Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
Edelliset vaalit? Sivuraiteet? Luulin että tämä Kalufornian vaalivilppiin valmisteleva ei-ID:tä laki tuli nyt ihan hiljattain voimaan.
Ilman papruja siellä on saanut äänestää vuosikaudet. Taannoisella "ei-ID lailla" yhdenmukaistettiin eri vaalipiirien käytäntöjä.
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Pennsylvaniassa oli hieman toisenlainen town hall -sessio Trumpin ehtiessä väistellä vain muutaman yleisökysymyksen verran, kunnes kaksi katsojaa meni törkeästi pyörtymään lähes peräjälkeen ja julkesivat näin keskeyttää shown kahdesti. Siihen loppui yleisökysymyksiin vastailu ja performanssi jatkui hytkymällä loput 40 minuuttia lavalla musiikin tahtiin, ainoastaan muutaman sekavan välispiikin turmellessa silmiähivelevää koreografiaa. Ei kai siinä mitään, todisti ainakin olevansa kovakuntoinen pappa :LOL:

 
Harris & co ei ole lainkaan huolestunut, että Tump on yritetty tappaa jo kaksi kertaa, mutta ovat hyvin huolestuneita, siitä, mitä mieltä Trump on tästä porukasta.

"Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump sanoi Fox Newsin haastattelussa, ettei hän ole huolissaan vaalipäivänä mahdollisesta kaaoksesta, jota ulkomaiset toimijat voisivat aiheuttaa. Sen sijaan hän on huolissaan ”radikaaleista vasemmistolaisista hulluista”. Asiasta uutisoi muun muassa CNN.

Luulen, että suurempi ongelma ovat sisäiset viholliset. Meillä on joitakin todella huonoja ihmisiä. Meillä on joitakin sairaita ihmisiä. Radikaaleja vasemmistolaisia hulluja, Trump vastasi.

"Kaikki roskaväki, joiden kanssa joudumme olemaan tekemisissä, jotka vihaavat maatamme. Se on suurempi vihollinen kuin Kiina tai Venäjä, Trump sanoi perjantaina.

Trump ei myöskään Fox Newsin haastattelussa uskonut, että hänen äänestäjänsä aiheuttaisivat uhkaa tai kaaosta vaalipäivänä.

– Ei, en usko. Ei siltä puolelta, joka äänestää Trumpia, hän sanoi.

Varapresidentti Kamala Harrisin kampanja reagoi Trumpin kommentteihin, ja kampanjan tiedottaja Ian Sams väitti, että niiden pitäisi ”herättää huolta jokaisessa amerikkalaisessa”.


 
^Onhan tuo vähän erikoista, että puhutaan kursailematta kansalliskaartin tai armeijan laittamisesta omien kansalaisten kimppuun ja jälleen kerran siihen pitäisi suhtautua vain harmittomana läppänä. Vain muutama vuosi sitten Clinton joutui selittelemään mielensäpahoittajille "deplorables"-heittoaan ja Obama vääränväristä pukuaan :unsure:
 
Accuscoren tuoreimman ennusteen mukaan, homma näyttää siltä, että nyt on vasemmansiiven äkkiä keksittävä jotain radikaalia, vähän parempi ampuja olisi tietenkin nopein ja helpoin ratkaisu ongelmaan...

 
Tartsanilla nyt vaihde silmässä kansalliskaarti jo omia kansalaisia teilaamassa, viestiä tulee liukuhihnalta, piti ihan käydä tsekkaamassa olisko niin että.. ja toden totta: ero polleissa kapenee. 😏
Perskeles kun te apologistit hyökkäätte joukolla, niin kiirusta pitää :) Tämän päivän postausten lukumäärän perusteella olen kyllä pienen huilin tainnut ansaita. Toivottavasti hetken selviätte ilman vastarannankiiskeä.
 
Perskeles kun te apologistit hyökkäätte joukolla, niin kiirusta pitää :) Tämän päivän postausten lukumäärän perusteella olen kyllä pienen huilin tainnut ansaita. Toivottavasti hetken selviätte ilman vastarannankiiskeä.

Now you know how I feel. Aika hartiavoimin yksin heittelin alkuun faktoja tänne että hei ei tää nyt ihan noin mennyt ja pelkästään shaibea sain niskaan. Mutta jos miehellä on missio niin täytyy stronkina pysyä. Pitäisi vaan saada sut tänne pimeälle puolelle ettei nuo kykysi ja tarmo mene hukkaan valtamedian fraaseja toistellessa.😁
 
^Onhan tuo vähän erikoista, että puhutaan kursailematta kansalliskaartin tai armeijan laittamisesta omien kansalaisten kimppuun ja jälleen kerran siihen pitäisi suhtautua vain harmittomana läppänä.
🤦‍♂️ Pitikö kauankin miettiä miten trumpin puheet voisi tällä kertaa ymmärtää väärin, vai tuliko vastaus jonkun toisen valmiiksi keksimänä?
 
