Carnivore Diet

Jep, paskaa tulisi niskaan oikein urakalla :) Se taitaa olla ihmisluonto vaikka ei kauheasti edistä järkevää keskustelua.

Olen pitkälti samaa mieltä kuin sinäkin ja tosiaan tutkimus on vasta alkutekijöissä carnivore ruokavalion vaikutuksista. Asia ei minusta ole kuitenkaan ihan niin yksinkertainen että kaikki referenssit tukisivat saturoituneiden rasvojen tai lihan haittoja.

1. Uusia meta-analyysejä ja review artikkeleita on ilmestynyt ihan muutaman vuoden sisällä missä nämä haitat sekä lihan tai saturoituneiden rasvojen rajoittaminen on haastettu. Muutamia näistä jutuista on linkattuna aiemmille sivuille. Nämä ovat kovan tason tiedettä ja niille pitäisi antaa enemmän tilaa lehdistössä ja omissa arvioissa.

2. Carnivore/keto ihmiset haastavat minusta oikeutetusti sen, että esimerkiksi korkeaa LDL pidetään automaattisena sydänkohtauksena. Tutkimuksissa ei ole (ainakaan minun tietääkseni) jaettu henkilöitä ryhmiin, joissa korkea LDL yhdistyy muihin mataliin riskimarkkereihin, kuten korkea HDL, matala TG, hoikkuus jne verrattuna tyypilliseen väestötason henkilöön, jolla korkea LDL yhdistyy matalaan HDL, korkeaan TG ja ylipainoon tai usein jopa metaboliseen oireyhtymään/diabetes 2. On selvää, että jälkimmäisen tyypin ollessa paljon tavallisempi kuin carnivore-henkisen, heidän vaikutuksensa dominoi tutkimuksissa ja jättää terveellisesti elävät korkean LDL ihmiset pimentoon.

Lähinnä itse toivoisin ymmärrystä sille, että ruokavalio ja elintavat muodostavat kokonaisuuden ja yhden markkerin tuijottaminen sokeasti ei luultavasti tuota parasta tulosta kaikille ryhmille.
👍🏼 Se tietty että matala/ matalahko LDL on ollut yksi tutkimuksia yhdistävä tekijä MUTTA aina jos suurempi skenaario muuttuu niin toki kaikki arvot etsivät uudet paikkansa. Sehän siitä vaikean sitten tekee että voidaanko todeta että se edistää terveyttä yhtään ENEMPÄÄ kun ns pohja/ verrokki tutkimus. Vaikeita asioita ja ne tutkimukset pitäisi lukea kannesta kanteen koska monessa menetelmät ovat jotain ihan muuta kun järkeviä tai että niillä voidaan tuottaa mitään järkevää lopputulosta/ päätelmää.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kuuntelusuositus kotiporsaille kinkun syönnin lomassa. Norjalainen eko-farmari kertoilee mielenkiintoisia:


-Dr. Gunhild Stordalen, tämä yksi EAT-Lancet kusetuksen primusmoottoreista, on tutustunut Norjassa kestävällä tavalla toimiviin farmeihin ja kääntänyt takkiaan vege-höpötyksen suhteen. Toivottavasti tekee sen myös näkyvästi julkisesti.
-Norjan kertakäyttökulttuuria tesloineen ja ikeoineen, ei sielläkään mene hyvin
-BIG food koittaa kaikin keinoin lyödä kapuloita näiden eco-farmareiden rattaisiin
 
Mutta kun korkea LDL!


Yhteys havaittiin potilailla, joiden LDL-kolesterolitasot olivat korkeat, mutta myös osallistujilla, joiden LDL-kolesteroli oli normaalitasolla.
Yhteys voi toki olla myös LDL-pitoisuudesta riippumatta, vaikka LDL itsessään lisäisikin riskiä. Eli tämä ei millään tavalla kumoa LDL-pitoisuuden merkitystä itsenäisenä riskitekijänä.

