Ärsyttävät asiat liikenteessä

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Ei tämä mua ärsytä, mutta huomiona kaikille. Ainakin itse laitan muistiin, niin yritän olla aiheuttamatta vastaavaa tilannetta. Ajoin taajamassa etuajo-oikeutettua päätietä ja lähestyin + mallista risteystä jatkaakseni sen yli suoraan. Oikealta oli tulossa auto joka pysähtyi katsomaan pääseekö yli ja päätti ehtiä vielä ennen kuin minä olen kohdalla. Ja ehtikin, mutta mun näkökulmasta se oli sen verran myöhään, että jouduin keskittymään tähän autoon ja siihen mitä se tekee. Kun auto oli päässyt pois jaloista, paljastui sen takaa vasemmalta tuleva jalankulkija joka oli jo suojatiellä ja jouduin tekemään vähän tiukemman jarrutuksen kuin on toivottavaa. Huomasin siis jalankulkijan hieman liian myöhään, mutta varsinaista läheltä piti -tilannetta ei ollut. Syy myöhäiseen havaitsemiseen oli se auto johon jouduin kiinnittämään huomioni plus se, että se peitti vielä hetkeksi näkyvyyden kulkiessaan varsin läheltä mun nokan edestä.

Ei tässä ole tarkoitus ketään varsinaisesti syytellä ja mun vika se olisi ollut jos olisin jalankulkijan jyrännyt, mutta kyseinen autoilija myötävaikutti tilanteen syntyyn suuresti. En halua itse olla tulevaisuudessa tuo autoilija. Onneksi ei ollut liukasta ja pimeää.

Toi on vähän sama asia kuin ne jotka tulee sivutieltä kohti päätien risteystä kovaa vauhtia ja jarruttavat vasta myöhään. Siitä tulee päätietä ajavalle tunne, että aikooko toi tulla alle. Ei ole kiva tunne se. Älä ole se autoilija.
Toi viimeinen on kyllä ärsyttävä tapa. Kaikki huomio menee siihen, kun seuraa että väistääkö toinen. Sujuvaan liikenteen yhteispeliin kuuluu, että omat aikeet tehdään selväksi. Eikä niin että sitä ratkaisua pantataan viimeiseen asti. Voin kuvitella vielä kuinka ikäviä nuo sivutien viime hetkellä jarruttajat ovat päätietä käyttäville motoristeille. Se kun on henki pois jos se eteen tulee.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%

Tuo on kyllä ärsyttävää, mutta pitäis luottaa että väistämisvelvollinen väistää. Koska jos noihin alkaa reagoimaan, sitten antaa itsekin epämääräisiä signaaleja, "ai päästääkö se mut", perässä ajava voi yllättyä jne.
 
Pidän itsekkäänä touhuna tai sitten vaan toiset on helvetin tyhmiä kun lähdetään hissunkissun liikennevaloista, se kertaantuu kokoajan sinne taaksepäin.
Ei ole ehkä itselle just taloudellisinta mutta kokonaisuudessaan on kun useampi pääsee samoilla valoilla, eikä se tarkoita että pitää mennä kumit ulvoen vaan lähdetään reippaasti. Eikä koske sitä ekaa vaan myös kaikkia siinä takana tulevia, ruuhka-aikaan saa pään kiehumaan kun näkee kuinka on moottitienopeuksien turvavälit lähtiessä.
Sitten jos on muutama auto rivissä niin aivan se ja sama, silloin itsekin ajan hissuksiin jos tiedän että joudun jäämään seuraaviin valoihin.
Tämä posti on tullut monta kertaa mieleen tuossa työmatkalla työmaan kohdalla. Siinä on siis toinen kaista pois käytöstä ja liikennevalot ohjaa kummasta suunnasta saa tulla. Liikennevaloissa on kello mikä laskee alaspäin ja näyttää miten pitkään valojen vaihtuminen vihreäksi kestää. Ja siitä huolimatta joillakin kestää jumalauta kolme sekuntia lähteä liikkeelle sen jälkeen kun valo on jo vaihtunut vihreäksi. Mä otan itse sen kolme sekuntia ennakkoa ja lähden siinä vaiheessa kun kello näyttää kolmea sekuntia.