Harrisin pitäisi tehdä kyllä voittoon ihmeitä, ensimmäinen naispresidentti olisi jo teko, mutta että sen tekisi musta tai muihin kuin valkoiseen rotuun kuuluva nainen, olisi aika iso asia. En ikinä usko, että Harris voittaisi, vaikka sitä ehkä toivonkin. Siellä äänestyskopissa kun miettii hieman konservatiivisemmin asioita. Mutta Trump voi olla Euroopalle hyväksi, aletaan panostamaan omaan puolustukseen kunnolla, Puolan malliin hankintoja niin eiköhän 10 vuodessa USA ole tarpeeton Euroopalle, ainakin turvallisuudene takaajana.
 
Pitäydytään nyt vain näissä viranomaisten myöntämissä henkilöllisyystodistuksissa ja mietitään sitä mikä järki niiden olisi alkaa keinotekoisesti rajoittamaan. Jos olet todistanut henkilöllisyytesi viranomaiselle ja saat siitä todistuksen, niin miksi vaalivirkailijalla olisi oikeus olla hyväksymättä tätä?

Miksi sitä henkkaria ei voi vilauttaa uudestaan vaalivirkailijallekin sitten? Jenkeissähän demokraatit vastustaa myös noita äänestäjarekistereiden putsaamista kuolleista yms. ja kun henkkareita ei tarkisteta, niin kuka vaan voi käydä äänestämässä niiden puolesta.

Nääh, Suomessa passia uusiessani olen joutunut tähän vänkään tilanteeseen, kun ajokortti ei kelpaa tunnistautumiseen eikä muitakaan henkilöllisyyspapereita ole. Sittenhän täälläkin aletaan käymään läpi niitä epävirallisempia keinoja tunnistautumiseen.
Elokuvien ystävät tietävät käsitteen "suspension of disbelief" ja sitä tarvitaan, jos halutaan luottaa esimerkiksi DMV:n kykyyn tunnistaa henkilö. Voter id:een kannattajatkaan eivät tähän tartu, vaan sielläkin leirissä luotetaan tämän systeemin toimivuuteen.

Ei ollenkaan merkityksetöntä, se esimerkiksi vie mahdollisuutesi vedota vahinkoon, jos jäät kiinni.

Ei voi käytännössä jäädä kiinni.

Riippuu täysin laeista - jos lapun allekirjoittaminen takaisi narahtaessa 10 vuotta linnaa saattaisihan se vähän hillitä haluja kokeilla kepillä jäätä.

Ei voi käytännössä jäädä kiinni.

Jenkeissä homma tiivistyy hyvin pitkälti siihen, että kansalaisilla on ehdottomia oikeuksia, joista ei anneta tuumaakaan periksi. Tällöin ajatus siitä, että oikeuksiaan ei varsinaisesti saakaan syntyessään, vaan ne pitäisi erikseen lunastaa (maksua vastaan) jonkin viraston tiskiltä tuntuu kovin kaukaiselta.
Tervettä järkeä näistä asioista on ihan turha etsiskellä, koska se ei näihin päde.

Eli myönnätkö, että tuo on typerä asia ja parempi olisi, että henkkarit tarkistettaisiin äänestäessä kaikilta?

Jenkeissä on paljon tyhmiä asioita, esim. aselait missä pidetään kansalaisoikeutena ostaa ja pitää aseita ilman mitään säätelyä. Mielestäni on republikaaneilta ihan yhtä hullu juttu tuon puolustaminen, kuin demokraateilta tuo henkkareitta äänestäminen.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Harrisin pitäisi tehdä kyllä voittoon ihmeitä, ensimmäinen naispresidentti olisi jo teko, mutta että sen tekisi musta tai muihin kuin valkoiseen rotuun kuuluva nainen, olisi aika iso asia. En ikinä usko, että Harris voittaisi, vaikka sitä ehkä toivonkin. Siellä äänestyskopissa kun miettii hieman konservatiivisemmin asioita. Mutta Trump voi olla Euroopalle hyväksi, aletaan panostamaan omaan puolustukseen kunnolla, Puolan malliin hankintoja niin eiköhän 10 vuodessa USA ole tarpeeton Euroopalle, ainakin turvallisuudene takaajana.

Miksi sitä Harriksen voittoa toivotaan niin kovasti? Oliko Trump niin huono presidentti sen 4 vuotta mitä oli vallankahvassa?
 
