Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
Tässä kohden herääkin sitten jokaiselle "voter id:n" pakottajalle kysymys - jos se lappu on niin välttämätön, niin miksi ihmeessä kukaan ei ehdota, että äänestäjäksi rekisteröinnin yhteydessä sellainen lyötäisiin käteen? Ja edelleen ilmaiseksi, koska äänestämisen maksullisuus ei ole perustuslaillisesti in.
En muuten ota kantaa, mutta pitäähän täälläkin todistaa henkilöllisyys kuvallisilla henkkareilla vaikka äänestäminen toki onkin ilmaista. Tietääkseni ajokortti, passi ja kuvallinen henkilökortti kaikki ovat maksullisia. Ja jos Suomen kaltaisessakin sosialistisessa maassa siitä joutuu ihan itse maksamaan, niin ehkei nyt kannattais liiemmin perustella löperöä henkkareiden pyytelyä jenkeissä sillä, että ne maksaa muutaman kympin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Ajokortti on kuitenkin kuvallinen ja virallinen.
Ei siltikään Suomessa kelpaa kaikissa tilanteissa tunnistautumiseen, mutta käytännön syistä poikkeuksia on tehty ja hyvä niin.

Ennemmin voisit miettiä, pitäisikö sallia vaikka kirjastokortilla tai kelakortilla äänestäminen.
Pitäydytään nyt vain näissä viranomaisten myöntämissä henkilöllisyystodistuksissa ja mietitään sitä mikä järki niiden olisi alkaa keinotekoisesti rajoittamaan. Jos olet todistanut henkilöllisyytesi viranomaiselle ja saat siitä todistuksen, niin miksi vaalivirkailijalla olisi oikeus olla hyväksymättä tätä?

Voisit miettiä myös että miten todennat henkilön henkilöllisyyden kuvattomasta henkkarista.
Nääh, Suomessa passia uusiessani olen joutunut tähän vänkään tilanteeseen, kun ajokortti ei kelpaa tunnistautumiseen eikä muitakaan henkilöllisyyspapereita ole. Sittenhän täälläkin aletaan käymään läpi niitä epävirallisempia keinoja tunnistautumiseen.
Elokuvien ystävät tietävät käsitteen "suspension of disbelief" ja sitä tarvitaan, jos halutaan luottaa esimerkiksi DMV:n kykyyn tunnistaa henkilö. Voter id:een kannattajatkaan eivät tähän tartu, vaan sielläkin leirissä luotetaan tämän systeemin toimivuuteen.

Tuolla lukee näin. Eli voit kirjoittaa lapun missä vannot miten olet kuka väität olevasi ja se riittää. Tuota ei voi mitenkään haastaa jälkikäteen, eli täysin merkityksetöntä.
Ei ollenkaan merkityksetöntä, se esimerkiksi vie mahdollisuutesi vedota vahinkoon, jos jäät kiinni.

Toimisiko tuo vaikka alkoholin tai tupakan ostamisessa? Ei varmasti kukaan alaikäinen käyttäisi tuota hyväksi vai mitä...
Riippuu täysin laeista - jos lapun allekirjoittaminen takaisi narahtaessa 10 vuotta linnaa saattaisihan se vähän hillitä haluja kokeilla kepillä jäätä.

En edelleenkään ymmärrä miksi henkkareita ei voi vaatia, kun sitä vaaditaan jo monessa muussakin paikassa ja kukaan ei vaadi niihin muutosta.
Jenkeissä homma tiivistyy hyvin pitkälti siihen, että kansalaisilla on ehdottomia oikeuksia, joista ei anneta tuumaakaan periksi. Tällöin ajatus siitä, että oikeuksiaan ei varsinaisesti saakaan syntyessään, vaan ne pitäisi erikseen lunastaa (maksua vastaan) jonkin viraston tiskiltä tuntuu kovin kaukaiselta.
Tervettä järkeä näistä asioista on ihan turha etsiskellä, koska se ei näihin päde.
 
Ei siltikään Suomessa kelpaa kaikissa tilanteissa tunnistautumiseen, mutta käytännön syistä poikkeuksia on tehty ja hyvä niin.

Pitäydytään nyt vain näissä viranomaisten myöntämissä henkilöllisyystodistuksissa ja mietitään sitä mikä järki niiden olisi alkaa keinotekoisesti rajoittamaan. Jos olet todistanut henkilöllisyytesi viranomaiselle ja saat siitä todistuksen, niin miksi vaalivirkailijalla olisi oikeus olla hyväksymättä tätä?