Ajelin muuten eilen pitkästä aikaa moottoritietä ja tuo polttoaineen nykyinen hinta näkyi siellä aika hauskasti. Köröttelin itsekin alinopeutta 110 mittarissa ja olin siitä huolimatta ohittajana yhtä usein kuin ohitettavana. Keskinopeus on kyllä selvästi laskenut ja reilusti. Siinä yhtä Audia ohittaessani kysyin vaimolta mistä tietää, että polttoaineiden hinnat on korkealla? Siitä, että Audi-kuski ajaa hitaasti.
 
Toihan on hyvä suuntaus jos miettii liikenneturvallisuuden kannalta. Ja kovempaa ajajat pääsee helpommin ohi.
Minua vituttaa perseessä roikkujat, sitä turvaväliä ei vaan osata pitää vaikka nopeudet olis mitkä. Usein vielä sattunu olemaan nainen ratissa, joka ajaa puskurissa kiinni.
Hurjimmissa tapauksissa rekat ajelee ilman turvaväliä, siinä on jo korvien välissä pahasti vikaa.
 
Minua vituttaa perseessä roikkujat, sitä turvaväliä ei vaan osata pitää vaikka nopeudet olis mitkä. Usein vielä sattunu olemaan nainen ratissa, joka ajaa puskurissa kiinni.
Varsinkin moottoritiellä on ärsyttävää, kun itse ajaa vasenta kaistaa ja edellä oleva ajaa alle rajoituksen, ja sitten siihen siihen minun autoni taakse liimautuu joku hiostamaan. Voi tietysti olla että kyseessä on kokematon kuski joka ei vain osaa, mutta kyllähän sen luulisi tajuavan että minäkään en pääse yhtään nopeampaa, eikä se helpota yhtään vaikka ajaisin edellä ajavan perseessä kiinni - päin vastoin.

Kokeneemman kuljettajan kyllä voisi kuvitella osaavan katsoa vähän pidemmälle sinne eteenpäin ja ymmärtävän että jos siellä edessä on monta autoa niin se jonon viimeinen ei ole se auto joka määrittelee letkan nopeuden.
 
Joo, vaikea ymmärtää mitä liikkuu kuskin päässä, joka hiostaa edellä olevaa autojonossa. Ehkä ei mitään.
 
Joo, vaikea ymmärtää mitä liikkuu kuskin päässä, joka hiostaa edellä olevaa autojonossa. Ehkä ei mitään.
Mä yleensä ensin vilautan pari kertaa nopeasti jarruvaloja vasurilla niin ettei nopeus hidastu. Useimmat tajuaa vihjeen ja ottaa vähän väliä. Jos ei tajua niin mulla ei oo sen jälkeen mikään kiire pois sen edestä.
 
Tuntuu olevan ihan kohtuu tavallista, että vaikka ajaisi sellaista reipasta 125km/h motarin vasenta kaistaa, niin joku audi- tai bemarikuski vetää takapuskuriin kiinni ja vilkuttelee pitkiä. Näin siis ihan ohitustilanteissakin. Vittupäät ovat ilmeisesti jotenkin siinä uskossa, että on muiden ihmisten tehtävä sopeutua heidän poikkeukselliseen ajotyyliinsä, joka pitää sisällään sen jatkuvan 20-30km/h ylinopeuden.
 
Ei ole Bemaria eikä Audia mutta yhtä yleistä on että joku kokee tarpeelliseksi määrittää muiden nopeuden motarin ohituskaistalla.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Joo, se nopeus on määritelty liikennemerkeillä.
Mä ajattelen tästä asiasta niin, että jos ajaa moottoritiellä selvästi alle suurinta sallittua nopeutta ja tulee tarve ohittaa, niin silloin katsotaan sellainen paikka ettei ole kenenkään tiellä, tai sitten nostetaan nopeutta hetkeksi, jos se on mahdollista.

