Asenne treeniin vs luontainen lahjakkuus (geenit)

[SivariKing]

Tämä topicci tulee olemaan aika raskasta mutuilua ( bro science ), mutta niinhän kaikki treenaamiseen littyvät asiat tuppaavat olemaan, kun lähdetään puhumaan ja spekuloimaan omaa, yksilökohtaista kokemusta, laajemmin. Juttelin eilen kaverin kanssa, ja keskustelu meni siihen, että kaverin mielestä ihmisellä on käytännössä lähes rajaton potentiaali kehittää itseään ja saavuttaa mikä tahansa tavoite, jonka hän itselleen asettaa, jos vain on valmis tekemään duunia sen eteen.

Kysyin kaverilta, että hän siis uskoo, että kenestä tahansa voi tulla huippu-pianisti, tai kärjistäen vähän enemmän, kuka tahansa voi siis saavuttaa cbb-tason fysiikan riippumatta lähtökohdista esim. 3 vuodessa, jos treenaa tarpeeksi kovaa. Alkuperäinen argumentti oli, että kuka tahansa voi näyttää Arnoldilta kolmessa vuodessa, jos panostus on samaa tasoa, mutta koska tähän liittyi myös roinaaminen, niin se ei oikein päde tähän yhteyteen.

Itse tietenkin nauroin kaverille päin naamaa, ja sanoin, että hän ei tiedä, mistä puhuu. Eniten minua risoi se, kun itse tiedän lähes varmasti 6 oman treeni-vuoden jälkeen ja jonkun verran myös muiden ihmisten vaihtelevan treeni-menestyksen todistamisen jälkeen, että ei ole olemassa edes kahta ihmistä ( poislukien ehkä identtiset kaksoset ) jotka reagoisivat harjoitteluun täysin samalla tavalla, niin miten joku voi pokkana sanoa näin.

Mutta myöhemmin aloin miettimään, että ehkä kaverilla oli kuitenkin hyvä pointti. Miten omaa "potentiaaliaan" voi saavuttaa, jos on koko ajan henkinen jarru päällä? Tietty usein on myös niin, että kyse ei ole vain henkisestä puolesta, vaan varsinkin monta vuotta harjoitelleilla on usein myös hyvin konkreettisia, fyysisiä vammoja. En sano rajoitteita, koska usein sen kivun läpi pystyy treenaamaan. Mutta jatkuvat kipuilut ja jumit alkavat kyllä vääjäämättä vaikuttamaan myös siihen henkiseen puoleen. Ainakin omalla kohdalla.

Nyt tämä avautuminen kulminoituu siihen, että aion tämän vuoden aikana todistaa kaverilleni, että hän oli oikeassa, ja minä olin väärässä. Eli koska raskas, voimapainoitteinen treeni on itselläni tällä hetkellä bannissa loukkaantumisten takia, aion bodibildata itselleni näyttävät ja seksikkäät rantalihakset. Hauskaksi tästä projektista tekee sen, että mulla ei ole siinä mitään menetettävää, pelkästään voitettavaa. Hupaisaa on myös se, että vaikka itseensä ptäisi uskoa ym. blaa blaa, niin en olle yhtään varma, tuottaako tällainen treeni mitään tulosta. Hauskaa vaihtelua se ainakin on, jos ei mitään muuta.

Tähän loppuun kysyn koko the pakkotoistolta ( kaikilta, jotka jaksoivat lukea avautumisen, toivottavasti ainakin 2 henkeä, niin saadaan "hyvä" argumentointi käyntiin ).

Eli siis, kumpi vie, ja kumpi vikisee? Geenit vai työmoraali?

 

[Tompsu18]

Geenit vie jos on hippusen työmoraalia mukana. Sysipaskoihin geeneihin et voi vaikuttaa, mutta työmoraaliin voit.

 

[The Monkey]

Geenit vie. Eihän joku Mozartkaan ollut treenannut melkein yhtään kun rupesi jo säveltämään, Aasiasta tulee liukuhihnalla näitä superlahjakkaita lapsia jotka laskee yliopistotason fysiikkaa 8-vuotiaina, pelkkää treeniäkö? Huippunostajatkin on joskus yläasteaikoina jo nostanut ikäisekseen jäätäviä rautoja ja näin on lahjakkuus huomattu ja ruvettu treenaamaan tosissaan.

