Asenne treeniin vs luontainen lahjakkuus (geenit)

[commanderkeen]

Yleistasolla puhuen niin asenteella pääsee erittäin pitkälle. Jos rikotaan asiaa pienempiin osioihin niin mielipiteeni ovat seuraavat.

- Hyvät geenit ja asenne: Huippuluikan bodari (tai mikä onkaan harrastus/taito)
- Hyvät geenit ja ok asenne tai normi geenit ja hyvä asenne: Normia kovempi, mutta ei yllä ihan kasan päällimäiseksi
- Hyvät geenit ja paska asenne tai normi geenit ja ok asenne: Pärjää muttei erotu edukseen tai haitaksi
- Normi geenit ja paska asenne tai paskat geenit ja hyvä asenne: Normia huonompi.
- Paskat geenit ja ok asenne: Ihmettelee ku kaverit pärjää paremmin samalla panostuksella
- Paskat geenit ja paska asenne: Ikuinen kynis

Veikkaan että 'hyviä' geenejä omaavia on enemmän kuin 'paskoja' omaavia. Samalla 'normiin' putoaa suurin osa väestä, jos pitäis keksiä joku numero niin 85-90% väestöstä. Numero on siis puhdas veikkaus eikä perustu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen. Tietenkin 'hyvä', 'normi' ja 'paska' ovat ryhmiä joiden sisällä ilmenee eroja. Esim. 'hyvien' geenejen omaava voi kestää hyvin natu treenaamista mutta kun lisätään roina niin ei enään kestäkkään tai kahden 'normi' geenejen omaavalla voi yhdellä lihakset kasvaa hieman nopeammin mutta toisella voi olla paremman muotoiset.

Mestareissa, varsinkin kun vastustajat ovat myös kovia, geenit ja asenne kohtaavat. Sitten niissä jotka erottuvat mestareiden joukosta niin on myös karismaa kasapäin.

 

[Joonus]

Tästä aiheesta olen keskutellut paljon vapaaottelua harrastavan ystäväni kanssa. Ollaan juteltu varmasti tunteja pohtien tätä asiaa jokaiselta laidalta ja ollaan kyllä molemmat päädytty siihen tulokseen, että kenestäkään ei tule pelkillä "lahjoilla" mestaria/menestyjää, vaan asenne ja omistautuminen ratkaisee. Esimerkiksi kilpaurheilulajeissa, jos treenaat kovempaa, enemmän ja omistautuneemmin kuin kukaan muu tarpeeksi pitkään, niin mikä silloin estää sinua olemasta paras lajissasi? Se että jollakin on lahjoja antaa vain todennäköisesti paremman lähtökohdan menestyä, mutta loppujen lopuksi ratkaisee se, että jaksaa pitkäjänteisesti antaa kaikkensa menestyäkseen. Se vain vaatii sitä asennetta ja omistautumista.

 

[SivariKing]

Tästä ketjusta tuli mieleen yksi tilanne vuosien takaa. Oltiin kaverin kämpällä viettämässä iltaa ja mä porasin ( taas ) omien geenien paskuutta ( vaihteeksi livenä ), ja sitä valtavaa työmärää, yhdistettynä massiiviseen fyysiseen ja henkiseen kärsimykseen, jonka joudun läpikäymään aina salille mennessäni. Eli tavallaan tein itsestäni marttyyrin, joka joutuu uhraamaan oman itsensä kropalleen, jotta kroppa näyttäisi paremmalta. Tuntuu aika nololta myöntää, että näitä asioita on puitu muuallakin kuin netissä.

Myös broidi oli paikalla kuuntelemassa mun avautumista, ja oli selvästi kyrpiintynyt ( silloin en vielä tajunnut, miksi ). Broidi on itse treenannut aikoinaan paljon, ja oli yhdessä vaiheessa aika skrodessa kunnossa. Voimaa sillä ei tosin ollut erityisen paljon, mikä itsessään todistaa jo jotain, mitä tulee geenien merkityksestä lihasmassan kasvattamisessa. Mutta kuitenkin, veli sanoi jotain tyyliin: "jokainen, joka on saanut salilla jotain näkyvää muutosta aikaiseksi kropassa, ja kasvua voimissa, on joutunut tekemään kovasti duunia sen eteen".