Jos taas ajetaan jo suurinta sallittua nopeutta, niin takaa kovempaa tulevalla ei ole kyllä minkäänlaista oikeutta kehitellä aggressioita siitä, että joku on nyt hetken hänen nopean etenemisensä esteenä. Kukaan ei voi vaatia, että toinen ajaa ylinopeutta jotta pääsee itse ajamaan ylinopeutta.

Sit on taas se tilanne, että vaikka ajaa itse suurinta sallittua nopeutta ja ohittaa toista joka ajaa lähes suurinta sallittua nopeutta ja ohitus kestää minuutti tolkulla, niin on kyllä ihan kohteliasta painaa hiukan kaasua.
 
Ja näitä on ihan helvetisti ja mitään kiirettä ei sinne oikealle kaistalle ole, mutta onneksi nää persereiät pääsee ohittamaan oikealta. Jos ei pääse toisen ohi reippaasti ja sujuvasti, niin kannattais nussia rauhassa siellä oikealla kaistalla. Mutta ei, nää sankarit lähtee just tasan 120kmh ohittamaan jotain joka ajaa 119kmh ja siinä sitten ootellaan sen runkun touhuja. Ja hänhän ei vittuakaan välitä muista kun tie on hänen oma valtakuntansa.

Se vasen kaista on tehty sitä varten, että oikealla voi ajaa alinopeuttakin tyytyväisenä, mutta ei, sinne vasemalle on pakko mennä hidastelemaan ja sitten kilahdellaan kun joku on perässä, totta vitussa ne on perässä, pitää olla vähän tyhmä jos ei sitä tajua. Ne menee vasemmalla kaistalla hyvin usein lujempaa joka tekee just liikenteestä sujuvaa kun siellä menee ne jotka ei jaksa mennä just alle rajoitusten. Mut tääkään ei kelpaa. Ohituksia ei tehdä 125kmh, vaan rivakasti koska pitäis sitä nyt saatana järki päässä olla, että siellä vasemmalla tulee melko varmaan joku ja jos peilistä näkee, niin pitää olla jo puhdas mulkku jos siihen eteen änkee.
 
Viimeksi muokattu:
Mä ajattelen tästä asiasta niin, että jos ajaa moottoritiellä selvästi alle suurinta sallittua nopeutta ja tulee tarve ohittaa, niin silloin katsotaan sellainen paikka ettei ole kenenkään tiellä, tai sitten nostetaan nopeutta hetkeksi, jos se on mahdollista.

Jos taas ajetaan jo suurinta sallittua nopeutta, niin takaa kovempaa tulevalla ei ole kyllä minkäänlaista oikeutta kehitellä aggressioita siitä, että joku on nyt hetken hänen nopean etenemisensä esteenä. Kukaan ei voi vaatia, että toinen ajaa ylinopeutta jotta pääsee itse ajamaan ylinopeutta.

Sit on taas se tilanne, että vaikka ajaa itse suurinta sallittua nopeutta ja ohittaa toista joka ajaa lähes suurinta sallittua nopeutta ja ohitus kestää minuutti tolkulla, niin on kyllä ihan kohteliasta painaa hiukan kaasua.
Ja sitä tehdään myös piruilu mielessä jos joku idiootti tulee siihen perseeseen roikkumaan, että annetaan vähän aikaa verenpaineen tippua siellä perässä. Ehkä se kuitenkin nousee.
Yleensäkin liikenteessä pitäis olla se järki ja käytös mukana. Tuskin siellä kukaan tahallaan hölmöilee, pikkusen malttia vaan niin kyllä se siitä. Ei siihen ohitukseen kauaa saa aikaa hukattua vaikka joku eessä ei ajaiskaan 30km/h ylinopeutta. Jos siinä menee aikataulut sekasin on elämänhallinta jo muutenkin perusteellisesti pielessä.
 