 

[Timba79]

Geenit vie jos on hippusen työmoraalia mukana. Sysipaskoihin geeneihin et voi vaikuttaa, mutta työmoraaliin voit.

Samaa mieltä. Genetiikka on mikä on, jos ajatellaan vaikka bodailua niin jo kropan mittasuhteet ja lihasten kiinnityskohdat vaikuttavat todella paljon. Kärjistäen pitkä mies joutuu tekeen paljon enempi duunia kuin lyhyt näyttääkseen lihaksikkaalta. Mutta taas pitkä on varmasti paljon näyttävämpi jos lihasta on samassa suhteessa jne.

Mutta todella paljon se on kiinni työmoraalista, jos unohdetaan se että pitää kisata ja vielä pärjätäkin niin kyllä minä väitän kanssa ihan pokkanaamalla että 99,9% ihmisistä voi saada lihaksikkaan ja vähärasvaisen kropan JOS sitä haluavat ja JOS ovat valmiita tekeen sen etee töitä. Ne loput jotka ei voi saavuttaa, on jotenkin esim. sairauden takia rajoittuneita eivätkä siihen yksinkertaisesti pysty, mutta niitä on loppupelistä todella vähän.

Laiskuus voittaa monesti työmoraalin. Sen olen itsekin monta kertaa kokenut.

 

[SivariKing]

Nyt menee vähän läpäksi, seuraavaa tekstiä ei kannata ottaa liian vakavasti. Laitan kuitenkin omasta elämästä esimerkin, miten luontainen lahjakkuus vaikuttaa siihen, miten nopeasti pystyy omaksumaan uusia asioita ja kehittymään siinä, mitä tekee. Olen siis täysiverinen nörtti ( avautuminen ) lapsuus ja nuoruus meni lähinnä Nintendoa pelaillessa. Jossain vaiheessa aloin harrastamaan ns. "kilpapelaamista". Samat nörtti-touhut jatkuivat, mutta asenne hommaan muuttui: voittamisesta tuli tärkeämpää kuin se, oliko matsi "hyvä" tai onnistuinko jossain liikesarjassa.

Tämä liittyy lahjakkuus vs asenne juttuun, silleen, että mulle riitti pelissä kehittymiseen se, että vain pelasin. Kehitys tuli itsestään. Monen muun kohdalla näin ei ollut, ja he eivät joko kehittyneet ollenkaan, tai vastaavasti meni monta vuotta, ennenkuin he oppivat hyviksi. Ja kyse oli siis kolikkopelistä, eli joka kerta kun häviät, joudut maksamaan seuraavan pelin. On tietysti aika absurdia lähteä vertaamaan saliharrastusta videopelin pelaamiseen, mutta tämä on ainoa esimerkki, jonka pystyn omasta kokemuksesta antamaan.

Puhuin tästäkin asiasta kaverin kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että olin varmaan tehnyt paljon töitä sen eteen, että tulin taitavammaksi. Totta, olin laittanut touhuun jonkun verran ajatusta, mutta se taito oli mulla luonnostaan. Jos taas vertaa saliharrastukseen, niin ehkä tässäkin vaikuttaa se, että jos treenaamiseen olisi paljon luontaista lahjakkuutta, niin olisi myöskin valmis tekemään enemmän duunia sen eteen, kun tavoitteetkin olisivat kovan lähtötason johdosta paljon korkeammalla. Eli ehkä kyse on positiiivisesta syklistä: tulosten paraneminen motivoi treenaamaan kovempaa, joka taas johtaa tulosten paranemiseen edelleen.. jne.