Nääh, Suomessa passia uusiessani olen joutunut tähän vänkään tilanteeseen, kun ajokortti ei kelpaa tunnistautumiseen eikä muitakaan henkilöllisyyspapereita ole. Sittenhän täälläkin aletaan käymään läpi niitä epävirallisempia keinoja tunnistautumiseen.
Elokuvien ystävät tietävät käsitteen "suspension of disbelief" ja sitä tarvitaan, jos halutaan luottaa esimerkiksi DMV:n kykyyn tunnistaa henkilö. Voter id:een kannattajatkaan eivät tähän tartu, vaan sielläkin leirissä luotetaan tämän systeemin toimivuuteen.

Ei ollenkaan merkityksetöntä, se esimerkiksi vie mahdollisuutesi vedota vahinkoon, jos jäät kiinni.

Riippuu täysin laeista - jos lapun allekirjoittaminen takaisi narahtaessa 10 vuotta linnaa saattaisihan se vähän hillitä haluja kokeilla kepillä jäätä.

Jenkeissä homma tiivistyy hyvin pitkälti siihen, että kansalaisilla on ehdottomia oikeuksia, joista ei anneta tuumaakaan periksi. Tällöin ajatus siitä, että oikeuksiaan ei varsinaisesti saakaan syntyessään, vaan ne pitäisi erikseen lunastaa (maksua vastaan) jonkin viraston tiskiltä tuntuu kovin kaukaiselta.
Tervettä järkeä näistä asioista on ihan turha etsiskellä, koska se ei näihin päde.

Eli ei sulla ole mitään perusteluja epäkohdille vaan koitat huitoa ne pois näkyvistä "semmosta se on" muminalla
Tiedostat epäkohdat mutta nehän on tarkoituksella näin vain mitä joe?
 
Kaliforniassa, ei henkkareita äänestettyäessä vaadita, mutta jokaista vaalia varten pitää etukäteen rekisteröityä ja siinä yhteydessä henkilöllisyys on todistettava. Systeemi ei ole täydellinen, mutta eipä varsinaisesti mahdollista äänien luontia tyhjästäkään.
Kuulostaa systeemiltä jossa vaalivilppi on aika helppoa. Mutta se on OK kun tiedetään kumpi puoli sitä vaalivilppiä tarvitsee vaalivoittoon. Tämä kommentti ei tarkoita sitä sivuraitelle vientiä että ääniä luotaisiin tyhjästä vaan sitä että rekisteröityneet äänet viedään "oikealle" ehdokkaalle koska muuten "demokratia on vaarassa".
 
Eli ei sulla ole mitään perusteluja epäkohdille vaan koitat huitoa ne pois näkyvistä "semmosta se on" muminalla
Tiedostat epäkohdat mutta nehän on tarkoituksella näin vain mitä joe?
En ole ajatustenlukija, joten jos haluat keskustella tarkemmin epäkohdista, niin kaiva toki esiin sellainen joka erityisesti jäytää? Olenhan jo hämmästellyt virastojen maagista kykyä tunnistaa henkilöitä, mutta niin kauan kuin nykyjärjestelmä näyttää kelpaavan sekä voter id:n kannattajille kuin vastustajillekin niin olen valmis leikkimään mukana ja miettimään niitä ratkaisuja, jotka annetuissa rajoissa olisivat realistisia.
 
If you do not have a driver’s license or a state-issued identification or a Social Security number, please write ‘NONE’ on the form,” Colorado’s official instructions state. At the polling place, a utility bill or welfare check counts as acceptable identification.

Ajokorteistahan tiedetään, että siellä kissansyöjä woodoo sekoboltsien Ohiossa Haiti-Ohiossa saavat ilman mitään ajokoetta ajokortin, vaikka ovat illegal, ovat ajaneet jo ihmisiä hengiltä ja koko kaupunkia ketuttaa ja pelottaa kun saavat sekoilla kuin siat pellossa. Kun edes ajotaitoja ei vaadita siihen korttiin. Niin samalla kortilla ja periaatteella varmaankin pystyvät myös vaaleihin osallistumaan.
 
Kuulostaa systeemiltä jossa vaalivilppi on aika helppoa. Mutta se on OK kun tiedetään kumpi puoli sitä vaalivilppiä tarvitsee vaalivoittoon. Tämä kommentti ei tarkoita sitä sivuraitelle vientiä että ääniä luotaisiin tyhjästä vaan sitä että rekisteröityneet äänet viedään "oikealle" ehdokkaalle koska muuten "demokratia on vaarassa".
Nääh, niin kauan kun näytöt "äänten viemisestä oikealle ehdokkaalle" on poliitikon puheiden tasolla, niin mielestäni uskottavampi selitys edellisten vaalien tulokselle on, ettei suurin osa äänestäjistä halunnut sitä selvästi mulkumpaa tyyppiä äänestää.
 
