50-kuutioiset

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tales
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
kpsk sanoi:
Teoria ei ole minun ja se on paikkansapitävä fyysikan lakien mukaan. Sen heikkous ei johdu yksinkertaisuudesta :D Ensinnäkään fysiikassa ei ole erityisen heikkoja teorioita, ja yksinkertaisuus sinänsä on jo tavoiteltava tekijä esim Occamin partaveitsi, keep it simple stupid- sovellukset jne.

En ole missään vaiheessa väittänyt että mopojen välityksessä pitäisi unohtaa muutkin tekijät. Olen pahoillani ettet ole lukenut tekstejäni ajatuksella. Lisäksi atomistinen vastaaminen on alunperinkin riittämätön keino saada aikaan muuta kuin lapsellista kinaamista...

Löytyykö muita tonnisia, jotka kulkevat Reilusti päälle sataviisikymmentä? Tuo kawa on suhteessa tehokkain tonninen, mutta ei kelpaa yleistää... Harvat tonniset pääsevät Reippaasti Yli 150kmh. Prosentuaalinen vähemmistö ei riitä aivan kaikkiin väittämiin. :D
Ei tuota "teoriaa" tarvitse alkaa selventämään muille kuin peruskoululaisille. Sanamuodoilla kikkailu on turhaa. Kumpikin on varmasti samaa mieltä siitä, että tuo on riittämätön mallintamaan mopon/mp:n kiihtyvyyttä edes kohtalaisella tarkkuudella. Insinööri sanoo silloin että teoria on huono, mielikuvitusmaailmassa elävä luonnontieteilijä ei edelleenkään ymmärrä mistä insinööri puhuu. Insinööri ei vain ymmärrä sen vääriä tuloksia antavan teorian kauneutta. Sinälläänhä teoria on oikea, siinä ei vain ole huomioitu riittävästi kiihtyvyyyteen vaikuttavia tekijöitä.

Googleta vaikka tonninen GSX-R Suitsa, se kuuluu varmasti samaan +100mph
joukkoon. Ja mitä uudempia malleja, sitä pidemmät ykköset. Jos alat jotain prosenttilaskuja suorittamaan, niin sanon jo heti että missään vaiheessa en ole tarkoittanutkaan mitään fiilistelyvehkeitä. Suorituskyvystä puhuttaessa kyykyt ovat se luontevin joukko.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Ihan yleisesti noista mopon välityksistä, kumpi sitten typerämpää se että se mopo huutaa jo suorallakin ja kone käy helvetin lämpösenä? Vai että pannaan sellaset välitykset että sillä voi ajaa pitkätkin matkat kaasu pohjassa.
Itse ratkaisin tuon aikoinaan niin, että pv:ssä oli edessä 16-piikkinen ratas ja takana vakio, teholäppien ja 50cc-läppäpytyn kans pääsi 80km/h ja kiitos teholäppien kiihtyvyyttäkin oli riittävästi.
 
Mies847 sanoi:
pv:ssä oli edessä 16-piikkinen ratas ja takana vakio, teholäppien ja 50cc-läppäpytyn kans pääsi 80km/h ja kiitos teholäppien kiihtyvyyttäkin oli riittävästi.
Hmm, miten on mahdollista jos mopo on muuten vakio ja pytty viilaamaton kun 60cc läppiksellä menee ehkä hyvällä tuurilla 70km/h :jahas:
 
Dorian_89 sanoi:
Hmm, miten on mahdollista jos mopo on muuten vakio ja pytty viilaamaton kun 60cc läppiksellä menee ehkä hyvällä tuurilla 70km/h :jahas:
varmaan niiden välien takia
 
Dorian_89 sanoi:
Hmm, miten on mahdollista jos mopo on muuten vakio ja pytty viilaamaton kun 60cc läppiksellä menee ehkä hyvällä tuurilla 70km/h :jahas:

Kaasari liian pieni ja putken mitoitus syvältä. Varsinkin vanhoissa tuntureissa vakioputki on pahin pullonkaula 11mm bingin ohella. Kuuskymppinen vaatii kuuskymppisen teharin. 50 kuutioisen vakioputkella ei paljoa pärräillä.
 