Nyt tämä teksti menee niin sekavaksi, että en enää itsekään tiedä, mitä haluan sanoa. Mutta pääpäointti oli siis tämä: Olin luonnostaan hyvä pelaaja, kehitystä tuli, vaikka "panostus" ei ollut suurta ( en esim. itse tuohon aikaan edes omistanut pelikonsolia, pelasin ainoastaan pelihallissa ). Kun taas salitreenin suhteen panostus ja työmäärä on ollut 100x se, mitä se oli verrattuna pelaamiseen, ja silti kehitys ei silti ole ollut yhtä eeppistä ( verrattuna muihin ihmisiin, verrattuna omaan lähtötasoon kehitystä on tullut ihan kiitettävästi ).

 

[Joppa]

Mä oon kyllä sitä mieltä, että asenteella on varmasti paljon yleistä luuloa suurempi vaikutus kehittymiseen. Totta kai sekin on ihan todistettu juttu, että eri ihmisillä on erilaiset geenit, joiden ansiosta lihakset kasvaa paremmin, mutta asenteella on silti suuri merkitys. Tavallaan yhdeks esimerkiks vois ottaa "kuuluisat" 20 toiston kyykkysarjat. Mieleltään heikko löysäasenteinen ihminen saavuttaa uupumuksen ja luovuttaa nopeammin ku sellanen joka on todellakin päättänyt tekevänsä ne toistot oli mikä oli.

Sanoohan vanha sanontakin että "kaikki on mahdollista, jos vain haluaa". Ei ehkä ihan rajattomasti, mutta omalla päällä saa kyllä rajoja siirrettyä runsaasti.

 

[Kalimero]

Oisko sekin omanlaisensa lahjakkuuden laji, että löytyy työkapasiteettia ja psyykkeestä pitoa huonona päivänä tapella kipua vastaan, vaikka toiset tuntuu menevän eteenpäin lähes rallatellen?

 

[yusuplus]

Onko kukaan nähnyt sitä BBC:n "Totuus kuntoilusta" -dokkaria? Siinähän toimittajalta otettiin jotain näytteitä ennen treenausta ja niiden perusteella tiedettiin, että toimittajan HIIT-treenit ei tule parantamaan hänen hapenottokykyä. Toimittajal pimitettiin tieto ja treenit aloitettiin. Lopputestissä todettiin sama asia, että hapenottokyky ei parantunut. Tässä tuskin olisi asenne tai truhcbodarisäkrifaissitkaa auttaneet.

 

[LimeLemon]

Alkuperäinen kysymys varmaan pitäis kuitenki tarkentaa siten että miten "hyvää" kuntoa haetaan. Huipulle asti mennessä tarvitaan tietenkin molempia mutta geenit tekee ihan varmasti ratkaisevan eron. Mutta jos haetaan sellaista kuntoa että se tuolla arkipäiväisessä elämässä tavisten parissa käsitetään "hyväksi kunnoksi" nii varmaan on enemmän niitä joilla hyvät geenit menee hukkaan työmoraalin puutteen takia kuin niitä joilla työ menee hukkaan kun ei muka huonojen geenien takia meinaisi tulokset nousta yhtään Matti Meikäläistä paremmiksi.

 

[manux]

Jos on kovin paska työmoraali niin tuskin koskaan löytää sitä omaa juttuansa missä on hyvä ja kehittää taidon huippuunsa.

Onhan se nyt saatanan vaikeata useimmille käydä salilla nousujohteisesti vuosikausia. Ei kaljaa joka viikko/kuukausi, ruokailut ja nukkuminen kondiksessa. Painetaan paskoinakin päivinä ja pidetään hommia siellä epämukavuusalueella kehittyen. Ei tehdä just niitä samoja sarjoja uudestaan ja uudestaan viikosta toiseen. Jos joku treeni ei toimi ja kehitä niin haetaan sitten erilaista ärsykettä. Oli se sitten siirto isompaan volyymiin, lyhyempiin palautuksiin, erikoistekniikoita, voimapainotteinen jakso tms.

Lyhyemmin sanottuna, en usko että monikaan maksimoi omaa kehitystänsä eläen askeettisella epämukavuusalueella vuosikausia minkä se hyvä kehitys vaatii. Jos puntti ei ole ominta omaansa niin ehkä pitäisi kokeilla pianoa tai koirankasvatusta. Ehkä lahjoja olisi johonkin muuhun kuin salihommiin Tosin tuskin työmoraali, asenne ja kärsivällisyys siitä paranee, jos sitä ei ollut alkuunsakaan.

