Mun anti-aging mentaliteettiin kuuluu ainaki se, etten käyttäänny aikuismaisesti(käyttäjän määrittelemä termi), tai ylipäätänsä jollain tavalla, miten muut yrittää painostaa mua käyttääntyyn. Ton voi ymmärtää täysin väärin. Elämä on iha vitu liian pitkä sille, et näyttelee jtn mitä ei oo. Ite näyttelin ehkä hieman ekat 20+ vuotta, kunnes tulin järkiini. Kulmakivet omaksumassani tyylissä ovat:
A) en jätä tekemättä jtn vaan sen vuoks, koska ''oon liian vanha tähän''. Tiiän omanikäsiä ihmisiä jotka leikkii olevansa tosi ''varttuneita'', ja iän myötä viisastuneita. Ensinnäkään 3-kymppiset ei tiiä oikeesti elämästä ihan hirveesti, koska pahimmassa tapauksessa 33% elämästä vasta eletty. Anyway, noi ketä tunnen on muaki pahempia mieslapsia todellisuudessa, jotka vaan yrittää epätoivosesti vetää jtn roolia, koska yhteiskunta yms. painostaa. Heidän koko olemassaolo pyörii sen ympärillä mitä muut ajattelee heistä, ja halajavat respectiä näiltä. Ite en jaksa, syleilen omaa mieslapsimaisuuttani
, enkä ota keneltäkään neuvoja vastaan, miten elämä kuuluu elää. En muutu ryhmäpaineen vuoks, enkä noudata jonkun muun filosofiaa. Sillä meen mitä oon, hyvässä ja pahassa.
B) yritän välttää katkeruuden, henkisen läskeyden, & toivon menetyksen, jotka moneen iskee silminnähden kovaa ikääntyessä. Moni jopa pitää tätä jonain itsestäänselvyytenä, koska elämä on paskaa tjs. Elämä on ultimaattista kestävyysurheilua imo. Henkisesti & fyysisesti. Ajan hampaat on terävät, joten täytyy olla paksu iho
. Kyynistyminen, leipääntyminen, nihilismi, puhdas misantropia... ei näitä liian helppo oo välttää.
C) pysyn fyysisesti aktiivisena, skarppina, ja yritän välttää fyysiset vammat. Koitan syödä silleen suht terveellisesti. Nää nyt on heittämällä helpoimmat asiat toteuttaa. Ja 99% itestä kiinni.