Miksi sitä Harriksen voittoa toivotaan niin kovasti? Oliko Trump niin huono presidentti sen 4 vuotta mitä oli vallankahvassa?
Vaikka vältän politiikkakeskusteluita, koska ne vaan ovat lopulta aina juupas-eipäs tarinoita, niin tähän nyt kommentoin.

Eli juurikin samaa ihmettelen todella. Jos valintakriteereinä ovat sukupuoli ja ihonväri, niin miten tämä parantaisi mitään?
 
Miksi sitä Harriksen voittoa toivotaan niin kovasti? Oliko Trump niin huono presidentti sen 4 vuotta mitä oli vallankahvassa?
Kyllä esimerkiksi:

View: https://x.com/truther_justice/status/1846369765566091297

It might be the lockdowns and resulting lay-offs that you and your friend Fauci enacted and the inflation as a result of the $2.3 Trillion Covid Relief Act you signed with Nancy Pelosi that is now finally taking effect trickling down into economy from the welfare to Big Pharma .
Sillä kuka voittaa ei tosin ole mitään väliä, koska kaikki presidentit on näyttelijöitä ilman minkäänlaista valtaa.

Jengi edelleen uskoo koronahoaxin jälkeen, etta orjien annettaisiin vaikuttaa vaaleilla 🤡🤣🤫.


View: https://m.youtube.com/watch?v=acLW1vFO-2Q
 
Trumpin kampanjakin alkanut saamaan isommin rahaa sisään.

Elon Musk donated just under $75 million to his super PAC last quarter, according to just-released government filings, as the world’s richest man made his full splashy entry into presidential politics.

Tuesday’s filing is the culmination of an evolution for Musk, the Tesla (TSLA) CEO who first began quietly appearing at GOP fundraisers in 2022 but has gradually increased his involvement and memorably leaped on stage with former President Trump earlier this month in Butler, Pa.

It also comes as an increasingly vocal contingent of billionaires, including Musk and other figures, line up behind Donald Trump for the final stretch of the campaign.

The donations from Musk also came in addition to news of big checks from other ultra-wealthy Americans — notably Miriam Adelson and Dick Uihlein — who also put a combined $145 million into other Trump-supporting groups in July, August, and September, according to the filings.

 
Miksi sitä Harriksen voittoa toivotaan niin kovasti? Oliko Trump niin huono presidentti sen 4 vuotta mitä oli vallankahvassa?
Ehkä toivoisin ei ole kovin vahva toivominen. Loppujen lopuksi Suomelle ei tule olemaan isoa merkitystä, kuka valitaan. Suomi on strategisesti hyvällä sijainnilla USA:n kumppaniksi ja varmaankaan ei tule isoa eroa siihen, miten USA sijoittaa Suomeen DCA-sopimuksen perusteella. DCA-sopimus on kuitenkin varmaan tärkein asia, mikä on Suomen ja USA:n kahden välinen asia. JA oikeastaan luulen, että Trump tulee puskemaan aseita Ukrainaan enemmän, kuin Biden. Kun sota ei lopu "viikossa", otetaan toiset keinot käyttöön....
 
Miksi sitä Harriksen voittoa toivotaan niin kovasti? Oliko Trump niin huono presidentti sen 4 vuotta mitä oli vallankahvassa?
Trumpin kammottava persoona lienee suurin syy. Narkissos kalpenee miehen rinnalla. Lisäksi alkaa vaikuttaa yhtä seniililtä kuin Sleepy Joekin.

Kyse ei varmaankaan ole Harrisin erinomaisuudesta vaan Trumpin kamaluudesta.
 
Miksi sitä Harriksen voittoa toivotaan niin kovasti? Oliko Trump niin huono presidentti sen 4 vuotta mitä oli vallankahvassa?

Ei ole hyviä vaihtoehtoja.

Ukrainan tilanne huolestuttaa. Trump ei vaikuta luotettavalta toimijalta, joka seisoisi euroopan tukena. Lisäksi Trump on jo vanha mies ja saman ikäinen kuin Biden oli tullessaan presidentiksi ja jokainen näki miten seniili hän on. Lisäksi Trump oli takana tuossa koronarokotteiden kiirehtimisessä ja se oli täysi epäonnistuminen. Muutenkin Trumpilta taisi jäädä tekemättä suurin osa luvatuista muutoksista.

Toinen vaihtoehto on sitten selkeästi epäpätevä DEI-hire Kamala Harris. Tuossa huolestuttaa se, että jatkuuko Bidenin kauden "eskalaatiohallinta" missä omia liittolaisia ei tueta kunnolla ja annetaan vihollisten vaikutusvallan kasvaa entisestään.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom