Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
Niin mun piti esittää lukuja ilman EU:n pikkumaita, niiden kanssa, ilman brittejä ja sitten sekään ei ollut hyvä jne.
Tuskin olen EU:ta ja Eurooppaa sekoittanut, EU:sta puhuin ja saattanut vahingossa kirjoittaa Eurooppa. Euroopan määritelmä aika sekava.
Nyt kyllä taidat keksiä asioita. Piti oikein tarkistaa, mitä olen kirjoittanut.

Eli puhuit Euroopasta, jolle käytit liioittelevaa lukua ja USAlle käytit alakanttiin olevaa lukua. Korjasin noita virheitäsi ja siinä kaikki. Mielikuvituksesi näköjään keksii kaikenlaista lisää tuohon. Olen varma, että Wikipedia osaa kyllä kertoa sinulle Euroopan maat.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tuolta vanhoista viesteistä löytyy kaikenlaista kivaa. Aloit maltsu nillittämään siitäkin, kun kerroin USAn ohittavan EU:n kuolemissa. No näin sitten kävi. Katsoit myös maaliskuussa jo, kuinka USAn kuolemien käyrä alkaa kääntymään alas ja EU sen kuin kiipeää taivaisiin.

Viime päivinä näkyy tartunnat olevan taas hyvin korkealla tasolla siellä Trumppilassa ja joka joka alan paras tietäjä vain hourailee edelleenkin. Kun sitä tilattua ihmettä ei tullutkaan, niin nyt on sitten tulossa suuri ja kaunis yllätys. Tuo satuolento on tilattu saapuvaksi vieläpä aikaisemmin, kuinka kukaan osaa kuvitella. Paitsi tietenkin Trump itse osaa kuvitella sen tulevan tosi aikaisin.
 
Nyt kyllä taidat keksiä asioita. Piti oikein tarkistaa, mitä olen kirjoittanut.

Eli puhuit Euroopasta, jolle käytit liioittelevaa lukua ja USAlle käytit alakanttiin olevaa lukua. Korjasin noita virheitäsi ja siinä kaikki. Mielikuvituksesi näköjään keksii kaikenlaista lisää tuohon. Olen varma, että Wikipedia osaa kyllä kertoa sinulle Euroopan maat.

Sä oot ihan sekasin. =D

Mähän sanon tuossa että Euroopassa on 2,3x enemmän väkeä kuin USA:ssa.

Eurooppa ja EU ovat eri asioita ja eri luvut.

Selvitin asian sulle seuraavalla sivulla:

---------------------

"Euroopan maiden rajausta en tiedä, siihenhän voi kuulua Ukrainakin.

Katsoin luvut NY-timesin palvelusta, tosiaan näytti vähemmän USA:lle, mutta tässä nyt tuolta https://www.worldometers.info/coronavirus/ laskettuna:

Kuolleet USA: 45 343
Kuolleet EU: 87 613

(EU + UK 104 950)

EU peittelee näitä lukemia, ei halua niitä missään ilmoittaa ja media pelaa mukana, niin laskin tuolta yksittäisten EU-maiden kuolemat yhteen, että sain asian selvitettyä.

Wikipedia:
USA väestömäärä 329 milj.
EU väestömäärä 445 milj.

Kuolleisuus USA 0,0013782
Kuolleisuus EU 0,0019688
Kuolleisuus siis USA:ssa 1,38 promillea ja Euroopassa 1,97 promillea.

EU:ssa kuolleisuus siis 42% korkeammalla kuin USA:ssa.

Niin tuli mahdollisimman monella tavalla asia ilmaistua.
"
--------------------

En johtanut mitenkään harhaan, nämä olivat sen hetken dataa.

Ja pointtina mulla oli se, että New Yorkista haluttiin tehdä katastrofijuttua tuolloin, Trumpia haukuttiin huonosta koronanhoidosta ja täällä kaikki oli ok ilmeisesti, ei syytetä poliitikkoja, vaikka kuolemia oli kaksinekertainen määrä EU:ssa.
Eksakteilla luvuilla ei edes niin väliä, pointtina se miten (kuten aina) Trumpia syytetään näistä jutuista, vaikka olisi paljon isommat paskat omissa housussa, mikä ei ole sitten kenenkään vika jos täällä tapahtuu.
 
Viimeksi muokattu:

Hymiölläkö kuittaat sen, ettei noita väittämiäsi kuvioita löytynytkään viesteistäni?

Pointtihan sulla alunperin oli se, että Trump on kuningas erehtymätön, jonka vuoksi USA:ssa ei tule vastaavaa epidemiaa kuin mikä EU:ta koetteli. Siitä se pointtisi on sitten aina jalostunut ja nyt näköjään kääntynyt tuollaiseen muotoon. Aloit valittamaan keksityistä luvuista jopa silloinkin, kun kerroin jenkkien menevän EU:n ohi luvuissa.
 