Mun mielestä tämä oli aika hyvin sanottu. Ei se kehitys tule kenellekään ilmaiseksi ( poislukien 2 ekaa treeniviikkoa ). Erot lahjakkuudessa näkyvät varmaan enemmän siinä, miten pitkälle on mahdollista päästä. Ja tähän vaikuttaa lähtötaso myös. Yksi joutuu treenaamaan pari vuotta, että pääsee samalle tasolle, jolla joku toinen on luonnostaan.

 

[Nannax]

Tuntuu siltä, että 90% asenne on se, että treenataan "vain itseä vastaan" kun vertailemalla muihin katoaa se viimeinenkin työmoraali.

No ei ole muuta vaihtoehtoa. Kun ei ole niitä lahjoja (ja sitä myötä kiinnostusta kovempaan treenaamiseen). Jos jostain lajista tykkää, sitä tekee vaikka niitä lahjoja ei olisikaan, mutta motivaatio tulee muualta kuin toisten voittamisesta. Siitä itsensä voittamisesta ja uuden oppimisesta.

EDIT: Niin. Tuli tässä vielä mieleen, että kuinka moni menestynyt tyyppi on valinnut lajinsa juuri siksi, että on just siinä hyvä? Jos mietitään esim. maratoonareita, kuinka monesta olisi kovalla(kaan) työllä tullut hyvä pikajuoksija. Tai keihäänheittäjä? Onnistumiset ruokkii motivaatiota ja jos on jo valmiiksi lahjoja, se varmasti parantaa sitä motivaatiota siihen kovaan työhön.

 

[Metallica]

Pidemmän päälle parasta lahjakkuutta ei kilpailevalle ihmiselle on se, että löytyy pitkäjänteisyyttä päästä vuosien saatossa siihen kovaan kuntoon johon se parempi geeninen kaveri pääsi jo ajat sitten, koska itse tämän välimatkan ajan pysyt kokoajan hyvässä kunnossa kun parempi geeninen kaveri todennäköisesti on lopettanut vanhemmiten salitouhut. Harvoin yhdistyy geenit + motivaatio.

 

[salinpieninmies]

Tuntuu siltä, että 90% asenne on se, että treenataan "vain itseä vastaan" kun vertailemalla muihin katoaa se viimeinenkin työmoraali.

Heh, no se on pikkupakko asennoitua noin... Voittamaan itsensä, ei muita. Kuten nimimerkkini sanoo :D

Harvemmin voi salilla leijua sillä että siellä treenaa joku narumpi kaveri - siis tosissaan treenaavista, ei mistään viime viikolla aloittaneista tai sunnuntaipunttaajista.

 

[Archey]

Lähtökunto ennen punttitreeniä kertoo minusta lahjakkuudesta, sekä se miten kehittyy natuna, se että saa pirun hyvän vasteen kuurittelusta, kertoo enemmänkin siitä että lääkkeiden avulla on saatu muutettu susipaskojen geenien vaikutusta merkittävästi.
Kääntäen jos ei ilman aineita kehity, heikoin lenkki on omat tasot ja heikomman lenkin mukaan määrittyy myös osatekiöiden summa.

Joku Arska olisi kohtalaisen lihaksikas ilman lääkkeitäkin, joku muu taas ei saisi paljonkaan aikaan ilman piikkiä jos kasvu ja testo ovat pysyvästi heikot.
Täytyy myös muistaa että lihassolutyyppijakaumien ja myöstatiinin erityksen vaikutus lihaskasvuun voi olla yhtä merkittävä kuin luonnostaan korkeat hormonitasot.

