henki kulkenu. Sairaalas ei osattu oikeen sanoa tarkkaan mikä, mutta ilmeisesti virus keuhkoissa eikä antibiootti tehoo virukseen.
No ensi avaavalla astmalääkkellä. Sit sen teho ei enää riittäny. Sitä menee nyt 6 kertaa päivässä ja 2*2 päiväs suunkautta ja lisäks hengitettynä.
Voin kertoa, et vittumaista herätä 2 tunnin välein yöllä tukehtumisen tunteeseen. Sit vedetää kohtauslääkettä naamaan, nukutaan taas pari tuntia ja sama jatkuu. Päivisin ei nii paha.
Ongelma on vielä ku ei oo yhtää parantunu, päin vastoin. Pahimmas tapaukses tulee pitkä sairaalareissu jossei pian helpota.
ps. Tohon vielä lisättynä, et ku alunperin flunssaa hoidettiin antibiootilla nii sain siitä allergisen reaktion ja kurkku turpos umeen. Adrenaliinia työnnettiin perseeseen :whip:
Ei hyvin mee :curs:
- Liittynyt
- 6.3.2005
- Viestejä
- 2 876
- Ikä
- 42
Aiheeseen:
Kun olin just täyttäny 18v vanhemmat kertoivat suvussa olevan perinnöllisen taudin, joka tappaa 30-60v iässä, geeni periytyy vallitsevasti sukupuolesta riippumatta 50% jälkeläisistä. 25% on terveitä ja 25% syntyy kuolleina. Eli yhteensä 75% todennäköisyydellä kuolo korjaa. Oli siinä ajattelemista... sitten oikeastaan unohdin koko jutun, oli armeijaa ja muuta.
Sitten 20v iässä heräsin huomaamaan että isän seitsemästä siskosta ja veljestä kuudella on kyseinen paskageeni, johon ei parannusta ole. Yksi ei ole suostunut menemään lääkäriin, ymmärrettävää.
Nyt tuosta 4 vuotta myöhemmin alkaa sedät, tädit ja osa serkuistakin (nuorin 32v) olla siinä kunnossa ettei varmaan montaa vuotta enään ole jäljellä. Kamalaa seurata lähiomaisten ja isän tilan heikkenevän. Tilanne oli mun osalta se, etten uskaltanut sitoutua kehenkään etten siirrä geeniä enään eteenpäin. Tietysti adoptio oli vaihtoehto mutta... ensin pitäisi kauan seurustella ja vasta sitten tälläiset asiat ottaa puheeksi.
Olin kantanu tätä epävarmuutta sisälläni kohta kuusi vuotta. Kuolenko vai enkö?
Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja painelin perinnöllisyyspoliklinikalle, kun geenitesti tuli mahdolliseksi viime syksynä. Nyt sitten joulukuun 5. päivä menin vastaanottamaan tulokset, minulla ei ole(kaan) kyseistä sairautta. Nyt tuntuu siltä että helvetin monta mahdollisuutta elämässä on jäänyt käyttämättä ja ihmissuhdetta solmimatta ton epävarmuuden takia...
Kaikille jotka geenitestiä jostain syystä harkitsevat: Käykää testissä ennenkuin olette menettäneet liikaa. Tää on tietysti mun mielipide ja ratkaisu on teidän. Mulla onneksi on vielä monet mahdollisuudet auki, tosin osa on sulkeutunut iäksi. Kohti uutta elämää sitten vaan, tietysti huoli kohdistuu nyt veljiin ja isään - vielä ei ole mitään syyllisyydentunnetta ruvennu pukkaamaan onneksi.
Epävarmuus on yllättävän raskasta, nimimerkillä 6v kokemus. Onhan kaikenlaisia fyysisiä vammoja tullut mutta pahin on tämä täällä korvien välissä. Elämä ei 18v jälkeen ollutkaan enää itsestäänselvää, nyt se alkaa taas olla.
:thumbs:
Kun olin just täyttäny 18v vanhemmat kertoivat suvussa olevan perinnöllisen taudin, joka tappaa 30-60v iässä, geeni periytyy vallitsevasti sukupuolesta riippumatta 50% jälkeläisistä. 25% on terveitä ja 25% syntyy kuolleina. Eli yhteensä 75% todennäköisyydellä kuolo korjaa. Oli siinä ajattelemista... sitten oikeastaan unohdin koko jutun, oli armeijaa ja muuta.