NHB sanoi:
Ei tuota "teoriaa" tarvitse alkaa selventämään muille kuin peruskoululaisille. Sanamuodoilla kikkailu on turhaa. Kumpikin on varmasti samaa mieltä siitä, että tuo on riittämätön mallintamaan mopon/mp:n kiihtyvyyttä edes kohtalaisella tarkkuudella. Insinööri sanoo silloin että teoria on huono, mielikuvitusmaailmassa elävä luonnontieteilijä ei edelleenkään ymmärrä mistä insinööri puhuu. Insinööri ei vain ymmärrä sen vääriä tuloksia antavan teorian kauneutta. Sinälläänhä teoria on oikea, siinä ei vain ole huomioitu riittävästi kiihtyvyyyteen vaikuttavia tekijöitä.

Googleta vaikka tonninen GSX-R Suitsa, se kuuluu varmasti samaan +100mph
joukkoon. Ja mitä uudempia malleja, sitä pidemmät ykköset. Jos alat jotain prosenttilaskuja suorittamaan, niin sanon jo heti että missään vaiheessa en ole tarkoittanutkaan mitään fiilistelyvehkeitä. Suorituskyvystä puhuttaessa kyykyt ovat se luontevin joukko.

En tajua mitä järkeä on lähteä keskusteluun jos ei ole sille mitään annettavaa. Olen ollut ensimmäisestä postistani lähtien sitä mieltä että tuo teoria ei riitä mallintamaan mopon kiihtyvyyttä käytännössä. Yritin sanoa Powerpöksylle, että mistä kiikastaa teorian ja käytännön erot. Uskon että insinöörit ymmärtävät teorioiden kauneuksia soveltaessaan niitä käytäntöön. Harvassa ovat ne insinöörit jotka sanovat teoriaa välityksistä huonoksi, sillä teoria on oikea, ja sitä kuvittelin kertovani hänelle :). Jos olisit malttanut lukea hieman aiempia tekstejä, niin olisit havainnut alkuperäisen ongelman olevan väitteeni "ylipitkät välitykset ovat typerintä mitä mopolle voi tehdä", jonka olin pukenut tahattomasti hankalaan muotoon, johon Powerhousu tarttui.

Ja nuo 100mph ylittäjät.. Niissä ei ole liian pitkät välit, vaan aikas sopivat. Sekin oli jo typerä aihe, mutta nytpä tiedän että jotkin tonniset pystyvät siihen kevyesti.

Ja tuohon viri-peuska-keskusteluun: ei ole ihme että se pv ei ole kulkenut kovempaa kuin 70kmh pelkällä 60cc läppiksellä. Sehän riippuu myös vuosimallista, läpättömiin PVeihin läppäsylinteri tuo paljon enemmän potkua kuin vakiona läpällisiiin uudempiin peuskoihin, ja ne vanhat kulkevat pelkällä 50cc läppiksellä sen 70kmh. Ilman välityksiä tai kaasareita, ja mittarin mukaan. Virittäminen on kuitenkin kokonaisvaltainen laji näissä vehkeissä, kuten Ahvena selvensi.

Mies87569, järkevintä on katsoa välit jotka sopivat yhteen tehojen kanssa. Ei yli- eikä alimittaisia. Back to basics..

Alfamerin kaksitahtien viritysraamattu on muuten hyvä kirja aloittaa viritysharrastus. Olikohan se Alfamerin.. Kuitenkin.
 
Dorian_89 sanoi:
Se vaihtoehto on aina olemassa että kusetetaan.

Jep, niin on. Varsinkin kun ei tiedä asiasta tarpeeksi, niin omien käsitysten vastaiset asiat voivat tuntua järjettömiltä. Gotta be kiddin´me. :)

Minkä vuoden peusku se oli mikä meni 60cc läppiksellä sen 70kmh? En muista tarkkaa vuotta milloin ne läppäpvt tulivat, mutta se oli ehkä joku -93?
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
kpsk sanoi:
Alfamerin kaksitahtien viritysraamattu on muuten hyvä kirja aloittaa viritysharrastus. Olikohan se Alfamerin.. Kuitenkin.

Alfamerin opukseksi itekkin muistelen. Fiksu kirja.

Ja siihen 60 kuutioisen ihmettelyyn vielä. Nykymoppeleissa tuntuu olevan jos jonkinmoista rajoitinta. Jos kierrokset on rajoitettu tai juuriputki kuristettu, tuskin mopelo kulkee paljoa lujempaa vaikka kasikymppisen sylkän laittas. Kiihtyvyys ja vääntö on eri asia.