Belgian sininen lihakarjarotu on kehitetty jalostamalla aina lihaksikkaimpia nautoja ristiin ja näin saatu ilman lääkkeitä luotua superlihaksikas karjarotu.
90% belgian sinisiä ei juuri erity myöstatiinia, mutta sekin 10% jolla ei tätä geenimutaatiota ole, ei juurikaan poikkea lihasmassaltaan muusta porukasta.

 

[jorimantysalo]

Asiaa on tutkittu, ks. esim. Kuinka nopeasti lihakset kasvavat? Osa I: naisista ja lätkänpelaajista lihasmöykkyjä? | Lihastohtori Ihan pirusti saatiin eroa tuossa. Ja tunnettuahan on lihassolujakaumien erot: osa nyt vaan sopii paremmin salille takakyykkäämään ja toinen maratonia juoksemaan.

Se mitä esimerkiksi em. kaltainen tutkimus ei kerro on pidemmän ajan tulokset. Teoriassa on ainakin kolme erillistä asiaa:

1) Paljonko pattia on, jos liikunta rajoittuu sohvan ja jääkaapin väliseen kävelyyn.
2) Kuinka nopeasti patti kasvaa, jos irrottaa takamuksen sohvasta ja lähtee salille.
3) Kuinka isoksi patti kasvaa, jos salilla jaksaa painaa vuosikymmenen.
(Ja, kohta 4: Kuinka nopeasti patti pienenee kun palaa sohvaperunaksi.)

Aika hyvä veikkaus on tietysti, että nopeammalla alkuvauhdilla myös pääsee pidemmälle. Mutta eivät nuo mitenkään loogisella välttämättömyydellä ole toisistaan kiinni. On myös mahdollista, että kohdassa 2 erot ovat paljon suurempia kuin kohdassa 3.

 

[SivariKing]

Pidemmän päälle parasta lahjakkuutta ei kilpailevalle ihmiselle on se, että löytyy pitkäjänteisyyttä päästä vuosien saatossa siihen kovaan kuntoon johon se parempi geeninen kaveri pääsi jo ajat sitten, koska itse tämän välimatkan ajan pysyt kokoajan hyvässä kunnossa kun parempi geeninen kaveri todennäköisesti on lopettanut vanhemmiten salitouhut. Harvoin yhdistyy geenit + motivaatio.

Toi on muuten mielenkiintoinen pointti, että harvoin yhdistyy geenit + motivaatio. Varsinkin, kun aikaisemmasta keskustelusta tulee ilmi, että suurinpiirtein kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että "huipulla" pärjätäkseen tarvii sekä geenit + motivaation. Tämähän on vähän paradoksaalista, jos ajattelee näin, että juuri niillä ihmisillä, joilla olisi keskivertoa paremmat edellytykset menestyä voima- tai bodylajeissa, on harvemmin siihen vaadittavaa motivaatiota.

Toisaalta se on oikeastaan aika loogista, jos asiaa pysähtyy vähäksi aikaa miettimään. Minullakin on tuttavapiirissä tällaisia henkilöitä, jotka ovat aina olleet suhteessa raamikkaita ja vahvoja, ilman mitään treeniäkin.

En osaa sanoa varmasti, koska olen aina ollut luonnollinen kynis, mutta voisin kuvitella, että jos lihakset ovat tulleet vähän niinkuin vanhemmilta saatuna syntymäpäivälahjana, niin silloin kynnys alkaa tehdä salilla tosissaan duunia kondiksen parantamisen eteen on suurempi, kuin sillä kyniksellä. Kyniksellähän ei ole mitään menetettävää tässä suhteessa, ainoa suunta on yöspäin, kun taas lahjakkaammalla kaverilla voi käydä enemmän itsetunnon päälle se, kun tulosta ei enää salitreenin alkuvaiheen jälkeen tulekaan jatkuvalla syötöllä.

Eli tällainen kaveri turhautuu helpommin, koska on tottunut pärjäämään.