Sitten 20v iässä heräsin huomaamaan että isän seitsemästä siskosta ja veljestä kuudella on kyseinen paskageeni, johon ei parannusta ole. Yksi ei ole suostunut menemään lääkäriin, ymmärrettävää.
Nyt tuosta 4 vuotta myöhemmin alkaa sedät, tädit ja osa serkuistakin (nuorin 32v) olla siinä kunnossa ettei varmaan montaa vuotta enään ole jäljellä. Kamalaa seurata lähiomaisten ja isän tilan heikkenevän. Tilanne oli mun osalta se, etten uskaltanut sitoutua kehenkään etten siirrä geeniä enään eteenpäin. Tietysti adoptio oli vaihtoehto mutta... ensin pitäisi kauan seurustella ja vasta sitten tälläiset asiat ottaa puheeksi.
Olin kantanu tätä epävarmuutta sisälläni kohta kuusi vuotta. Kuolenko vai enkö?
Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja painelin perinnöllisyyspoliklinikalle, kun geenitesti tuli mahdolliseksi viime syksynä. Nyt sitten joulukuun 5. päivä menin vastaanottamaan tulokset, minulla ei ole(kaan) kyseistä sairautta. Nyt tuntuu siltä että helvetin monta mahdollisuutta elämässä on jäänyt käyttämättä ja ihmissuhdetta solmimatta ton epävarmuuden takia...
Kaikille jotka geenitestiä jostain syystä harkitsevat: Käykää testissä ennenkuin olette menettäneet liikaa. Tää on tietysti mun mielipide ja ratkaisu on teidän. Mulla onneksi on vielä monet mahdollisuudet auki, tosin osa on sulkeutunut iäksi. Kohti uutta elämää sitten vaan, tietysti huoli kohdistuu nyt veljiin ja isään - vielä ei ole mitään syyllisyydentunnetta ruvennu pukkaamaan onneksi.
Epävarmuus on yllättävän raskasta, nimimerkillä 6v kokemus. Onhan kaikenlaisia fyysisiä vammoja tullut mutta pahin on tämä täällä korvien välissä. Elämä ei 18v jälkeen ollutkaan enää itsestäänselvää, nyt se alkaa taas olla.
:thumbs:
- Liittynyt
- 21.11.2005
- Viestejä
- 559
Autokolari (henki melkein pois), lähes hukkuminen, parin tutun traaginenkin kuolema. Mikään edellisistä ei ole ollut rankin. Rankin on ehkä ollut se kun aloin oikein tutkimaan elämää, ihmiskunnan historiaa, uskontoja jne. Ja sitten kupla puhkesi ja ei ollut enää hyvä olla. Elämästä ei tee hyvää se vaikka omasta mielestään olisikin oikeassa. Jokainen voi ihan rauhassa myhäillä hautaansa asti, mutta mulla kupla puhkesi ja se epätodellinen fiilis joka siitä seurasi oli infernaalinen. Olin valmis luovuttamaan epätoivon tunteeseen, johon ei pitänyt olla mitään syytä. Koitin omalta osaltani auttaa esim Spr:n keräyksissä, tai lahjoittamalla rahaa. Helpotti hieman, mutta tämä epätoivon tunne kesti n.vuoden.
Myöhemmin olen miettinyt tätä tilaani ja siihen ovat varmasti vaikuttaneet monet asiat, kuten läheisen syöpään kuoleminen, ihmissuhteet, oma ura ja sen merkityksettömyys jne. Liian paljon eri asioita käsiteltäväksi ja kaikki kasautui sopaksi, joka meinas tehdä hulluksi. Siitä päivästä lähtien, kun tajusin että sopasta noustaan ja elämästä pitää osata taas nauttia, olen ollut tyytyväinen. Aina niitä negatiivisia jaksoja/vitutuksia tulee, mutta huumorilla pääsee pitkälle. :D Tiedän, että olen vahvempi kuin koskaan monessa asiassa.
