Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Joo, sitähän tässä on moneen kertaan sanottu: taloudelliseen ajamiseen kuuluu nimenomaan ripeä kiihdyttäminen tavoitenopeuteen. Se säästää polttoainetta; monet tuntuvat luulevan että hidas jurnuttaminen on parempi, mutta näin ei ole.En ole lainkaan perehtynyt aiheeseen. Silti ajattelen, että nopsasti matkavauhtiin -tyyli olisi taloudellisesti järkevintä.
Totta, sähköauto näyttää konkreettisemmin sen, miten taloudellisella ajolla säästää energiaa ja se tavallaan palkitsee suorempaan energian säästöstä. Toki polttomoottoriautokin näyttää hetkellisen polttoaineen kulutuksen, mutta se on jotenkin konkreettisempaa kun range kasvaa moottorijarrutuksen myötä.Toi matelu tulee lisääntymään suorassa suhteessa sähköautojen lisääntymisen kanssa, katsokaapa vain niin yhä enenevässä määrin se alle nopeusrajoituksen ajava ja/tai valoihin mateleva kapistus on patterihärveli.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi, vaikken ole tähän asiaan lainkaan perehtynyt. Ehkä tosiaan asiasta kiinnostuneiden olisi järkevää opetella aiheeseen liittyviä lainalaisuuksia ja tosiksi osoitettuja toimintatapoja. Saattaa tietysti olla, että liikenteessä on muunkinlaisia kuljettajia kuin säästäjiä ja surmanajajia.Joo, sitähän tässä on moneen kertaan sanottu: taloudelliseen ajamiseen kuuluu nimenomaan ripeä kiihdyttäminen tavoitenopeuteen. Se säästää polttoainetta; monet tuntuvat luulevan että hidas jurnuttaminen on parempi, mutta näin ei ole.
Kyllähän noi tämän vuosituhannen puolella on opetettu jo autokoulussaOlen täysin samaa mieltä kanssasi, vaikken ole tähän asiaan lainkaan perehtynyt. Ehkä tosiaan asiasta kiinnostuneiden olisi järkevää opetella aiheeseen liittyviä lainalaisuuksia ja tosiksi osoitettuja toimintatapoja. Saattaa tietysti olla, että liikenteessä on muunkinlaisia kuljettajia kuin säästäjiä ja surmanajajia.
Eikö sähkön "tankkaaminen" ole ihan mitättömän hintaista verrattuna fossiiliseen polttoaineeseen? Siitäkinkö (viidestä eurosta tai työnantajan/kiinteistön tmv. ilmaisesta) vielä pitää säästää? MV, kysyy epätietoinen ja vähän -toivoinenkin.Totta, sähköauto näyttää konkreettisemmin sen, miten taloudellisella ajolla säästää energiaa ja se tavallaan palkitsee suorempaan energian säästöstä. Toki polttomoottoriautokin näyttää hetkellisen polttoaineen kulutuksen, mutta se on jotenkin konkreettisempaa kun range kasvaa moottorijarrutuksen myötä.
Mä olen ollut vähän aiemmin koulussa. Silti olen hoksaavinani perussysteemin. Henkilökohtaisten liikennehavaintojeni perusteella tulkitsen, että ihan kaikki tienkäyttäjät eivät silti hoksaa, kuinka oikea säästäminen toimii. Samalla olen sitä mieltä, että jos haluaa säästää, ei kannata ajaa autolla.Kyllähän noi tämän vuosituhannen puolella on opetettu jo autokoulussa
No jos ei ole aikaa odotella useita tunteja vaan haluat nopeasti pitkän matkan ajaa, niin hinta on oikeastaan sama kuin bensaa tankkaisia, kun lataa suurteholaturista.Eikö sähkön "tankkaaminen" ole ihan mitättömän hintaista verrattuna fossiiliseen polttoaineeseen? Siitäkinkö (viidestä eurosta tai työnantajan/kiinteistön tmv. ilmaisesta) vielä pitää säästää? MV, kysyy epätietoinen ja vähän -toivoinenkin.
TÄMÄ!!Ai niin, piti avautua pyöräilijöistä ja autoilijoista. Mikä siinä väistämissäännössä on niin vaikeaa? Miksi niitä fillareita pitää päästää suojatiellä yli jos väistämisvelvollisuus on pyöräilijällä? Ei kait kukaan päästä kolmion takaa tuleviakaan eteen, ihan vain varmuuden vuoksi. Jos näyttää siltä ettei pyöräilijä hidasta suojatielle, niin vähän torvea että huomaa autoilijan ja ymmärtää väistämisvelvollisuutensa.
Jotenkin ihmisille on mahdottoman vaikea käsittää polkupyörän olevan ajoneuvo ja ajoneuvon kuljettajalla on velvollisuuksia (myös oikeuksia) liikenteessä liikuttaessa. Yllä olevassa kuvassa ei pitäisi kenellekään olla mitään epäselvää kuka väistää. Kyllä ne väistämissäännöt ovat varsin loogisia. Tietämättömyys ei ole mikään peruste. Jos menet ajoneuvon kuljettajana liikenteeseen, sinulla on velvollisuus ottaa selvää miten siellä lain mukaan toimitaan. Mutta ettei ihan mene pyöräilijöiden haukkumiseksi, niin löytyy sieltä liikenteestä vielä typerämpikin ryhmä, sähköpotkulautailijat. Siellä ei keskiverto skuuttaajalla taida liikkua päässä mitään kun kävelytietä painetaan 25kmh vauhdista suojatielle sillä asenteella että kaikkien sopii väistää, täältä tulee sähköilijä.TÄMÄ!!