 

[chinz]

^
On tossa ehkä vähän jotain perääkin, mutta eiköhän se pääasiassa ole niin että se motivaatio tuppaa rakoilemaan useimmilla ihmisillä, oli sitten hyvät tai huonot geenit lajiin. Varsinkin fitnesslajien suhteen, kun monella motivaatio tulee siitä että halutaan näyttää paremmalta, eikä itse tekemisestä kuitenkaan nautita. Se on vaikea pysyä vuositolkulla motivoituneena jonkun asian suhteen pelkästään tulosten toivossa, ellei nauti siitä tekemisestäkin. Tuskin ne huippugeeniset mitenkään merkittävästi huonommin motivoituneita on.

 

[Bulkviikinki]

Entäs sanonta lahjattomat treenaa !? Joku joka on luonnostaan lihaksikas, voi ajatella et miks treenaisin ku on jo luonnostaan hyvä kroppa.

 

[BonyMoronie]

Ei kumpikaan. Tärkeintä on äly ja tieto. Eli että ei mene asenteella "läpi harmaan kiven", kun "pain is only weakness leaving body" vaan jos sattuu, niin pysähtyy ja miettii miksi ja onko se ok. Jos jonain päivänä tuntuu, ettei millään kroppa jaksa treenaamista, tai pelkästä treenin ajattelusta alkaa kuvottaa, niin sitten ei pidä treenata. Itseään pitää osata kuunnella ja tulkita. Levätä riittävästi ja syödä hyvin. Tuo asenteen korostaminen johtaa niin helposti itselle tuhoisiin tekemisiin.

Tämä ei poista motivaation, sitkeyden, määrätietoisuuden ja kovan työn tärkeyttä. Sitä tekee mitä haluaa tehdä, oli geenit minkälaiset vain.

 

[SivariKing]

Ei kumpikaan. Tärkeintä on äly ja tieto. Eli että ei mene asenteella "läpi harmaan kiven", kun "pain is only weakness leaving body" vaan jos sattuu, niin pysähtyy ja miettii miksi ja onko se ok. Jos jonain päivänä tuntuu, ettei millään kroppa jaksa treenaamista, tai pelkästä treenin ajattelusta alkaa kuvottaa, niin sitten ei pidä treenata. Itseään pitää osata kuunnella ja tulkita. Levätä riittävästi ja syödä hyvin. Tuo asenteen korostaminen johtaa niin helposti itselle tuhoisiin tekemisiin.

Tämä ei poista motivaation, sitkeyden, määrätietoisuuden ja kovan työn tärkeyttä. Sitä tekee mitä haluaa tehdä, oli geenit minkälaiset vain.

Oman kokemuksen mukaan kipua on kahdenlaista ( poislukien normaali lihaskipu, joka kuuluu asiaan ), on tällaista kroonista, yleensä niveliin tai nikamiin kohdistuvaa kolotusta, vihlontaa tai jumitusta, ja sitten sellaista äkkinäistä, kuin salamana kirkkaalta taivaalta iskevää kipua, joka oikeasti pysäyttää. Yleensä silloin, kun kyse on jälkimmäisestä, niin treenin keskeyttäminen on itsestäänselvää, jos ei muuten, niin säikähtämisen takia.

Mutta suurimman osan ajasta kyse on kuitenkin noista kroonistuneista jumeista. Nämä ovat usein luonteeltaan sellaisia, että treeni tai ei treeniä, ei vaikuta asiaan millään lailla. Toki nämä ovat usein saaneet alkunsa, kun salilla on revitty liian paljon painoa ja liian huonolla huonolla tekniikalla. Tämä on varmaan se kohta, jossa tulee esille ero kilpaurheilijan ja tavistreenaajan mentaliteetissa. Urheilijalle kroppa on työkalu, ja tavoitteet ovat kisoissa, joten kroppa täytyy pitää toimintakykyisenä kisoja varten. Taviksella taas tärkeintä on näyttää tässä ja nyt, että rauta nousee, mahdollisista riskeistä huolimatta.