According to the survey of 107 institutional investors, 63% of investors expect Biden and the Democrats to win in November. The data represent a sharp reversal from Wall Street’s sentiment before the COVID-19 pandemic, which showed markets consistently pricing in Trump’s reelection.

However, most investors still view Trump's re-election as bullish or very bullish for stocks, while only 5% see it as bearish for stocks. A majority of investors view a Biden victory as bearish or very bearish given his progressive views on taxation and wealth, while only 7% think it's bullish for stocks.
 
Oon sanonut vaikka kuinka moneen kertaan, että USA:n ja Euroopan toimet hyvinkin samankaltaisia, samoin tulokset koronan kanssa.
Aivan oikein. Tuohon se tarinasi kääntyi sen jälkeen, kun Trumpin ylistyksesi ajoi karille. Minä nimenomaan sanoin, että kyse oli alkuperäisestä pointistasi. Tässäpä pari näytettä siitä, kun se näyttää päässeen unohtumaan:

"Postaus tännekin, tästä saa vähän hajua miksi USA ei tule olemaan samanlainen coronapesäke kuin Eurooppa. Ja selviää moni muukin asia EU:n surkeudesta.Ja se, että lehdistö aina Trumpia vastaan."

"Trumpin toimet ovat olleet täysin kiistattomasti erinomaisia.

Proof is in the pudding, ei lokamedian loputtomassa negassa.

Nyt kannattaisikin keskittyä keskustelemaan siitä mitä Euroopassa on mokattu ja mitä USA:ssa tehty hyvin, eikä vastoin logiikka jankata päinvastaista."
 
Ihan sivusta satunnaisesti seuraten ilman sen parempaa tietoa tai aikaa asiaan perehtyä, maltsu sua on viety kuin kuoriämpäriä.

Mutta ei siinä mitään pidä vaan toi linja, ihmettelen vaan dopey, NHB yms jotka Kärsivällisesti jaksaa tätä vääntöä pitää yllä. Ole huoletta, riittävän kauan kun tuota vedät niin vastapuoli kyllä hiljenee ja olet voittajana maalissa. Ainakin nyt omasta mielestä :D

Aina on vaihtoehto listata se ”eniten työllisiä setti” ja vaimentaa vastaväittäjä. Vielä itsekin totesit, että se vaan näyttää hyvälle, kun joku sanoi, että koko absoluuttisen työntekijämäärän vertaileminen pitkälle aikavälille on täysin järjetön. Ja vielä väittää että koko saavutuslista on järjettömyyksiä Twitteriin kirjoittelevan mielipuolen ansiota ja false media on kaiken takana jne. roskaa.
 
"Erinomaiset toimet" olivat matkustuskiellot Kiinasta. Ja se oli hyvä päätös, sen takia USA joutui tähän myöhemmässä vaiheessa kuin EU.

Myönnän että olin väärässä siinä, että uskoin että se olisi auttanut USA:a enemmänkin.

Noin muuten aika sairasta että kaivat jotain vanhoja viestejä. :ROFLMAO:

Taidat olla lähimpänä tutkivaa journalismia mitä tästä maasta löytyy. =D

Muistetaan kuitenkin että Sanna Marin sanoi, että sulkutoimet olisivat haitallisempia kuin korona itse.
 
Ihan sivusta satunnaisesti seuraten ilman sen parempaa tietoa tai aikaa asiaan perehtyä, maltsu sua on viety kuin kuoriämpäriä.

Mutta ei siinä mitään pidä vaan toi linja, ihmettelen vaan dopey, NHB yms jotka Kärsivällisesti jaksaa tätä vääntöä pitää yllä. Ole huoletta, riittävän kauan kun tuota vedät niin vastapuoli kyllä hiljenee ja olet voittajana maalissa. Ainakin nyt omasta mielestä :D

Aina on vaihtoehto listata se ”eniten työllisiä setti” ja vaimentaa vastaväittäjä. Vielä itsekin totesit, että se vaan näyttää hyvälle, kun joku sanoi, että koko absoluuttisen työntekijämäärän vertaileminen pitkälle aikavälille on täysin järjetön. Ja vielä väittää että koko saavutuslista on järjettömyyksiä Twitteriin kirjoittelevan mielipuolen ansiota ja false media on kaiken takana jne. roskaa.

Jaahas.

Että alin työttömyys 50 vuoteen, alhaisin mustien työttömyys tilastoidussa historiassa, ei uusia sotia, ja yli 100 all time high päivää pörssiin on jotain höpöä?

No ei ole.

Paitsi jo on ihan robotti ja uskoo vain trumponapahatrumponpahahyväeioletottahyväeioletotta mantran.

