Mitä nyt satunnaisesti olen Siiman punnerteluja sivustaseurannut niin harvoin kyllä salilla näkee kenenkään panostavan täysillä treeneihin samalla tavalla.
Näin niinkuin silminnäkijän havaintojen perusteella, taustoista tietämättä.
Tämä oli mukava kuulla, koska tietoisesti olen yrittänyt viimeisen 1-2 vuoden aikana viedä ton homman äärimmilleen. Psyykkistä latausta olen hakenut, ja huomannut kuinka adrenaliini tuo viimeiset 5-10kg sarjapainoihin. Joku pitää jopa sairaalloisena sitä latautumista esim. johonkin penkkitreeniin, siltähän se varmasti ulkopuoliselle näyttääkin. Joku penkkitreeni jäi mieleen, seuraavana aamuna ei ääntä lähtenyt kun olin karjunut sen käheeks, silmät veresti ja olo kuin rekan alle jäänyt
Mietin monta kertaa, että nyt ainakin on kaikki ollut pelissä. Pari kertaa pääsin treenin aikana semmoseen outoon transsitilaan, jossa väsymys hävisi kokonaan ja kaikki hävisi ympäriltä, sitä vaan nosti rautaa. Rauta oli uskomattoman kevyttä, se oli varmaan se BEASTMODE oikeasti :D
Tuota tietynlaista sairautta/äärimmilleen vietyä latautumista nään aika vähän itsekin saleilla. Siinä on yksi syy, miksi joistain 160kg penkkaajista ei 200kilon penkkaajia tule koskaan, vaikka lahjat riittäisi. Kaveri oli 3-4 vuotta pyörinyt penkissä samoissa sarjapainoissa, maksimi kait jotain 160. Opetin sille ton oman treenityyliin, 2 kuukaudessa sen penkki kehitty noin 20 kiloa.
En usko, kuinka moni sitä tajuaa minkä verran on kehitykseen vaikutusta, kun homma viedään melko äärimmilleen. Minun päivärytmi oli monta vuotta rakennettu vain ja ainoastaan treenien ehdolla, treeniaikakaan ei ollut kiveen hakattu. Tietyt ateriat piti olla syöty, ennenkuin salille lähtee, jos oli aterioista lipsunut niin ne syötiin ensin ja treeniä lykättiin. 2-3h ennen punnerrustreeniä kotona mutkatangolla dynaamiset venytykset rinnalle. Selälle 10min piikkimattoa ja lyhyt 2-3min sauna päälle, jotta saan maksimoitua kankean selän liikkuvuuden. Penkkitreenissä mulla oli tietty rutiini, mankalta vauhtia, sieltä sopiva raskas biisi soimaan, jonka jälkeen kävely ammoniakkipurkille josta nuuhkasut ja mankut käsiin, sitten vauhdilla penkille. Kaiken muun pyrin sulkemaan pois mielestä, huppu päässä istuskelin ja mietin jo seuraavaa sarjaa.
Kait jollainlailla hullu olin, mutta siinä mielessä kannatti että tavoitteeseen päästiin. 4 vuotta kesti 70 kilosta 140 kiloon ns. normipanostuksella, 140 kilosta +200kiloon meni 3,5 vuotta, kun homma vietiin äärimmilleen. Vaikka tuo jälkimmäinen matka on paljon paljon pidempi todellisuudessa. Kaverikin laitto viestii kun ton 200kg nostin, että varmasti helpottavaa kun oot jo vuosia treenannut kuin raivohärkä. Tuo raivöhärkä varmaan kuvaa hyvin. Jos joku luulee että keskiverto salirotan panostuksella hommaan olisin 200 penkannut, niin ei, en edes kovin lähelle.