Toki tästä uho-mentaliteetista saattaa olla hyötyäkin, ainakin lyhyellä aikavälillä, kun tulokset nousevat. Usein käy vaan niin, että kroppaan alkaa vähän salakavalasti ajan kuluessa ilmaantua niin paljon erilaista erroria, että joitain liikkeitä ei pystytä enää ollenkaan suorittamaan ilman kipua. Tämä taas alkaa syömään motivaatiota. Tosin hyvänä puolena tässä on se, että väkisinkin joutuu muuttamaan omaa suhtautumista treeniin, ja kokeilemaan uusia kikkoja.

 

[Vensku123]

Ei kumpikaan. Tärkeintä on äly ja tieto. Eli että ei mene asenteella "läpi harmaan kiven", kun "pain is only weakness leaving body" vaan jos sattuu, niin pysähtyy ja miettii miksi ja onko se ok. Jos jonain päivänä tuntuu, ettei millään kroppa jaksa treenaamista, tai pelkästä treenin ajattelusta alkaa kuvottaa, niin sitten ei pidä treenata. Itseään pitää osata kuunnella ja tulkita. Levätä riittävästi ja syödä hyvin. Tuo asenteen korostaminen johtaa niin helposti itselle tuhoisiin tekemisiin.

Tämä ei poista motivaation, sitkeyden, määrätietoisuuden ja kovan työn tärkeyttä. Sitä tekee mitä haluaa tehdä, oli geenit minkälaiset vain.

Tässä tekstissä on paljon asiaa..
Mulla kesti 30 vuotta ennen kuin tajusin kyseisia asioita punttipuolelta.. tuli ihan turhaan painettua kroppaa aivan tukkoon joka taas vaikutti kipujen muodossa monen kuukauden ajan treeneihin, ja loppujen lopuksi pakotti luopumaan kokonaan punttitreenistä!! Järkeä käyttämällä olisi voinut pitää 2 pv taukoa TAI edes treenata jotain muuta, mutta ei asenne oli sitä luokkaa että pakko painaa perkele ku ohjelmassa lukee.
Nyt tän uuden tulemisen myötä on tullut huomattua että olisikin ollut voimailupuolelle ihan ok "geenit" jos pääkin olisi toiminut, alle vuosi treeniä takana 20kg vähemmän painoa kun ennenvanhaan ja voimatasot on kohta samat (lisänä kipuja ei juurikaan ole).

itse alkuperäiseen kysymykseen, mä uskon vakaasti että vain 1 henkilöllä tyyliin 1000.sta on ne geenit niin hyvät että se antaisi ison etulyöntiaseman normaali väestöön verrattuna.

 

[optim]

Geenit. Geenit. Geenit.
Asenne on hyvä juttu, mutta geenit vie aina voiton. Satun tuntemaan oikeassa elämässä hyvin paljon voimailun/kehonrakennuksen parissa olevia ihmisiä, ihan laidasta laitaan. Toiset treenaa välillä parin kuun jaksoissa, ja pitää pari kuukautta salitaukoa välissä. Toiset laskee kalorit ja makrot hyvin tarkkaan, ja suunnittelee ruokailunsa asiallisesti. Osa dokaa 3-5 krs viikkoon, syö miten sattuu ja treenaa 1-6 kertaa viikossa, fiiliksen mukaan. Otanta on noin 30 ihmistä, ja tiedän siis miten nuo ihmiset oikeasti elää, ei ole pelkkiä salijuttuja. Kovimmassa tikissä on tietenkin ne tutut jotka roinaa, ja siitä hommasta en osaa sanoa koska ne kaverit kaikki syö ja treenaa hyvin, eikä dokaa. Osa kasvaa nopeammin ja osa hitaammin. Natuista? Kaikista tuntemastani kavereista kovimmassa kunnossa(kirein ja vahvin ja isoin) oleva juo alkoholia 4-7 krs viikkoon, syö aivan päin helvettiä n. 50-150g proteiinia/päivä, todella epäsäännöllisesti jne. Sitten taas kavereita jotka oikeasti panostaa asiaan, ja silti ei kehity yhtä hyvin. Masentava juttuahan se on, mutta oma lopputulos on se, että lihaskasvu on ihan kuin pituus, jokainen saa oman pituuden, johon ei voi paljoa vaikuttaa muuten kuin negatiivisesti. Eli: hyvästä asenteesta tietenkin on hyötyä, mutta geenit määrää loppupeleissä. T. Katkera kynäniska