Ajokorteistahan tiedetään, että siellä kissansyöjä woodoo sekoboltsien Ohiossa Haiti-Ohiossa saavat ilman mitään ajokoetta ajokortin, vaikka ovat illegal, ovat ajaneet jo ihmisiä hengiltä ja koko kaupunkia ketuttaa ja pelottaa kun saavat sekoilla kuin siat pellossa. Kun edes ajotaitoja ei vaadita siihen korttiin. Niin samalla kortilla ja periaatteella varmaankin pystyvät myös vaaleihin osallistumaan.
Ajokortti on helposti yhdistettävissä legal resident -statukseen, jolloin äänestys ei onnistu. Joten vähän isompaa vilunkia republikaanien pitäisi harjoittaa Ohion voiton varmistamiseen.

On se muuten jännä, miten parinkymmenen kilsan päähän pahamaineisesta Springfieldistä on nousemassa Intelin tehdas - mistäköhän meinaavat työntekijät sinne löytää?
 
En ole ajatustenlukija, joten jos haluat keskustella tarkemmin epäkohdista, niin kaiva toki esiin sellainen joka erityisesti jäytää? Olenhan jo hämmästellyt virastojen maagista kykyä tunnistaa henkilöitä, mutta niin kauan kuin nykyjärjestelmä näyttää kelpaavan sekä voter id:n kannattajille kuin vastustajillekin niin olen valmis leikkimään mukana ja miettimään niitä ratkaisuja, jotka annetuissa rajoissa olisivat realistisia.
Joe maailmassa mikään ei ole realistista vaalien alla, kun tarvis saada se kusetus taas päälle.
Tarvitaan toinen kusetus koska kansa äänestää edelleen väärin ja hullu rumppi yrittää taas.

Kaikki on mahdotonta nyt ja vaalien jälkeen voi olla realistista tehdä jotain. Nyt ei ole realistista mikään vaan mennään näillä joe
 
Kusetuksesta tuli mieleen, mitä olet mieltä Georgian osavaltion vaalilautakunnan nykyisestä kokoonpanosta?
 
En muuten ota kantaa, mutta pitäähän täälläkin todistaa henkilöllisyys kuvallisilla henkkareilla vaikka äänestäminen toki onkin ilmaista. Tietääkseni ajokortti, passi ja kuvallinen henkilökortti kaikki ovat maksullisia. Ja jos Suomen kaltaisessakin sosialistisessa maassa siitä joutuu ihan itse maksamaan, niin ehkei nyt kannattais liiemmin perustella löperöä henkkareiden pyytelyä jenkeissä sillä, että ne maksaa muutaman kympin.
Äänestämistä varten voi poliisilta hakea ilmaiseksi väliaikaisen henkilöllisyystodistuksen.
 
On se muuten jännä, miten parinkymmenen kilsan päähän pahamaineisesta Springfieldistä on nousemassa Intelin tehdas - mistäköhän meinaavat työntekijät sinne löytää?

Onnea vaan Intelille kun kurovat laatuongelmia ja teknologia etumatkaa TSMC:hen palkkaamalla haitilaisia duunaamaan 4nm chippejä tehtaallensa.. Tech johtajuus taattu. Ja samalla tässä ehkä yhden hengenvedon ajan voisi Tartsankin miettiä mihin tämä DEI homma vie länsimaista osaamista. Ihonvärin, sukupuolen tai seksiharrastusten perusteella kun valitaan pätevän sijasta poliittisesti korrekti, ollaan aika likellä kommunismia, missä valitaan puoluekirjan ja puolue uskollisuuden mukaan ihmiset virkoihin ja ammatteihin.
Dolen tehdas muuten on tuolla Springfield Ohiossa, sinne varmaan niitä haitilaisia haluttu. tehtaan johtaja lahjonut kuntapoliitikot? Mutta whatever kunhan purkkiananas halpa.
 