Voitaisiinko täällä puhua jostain oikeasta aiheesta esittäen jotain oikeita faktoja puolesta tai vastaan? Ja siis Trumpista tai USA:sta, ei mielipiteitä minusta. =D
 
:offtopic:

Niin, kuten sanoin, minulla ei ole riittävän hyvää tietoa eikä mielenkiintoa alkaa selvittämään jenkkien politiikkaa jotta voisin tulla keskusteluun mukaan. Kunhan totesin miltä tämä keskustelu sivullisen silmistä satunnaisesti seurattuna näyttää. Ei muuta kuin jatkakaa vaan, sisältöön ei ole minulla annettavaa.

E: ja kyllä sinäkin ainakin Dopey nimimerkkiin menit aika henkilötasolla jossain kohtaa, jos en nyt ihan väärin muista?
 
Noin muuten aika sairasta että kaivat jotain vanhoja viestejä. :ROFLMAO:
Sepitit suuhuni tuossa aiemmin tänään odolta kuulostavia väitteitä, niin pitihän se katsoa, löytyikö keskusteluistamme tuollaista. Ei löytynyt, vaan Trumpilta opittuu tapaan hyökkäsit valhein persoonaani kohtaan. Ymmärrän kyllä, että Trump-fanit pitävät faktojen tarkastamista sairaana ja omituisena tekona.
 
No kyllä niistä mun viesteistä nillitettiin, vaikka olivat ihan faktapohjalta. Olitko sinä vai kuka, en ala vanhoja viestejä kaivelemaan.

Mitään sanoja en ole sun suuhun laittanut.

Faktoilla olen aina mennyt täällä, ja sitä ei ole osa kestänyt kun ne ovat olleet jotenkin Trumpin/USA:n puolella.
 
Mutta ei siinä mitään pidä vaan toi linja, ihmettelen vaan dopey, NHB yms jotka Kärsivällisesti jaksaa tätä vääntöä pitää yllä.
Nii miten sen nyt ottaa. Ei tästä ole kauaakaan kun tässä ketjussa maltsu yksinään kommentoi muutamalle nimimerkille jotka löi ku vierasta sikaa ja nimenomaan maltsu se asiallinen oli kun muut kävi henkilökohtaisuuksiin.
 
No kyllä niistä mun viesteistä nillitettiin, vaikka olivat ihan faktapohjalta. Olitko sinä vai kuka, en ala vanhoja viestejä kaivelemaan.

Mitään sanoja en ole sun suuhun laittanut.

Faktoilla olen aina mennyt täällä, ja sitä ei ole osa kestänyt kun ne ovat olleet jotenkin Trumpin/USA:n puolella.
Joo mitäpä väliä sillä nyt on, kenen edesottamuksista auot päätäsi minulle ja kenen sanomisia tunget suuhuni - varsinkin faktapohjalla mentäessä.
 
Joo mitäpä väliä sillä nyt on, kenen edesottamuksista auot päätäsi minulle ja kenen sanomisia tunget suuhuni - varsinkin faktapohjalla mentäessä.

Keskustelu oli muiden kanssa ja asiasta, ja sitten tulit tänne yhtäkkiä kesken melko järkevän keskustelun ja käänsit sen minuun. Mieluummin puhuisin USA:n politiikan asioista. Ei mulla ole mitään syytä haastaa mitään typerää nettiriitaa sun kanssa.
 
Donald heittää legendaa twitterissä. :-)

Huomionarvoista:

1. USA:n keskushallinto ei tule vaatimaan enää mitään lockdowneja, vaikka tulis toinen aalto.
2. USA:n death rate koronavirukseen on oikeasti suhtkoht alhainen, vasta sijalla 25. Edellä sellaisia maita mm. kuin Ruotsi, Kanada ja Japani.

Donald heittää legendaa twitterissä. :-)

Huomionarvoista:

1. USA:n keskushallinto ei tule vaatimaan enää mitään lockdowneja, vaikka tulis toinen aalto.
Ei varmaan tulekaan, sillä lockdownien aika tuli ja meni jo.

2. USA:n death rate koronavirukseen on oikeasti suhtkoht alhainen, vasta sijalla 25. Edellä sellaisia maita mm. kuin Ruotsi, Kanada ja Japani.

Tuo "death rate/cases"-vertailu on pelkkä tilastoharha, sillä kaikki maat eivät testaa samalla intensiteetillä. Paremman kuvan tilanteesta saa, kun vertailee kuolleiden suhdetta asukaslukuun ja sillä listalla jenkit kerää päänahkoja kovalla sykkeellä. Nykymenolla paikka kärkikolmikossa on vain ajankysymys.
 
Back
Ylös Bottom