 

[salinpieninmies]

Mielenkiintoinen threadi. Toki "huonoilla geeneillä" on ärsyttävän helppoa perustella miksei rauta nouse, mutta kyllä minä henkilökohtaisesti kallistun siihen että geeniperimällä on ISO vaikutus. Onhan se selvä, monet ovat teini-iän kynnyksellä jo massakkaampia kuin toiset. Kyllä siinä lähtökohtaisesti on helpompaa alkaa nostelemaan mitään raskasta.

Näin reilusti aikuisiälläkin on tullut vastaan monia miehiä, jotka ovat kertoneet etteivät treenaa aktiivisesti mitään. Jotain peruslenkkeilyä ja sählyä tms. Silti kropat yleisen näkökannan mukaan "hyviä", eräällä tietämälläni jopa timmi (sixpäkit pinnassa jne), vaikkei kuulemma mitään skeban rämpyttämistä fyysisempää harrasta.

Minä en syytä, mutta tiedostan että geenit eivät ole puolellani lihasten kasvatuksessa. Isäni oli mallia lipputangontaa-piiloon, eikä suvussa ole yhtään skrodea. Mutta en yritä Arskaksi kasvaakaan ja tiedän että omien tavoitteideni kohdalla geeniperimä on vain hidaste, ei este.

Kyllähän se silti ajoittain ottaa päähän katsella miten toiset paisuu kerran-pari viikossa treeneillä, tai kuunnella vittuilua "noin paljon treenaat, mut ei nouse enempää??" -kommentteja.

 

[Rizqu]

Tottakai geeneillä on todella suuri merkitys. Kyllähän paskageeniset ja "normaalitkin" ihmiset voivat paljon saavuttaa, muttä kyllä siellä korkeimmalla huipulla geeneillä erotutaan. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi jo mainittu mozart tai lapsinerot. Tuskin on harjoitteluvuosia näillä hirveästi takana.. tai pakkotostoa lähempänä oleva Benedikt Magnusson, joskus näin jonkun dokumentin hänestä ja dokumentissa hän kertoi aina olleensa luonnostaan vahva ja iso. Eikös tällä kaverilla ole ainakin joskus ollut maastavedon maailmanennätys? Vai onko vieläkin voimassa?

 

[lakipiste]

Lahjattomat treenaa, itse lukeudun niihin. Lahjoja tulee ainoastaan jouluna, ja ei silloinkaan sitä mitä haluaa :D

 

[The Monkey]

Eikös tällä kaverilla ole ainakin joskus ollut maastavedon maailmanennätys? Vai onko vieläkin voimassa?

Ei vissiin enää oo voimassa.

 

[Jugetin]

kyllähän molemmat eli geenit ja työmoraali vaikuttaa asiaan, mutta kyllähän se monessa asiassa yleensä on työmoraali ja asenne mitkä ratkasee.

 

[BlankSpace]

tottakai niillä geeneillä on merkitystä, mutta skaala on varmasti vähän monimutkaisempi kuin hyvät geenit - paskat geenit. Lajiensa huipuilla on vähän lajista riippuen melko varmasti hyvät geenit, ei välttämättä ne parhaat. Joillakin, jotka panostavat johonkin helvetisti, mutta eivät ikinä etene kirkkaimmalle huipulle, voi olls huonot geenit, tuskin kuitenkaan ne paskimmat mahdolliset. Suurimmalla osalla ihmisistä on varmaan semmoiset aika normaalit geenit.

 

[SivariKing]

Tuli mieleen, että vaikka threadin alussa puhuin nimenomaan geenien vaikutuksesta, mitä tulee lihasmassan kasvatukseen, niin oikeastaan synnynnäiset ominaisuudet vaikuttavat oman kokemuksen mukaan enemmän siihen, miten vahvaksi voi tulla jossain liikkeessä. Esimerkkinä the Penkki, jossa sain 6 vuoden treenin jälkeen hikisesti nostettua oma painox5 toistoa. Reilu kuukausi tämän eeppisen suorituksen jälkeen oikeasta olkapäästä revähti jotain, ja penkki on ollut hyllyllä siitä lähtien. Kyykyssä sain sillä threadin otsikon mainostamalla kuuluisalla asenteella sarjapainot nostettua yli 1,5xop, kunnes oikeasta polvesta repesi kierukka, ja the asenne ei enää riittänytkään, kun no pain no gain, muuttui kirjaimelliseksi faktaksi.

