Muistaakseni osamaa ei mainittu erikseen irakin kohalla, vaan koitettiin iskostaa että irak suojelee terroristeja ja tietenki ne wmd:t. Osa amerikkalaisista kyllä luuli operaation liityvän 911:seen ja se minua ainaki vituttaa kun eivät voineet ajatella järjellä. Siinä mielessä onnistunu "harhautus" bushin porukoilta.
Aa, nyt tajusin mitä Ville1Suuri tarkoitti. Kyllähän toki väitettiin, että Saddamilla ja Osamalla olisi ollut suoria yhteyksiä. Näistä, tai mistään yhteistoiminnasta näiden kahden välillä ei ole löytynyt mitään todisteita. Ennemminkin Saddam pelkäsi juuri näitä kiihkoislamistisia shiioja, jotka hallitsevat Irania ja USA:n hyökkäyksen jälkeen ovat saaneet vahvan jalansijan myös Irakiin.
Bushin hallinto muodosti Irakin uhkakuvan kolmesta elementistä: Irakin joukkotuhoaseista, Irakin yhteyksistä al-Qa'idan terroristiverkostoon sekä Saddam Husseinin hirmuhallinnosta. Bushin hallinnon lausunnoissa viitattiin yhä useammin pahimman vaihtoehdon skenaarioon, jossa Irak ja al-Qa'ida lyöttäytyvät yhteen, edellinen antaa joukkotuhoaseitaan jälkimmäisen käyttöön ja tämä iskee Yhdysvaltoihin. Sellainen mahdollisuus täytyy torjua ennalta ehkäisevällä iskulla, hyväksytyn uuden sotilaallisen doktriinin mukaisesti. (Kosmopolis 2/2003, 4.)
Ja tuota hyökkäystä Irakiin ei voi kyllä pitää laillisena eikä edes oikeutettuna sotana.
Jos jollain on nyt epäselvyyksiä siitä, miten kaikki oikein tapahtuikaan, niin lyhyt kertaus:
Bushin hallinnon ”haukat” olisivat halunneet hyökätä Irakiin jo niinkin aikaisin, kuin alkuvuodesta 2001, mutta eivät saaneet vielä silloin agendalleen kannatusta. Tällöin oli jo kuitenkin käsitetty Yhdysvaltain läsnäolon lisäämisen välttämättömyys Persianlahden alueella ja Keski-Aasiassa. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen tilanne muuttui. ”Haukat”, eli uuskonservatiivien kovan linjan edustajat halusivat käyttää heti tilannetta hyväkseen ja iskeä Irakiin. Siinä vaiheessa kuitenkin “Afganistan ensin” -linja hallinnon sisällä voitti, ja ulkoministeriö sai presidentin taakseen. Iskua Afganistaniin voitiin perustella taliban-hallinnon Osama bin Ladenille ja al-Qaida -verkostolle suomalla tuella ja oikeudellisesti myös YK:n turvallisuusneuvoston aiemmilla Afganistania koskevilla päätöslauselmilla.
Afganistanin sodan päättymisen jälkeen kohteeksi otettiin kuitenkin Irak. Jotta tuleva sota sitä vastaan olisi saatu näyttämään oikeutetulta, aloitettiin massiivinen mielipiteiden muokkaus. Sota piti saada näyttämään luontevalta jatkolta terrorismin vastaisessa sodassa. Siksi kampanjassa keskeiselle sijalle nostettiin Irakin muodostama uhka naapureilleen, koko Lähi-idän alueelle sekä Washingtonissa Yhdysvalloille ja Lontoossa Iso-Britannialle.
Bushin ja Blairin hallinnot rakensivat kuukausien ajan kuvaa Irakin muodostamasta uhasta, sen joukkotuhoaseista ja terrorismiyhteyksistä, ja onnistuivat tällä politiikallaan taivuttamaan kongressin ja parlamentin enemmistöt, samoin kuin kansalaistensa enemmistöt – mutta eivät YK:n turvallisuusneuvoston enemmistöä eivätkä maailman valtioiden enemmistöä – hyväksymään sodan Irakia vastaan. (Kosmopolis 2/2003, 4.)