Kattokaa alareunassa nopeutta. Näitä runkkuja liikenteessä on aivan liikaa. Ne omistaa tien ja jos oot perässä, ne alkaa kitiseen somessa. Suurin osa joka näistä asioista puhuu, ei nää kuin oman napansa, tätä se on liikenteessä aina kuitenkin todellisuudessa. Ei tuokaan mulkku viitsinyt katsoa peiliin koska hänellä ei ole kiire, niin voi motarilla heittää eteen alle 100kmh, mun pitäis aikatauluttaa just sillai ettei se runkku olis tien päällä koska hänhän on oikeassa aina.

View: https://youtu.be/DtWHvNc-fbs
 
Jos siinä menee aikataulut sekasin on elämänhallinta jo muutenkin perusteellisesti pielessä.
Just tää on se ongelma kun nää persereiät luulee, että kun heillä ei ole kiire minnekään eikä heitä haittaa ajella mummovauhtia, niin sama on kaikilla muillakin. Täällä on muitakin kuin te, koittakaa edes joskus se ymmärtää.
 
Zone-sarja -42%
Ja näitä on ihan helvetisti ja mitään kiirettä ei sinne oikealle kaistalle ole, mutta onneksi nää persereiät pääsee ohittamaan oikealta. Jos ei pääse toisen ohi reippaasti ja sujuvasti, niin kannattais nussia rauhassa siellä oikealla kaistalla. Mutta ei, nää sankarit lähtee just tasan 120kmh ohittamaan jotain joka ajaa 119kmh ja siinä sitten ootellaan sen runkun touhuja. Ja hänhän ei vittuakaan välitä muista kun tie on hänen oma valtakuntansa.
Tuo on kyllä rasittavaa, näkee todella usein. Varmaan yleistynyt paljon vakionopeuden säätimien yleistymisen myötä, mutuilen. Eli jollain on se vakkari säädetty vaikka tasan 120 km/h ja sitten lähetään ohituskaistalle kun edellä ajava ajaa 119,5 km/h ja ei reagoida kuinkaan vaikka parin auton ohitus kestäisi minuutteja ja taakse kertyy jonoa. Itse en ohita motarilla oikealta kun hirvittää jos se uuvelo ei katso peiliin ja vetää kylkeen.

Viime aikoina ärsyttänyt se perus suomalainen teiden kunnossapidon tyyli, jossa ei ole mihinkään kiire ja me ollaan täällä vain töissä -asenne. Joku onnettoman pieni tietyömaa saattaa kestää viikkoja/kuukausia, kun ketään ei kiinnosta vittujakaan autoilijoille aiheutuva harmi. Samoin keskustan vilkkaalla kadullakin saattaa joku renkaiden/vanteiden kohtaloksi koituva reikä olla korjaamatta ikuisuuden, vaikka sen korjaaminen olisi arvatenkin vartin homma.
 
Just tää on se ongelma kun nää persereiät luulee, että kun heillä ei ole kiire minnekään eikä heitä haittaa ajella mummovauhtia, niin sama on kaikilla muillakin. Täällä on muitakin kuin te, koittakaa edes joskus se ymmärtää.
Luulen, että tässäkin asiassa just ääripäät on ihan yhtä sekasin. Oikeesti kuinka monen aikataulut voi mennä perseelleen jonkun ohituksen takia? Silloin on jotain muutakin pielessä. Ei niitä vasurilla köröttelijöitä jatkuvasti kuitenkaan ole, sen verran minäkin motoriteillä ajelen.
 