Tämä ei ole kuitenkaan ole kannanotto minkään teorian puolesta tai vastaan. Korkeintaan lukemisen ymmärtämisen puolesta.
 
Syöt kilon päivässä itämeren kalaa ja sairastut koska saat niin paljon myrkkyjä kalasta. Ei siinä kalassa ole kuin pieni osatekijä se joka tuon aiheuttaa mutta kaikki ymmärtää ettei siinä syytetä kalan lihaa vaan sitä kalaan kertynyttä myrkkyä. Samaa ei ymmärretä LDL:n oxLDL:stä eli niistä hapettuneista osista vaan LDL on LDL ja sekin arvotaan laskemalla eikä mitata. Hapettuneet sais mitattua jollain centrifugi menetelmällä ja tais olla toinenkin menetelmä, mutta koska ovat kalliimmat testit niin ei nähdä vaivaa.

Kuvakaappaus jostain katsomastani vahvistusharhavideosta

kovarasvaLDLjakauma.png
 
Tyydyttyneet rasvat eivät lisää sydänsairauksia.

"There was no evidence of interactions between high intake of saturated fat and any of the genetic variants considered, after multiple testing corrections. High intake of saturated fats was not independently associated with subclinical atherosclerosis. Moreover, we did not identify any significant genetic-dietary fat interactions in relation to risk of subclinical atherosclerosis."
 
Olipas virkistävän laadukas juttu HS ssa Robbesta ja sen taustajoukoista. Carnivore myös vahvasti tapetilla💪
katso liitettä 238190katso liitettä 238191katso liitettä 238192
Eli jos ymmärsin oikein niin aamulla treenataan tyhjällä mahalla, ei ruokaa ennen eikä jälkeen treenien. Iltapäivällä treenataan uudelleen tyhjällä mahalla ja tämän treenin jälkeen syödään ensimmäisen kerran ja annos on iso kasa lihaa/kalaa/kananmunia. Joku mainstream valmentaja jos olisi 5v sitten sanonut että tämä on paras tyyli syödä huippu-urheilijana niin hommat olisi todennäköisesti loppunut siihen :LOL:. Tuosta Robben hiilihydraattien tankkauksesta matsin lähellä olisi kyllä tosi mielenkiintoista tietää lisää. Jotenkin tuntuu jännältä että miten se kroppa sopeutuu ja nostaa suorituskykyä kisojen lähellä kun kuvioon otetaan "myös" hiilihydraattipitoinen ravinto kun ketolla/carnivore tyylillä on menty pitkän aikaan.
 

Mulla otettiin verikokeita sekä inbody mittaukset ennen ja jälkeen carnivore dieetin ja tuo katsaus pitää ainakin minun kohdallani paikkaansa että tulehdusarvo laskee ja lihasmassa nousee.
Kerroin ennen dieettiä lääkärille siitä että mitä meinaan tehdä. Kyllä nimittäin oli lääkäri kauhuissaan, varsinkin kolesteroli huoletti suuresti, kuin myös epäili että tulehdusarvot tulee raketoimaan pilviin.
Voi että kun olisitte nähneet lääkärin naaman kun suu vaahdossa aukaisi kontrolli labroja ja tulehdusarvo olikin ihan viitteiden alarajalla :ROFLMAO:. Lääkäri lähes suuttui minulle koska verikokeet olikin täysin kunnossa, no ok, kokonaiskolesteroli oli vähän viiterajojen ylitse.
 

Our team broadly analysed the correlations between meat eating and life expectancy, and child mortality, at global and regional levels, minimising the study bias, and making our conclusion more representative of the general health effects of meat eating.”
Published in the International Journal of General Medicine today, the study examined the overall health effects of total meat consumption in 170+ countries around the world.
The researchers found that the consumption of energy from carbohydrate crops (grains and tubers) does not lead to greater life expectancy, and that total meat consumption correlates to greater life expectancy, independent of the competing effects of total calories intake, economic affluence, urban advantages, and obesity.
 