Pakoputki on kakstahtivermeissä merkittävässä asemassa. Kannen laskeminen, kaasarin isontaminen ja viilaaminen ei pääse oikeuksiinsa vakioputkella. Kunnon tehari moninkertaistaa muiden viritysten vaikutuksen. Putken vaikutuksen huomaa vaikka poistamalla koko putken tai ajamalla pelkällä juuriputkella. Melu on järkyttävä mutta kiekat ja vauhti puuttuu.
 
Zone-sarja -42%
Ahvena sanoi:

Ei sinänsä yllättävää koska 2-tahit kone tarvitsee aina vasta painetta huuhteluun.... Ei pääse oikeuksiin ei mutta mikään tehari ei ikävä kyllä anna yhtään vääntöä alakierroksille...
 
Metkaa huomata, että on näköjään monella muullakin samantyyppistä "kasariajan" kaipuuta näissä mopohommissa. Itsellä on myös tarkoituksena hommata kesäksi mökille PV-50 ,johon kyllä laitetaan asianmukaiset härpäkkeet paikoilleen. Tulee sitten lehti hieman nopeammin postilaatikolta...
Onhan se tietty hieman karskin näköistä, kun vajaata kolmikymppinen ja satakiloinen " poikuli" päästelee mopedilla menemään niin perkeleesti. Ja sitten se ilo vasta irtoaa, kun siihen sattuu poliisi paikalle... Sitä vittuilun määrää voi vaan arvailla.
 
Kapu sanoi:

No, mie ja kamraatti ollaan alle satakilosia, mutta tuumailut oli samat kun kaahotettiin mun viritetyllä tunalla ilman kilpiä kakspäällä keskustan halki kohti maalaiskuntaa, jossa pentuna kilometrejä kertyi moppelin selässä reilumman puoleisesti. Ite insinööri ja keveri maisteri. Ois siitä lööppi revitty jos oltas narahettu. Toisen keikan kossiajan nurkille heitin yksin myöhään syksyllä perjantai-iltana. Kyllä kakstahdin käry syysyössä on paras haju! Tältä reissulta vaan en uskaltanu ajaa takaisin, kun keskustaan pitää ajaa kahden pitkän sillan yli ja sinivalkoisia autoja tuli muutama bongattua turhan läheltä.
 
kpsk sanoi:
Jep, niin on. Varsinkin kun ei tiedä asiasta tarpeeksi, niin omien käsitysten vastaiset asiat voivat tuntua järjettömiltä. Gotta be kiddin´me. :)

Minkä vuoden peusku se oli mikä meni 60cc läppiksellä sen 70kmh? En muista tarkkaa vuotta milloin ne läppäpvt tulivat, mutta se oli ehkä joku -93?
94 ja siitä eteenpäin Suzukeissa on jo läppäpytty ja 14mm kaasari.
Tarkoitin tässä sitä että jos laittaa muuten täysin vakioon mopoon 50cc viritysläppiksen ja 16 piikkisen eturattaan, niin ei todellakaan kulje 80km/h koska jos laitat muuten vakioon mopoon 60cc viripytyn ja 16 piikkisen eturattaan niin hyvä kun sen 65-70km/h menee, tuohon 80km/h tarvitaan jo tehoputkea ja viilattua 60cc läppistä ja isompaa kaasaria.
 
kpsk sanoi:
Jep, niin on. Varsinkin kun ei tiedä asiasta tarpeeksi, niin omien käsitysten vastaiset asiat voivat tuntua järjettömiltä. Gotta be kiddin´me. :)

Minkä vuoden peusku se oli mikä meni 60cc läppiksellä sen 70kmh? En muista tarkkaa vuotta milloin ne läppäpvt tulivat, mutta se oli ehkä joku -93?
94 ja siitä eteenpäin Suzukeissa on jo läppäpytty ja 14mm kaasari.
Tarkoitin tässä sitä että jos laittaa muuten täysin vakioon mopoon 50cc viritysläppiksen ja 16 piikkisen eturattaan, niin ei todellakaan kulje 80km/h koska jos laitat muuten vakioon mopoon 60cc viripytyn ja 16 piikkisen eturattaan niin hyvä kun sen 65-70km/h menee, tuohon 80km/h tarvitaan jo tehoputkea ja viilattua 60cc läppistä ja isompaa kaasaria ja sopivat ratastukset.
 