Just tää on se ongelma kun nää persereiät luulee, että kun heillä ei ole kiire minnekään eikä heitä haittaa ajella mummovauhtia, niin sama on kaikilla muillakin. Täällä on muitakin kuin te, koittakaa edes joskus se ymmärtää.
Mulla laski liikenteessä verenpainetta kummasti, kun aloin miettiä paljonko se vaikuttaa mun matka-aikaan jos joku nyt sitten nussiikin siinä vasemmalla kaistalla minuutin ajaen 20 km/h hitaampaa kuin minä. Se vaikuttaa muutaman hassun sekunnin. Ei siitä kannata vetää poroja nokkaan, joten lopetin sen. On vain niin paljon helpompaa, kun yrittää ottaa ihan rauhallisesti eikä provosoidu muiden touhuista millä nyt lopulta ei ole niin suurta merkitystä edes. Vaikka olen tähänkin ketjuun aika paljon kirjoitellut, niin harva teksteistä on sellaisia missä olisi takana suuttumus, vaan se on enemmän ongelmien esiin tuomista, puhdasta ihmettelyä tai huvittavien tilanteiden raportointia, koska onhan niistä nyt pakko jollekin päästä kertomaan.
 
Kattokaa alareunassa nopeutta. Näitä runkkuja liikenteessä on aivan liikaa. Ne omistaa tien ja jos oot perässä, ne alkaa kitiseen somessa. Suurin osa joka näistä asioista puhuu, ei nää kuin oman napansa, tätä se on liikenteessä aina kuitenkin todellisuudessa. Ei tuokaan mulkku viitsinyt katsoa peiliin koska hänellä ei ole kiire, niin voi motarilla heittää eteen alle 100kmh, mun pitäis aikatauluttaa just sillai ettei se runkku olis tien päällä koska hänhän on oikeassa aina.

View: https://youtu.be/DtWHvNc-fbs

Tää taitaa olla Tampereen motarilta Klaukkalan ja Myllykukon väliseltä pätkältä.
Todella tuttu kohta ja juuri tuossa pikku mäen kohdalla melkeimpä päivittäin vauhti putoaa vasemmalla kaistalla alle satkuun.
Samalla pätkällä toiseen suuntaan ihmetyttää nopeusrajoitusten vaihtelu, kelistä ja liikenteen määrästä riippumatta rajoitus vaihtelee aamuisin 80-100-120, random järjestyksessä.
En tiedä onko siellä valvomossa joku joka vittuillakseen niitä nopeusia vemputtaa tauluihin vai joku muu yhtä järkevä selitysmiksi näin tehdään.
 
Mulla laski liikenteessä verenpainetta kummasti, kun aloin miettiä paljonko se vaikuttaa mun matka-aikaan jos joku nyt sitten nussiikin siinä vasemmalla kaistalla minuutin ajaen 20 km/h hitaampaa kuin minä. Se vaikuttaa muutaman hassun sekunnin. Ei siitä kannata vetää poroja nokkaan, joten lopetin sen. On vain niin paljon helpompaa, kun yrittää ottaa ihan rauhallisesti eikä provosoidu muiden touhuista millä nyt lopulta ei ole niin suurta merkitystä edes. Vaikka olen tähänkin ketjuun aika paljon kirjoitellut, niin harva teksteistä on sellaisia missä olisi takana suuttumus, vaan se on enemmän ongelmien esiin tuomista, puhdasta ihmettelyä tai huvittavien tilanteiden raportointia, koska onhan niistä nyt pakko jollekin päästä kertomaan.
Sama kävi itselle vuosia sitte. Sitä alko miettimään sitäkin, että mitä helvetin järkeä on alkaa puida nyrkkiä tai roikkua perseessä jos joku tötöilee eikä tilanteessa käy mitään. Sitä alkoi ajattelemaan omaa ajokäyttäytymistään ja munimisia/läheltäpiti tilanteita niin ei se nyt itselläkään aina mene ihan oppikirjan mukaan.
Helpommalla pääsee kun ajelee rauhakseen ja keskittyy omaan tekemiseen, rasittavaa roikkua perseessä tai muuten leikkiä liikennepoliisia.
 
Suositut

Back
Ylös Bottom