Mulla oli cooper koko intin ajan 2800m silleen laiskanpulskeasti hölköteltynä. Ei motivoinut särmätä siinä, koska tuolla sai arvosanan hyvä, eikä 3000m ja arvosanasta erinomainen (vai olikohan kiitettävä? no kumminkin se paras) ei ollut tulossa kuntoisuuslomaa, niin sai kelvata. Lihaskuntotesteistä ja pällitesteistä tuli täydet pisteet, ammuin hyvin ja kun vielä ilmoitin "12kk ja johtajakoulutus mulle, kyllä kiitos." heti alussa, niin ei ollut kovin vaikeaa päästä AUKiin. :D
Olisinkohan ollut jotain 70-75kg silloin, en muista tarkemmin. En ollut vielä ehtinyt kovin paljoa voimailla/kehoilla ennen inttiä, vasta noin kolme vuotta ja senkin silleen siinä sivussa, muun ohessa, ei mitenkään tosissaan. Intin jälkeen oli elämäni ensimmäinen aika, jolloin juoksin säännöllisesti, koska olin mielestäni niin paskassa kunnossa. En syönyt intissä karkkia, pitsaa, limua, enkä souden munkkeja tai muita epäterveellisiä mättöjä. Miksi olisin syönyt, kun en niitä vetänyt muutenkaan. Täten läskiä ei kertynyt, mutta kun viimeisen noin 6kk ajan oli lääkintäaliupseerina ihan liikaa makaamista, ihan liian vähän tekemistä, niin kyllähän siinä passivoitui ja kangistui, sekä taisin vähän laihtuakin. Lomilla piti aina reenata niin lujaa, kuin mahdollista ja sitten kassulle makaamaan taas muutamaksi päiväksi. Teoriassa tuommoinen kuulostaa leppoisalta, mutta perkele sentäs, että oli tylsää. Sitten niinä harvoina kertoina, kun pääsi kouluttamaan sitä, mitä mun pitikin, niin oikein yli-innokkaana suunnittelin koulutukset ja särmäsin hulluna, koska sitä energiaa ja intoa oli runsaan makailun myötä päässyt kertymään.
Kajaanissa oli silloin se pöljyys, että kassun vieressä on loistavat lenkkimaastot (talvella tiätysti ladut), rekkitankoja, punnerrustukkeja, vatsalihaslautoja jne. myös, mutta koska ne ovat kassun ulkopuolella, siellä kuntoilua varten pitäisi pyytää lupa poistua kassulta. En jaksanut moisia yleensä, vaan ilmoitin päivystäjälle meneväni varuskuntasairaalaan juaruamaan muiden lämäreiden kanssa ja todellisuudessa kävin juoksulenkillä ja ohessa tukkeja punnertelemassa ja leukoja vetämässä, eli käytännössä punttasin. On todella tyhmää, että noinkin sotilaallista toimintaa, kuin juoksua ja pientä lihaskuntoreeniä varten pitää puntata. Kainuun prikaatin kuntosali oli ihan liian pieni sille määrälle nuoria aikuisia, en viitsinyt sinne kovin monesti mennä reenaamaan.
Mutta joo, kylläpä intin fyysinen kuormittavuus riippuu paljon lähtökunnosta, yksiköstä ja tehtävästä. Minä koin, että intti oli lähes 100% (muutamia harvoja marsseja ja taisteluharjoituksia lukuunottamatta) ajasta fyysisesti ihan liian kevyttä ja kuri oli ihan liian löysää. Odotin muuta. Oli käsittämätöntä kuunnella sitä loputonta marinaa nuorilta miehiltä siitä, miten polkupyörämarssi muutaman kilsan päähän ampumaradalle on niinQ ihan järkkyä, ei sitä kestä, on taas niin paskana päivätolkulla. Sinne siis fillaroitiin todella hitaasti ja silti se oli monille muka niin kauhian rankkaa. Eivät olleet monet pyöräilleet vuosiin yhtään. :( Samoin toiset luhistuivat jo taisteluvarustuksen alle, eivät voineet liikkua sen kanssa juuri mihinkään, täyspakkauksesta nyt puhumattakaan. Onneksi oli toisenlaisiakin, sisukkaita, fiksuja ja hyväkuntoisia.
Ruoka minusta noin vuosi sitten oli luksusta siihen verrattuna miten muuten olin opiskelijana tottunut syömään,.. ainainen nuudeli + tonnikalamössö vs. intin ruoka niin kyllä mä rehellisesti voin käsi sydämellä sanoa, että oli muuten todella hyvät ruuat.. söi sitten mukessa, pakista tai sammaleen päältä. ;)
