Tasan 20 vuotta sitten juhannuksen alla keskeisissä päivälehdissä julkaistiin ilmoitus: "Viisi asiaa, jotka olet halunnut kuulla ravinnon rasvoista, mutta kukaan ei ole kertonut." Keskeinen sanoma oli, ettei maitorasva ole haitallista sydämen terveydelle, kuten ravitsemusvalistuksessa oli pitkään julistettu. Tieto sai pääosan johtavista ravitsemusasiantuntijoistamme takajaloilleen. Mediakin kiinnostui, ja näin alkoi syksyn kestänyt mielenkiintoinen debatti.
Käsitys maidon sisältämän rasvan haitallisuudesta on kummallinen uskomus. Harhakäsitys perustuu 1950-luvulla kehitettyyn monipolviseen olettamusten ja yleistysten ketjuun, niin sanottuun rasvahypoteesiin, jota ei laajoista tutkimuksista huolimatta ole todistettu oikeaksi. Se on edelleen sekoitus tosiasioita, puolitotuuksia ja lennokasta mielikuvitusta. Kaiken lisäksi se ei edes kohdistu juuri maitorasvaan vaan tiettyihin yksittäisiin rasvahappoihin.
Nyt asiantuntijoiden kannanotot ovat varovaisempia.
Arvostettu englantilainen tutkijaryhmä on koonnut kaikki maidon ja sydänsairauksien sekä aivohalvausten välistä suhdetta koskevat tieteelliset tutkimustulokset. Yhteensä kymmenestä tutkimuksesta vain yksi osoittaa maitorasvan lisäävän näitä sairauksia.
Yhdeksän tutkimusta toteaa yhtäpitävästi, ettei rasvapitoisenkaan maidon käyttö suinkaan lisää vaan jopa vähentää sydänsairauksien ja aivohalvausten riskiä. Aivan tuore Cardio 2000 -tutkimustulos Kreikasta vahvistaa kymmenentenä tämän käsityksen.
Edellä mainittu englantilainen tutkijaryhmä on omassa laajassa Cearphilly-tutkimuksessaan seurannut miesten maidonkäyttöä ja sairauksien ilmaantumista runsaan 20 vuoden ajan. Mitä enemmän miehet olivat juoneet maitoa, sitä vähemmän ilmeni sydänsairastavuutta ja aivohalvauksia. Maito oli yleensä rasvaista, suomalaisittain täys- tai kevytmaitoa.
Ruotsissa ja Norjassa tehdyt tutkimukset ovat antaneet kaikkein vakavimman iskun vanhoille uskomuksille.
Ruotsissa on kehitetty menetelmä, jonka avulla voidaan tarkasti mitata nautitun maitorasvan määrä. Menetelmä perustuu kahteen juuri maitorasvalle ominaiseen rasvahappoon, joita voidaan kuvata lyhenteillä C15 ja C17. Maitorasvaa syötäessä ne kertyvät ihmisen rasvavarantoon. Mitä enemmän maitorasvaa ihminen on syönyt, sitä enemmän hänen rasvavarannossaan on näitä rasvahappoja.
Ruotsalaisessa tutkimuksessa määritettiin ensimmäisen infarktin saaneiden ja terveen vertailuryhmän C15- ja C17-arvot. Tulos oli selkeä: terveiden C15- ja C17-pitoisuudet olivat suuremmat kuin sairastuneiden, eli terveet olivat syöneet maitorasvaa merkittävästi enemmän kuin sairastuneet. Tutkimus toistettiin Norjassa, ja tulos oli sama.
Yhteenvetona näistä 2000-luvulla julkaistuista tutkimuksista voi todeta, ettei maitorasva ole yhteydessä sydänsairauden tai aivohalvauksen riskin kasvuun. Maitorasva tai jokin maitorasvaan erottamattomasti liittyvä tekijä voi jopa suojata niiltä. Miten se sitten tapahtuu?
Esitetyissä tutkimuksissa veren kokonaiskolesterolipitoisuus ei selitä tuloksia. Huomio onkin tunnetusti jo pitkään kohdistunut kolesterolin fraktioihin, "pahaan" LDL-kolesteroliin ja "hyvään" HDL-kolesteroliin. LDL-kolesteroli jakautuu edelleen osasiin. Niistä pienet, tiheät osaset tulkitaan sydämelle haitallisiksi, kun taas suuret "hötöisemmät" ovat haitattomampia.
Ruotsalaiset tutkijat ovat kulkeneet jälleen tutkimuksen eturintamassa. He ovat osoittaneet, että maitorasvan nauttiminen vähentää juuri pienten haitallisten LDL-osasten määrää veressä. Tämä seikka yhdessä sen kanssa, että maitorasva lisää "hyvän" HDL-kolesterolin määrää veressä, saattaa selittää maitorasvan edullisen vaikutuksen.
Käsitykset ravintorasvojen terveysvaikutuksista ovat muuttuneet ratkaisevasti 1950-luvun rasvahypoteesin ajoista. Tiede on luonteensa mukaisesti korjannut aikaisempia käsityksiä. Tieteen uusien tuloksien pitäisi näkyä myös virallisissa ravitsemussuosituksissa ja käytännön ravitsemusvalistuksessa. Vanhat asenteet ja uskomukset eivät saa tätä estää.
