SUPERCARB 1kg -40%

Apple - iPad

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja make_00
  • Aloitettu Aloitettu
Tarkoitankin juuri tuota, kun sulla on läppäri ja luultavasti hyvä älyluuri, niin Ipad on kuin shampanja sekoitin.

Itse näen kyllä tilaa tableteille. Läppäreihin verrattuna sen etuja ovat esim:
  • Huoleton käsiteltävyys
  • Nopeat esileikit selaimen avaukseen
  • Sim-kortille paikka (joo on varmaan joissakin läppäreissäkin)
  • Appilikaatiot
  • Keveys ja koko auttavat aina kun ollaan liikkeellä
Itse en juurikaan jaksa enää kämpillä läppäärillä surffata ja liikkeellä läppäriä en ilmaiseksi mukanani raahaa. Puhelimen näytön koko taasen rajoittaa käyttöä melkoisesti. Jo sellainenkin perustoiminto kuin lehden tai kirjan lukeminen on varsin tympeää puhelimen näytöltä.

- - - Updated - - -

Joo Airista ei ole mitään mieltä päivittää Air kahteen. Sen sijaan pojalle siirtynyt kakkonen vaikuttaa Airiin tottumisen jälkeen lähes käyttökelvottomalta. On silti edelleen yleisimmin käytetty malli.

Vähemmän kiiltelevä ja muutenkin parempi näyttö, pidemmät toiminta-ajat, sormenjälkitunnistus ja parempi kamera kelpaisivat mulle. Päivittäisin oman iPad Airini uuteen, mutta en ole vielä päättänyt haluanko pysyä samassa kokoluokassa vai odottelenko tulevan isomman iPadin.
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Itse näen kyllä tilaa tableteille. Läppäreihin verrattuna sen etuja ovat esim:
  • Huoleton käsiteltävyys
  • Nopeat esileikit selaimen avaukseen
  • Sim-kortille paikka (joo on varmaan joissakin läppäreissäkin)
  • Appilikaatiot
  • Keveys ja koko auttavat aina kun ollaan liikkeellä
Itse en juurikaan jaksa enää kämpillä läppäärillä surffata ja liikkeellä läppäriä en ilmaiseksi mukanani raahaa. Puhelimen näytön koko taasen rajoittaa käyttöä melkoisesti. Jo sellainenkin perustoiminto kuin lehden tai kirjan lukeminen on varsin tympeää puhelimen näytöltä.

- - - Updated - - -

Vähemmän kiiltelevä ja muutenkin parempi näyttö, pidemmät toiminta-ajat, sormenjälkitunnistus ja parempi kamera kelpaisivat mulle. Päivittäisin oman iPad Airini uuteen, mutta en ole vielä päättänyt haluanko pysyä samassa kokoluokassa vai odottelenko tulevan isomman iPadin.

No itse mietin tarvitsenko tuollaista ja Lumia 1520 tuntui fiksummalta hankinnalta duunien kannalta, joissa välillä joutuu kuvaamaan sekä videota(1920x1080res.) että stilliä.
Navigaattori ja e-kirjalukija kulkevat myös mukana samalla kuin puhelinkin. Olen mm. lukenut kuusi 600-800 sivuista kirjaa tuolta.

Onhan tämä 6" phabletti kömpelömpi kuin normaalikoinen puhelin, mutta menee silti kevyesti povarissa ja nettailu, emailit sekä office paketin toimisto-ohjelmat kulkevat mukana.
Toisaalta kun tarvitaan tehoa, hyvinvarusteltua pöytäkonetta ja isoa näyttöä ei voita mikään, toisaalta vesijäähdytettyyn tehokoneesen upotin tonneja, vaikka sen itse rakensinkin, mutta sillä ei sitten olekkaan mitään rajoituksia eri ohjelmistojen tehovaatimuksille ja duunin 3D-mallit ja ohjemistot pyörivät niin kuin pitää.

Eli tuntuu että kyse tuon applen laitteen hankinnassa on lähinnä merkkiin perustuva statussymboli, eikä mikään pakollinen hankinta jota voisi perustella "hallitukselle", kun samassa tai pienemmässä kokoluokassa vastaavaa tehoa saa puoleen hintaan, eli onko Air järkevä hankinta, mitä parempaa sillä on tarjota?
 
Ei tehdä tästä mitään uutta "Apple vs muut" ketjua, meillä on jo yksi sellainen.
Tässä ketjussa puhutaan Applen ipadeista, ei siis vesijäähdytetyistä tietokoneista tms.
Tämän hetken paras tabletti on Air 2. Lukuisat arvostelut ja vertailut toteavat saman asian.

Itse halusin parhaan mahdollisen tabletin ja valinta oli nyt Air 2.
 
Ei pysty ymmärtämään, iPad Air 2:n hinnalla saa melkein 1,5kpl Intelin I7:lla ja 6Gb muistilla varustettua kannettavaa uudella Nvidian 3D ohjaimella, joilla voi pelata suht paljon tehoa vaativia pelejäkin.