 

[SivariKing]

Itse en tunne henkilökohtaisesti kovin montaa salilla säännöllisesti treenaavaa ihmistä, tietty sitten erikseen ne omat kaverit, jotka eivät treenaa ollenkaan, mutta ovat silti raamikkaita. Tuli vaan mieleen tästä keskustelusta serkku, joka siis on käynyt salilla aika monta vuotta, varmaan lähemmäs 10. En tosin tiedä, miten säännöllistä treeni on koko tuona aikana ollut. Mitat sillä olivat aloittaessa varmaan jotain 195cm/70kg, nykyään arviolta 195cm/95kg. Eli sillä on pituutta 5 senttiä enemmän kuin mulla, painoa about saman verran, ja omien sanojensa mukaan penkki on 140kg. Mulla on penkki joku 100 kg ( en ole kokeillut ykköstä ).

Enkä edes usko, että se on kauheasti treenannut jalkoja, eli iso osa tosta lihasmassan/painon noususta on tullut yläkropan treenistä. Sillä on myös luonnostaan leveät hartiat, mikä ei varmaan haittaa penkkamista. Nyt, ennekuin alan huutaa geeneistä, niin pitää ottaa huomioon, että serkku on harrastanut urheilua lapsesta saakka. Pallopelejä, ainakin jenkkifutista ja tennistä. Eli voisi kuvitella että urheilutausta antaa salitreeniin aika lentävän lähdön, kun kehonhallinta ja kyky ottaa kropasta irti on jo valmiiksi paljon parermpi, kuin sillä sohvaperunalla (minä).

Mutta kyllä noi geenit tossa luultavasti vaikuttaa myös, itse en olisi koskaan saanut esim. omaa kehonpainoa nousemaan pelkästään yläkroppaa pumppaamalla. Kyllä se vaati sen muutaman vuoden pituisen kyykky/mave-kuurin, että kroppa tajusi " ahaa, muo rasitetaan jatkuvasti koko selkärangan ja jalkojen lihaksistoa kuormittavilla liikkeillä, parempi varmaan kasvattaa lihasta, että välilevyt ei painu kasaan ". Sit taas jos ihmisellä on luonnostaan korket testo/kasvuhormoni-tasot, niin varmaan kyykyt ja mavet eivät ole niin pakollisia, kun kroppa tuottaa jo valmiiksi paljon hormoneja. Voi myös olla, että urheilutaustaisella kaverilla alaselän, keskivartalon ja jalkojen lihakset ovat jo lähtötilanteessa suht hyvässä kunnossa, joten niiden treemaamisesta saatava välitön hyöty ei ole yhtä suuri, kuin sohvaperunan kohdalla.

 

[Vitamiini]

Geenit. Geenit. Geenit.
Asenne on hyvä juttu, mutta geenit vie aina voiton. Satun tuntemaan oikeassa elämässä hyvin paljon voimailun/kehonrakennuksen parissa olevia ihmisiä, ihan laidasta laitaan. Toiset treenaa välillä parin kuun jaksoissa, ja pitää pari kuukautta salitaukoa välissä. Toiset laskee kalorit ja makrot hyvin tarkkaan, ja suunnittelee ruokailunsa asiallisesti. Osa dokaa 3-5 krs viikkoon, syö miten sattuu ja treenaa 1-6 kertaa viikossa, fiiliksen mukaan. Otanta on noin 30 ihmistä, ja tiedän siis miten nuo ihmiset oikeasti elää, ei ole pelkkiä salijuttuja. Kovimmassa tikissä on tietenkin ne tutut jotka roinaa, ja siitä hommasta en osaa sanoa koska ne kaverit kaikki syö ja treenaa hyvin, eikä dokaa. Osa kasvaa nopeammin ja osa hitaammin. Natuista? Kaikista tuntemastani kavereista kovimmassa kunnossa(kirein ja vahvin ja isoin) oleva juo alkoholia 4-7 krs viikkoon, syö aivan päin helvettiä n. 50-150g proteiinia/päivä, todella epäsäännöllisesti jne. Sitten taas kavereita jotka oikeasti panostaa asiaan, ja silti ei kehity yhtä hyvin. Masentava juttuahan se on, mutta oma lopputulos on se, että lihaskasvu on ihan kuin pituus, jokainen saa oman pituuden, johon ei voi paljoa vaikuttaa muuten kuin negatiivisesti. Eli: hyvästä asenteesta tietenkin on hyötyä, mutta geenit määrää loppupeleissä. T. Katkera kynäniska

Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Omilla voimilla ja geeneillä sitä pitää pärjätä. Ei auta vaikka vieressä bodailis ja dokailis tuleva mr. O kun ei se omaan kuntoon vaikuta mitenkään.

 

[Bulkviikinki]

Se mua ärsyttää, et jotkut valittaa vaan huonoja geenejään. "ei mun lihakset kasva ku on huonot geenit!" Otetaan vaikka lääkäri... lääkäriks pitää lukea monta vuotta... samoin bodauksessa. Tieto ja taito. Pakkohan se on myöntää, et natuna on iso merkitys geeneillä minkälaiseks kehittyy, mutta ei siihen kannata takertua. Systemaattisesti nostaa elopainoaan ja pyrkii aina lisäämään lisää romua tankoon, ni kyl perkele pitäis voimat ja lihakset kasvaa!!! Vähän vois sitä järkeä käyttää... eikä aina kysellä muilta. Bodaus ei loppu pelis oo tyhmän miehen laji, koska kyl siinä pitää osata käyttää järkeä. Silloin jos sä aina kyselet muilta minkälainen treeni ohjelman pitäis olla, sä et koskaan tuu kehittymään niinkuin olis mahdollista. Nenä kii kirjoihin ja opiskelemaan...

 

[SivariKing]

Se mua ärsyttää, et jotkut valittaa vaan huonoja geenejään. "ei mun lihakset kasva ku on huonot geenit!" Otetaan vaikka lääkäri... lääkäriks pitää lukea monta vuotta... samoin bodauksessa. Tieto ja taito. Pakkohan se on myöntää, et natuna on iso merkitys geeneillä minkälaiseks kehittyy, mutta ei siihen kannata takertua. Systemaattisesti nostaa elopainoaan ja pyrkii aina lisäämään lisää romua tankoon, ni kyl perkele pitäis voimat ja lihakset kasvaa!!! Vähän vois sitä järkeä käyttää... eikä aina kysellä muilta. Bodaus ei loppu pelis oo tyhmän miehen laji, koska kyl siinä pitää osata käyttää järkeä. Silloin jos sä aina kyselet muilta minkälainen treeni ohjelman pitäis olla, sä et koskaan tuu kehittymään niinkuin olis mahdollista. Nenä kii kirjoihin ja opiskelemaan...

En tiedä, oletko tosissasi tän viestin kanssa, mutta vastaan kuitenkin. Tän ketjun idea ei ollut pelkästään itkeä paskoja geenejä, vaan ihan omaksi iloksi vähän ääneen pohtia sitä, missä ne omat rajat ovat, vai ovatko ne oikeasti lähelläkään. Tajuan kyllä, että tällainen puhe ei ole kauhean muodikasta tänä yber-individualistisena aikana, kun näennäisesti jokaisesta voi tulla oman elämänsä superstara. Nämä puheet koskevat siis vain itseäni, pohdin tässä ääneen, että onko saliharrastus itselle se kaikkein fiksuin ajanviete, koska panostuksen tosiaankin pitää olla se 100%, jos haluaa tulosta. Tietenkin treenaaminen itsessäänkin on aika hauskaa, mutta niin on moni muu liikuntamuotokin.