Mavessa sarjapinot ovat myös parhaimmillaan olleet yli 2xop, mutta jatkuvaa selän hermokipua vastaan olen siinäkin tapellut. Tämä alkaa jo kuulostaa sellaiselta valitusvirreltä, että jotain posittivista on sanottava. Mulla ei todellakaan ole ollut tekniikka kuinnossa noissa liikkeissä edes puolet ajasta, joten itse otan vastuun jumeista. MUTTA: uskon tosissani, että jos olisin koko ajan nostanut tekniikan ehdoilla, ja ottanut takapakkia aina, kun jokin paikka kipuili, niin en olisi kehittynyt tietyn pisteen jälkeen enää lainkaan. Tai sitten koko saliharrastus olisi loppunut ekan 2 viikon jälkeen, koska silloin mulla selkä oireili ensimmäistä kertaa.

Kaverin kanssa puhuttiin näistä jumeistakin, ja hän oli sitä mieltä, että treenasin päin v****a ja laiminlöin lihashuollon, ja tässä lopputulos. No, hän oli oikeassa, mutta jos vaihtoehtona on treenata päin v****a, tai ei treenata ollenkaan, niin valitsisin silti ensimmäisen vaihtoehdon. Ja kuinka moni oikeasti treenaa aloittaessaan fiksusti ja tasapainoisesti? Tämä on myös muuten yksi lahjakkuuden muoto: miten hyvin nivelet ja nikamat kestävät sitä vuosikausien ( toivottavasti ) nousujohteista treeniä? Tietty tuon nousujohteisuuden voi saada aikaan muutenkin, kuin vain painoa lisäämällä, niinkuin itsekin olen nyt tajunnut.

 

[manux]

Tollainen rikkimeneminen noilla painoilla kuulostaa siltä, että jotain tehdään väärin ja rajusti. Joko on tekniikat perseellään, lämmittelyt puuttelliset tai sitten ihan vaan unohtunut perus jutut niin kuin kiertäjäkalvoisimien lämmittely tai tukielimistön tärkeys.

 

[Joppa]

Asenne treeniin saattaa olla ehkä sellanen konkreettisemman tuntunen vaikuttaja, koska asenteella voi vaikuttaa siihen yhteen treeniin tosi paljon. Geenit ei pahemmin sitä kerro, että meneekö perjantain kyykyt hyvin vai huonosti.

 

[proileri]

Eli siis, kumpi vie, ja kumpi vikisee? Geenit vai työmoraali?

Normitreenaajalla työmotivaatio on kyl etusijalla - tuloksia ei tule itsestään vaikka olisi kuin hyvät geenit, ja toisaalta vaikka olisi jotenkin heikommat lähtökohdat niin niitä voi paikata tekemällä töitä. Yleensä kahdesta henkilöstä parempia tuloksia on sillä, joka tekee asian eteen enempi töitä. Samoin, jos motivaatio on kova eli tekeminen kiinnostaa, niin siihen tulee panostettua enemmän aikaa, rahaa ja vaivaa - tällöin tietty tulokset paranevat tehokkaasti. Eli ns. hyväksi amatööriksi voi kyllä tulla melkein kuka tahansa kun tarpeeksi tekee työtä asian eteen.

Sitten taas jos puhutaan ammattilaisista ja maailmantähdistä, on jo pakko olla hieman paremmin geneettiset asiat kondiksessa, koska kilpailu on kovaa ja erot huipulla pieniä. Tietenkin myös töitä pitää tehdä asioiden eteen ihan pirusti, eli ehdottomasti myös motivaatiokysymys että jaksaa tahkota vuosikausia kovaa.