Mistä/minkä? Ostin juuri pojalle läppärin ja lähemmäs 500 maksaa jo halvin i5 ilman erillisiä näytönohjaimia. Olen muuten melko järkyttynyt siitä kuinka paskat näytöt läppäreissä edelleen on, ellei mennä tonnin hintaluokkaan. Olis pitänyt ostaa surface.

Air2 on ihan ok päivitys orkkisairiin. Tabletti alkaa olla tuossa, pienemmäksi ei oikein saa eikä resoakaan ole mitään järkeä kasvattaa, vaikka epäilemättä 4k näyttöjä alkaa pian tunkemaan näihin. Yhtä ohut ja kevyt 12-tuumainen iPad jossa x86 prossu ja OSX olis sellanen jota voisi pitää seuraavana steppinä.
 
Itse olen suunnitellut viimein päivittäväni vanhan iPad 1:n (ei siis Air 1 vaan se ihan eka pädi) Air 2:een. Hyvin on palvellut päivittäisessä käytössä, mitä nyt vähän hidas 256 MB muistilla. Lisäksi yhä useammat sovellukset vaativat jo vähintään iOS 6:n, jota tähän ekaan pädiin ei saa.

Omassa käytössä iPad on korvannut läppärin täysin. En tarvi pelikonetta enkä tee mitään muutakaan suuria tehoja vaativaa, johon tabletti ei pystyisi. Jos jotain pitkiä tekstejä tarvii kirjoittaa niin ne hoituu työkoneella.
 
iPad Air 2 128 Gt Wifi + Cellular Gold tilattu. Tuskin korvaa läppäriä kotioloissa (ainakaan kokonaan) mutta etenkin työmatkoille ym. varmasti oiva laite. Aiempaa kokemusta lähinnä Samsungin Galaxy 10.1 tabista jonka käyttöliittymästä en juurikaan välittänyt.
 
Mäkin hetken aikaa arvoin, että otanko pelkän wifin vai tuon wifi + cellin. Tulin siihen tulokseen, että tarvittaessa luuri toimii näppärästi tukiasemana, joten otin tuon pelkän wifin.
 
tämmöstä löyty kummiski uudesta air2:sta.. tiedä sit onko oikeasti ongelma vai...

Onko iPad Air 2 jo liian ohut? Käyttäjät valittavat häiriöistä näytössä | Mobiili.fi

Koitin ulkomaisilta sivuilta hakea tietoa.
Macrumors forumilla oli tuosta ketju ja kyllä siellä jotkut olivat tuon ongelman saaneet esille.
Ilmeisesti saattaa olla pientä häiriötä näytössä, jos pitää kiinni yhdellä kädellä tabletin oikeasta reunasta ja samalla esimerkiksi kävelee. Tosin, monet siellä sanoivat, että heidän yksilöissään tuota häiriötä ei tule vaikka noin tekisikin.

Oma tabletti lähetettiin tänään, joten kohta pääsee itse näkemään onko tuossa perää...
 
Mistä/minkä? Ostin juuri pojalle läppärin ja lähemmäs 500 maksaa jo halvin i5 ilman erillisiä näytönohjaimia. Olen muuten melko järkyttynyt siitä kuinka paskat näytöt läppäreissä edelleen on, ellei mennä tonnin hintaluokkaan. Olis pitänyt ostaa surface.

Air2 on ihan ok päivitys orkkisairiin. Tabletti alkaa olla tuossa, pienemmäksi ei oikein saa eikä resoakaan ole mitään järkeä kasvattaa, vaikka epäilemättä 4k näyttöjä alkaa pian tunkemaan näihin. Yhtä ohut ja kevyt 12-tuumainen iPad jossa x86 prossu ja OSX olis sellanen jota voisi pitää seuraavana steppinä.

Tammikuussa lähtee taas I7:tkin ~500€, mm. CDON myy aina reilusti alennuksella joulun jälkeen, kun muuten menee huonosti kaupaksi ja vanhaa varastoa on jäänyt.
Itse ostin viime tammikuussa koneen joka maksoi viela jouluna 190€ enemmän ja hinnat nousi taas helmikuussa.
 
No jos tuolle linjalle lähdetään niin verkkokauppa myi hiljattain pädiä kolmella sataa.

Nyt halvin i7 cdonissa 650. Ja speksit ihan vituillaan: teran hyrrälevy, 8gigaa muistia ja 1366x768 reson neandertaalinäyttö :face:
 
Eipä se pelkkä i7 prossu paljon pelasta, jos speksit on muuten tuota luokkaa.
Jos mä haluaisin tietokoneen, jolla voi esimerkiksi pelata raskaampia pelejä, niin en mä mitään läppäriä hommaisi. Siinä tapauksessa olisi aika taas kasata uusi pöytäkone.

Mä en nyt edes harkinnut läppärin hankkimista, tarkoitus oli saada laite, jota helppo ja mukava käyttää muuallakin kuin pöydän ääressä.

