Liikenneturvan tai jonkun vastaavan voisi olla syytä käynnistää näkyvä kampanja pyöräilijän väistämissäännöistä. Aina puhutaan siitä miten autoilijan pitää antaa jalankulkijoille tilaa ja poliisi pitää suojatiekäyttäytymisen valvontaviikkoja ja vaikka mitä, mutta pyöräilijöitä koskeviin sääntöihin ei juuri kiinnitetä huomiota. Se on jotenkin uskomatonta miten ihmiset on näistä aivan pihalla ja asiaan olisi hyvä tulla muutos, ennen kuin useampi pääsee hengestään.
Ei ole kauaa aikaa, kun pari nuorta likkaa tuli pyörällä kaksipäällä suojatien yli niin, että jouduin jarruttamaan aika hätäisesti. Ja vielä vaarallisempi tilanne kävi nyt viikonloppuna, kun joku papparainen kääntyi pyörätieltä täysin arvaamatta ja muusta liikenteestä välittämättä suojatielle ja suoraan mun eteen. Tein täyden hätäjarrutuksen ja soitin torvea, kun olin saanut auton pysähtymään. Papparainen kehtasi vielä puida nyrkkiä mulle. Oli siis ilmiselvästi siinä käsityksessä, että hän saa tulla pyörällä tien yli ja autoilija väistää. Mietin heti sen tilanteen jälkeen, että olisi voinut olla syytä jäädä keskustelemaan liikennesäännöistä, mutta toisaalta hyvä etten jäänyt, koska se olisi mennyt huutamiseksi, kun papparainen kuvittelee olevansa oikeassa ja minä olen aivan vitun hiilenä juuri tapahtuneen läheltäpiti-tilanteen seurauksena.
Ja sit oma lukunsa on autoilijat jotka pysähtyy suojatien eteen päästämään pyöräilijän yli. Älkää tehkö sitä. Aivan helvetin vaarallista. Vaikka kuvittelette olevanne vain kohteliaita, kun päästätte pienen koululaisen pyörän kanssa yli, niin se oppii siitä, että hän saa mennä ensin ja seuraavalla kerralla polkee suoraan auton alle.