Ja kyllä ne voimat tosiaankin kasvavat, kun tankoon lyö lisää rautaa, mutta sitä rautaa ei vain voi ikuisesti lyödä tankoon lisää. Siinä vaiheessa pitää tosiaankin alkaa treenata "fiksusti", ihan niinkuin sanoit.

 

[Bulkviikinki]

En tiedä, oletko tosissasi tän viestin kanssa, mutta vastaan kuitenkin. Tän ketjun idea ei ollut pelkästään itkeä paskoja geenejä, vaan ihan omaksi iloksi vähän ääneen pohtia sitä, missä ne omat rajat ovat, vai ovatko ne oikeasti lähelläkään. Tajuan kyllä, että tällainen puhe ei ole kauhean muodikasta tänä yber-individualistisena aikana, kun näennäisesti jokaisesta voi tulla oman elämänsä superstara. Nämä puheet koskevat siis vain itseäni, pohdin tässä ääneen, että onko saliharrastus itselle se kaikkein fiksuin ajanviete, koska panostuksen tosiaankin pitää olla se 100%, jos haluaa tulosta. Tietenkin treenaaminen itsessäänkin on aika hauskaa, mutta niin on moni muu liikuntamuotokin.

Ja kyllä ne voimat tosiaankin kasvavat, kun tankoon lyö lisää rautaa, mutta sitä rautaa ei vain voi ikuisesti lyödä tankoon lisää. Siinä vaiheessa pitää tosiaankin alkaa treenata "fiksusti", ihan niinkuin sanoit.

Onhan se niin, et jos on todella paskat geenit vaatii 110% panostuksen hyvään kehitykseen. Sekin vielä, et rahaakin pitäis saada ja jos tekee vaikka raksa tai kivi hommia, et lähtee aikasin aamulla töihin ja tulee illalla kotia ni on se melko raskasta yrittää panostaa 100% treeniin ku muutenkin on jo raskas työ. Tosin käyhän kivimiehen työkin jo vähän treenistä nostelet 8-12h esim. reunakiviä paikoilleen kahteen pekkaan joista painavimmat on jotain 400kg ni kylhän se vähän treenistä käy.

- - - Updated - - -

En tiedä, oletko tosissasi tän viestin kanssa, mutta vastaan kuitenkin. Tän ketjun idea ei ollut pelkästään itkeä paskoja geenejä, vaan ihan omaksi iloksi vähän ääneen pohtia sitä, missä ne omat rajat ovat, vai ovatko ne oikeasti lähelläkään. Tajuan kyllä, että tällainen puhe ei ole kauhean muodikasta tänä yber-individualistisena aikana, kun näennäisesti jokaisesta voi tulla oman elämänsä superstara. Nämä puheet koskevat siis vain itseäni, pohdin tässä ääneen, että onko saliharrastus itselle se kaikkein fiksuin ajanviete, koska panostuksen tosiaankin pitää olla se 100%, jos haluaa tulosta. Tietenkin treenaaminen itsessäänkin on aika hauskaa, mutta niin on moni muu liikuntamuotokin.

Ja kyllä ne voimat tosiaankin kasvavat, kun tankoon lyö lisää rautaa, mutta sitä rautaa ei vain voi ikuisesti lyödä tankoon lisää. Siinä vaiheessa pitää tosiaankin alkaa treenata "fiksusti", ihan niinkuin sanoit.

Onhan se niin, et jos on todella paskat geenit vaatii 110% panostuksen hyvään kehitykseen. Sekin vielä, et rahaakin pitäis saada ja jos tekee vaikka raksa tai kivi hommia, et lähtee aikasin aamulla töihin ja tulee illalla kotia ni on se melko raskasta yrittää panostaa 100% treeniin ku muutenkin on jo raskas työ. Tosin käyhän kivimiehen työkin jo vähän treenistä nostelet 8-12h esim. reunakiviä paikoilleen kahteen pekkaan joista painavimmat on jotain 400kg ni kylhän se vähän treenistä käy.