En mä ipadilla omia töitäni aio tehdä, eikä se siihen soveltuisikaan. Muuhun käyttöön taas soveltuu omasta mielestäni paremmin kuin mikään läppäri, joten silloin se on kaiketi mulle oikea hankinta? Käyttö tulee olemaan todennäköisesti netin selausta, ibooksia, airplaytä apple tv:lle, kevyttä pelaamista jne, eli puhtaasti viihdekäyttöä.

Ja mitä väliä sillä on, jos samalla hinnalla saisi jonkin muunkin laitteen? Tietääkseni en käyttänyt tuohon kenenkään muun rahoja :D

Paketti näyttää olevan jo DHL:n paikallisen kuriirin käsissä, joten taidan päästä jo tänään leikkimään tuolla uudella lelulla.
 
Onhan se nyt hölmöä edes ehdottaa läppäriä pädin tilalle. Vehkeet käyttätarkoituksen mukaan, MITÄÄN lisäarvoa ei I7 prossu ei tuo sellaiselle ihmiselle joka on ostamassa pädiä. Ei kai hän nyt kuvittele pelaavansa 3d-pelejä pädillä? Mitä helvettiä taas tapahtuu.

Mä alussa epäilin pädiä pitkään, hankin (tosin navigaatiotarkoitukseen) ja sen jälkeen mun läppäri on ollut viikkoja kadoksissa, enkä ole sitä kaivannut. Pelaamiseen, jos sellainen edes etäisesti kiinniostaa, on ihan eri vehkeet. Loistava peli tarpeisiini. Illalla kattelen siitä uutiset, selaan nettiä, youtubea jne.
 
Näinpä :)
Kuten tuli aiemmin mainittua, just myin pelikoneen pois. Siinä oli i7 prossu, oli 2xnäyttikset, oli SSD levy jne. Pelit pyöri hienosti. Mitä mä sillä viimeisen 5kk tein? En mitään, kunhan keräsi pölyä.

Kyllä mä tuolla ipadilla pelatakin aion ja siihen saa varsin hyviäkin pelejä, mutta se ei ole mulle se tärkein käyttötarkoitus tuolle.
 
No jos tuolle linjalle lähdetään niin verkkokauppa myi hiljattain pädiä kolmella sataa.

Nyt halvin i7 cdonissa 650. Ja speksit ihan vituillaan: teran hyrrälevy, 8gigaa muistia ja 1366x768 reson neandertaalinäyttö :face:

vertaappa noita spekseja siihen pädiin.
 
vertaappa noita spekseja siihen pädiin.

Lue ketjun otsikko.
Se tuli selväksi, että sinä et tarvitse ipadia tai muutakaan tablettia. Olet siis mitä ilmeisimmin väärässä ketjussa.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
DHL toi lähetyksen, mutta toinen paketti oli jäänyt Belgiaan [emoji1] No, kerrankin kävi tuuri, siinä paketissa on se suojakotelo. Eli padi sentään tuli perille.
 
Nyt on useamman päivän ollut Air2 käytössä ja onhan tämä ihan loistava laite.
Näyttö on erinomainen, sekä kuvanlaadun, että kosketuksen osalta. Tehoa on enemmän kuin riittävästi, kaikki toimii todella sulavasti.
AirPlay Apple TV:lle on myös enemmän kuin tarpeen, nyt saa vihdoin käytettyä esim. HBO Nordicia ilman, että tarvii vedellä HDMI piuhaa tietokoneelta telkkariin.

Ei tässä kotikäytössä ole enää mitään tarvetta läppärille.
Niin ja kyllä tällä pelitkin pyörii, esim. XCOM Enemy Unknown on kertakaikkiaan loistavasti portattu. Ei häpeä yhtään konsoliversioiden rinnalla.

Edit:
Akunkesto on myös varsin hyvä. Kaksi kertaa vasta joutunut lataamaan, vaikka käyttöä on ollut kohtalaisen paljon.
 
No niin, täältäkin löytyy nyt Air 2. Onhan tää todella hieno ja nopea laite. Sanomattakin selvää, että iPad 1:n jälkeen tämä on aivan toiselta planeetalta. Jo nettisivujenkin lataus on niin paljon nopeampaa, että oikein naurattaa, kun tuohon vanhaan vertailee. Ja kuten ylempänä jo mainittiinkin niin näyttö tosiaan on loistava.

Suojakotelo tarttis vielä hankkia.
 
Täälläkin Air 2 kanssa aloiteltu. Pädin koko, nopeus ja näyttö on kyllä huikeeta luokkaa.

Onko iTunes muuten edelleen ainoa keino siirtää kuvia/musiikkia ja videoita Winkkarista pädiin? iTunesia kun en käytä muuten mihinkään (aiheuttaa lähinnä päänsärkyä). En vaan ymmärrä miksei IOS laitteet voi näkyä normaalina massamediana kun ne liittää PC:hen.

Nettiselaus on edelleen huomattavasti sujuvampaa kannettavalla kun pädillä, tästä syystä pädi tuskin korvaa kotioloissa läppärin.
 
Back
Ylös Bottom