Niin kuin tiedetään, intensiivisen etsimisen jälkeenkään ei ole löydetty näyttöä Irakin joukkotuhoaseista – ei kemiallisista, ei biologisista eikä ydinaseista – eikä Saddam Husseinin hallinnon yhteyksistä al-Qa'idaan. Nämä keskeiset perustelut sodalle ovat siis tähänastisen näytön perusteella osoittautuneet kestämättömiksi. Lisääntyvää näyttöä on siitä, miten vääristeleviä ja liioittelevia tietoja rakennettiin, useiden raporttien mukaan sekä Yhdysvalloissa että Iso-Britanniassa tiedustelupalvelujen huolellisemmista arvioista ja varoituksista välittämättä. Jopa Bushin hallinnon johtohahmot ovat myöntäneet liioittelun sotaa koskevissa kysymyksissä, mm. Irakin väitetystä uraanin ostosta. Liioittelu kulminoitui erityisesti väitteeseen Irakin valmiudesta saada jo lähitulevaisuudessa käyttöön ydinaseita sekä väitteeseen Irakin 45 minuutin iskuvalmiudesta, mahdollisesti kemiallisin tai biologisin asein. (Ibid., 4-5.) Lisäksi väitettiin, että Irakilla olisi liikuteltavia bioasekeskuksia, joista käsin bioaseita olisi voitu tuottaa ja käyttää. Nämä väitteet ovat perusteettomia ja poliittisesti motivoituja, mutta tarpeellisia luotaessa kuvaa välittömästä uhasta (Ibid., 5).
Kun sodalle esitetyt perustelut olivat liioiteltuja tai vääristeltyjä ja tiedetty sellaisiksi jo ennen sotaa, mitkä sitten olivat “todelliset” motiivit? Irakin sodassa ja monissa muissakin sodissa meillä on edessämme valikoima erilaisia selittäviä tekijöitä: materiaalisia ja ei-materiaalisia sekä niiden yhdistelmiä. Edellisistä Irakin tapauksessa öljy on useimmin arvailtu motiivi. Irakin öljyn merkitys maailmantaloudessa, amerikkalaisten ja brittiläisten yritysten pureutuminen Irakiin tai vaikkapa niinkin pieni yksityiskohta kuin amerikkalaisten joukkojen tarjoama suojaus Irakin öljyministeriön rakennukselle Bagdadissa samanaikaisesti kun kaikkia muita ministeriöitä ja julkisia rakennuksia sallittiin ryöstettävän, tarjoutuvat evidenssiksi materiaaliselle tulkinnalle. Tarjolla on myös se mahdollisuus, että Bushin ja Blairin hallitukset ja uuskonservatiivit sotapolitiikallaan tavoittelevat sitä mitä sanovatkin: vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämistä. Tällöin kritiikin kohteeksi ei asettuisikaan motiivien aitous, vaan kyse olisi toimintatavan järkevyydestä: voidaanko sodalla ja miehityksellä yleensäkään tai edes tässä tapauksessa edistää vapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia?
Geostrategiset ja geopoliittiset selitykset sen sijaan korostavat Irakin, ja erityisesti Persianlahden alueen sekä sen luonnonvarojen hallinnan merkitystä Yhdysvalloille Lähi- tai Keski-idän tai Etelä-Aasian hallitsemisen kannalta. (Ibid., 6-7.)
Se, miksi julkisuudessa ei puhuta esimerkiksi Yhdysvaltain raaka-ainevarojen turvaamisesta ja Yhdysvaltain geostrategisten etujen ajamisesta Persianlahdella, liittyy olennaisesti sodan oikeuttamiseen ja legitimiteettiin. Yhdysvallat ei olisi saanut suuren yleisön kannatusta sodalle näiden asioiden korostamisella, vaan sen täytyi keskittyä kansalaisilleen tärkeisiin asioihin kuten joukkotuhoaseiden muodostamaan uhkaan Yhdysvalloille ja Israelille, Saddamin hirmuhallinnon kukistamiseen ja terrorismin vastaiseen sotaan, joka alkoi terrori-iskuista, jotka olivat vaatineet useiden tuhansien yhdysvaltain kansalaisten hengen 11.9.2001. Kuten aiemmin on todettu, nämä perustelut purivat suurimpaan osaan yhdysvaltalaisia, mukaan lukien Yhdysvaltain kongressin ja senaatin jäsenet. Tämä riitti ”haukoille” sodan aloittamiseksi Irakia vastaan.