Mutta eipä tuo edellinenkään mikään SAATANALLINEN koettelemus ollut verrattuna joihinkin tällä palstalla. Olen kuitenkin päättänyt katsoa kaikki elämän kortit ja jos joku haaste taas tulee, niin taistelen sen läpi. Ehkä pärjäsin edellisistäkin sen takia, että tulen hyvin toimeen itsekseni. Itseluottamus on tärkeää, eli kun on VITUN kova jätkä joka asiassa, niin pärjää. Ja vaikkei oliskaan, niin pärjää silti! :D
Meillä jokaisella pitäisi mielestäni olla asioita, jotka pitävät olon onnellisena. Mulla ne ovat musiikki ja liikunta. Tsemppiä kaikille ja nautitaan siitä elämästä. Muuta meillä ei ole.
Myöhemmin olen miettinyt tätä tilaani ja siihen ovat varmasti vaikuttaneet monet asiat, kuten läheisen syöpään kuoleminen, ihmissuhteet, oma ura ja sen merkityksettömyys jne. Liian paljon eri asioita käsiteltäväksi ja kaikki kasautui sopaksi, joka meinas tehdä hulluksi. Siitä päivästä lähtien, kun tajusin että sopasta noustaan ja elämästä pitää osata taas nauttia, olen ollut tyytyväinen. Aina niitä negatiivisia jaksoja/vitutuksia tulee, mutta huumorilla pääsee pitkälle. :D Tiedän, että olen vahvempi kuin koskaan monessa asiassa.
Mutta eipä tuo edellinenkään mikään SAATANALLINEN koettelemus ollut verrattuna joihinkin tällä palstalla. Olen kuitenkin päättänyt katsoa kaikki elämän kortit ja jos joku haaste taas tulee, niin taistelen sen läpi. Ehkä pärjäsin edellisistäkin sen takia, että tulen hyvin toimeen itsekseni. Itseluottamus on tärkeää, eli kun on VITUN kova jätkä joka asiassa, niin pärjää. Ja vaikkei oliskaan, niin pärjää silti! :D
Meillä jokaisella pitäisi mielestäni olla asioita, jotka pitävät olon onnellisena. Mulla ne ovat musiikki ja liikunta. Tsemppiä kaikille ja nautitaan siitä elämästä. Muuta meillä ei ole.
- Liittynyt
- 21.1.2005
- Viestejä
- 1 614
Tomppa85 sanoi:
Tämä on aivan totta, jos ajatellaan vaikka asiaa näin että mies pystyy lisääntymään vaikkapa 3 krt/vrk, tekee lähes 1000 krt 9 kk:n aikana. Nainen voi synnyttää vain kerran 9 kk:ssa.
Niin se vain menee, että meillä vieläkin jyllää "eläimelliset" vaistot.
Eli: Mies pyrkii levittämään geenejään mahdollisimman monelle naiselle varmistaakseen oman sukunsa mahdollisimman laajan jatkumisen, ja tämä on aivan luonnollista.
Nainen pyrkii valitsemaan parhaimman mahdollisen geenin potentiaaliselle lapselleen, ja tämäkin on aivan luonnollista.
Eli jos nainen pettää, hän pitää oman miehensä geeniperimää huonompana lapselleen kuin miehen jonka kanssa hän on pettänyt.
Sekin on todettu, että miehellä seksin ja rakkauden tunnekeskukset sijaitsevat eri aivojen kohdissa, kun taas naisilla ne löytyvät samasta paikasta. Toisin sanoen mies voi harrastaa seksiä täysin ilman rakkauden tunteita, kun taas naisella ne liittyvät aina jollain tavalla toisiinsa.
Tämän takia miehen vieraissa käyminen on hyväksyttävämpää kuin naisen.
edit: seuraavaksi sitten varmaan kommentoidaan e-pillereistä, kortsuista jne. mutta alitajuntamme silti vaikuttaa käyttäytymiseemme.