Itselle carnivoori dieetti + marjat - hedelmät, hunaja, eli mitä Paul Saladino aka carnivoremd myös nykyään promoaa toimii ihan helkkarin hyvin. Vatsassa on kepeä olo ja tuntuu että ruoka sulaisi tosi hyvin.
Yleensä syön kananmunia, lihaa, sisäelimiä kuten maksa ( 28g päivässä tuntuis olevan se sweet spot ) ,sydän, munuaiset yms ja sit treenien jälkeen päivällä lisään kulutuksen mukaan marjoja,hedelmiä ym .
Vihanneksista syön oikeistaan vaan avokadoa, hapista ja myrttisen maustekurkkuja :kuola: ja tottakai sitten ulkona syödessä riisiä ja perunaakin koska kyllähän sitä joskus pitää tieltä poiketa.
Lisäravinteita käytän myös harkitusti kuten magnesium, d3 etc.

En nyt toistaseksi ole kasvanut LiverKingin mittoihin mutta pikkuhiljaa :puntti::LOL: ... voi olla että saa ootella.
 
Viimeksi muokattu:
^hyvää settiä ollut tuo jre jakso.
Tälle kohdalle tuli revettyä huolella😁


View: https://youtu.be/6egLTU1GKdo

Joo, toi on vaan argumenttina huonoin mahdollinen. Mitä helvetin väliä sillä on onko henkilöllä mahaa vai ei, se asiahan siinä ratkaisee. Ja Rogan heittää vaan, että se tutkimus on paskaa koska Gates. Mistä helvetistä se voi sen tietää?

Lähdetäänkö porukalla painimaan mutaan ja se kuka jää kasan päälle saa päättää onko Carnivore terveellistä vai, tutkimuksista viis 😁
 
Viimeksi muokattu:
Itselle carnivoori dieetti + marjat - hedelmät, hunaja, eli mitä Paul Saladino aka carnivoremd myös nykyään promoaa toimii ihan helkkarin hyvin. Vatsassa on kepeä olo ja tuntuu että ruoka sulaisi tosi hyvin.
Yleensä syön kananmunia, lihaa, sisäelimiä kuten maksa ( 28g päivässä tuntuis olevan se sweet spot ) ,sydän, munuaiset yms ja sit treenien jälkeen päivällä lisään kulutuksen mukaan marjoja,hedelmiä ym .
Vihanneksista syön oikeistaan vaan avokadoa, hapista ja myrttisen maustekurkkuja :kuola: ja tottakai sitten ulkona syödessä riisiä ja perunaakin koska kyllähän sitä joskus pitää tieltä poiketa.
Lisäravinteita käytän myös harkitusti kuten magnesium, d3 etc.

En nyt toistaseksi ole kasvanut LiverKingin mittoihin mutta pikkuhiljaa :puntti::LOL: ... voi olla että saa ootella.
Silläkin uhalla että jankkaan ja kysymyksenä myös muille. Jos Carnivoren idea on syödä vain lihaa niin miten marjat+hedelmät siihen kuuluu? Kuulostaaa sekäsyönniltä.

Voisiko joku asiasta tietävä avata tätä?

Olenko tietämättäni itsekin Carnivore kun syön lihaa paljon, itse tappamaakin vielä jopa välillä. Oleenko enempi luolamies kun suolistan riistan?

Syön tosin viljaa ja kasviksia, pizzaa ja kaljaakin menee.
 
Mä olen ollut tietämättäni carnivore koko elämäni. Olen vain syönyt lihan kylkeen aina sitä mikä tuntuu sopivan. Nykyään en syö lihaa joka päivä, mutta minkäs teet kun carnivorella nuo lisukkeet ovat laajentuneet vuosi vuodelta.
Olen ihan samaa ihmetellyt jo aiemmin. "Carnivore" mut kylkeen kaikkea. Eli ei-vegaani...
 
Back
Ylös Bottom