Ei ole kuin muutama viikko niin fillaristi näytti mulle keskaria kun en pysähtynyt päästämään häntä tien yli, ei ollut mitään vaaratilannetta eikä oikeastaan edes muuta liikennettä ja paikka sellainen että fillaristi väistää.
Alla kyseinen paikka kuvassa, ei siis edes risteysalue.
Kotona tankkaaminen on halpaa, mutta pikalatauslaitteista voi olla kalliimpaa kuin bensalla ajaminen.Eikö sähkön "tankkaaminen" ole ihan mitättömän hintaista verrattuna fossiiliseen polttoaineeseen? Siitäkinkö (viidestä eurosta tai työnantajan/kiinteistön tmv. ilmaisesta) vielä pitää säästää? MV, kysyy epätietoinen ja vähän -toivoinenkin.
Joo, oli tämän päivän lehdessä. Olisin linkannut tänne, mutta on vain tilaajille.Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli tällä viikolla kun ajoivat Helsingistä Nordkappiin ja takaisin. Rahaa meni saman verran kuin bensalla ja aikaa sitten helvetisti enemmän.
Sissus sentään. On tämä puhtaan energian suosiminen koko lailla outoa.No jos ei ole aikaa odotella useita tunteja vaan haluat nopeasti pitkän matkan ajaa, niin hinta on oikeastaan sama kuin bensaa tankkaisia, kun lataa suurteholaturista.
Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli tällä viikolla kun ajoivat Helsingistä Nordkappiin ja takaisin. Rahaa meni saman verran kuin bensalla ja aikaa sitten helvetisti enemmän.
Hirvikantaa sentään nykyään säädellään.Ei ole kuin muutama viikko niin fillaristi näytti mulle keskaria kun en pysähtynyt päästämään häntä tien yli
Jos ajoneuvon "polttoaine" on loppumassa, pitää "tankata". "Tankkaaminen" ottaa aikansa tai rahansa, ja se se on ajoneuvon omistajan/haltijan valinta. Muiden tienkäyttäjien rankaiseminen toisen rangen perusteella ei ole "oikein".Kotona tankkaaminen on halpaa, mutta pikalatauslaitteista voi olla kalliimpaa kuin bensalla ajaminen.
Sähköautolla säästäminen ei liity vain rahan säästämiseen vaan myös ajomatkan eli rangen lisäämiseen,
Polttoaineena sähkö ei ole yhtään kriittisempi kuin fossiilinen. Ajoneuvo pysähtyy, kun menovesi loppuu.kun sähköautoilla se on paljon kriittisempi juttu kuin polttiksilla.
Tulee ajeltua aika paljon tuolla erämaa-alueilla missä huoltoverkosto ei ole pk seudun tasolla. Jerrykanisterin kun ottaa täytenä mukaan niin tuo melkoista mielenrauhaa se 400km lisäkilometriä mitä sillä ajelee kun tankkii kaataa. Kyllä se sähköautolla tilanne sikäli on paljon kriittisempi, että tankkaus vie enemmän aikaa, eikä ole mahdollista niin monessa paikassa kohtuullisen ajan puitteissa.Jos ajoneuvon "polttoaine" on loppumassa, pitää "tankata". "Tankkaaminen" ottaa aikansa tai rahansa, ja se se on ajoneuvon omistajan/haltijan valinta. Muiden tienkäyttäjien rankaiseminen toisen rangen perusteella ei ole "oikein".
Polttoaineena sähkö ei ole yhtään kriittisempi kuin fossiilinen. Ajoneuvo pysähtyy, kun menovesi loppuu.
Kuten on tullut selväksi, taloudellinen ajaminen ei hidasta matkantekoa. Paitsi tietysti jos ajetaan alle rajoitusten ja kaistoja on vain yksi suuntaansa. Toisaalta, alle rajoitusten ajaminen ei liity vain sähköautoihin.Jos ajoneuvon "polttoaine" on loppumassa, pitää "tankata". "Tankkaaminen" ottaa aikansa tai rahansa, ja se se on ajoneuvon omistajan/haltijan valinta. Muiden tienkäyttäjien rankaiseminen toisen rangen perusteella ei ole "oikein".
On se sikäli, että sähkö loppuu nopeammin, tankkaaminen on hitaampaa, eikä varasähköä oikein voi kuljettaa mukana tai hakea kävellen lähimmältä laturilta jos sattuu loppumaan kesken.Polttoaineena sähkö ei ole yhtään kriittisempi kuin fossiilinen. Ajoneuvo pysähtyy, kun menovesi loppuu.
Laitat sen jerrykannun lisäks agregaatin takakonttiin, siis sähköautoon.Tulee ajeltua aika paljon tuolla erämaa-alueilla missä huoltoverkosto ei ole pk seudun tasolla. Jerrykanisterin kun ottaa täytenä mukaan niin tuo melkoista mielenrauhaa se 400km lisäkilometriä mitä sillä ajelee kun tankkii kaataa. Kyllä se sähköautolla tilanne sikäli on paljon kriittisempi, että tankkaus vie enemmän aikaa, eikä ole mahdollista niin monessa paikassa kohtuullisen ajan puitteissa.