- Liittynyt
- 13.7.2004
- Viestejä
- 853
Eikö naisenkin geenien kannattaisi pyrkiä sekoittumaan mahdollisimman monen eri miehen geenien kanssa 9 kk välein?jantunen7 sanoi:
Miten naiset suorittavat kahden genomin vertailun muutamassa minuutissa lihatiskillä ollessaan? Hyvä suoritus ottaen huomioon, että HGP:ssa meni 13 vuotta ihmisen genomin selvittämiseen. Entä jos nainen tekee aviopuolisonsa kanssa kaksi lasta, eikä yhtään 50 rakastajansa kanssa? Voisiko pettämisen syynä olla jokin muukin kuin geenit ja niiden yhteensopivuus seksikumppanin kanssa?jantunen7 sanoi:
Logiikkasi on mykistävää.jantunen7 sanoi:
Biologisten uskomusten tai edes tosiasioiden perusteella ei voida tehdä vertailua hyväksyttävyydestä.jantunen7 sanoi:
Vittu, mitä soopaa.
- Liittynyt
- 2.1.2005
- Viestejä
- 537
Vastaan jantunen7 erittäin hienon ja loogisen vastauksen pohjalta, että koska olemma kumminkin hyvinkin yksinkertaisia me ihmiset niin emmehän nähdä geenitasiolla näitä asioita. Näkömmehän on melko rajallinen, eli nainen tekee nämä johtopäätökset hyvien geenien kantajasta täysin ulkoisten ja pinnallisten tekijöiden pohjalta. Soopaa on se joka väittääkin muuta.
- Liittynyt
- 11.1.2005
- Viestejä
- 751
Kuulostaa ehkä lässytykseltä, mutta koiran lopettaminen oli helvetin kova paikka. Se oli pahasti sairastunut, ja siinä viikko käytiin lääkärillä ja takaisin kunnes välttämätön oli enää ainoa vaihtoehto. Kaverina oli dogi 14 vuotta, ja se oli mukava ja hyvä kaveri joten oli suunnaton suru edessä kun piti kantaa se autoon ja viedä lopetettavaksi. Kyllä siinä iso mies meinasi itkeä jo matkalla lääkäriin koko matkan ja palaa kurkussa sai työntää alas mutta sitten lekurin pöydällä vollotin jo kun pikku tyttö.
Aina iloinen dogi oli jotenkin surullisen oloinen ja vaikka tutulla lääkärillä oltiin niin jotenkin tuli fiilis että sekin tietää että se on nyt menoa. Viimeiset silmäykset tehtiin, kovasti avuttomana tuijotti ja koitin olla tukena rohkeasti mutta eihän sille mitään voinut kun sydäntä riipaisi. Semmonen sekoitus viimeistä matkaa ja ehkä myös helpotusta oli kaverin silmissä kun tiesi että ei kestä enää kauaa kivut, mutta ei se silti helppoa ollut vaikka tiesi että se oli ainoa oikea ratkaisu.
Oli jotenkin pöljää mennä koiran kanssa lääkäriin ja tulla takaisin vain hihnan kanssa. On toki muitakin läheltä kuollut mutta jotenkin oma koira tuntui pahimmalta ja vieläkin sitä joskus ajattelee, tai aika useinkin.
Tämän on varmasti moni käynyt läpi eikä ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta moni myös tietää että se on aika kova paikka isollekin miehelle tai naiselle.
Aina iloinen dogi oli jotenkin surullisen oloinen ja vaikka tutulla lääkärillä oltiin niin jotenkin tuli fiilis että sekin tietää että se on nyt menoa. Viimeiset silmäykset tehtiin, kovasti avuttomana tuijotti ja koitin olla tukena rohkeasti mutta eihän sille mitään voinut kun sydäntä riipaisi. Semmonen sekoitus viimeistä matkaa ja ehkä myös helpotusta oli kaverin silmissä kun tiesi että ei kestä enää kauaa kivut, mutta ei se silti helppoa ollut vaikka tiesi että se oli ainoa oikea ratkaisu.
Oli jotenkin pöljää mennä koiran kanssa lääkäriin ja tulla takaisin vain hihnan kanssa. On toki muitakin läheltä kuollut mutta jotenkin oma koira tuntui pahimmalta ja vieläkin sitä joskus ajattelee, tai aika useinkin.
Tämän on varmasti moni käynyt läpi eikä ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta moni myös tietää että se on aika kova paikka isollekin miehelle tai naiselle.