Serkkupojan pv meni 50cc läppiksellä, vakiokaasailla, välityksillä ja avarretulla putkella jo 80km/h, ja kiihtyikin niin perkeleesti, eli ei ollut edes ylipitkät välit. Jos 60cc läppiksellä pv ei kulje 80km/h, niin jossain on vikaa. Todennäköisesti putki on vakio jossa on kuristin paikallaan. Olikos se nyt se vuosi 94, jolloin putkiinkin tuli sinne loppupäähän kuristin joka pitää porata pois. Tällä toimenpiteella vakiokin kulkee jo 60km/h.

Toi putken avarrus on myös aika hyvä toimenpide. Eli sahataan äänenvaimennin irti, ronkitaan sisuskalut ulos, (eli ne pienet putket jotka menee sinne sisälle), ja hitsataan takaisin kiinni. Äänistä tulee vähän matalammat, ja alkaa mopokin liikkua. Ei tarvita edes teharia jos ei ihan hulluja virityksiä ole.
 
Powerhousu sanoi:

Sano vielä että mittarin mukaan :D
No sitten taitaa olla kaikissa tietämissäni peeveissä vikaa missä on 60cc läppis kun ei kulje edes sitä 80km/h.
Ja muistetaan nyt että vakiona kulkee n.50km/h, hieman avarammilla imu ja pakoaukolla ja huuhtelukanavilla ei kyllä 30km/h nopeutta saa lisää. Toki se putken avarrus vaikuttaa asiaan mutta et silti saa sillä mitenkään 30km/h lisää vauhtia. Itsellä oli joskus pelkkä 60cc läppis ja kulki sen 65-70km/h kuten kaikilla muillakin joiden tiedän laittaneen 60cc läppiksen. Nyt on aikalailla loppuun viilattu 60cc teholäpillä, tehoputki, 18mm kaasari, korkeapaine kansi ja 17/32 rattaat, kulkee 85-90km/h.
Niin ja oletko muuten varma ettei ollut serkkupojalla 50RM pyttyä? Silloin ihan mahdollista että on mennyt 80km/h.
 
Ite kun aikanaan PV:seen 80 cc ja 20 mm Mikuni nakattiin kiinni, niin ajelin päivän kaks vakioväleillä ootellessa rattaita. Eihän sillä saatana pystynyt käytännössä ajaa. Keulia heitteli vaikka etujarrulla. :) Muistaakseni jonku 60-65 km/h sillä ajoin, mutta kone huusi jo niin perkeleesti, että ei uskaltanu kauaa ajella. Ei se ton kovempaa ois mennykään.

Meikäläisen aikoina 80 cc läppiksestä oli kyllä kovasti puhetta, mutta ei niitä kellään ollu. Luultiin jo lähes legendaksi... 50 cc läppiksiä sitten oli, mutta kyllä ihan normi 80 cc jyräsi.

Muistaakseni kysyin tätä jo aiemmin:

Menikö muilla PV:stä mittarista se pohja (siis minkä päällä neula liikkuu) kahtia liiasta tärinästä. Mulla nasahti se keskeltä paskaksi jonku aikaa 80 cc laittamisen jälkeen.

Paljon muuten oli vauhtia, kun neula oli mittarissa siellä alhaalla km/h:n kohdalla k:ssa.
 
Kaasarin säädöilläkin on paljon merkitystä siihen kulkemiseen. Oma pv meni 50cc läppiksellä ja 16 piikkisellä eturattaalla noin 75km/h. Pv:n jälkeen tuli ostettua Derbi Senda mihin ostin sitten 70cc pytyn, teharin, 17,5mm kaasarin ja vain 13/57 välityksillä se kulki mittariin 110km/h. Lopulta vaihdoin siihen 14 piikkisen eturattaan, mutta ei tullut sitten enää kokeiltua huippuja. Jos saisi palata ajassa taaksepäin niin en enää laittaisi 600€ mopon virityksiin, korjauksiinkin meni monta sataa euroa :D
 
Suositut

Back
Ylös Bottom