Nääh, niin kauan kun näytöt "äänten viemisestä oikealle ehdokkaalle" on poliitikon puheiden tasolla, niin mielestäni uskottavampi selitys edellisten vaalien tulokselle on, ettei suurin osa äänestäjistä halunnut sitä selvästi mulkumpaa tyyppiä äänestää.
Edelliset vaalit? Sivuraiteet? Luulin että tämä Kalufornian vaalivilppiin valmisteleva ei-ID:tä laki tuli nyt ihan hiljattain voimaan.
Mikä on mulkumpi ja mikä ei on sitten mielipidekysymys. Mieluummin valtaan täysi mulkku joka ei halua maailmansotaa kuin sotateollisuuden korruptoitunut, täydessä ohjauksessa oleva stubbimainen ehdokas joka haluaa järjestää maailmansodan, tai ei välttämättä edes ymmärrä että on marionettina järjestämässä sotaa.
Kuten joskus ennen kesää taisin sanoa niin vallassa olevat tahot eivät tule päästämään Trumppia pressaksi, vaan vaikka salamurhaavat hänet että saisivat sodan järjestettyä. Nyt on jo kaksi yritystä nähty ja mediaan/Kamalaan uskovien mielestä se on ihan OK ja demokraattista että poliittiset vastustajat murhataan. Ainakaan ketään ei tunnu kiinnostavan, yhden päivän on uutisissa ja siinä se. Jos korruption etuja ajava ehdokas yritettäisiin murhata niin siitä pyörisi juttua heidän kontrolloimissaan medioissa 24/7 vähintään vuoden ajan.
 
Aamu-tv hokee edelleen päivittäin jotain jenkkien vallankumouksen yrityspäivää capitolissa, kun vartijat päästivät mielenosoitusporukan sisälle minkä jälkeen aloitettiin median materiaalin keruu "vallankaappauksesta" (tää siis kohta 4v sitten)

Tosiaan tuntuu ettei trumppia olisi edes yritetty salamurhata vaikka tuon luulisi tulevan edelleen esille usein, koska on niin absurdia.
Mutta ei sovi narratiiviin.
 
Onnea vaan Intelille kun kurovat laatuongelmia ja teknologia etumatkaa TSMC:hen palkkaamalla haitilaisia duunaamaan 4nm chippejä tehtaallensa.. Tech johtajuus taattu. Ja samalla tässä ehkä yhden hengenvedon ajan voisi Tartsankin miettiä mihin tämä DEI homma vie länsimaista osaamista. Ihonvärin, sukupuolen tai seksiharrastusten perusteella kun valitaan pätevän sijasta poliittisesti korrekti, ollaan aika likellä kommunismia, missä valitaan puoluekirjan ja puolue uskollisuuden mukaan ihmiset virkoihin ja ammatteihin.
Jo edellisen vuosikymmenen aikana nähtiin autotehtaita pystyttäessä, kuinka jenkkilässä on suuria vaikeuksia saada liukuhihnahommiin väkeä - joko palkkaus ei miellytä, huumeseulasta tulee hylsyä tai sitten työvoimaa ei vain syrjäseuduilta löydy riittävästi. Vaikka tällä kertaa yrität vetää umpirepublikaanitkin mukaan DEI-hössötykseen, niin ihan puhtaasta kapitalismista tässä on kyse.
Dolen tehdas muuten on tuolla Springfield Ohiossa, sinne varmaan niitä haitilaisia haluttu. tehtaan johtaja lahjonut kuntapoliitikot? Mutta whatever kunhan purkkiananas halpa.
Eikös kaikki ollutkaan hyvin, kunhan vain bisnekset rullaa ja mustien työttömyys on ennätysalhaalla :)
 
Jo edellisen vuosikymmenen aikana nähtiin autotehtaita pystyttäessä, kuinka jenkkilässä on suuria vaikeuksia saada liukuhihnahommiin väkeä - joko palkkaus ei miellytä, huumeseulasta tulee hylsyä tai sitten työvoimaa ei vain syrjäseuduilta löydy riittävästi. Vaikka tällä kertaa yrität vetää umpirepublikaanitkin mukaan DEI-hössötykseen, niin ihan puhtaasta kapitalismista tässä on kyse.

Eikös kaikki ollutkaan hyvin, kunhan vain bisnekset rullaa ja mustien työttömyys on ennätysalhaalla :)

Työvoimapula ei ole ollut autoteollisuuden issue, Hintakilpailu toki ja tehtaat siirretään halpamaihin, esim rajan taakse Meksikoon. Sen korjaaminen sitten vaatii eri metodit kuin mamutuksen. Kyseessä ei kuitenkaan ananaksen ja tomaatin poiminta missä voidaan toimia laittomasti, autotehtaalla täytyy tekijällä olla paprut kunnossa.
Ja mustien työttömyys pidetään alhaalla lopettamalla mamutus, tietenkin. Ei pidä korvata oman maan työvoimaa meksikaanilla. Trumpin ajan 5,3% mustien työttömyydestä olemme nyt jo yli 6%. Ja iso muutos alaspäin tehtiin juurikin Trumpin ajalla.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom