BB PRO Toni Kohonen

Meta title: 💥 TONI KOHONEN – MASSAA, TASOA JA ARMOTONTA TYÖMORAALIA 💥

Meta description: Suomikehonrakennuksen kivitalja: rautaa, kurinalaisuutta ja vuosien työ, joka näkyy jokaisessa poseerauksessa.


sheldon sanoi:
Jääkiekon parissa vaikka tahkottiin miesten sarjaa ja esim a-junnuissakin niin ei siellä miksikään urheilijaksi vielä opita, eikä opita välttämättä vielä sm-liigassakaan.
Harva jääkiekkolija elää päiväänsä niin kaikilla osa-alueilla että olisi parhaimmillaan kun harjoitukset tai peli koittaa, siellä on niin paljon asioita rempallaan että itse tajusin sen vasta bodauksen parissa miten hiton paljon sitä tasoa olisi voinut nostaa siellä kiekossa jos olisi elänyt kuten ”huippu-urheilija”
Click to expand...

Tähän täytyy kyllä yhtyä, sillä yllättävän harvalla kotimaisella ammattiurheilijalla on elämän jokainen osa-alue hiottu tukemaan parasta mahdollista kehitystä ja tulosta lajista riippumatta. Nykyisin suunta on ollut parempaan päin ja esimerkiksi osa NHL-kiekkoilijoista palkkaa kesäksi itselleen valmentajan, jonka kanssa pyritään saavuttamaan optimaalinen lähtötilanne seuraavan kauden alkuun. Kansallisella tasolla esimerkiksi superpesiksessä ei ole lainkaan epätavallista, että kauden loputtua "lomaillaan" seuraavan kauden alkuun. Eikä se tietämys palautumisesta, ravinnosta tai treeneistä ole välttämättä mitään häikäisevää. Näkemäni perusteella voin sanoa, että esimerkiksi Kille ja Toni ovat todellisia ammattiurheilijoita. Vähän oli minusta hölmö kommentti @Löylyttäjä ltä.
 
Agustin sanoi:
Millä tasolla Toni pelasit lätkää aikuisissa?
Click to expand...
A nuorissa divaria ja samaan aikaan piti siirtyä mestis porukan mukaan kun lähdin armeijaan.
Mestis ringissä olin hetken aikaa mukana, mutta armeija sitten hieman kriittiseen aikaan sotki systeemiä joten pelasin loppuajan kakkosdivaria kunnes sitten löin hokkarit naulaan
 
AndyS sanoi:
Sinulla on kyllä kohtuullisen kova vaatimustaso, jos nimität noita jämäsijoiksi. Itse pitäisin tuolla tavalla sijoittuvaa jo todella kovan luokan huippu-urheilijana.
Click to expand...
No tässä mielessä jos verrataan niin voidaan pitää vaikka Suomen parasta pikajuoksijaa kovan luokan huippu-urheilijana vaikka hänellä ei minkäänlaista mahdollisuutta olisi koskaan menestyä arvokisoissa jotain toisia alkueriä pidemmälle. Ei riitä ns. geenit vaikka kuinka treenaisi ja olisi kellontarkka huippu-urheilija. Ne geenit kuitenkin melkeinpä joka lajissa määrittää sen miten korkealle yleensä on mahdollista edetä.

Tietysti jossain kehonrakennuksessa niitä kovemman tason pro-kisaajia on lopulta kohtuullisen vähän jotka jatkuvasti kisoissa kiertää. Silloin sopivasti kisat valiten sinne kympin sakkiin voi sijoittua aika keskinkertaisella fysiikalla terävimpään kärkeen verraten. Mutta jos siellä olis kerrankin kaikki maailman parhaat mukana niin kauas kärjestä valitettavasti jäätäisiin.

Kehonrakennuksessa se pro-status takaa varmasti ainakin jollain tasolla paremmat sponsoritulot (ehkä) kuin amatööreillä ja mahdollisuuden elättää osaltaan sen maineen avulla itsensä vaikkapa pt-palveluiden avulla mikä on tietysti sen itse kilpailijan osalta vaan hyvä juttu. Ihan joka lajissaa tai jokaiselta tuokaan ei onnistu vaikka olisi minkä tason huippu-urheilija.
 
"ISO"JUSSI sanoi:
No tässä mielessä jos verrataan niin voidaan pitää vaikka Suomen parasta pikajuoksijaa kovan luokan huippu-urheilijana vaikka hänellä ei minkäänlaista mahdollisuutta olisi koskaan menestyä arvokisoissa jotain toisia alkueriä pidemmälle. Ei riitä ns. geenit vaikka kuinka treenaisi ja olisi kellontarkka huippu-urheilija. Ne geenit kuitenkin melkeinpä joka lajissa määrittää sen miten korkealle yleensä on mahdollista edetä.

Tietysti jossain kehonrakennuksessa niitä kovemman tason pro-kisaajia on lopulta kohtuullisen vähän jotka jatkuvasti kisoissa kiertää. Silloin sopivasti kisat valiten sinne kympin sakkiin voi sijoittua aika keskinkertaisella fysiikalla terävimpään kärkeen verraten. Mutta jos siellä olis kerrankin kaikki maailman parhaat mukana niin kauas kärjestä valitettavasti jäätäisiin.

Kehonrakennuksessa se pro-status takaa varmasti ainakin jollain tasolla paremmat sponsoritulot (ehkä) kuin amatööreillä ja mahdollisuuden elättää osaltaan sen maineen avulla itsensä vaikkapa pt-palveluiden avulla mikä on tietysti sen itse kilpailijan osalta vaan hyvä juttu. Ihan joka lajissaa tai jokaiselta tuokaan ei onnistu vaikka olisi minkä tason huippu-urheilija.
Click to expand...
Tähän korjaisin niin, että ehkä ammattilaisstatus voi tuoda parempaa sponsorointia, joka sitten johtaa siihen että lajiin pystyy kokonaisuudessaan panostamaan vieläkin paremmin.
Eli pystyt lepäämään enemmän, palautumaan nopeammin ja toki tätä kautta ehkä parantamaan tulosta.
Itsellä ainakin jos saan tukea sponsorilta niin pyrin sitten panostamaan sen edun juuri lajia ajatellen, en siis kerää pt asiakkaita ja tavoittele vain enemmän rahaa vaan nimenomaan sitä lajiin panostamisen mahdollisuutta.
Harvassa työssä kuitenkaan on mahdollista nukkua päivällä 1-2 kertaa pienet päiväunet ja aamulla niin pitkään kuin kroppa vaatii.
Nyt se on sponssien mahdollistamana mahdollista aika useana päivänä viikossa 🙏
 
Urheilusta ja omasta ajankäytöstä voi olla montaa mieltä, mutta mitä järkeä tossa hommassa on? Eri asia jollain Sihvosella ja jopa Flexandrosilla, kun ovat maailman huippua geneettisesti. Sihvonen tienaa kehonrakennuksella ihan hyvin ok palkintorahoinakin ja lähti ammattilaiseksi tosiaan, koska pärjää siellä (vaikkakin on leluliigassa). Flexandros puheidensa mukaan treenaa silloin tällöin ja syö mitä haluaa ja äijä on pro. Nyt kattonu herran videoita ja on menossa voittamaan pro-kisat. Mietin vain tätä hyötyä suhteessa panostukseen. Killekin kertonut, kuinka kisailuun palaa pieni omaisuus, duunissa ei voi käydä koska ei pysty lepäämään jne. niin mitä te meinaatte sitten uran jälkeen? Tai millainen on urasuunnitelma ylipäänsä? Käydä osallistumassa kisoihin 10 vuotta tai niin kauan kunnes terveys/kroppa pettää? Vai onko niin, että pitää saada finaalipaikka vaikka kahden vuoden kuluessa tai laitetaan hanskat naulaan? Miten ootte ajatellu vai ajatteletteko ollenkaan ja katotte mitä käy? Nää on sellasia juttuja, jotka ainakin itseä kiinnostaa, mutta ei kehtaa omalla naamalla kysyä. Ja en negaa tai muutakaan, kiinnostaa tuo ajatusmaailma.
 
Minun mielestä tuo sama ongelma on suurimmalla osalla muiden lajien kansallisista huipuista (jotka urheilevat ammatikseen) tai vaikka menestyisi kansainvälisesti esimerkiksi yleisurheilussa kohtalaisen hyvin, muttei niin, että olisi kuitenkaan vuosia siellä lajin (vaikka näin suomalaisesti keihäänheitto) top3 maailmassa. Harvempi sillä urheilemisella sielläkään tienaa ihan älyttömiä summia sen uran aikana, että kykenisi taloudellisesti olemaan riippumaton vuosia saati vuosikymmeniä uran jälkeen. Monet arvokisakävijät elävät vuosia kädestä suuhun uransa aikana ja tukirahojen varassa, vaikka se potentiaalin yläraja voi olla EM- tai MM-finaalipaikassa. Osalla on tietysti sellainen koulutus ja siviiliammatti taskussa jo urheilu-uran aikana, että työllistyminen ei ole ongelma urheilu-uran loputtua. Joillain nuoresta asti urheiluun keskittyneillä ei ole välttämättä mitään muuta kuin lukion tai peruskoulun paperit. Kehonrakennuksessa kuitenkin PT/valmennuspuoli on sellainen, että siihen hommaan ei varmaan parempaa valttikorttia ole kuin kovan tason kilpaura. Ja sillä sektorilla lienee edellytyksiä menestyä uran jälkeen, koska saliharrastajat ja tulevaisuuden kilpailijat eivät varmaankaan koskaan lopu kesken. Muissa lajeissa valmennushommat elinkeinona voivat olla paljonkin haastavampi yhtälö. Kyllähän kyse on intohimosta ja elämäntavasta varmastikin ylipäätään monilla kilpa- ja jopa harrasteurheilijoilla. Tietysti on niitä urheilulahjakkuuksia, jotka haistavat poikkeuksellisen lahjakkuutensa ja raha on motivaattorina, kuten taannoin joku maailman top 30-40 tennispelaaja oli suoraan todennut, ettei todellakaan pelaisi, jos ei tienaisi sillä hyvinkin suuria summia. Jotkut tekevät kaiken järki edellä, mutta osalla se tunnepuoli on vahvasti läsnä omissa valinnoissaan. Kyllä urheiluhenkisenä ihmisenä arvostaa sivusta seuratenkin sitä rakkautta omaan lajiinsa, että tehdään kurinalaista työtä jopa vuosikymmeniä ilman, että silmissä kiiltäisi taloudellinen rikastuminen.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
märkäkorva sanoi:
Urheilusta ja omasta ajankäytöstä voi olla montaa mieltä, mutta mitä järkeä tossa hommassa on? Eri asia jollain Sihvosella ja jopa Flexandrosilla, kun ovat maailman huippua geneettisesti. Sihvonen tienaa kehonrakennuksella ihan hyvin ok palkintorahoinakin ja lähti ammattilaiseksi tosiaan, koska pärjää siellä (vaikkakin on leluliigassa). Flexandros puheidensa mukaan treenaa silloin tällöin ja syö mitä haluaa ja äijä on pro. Nyt kattonu herran videoita ja on menossa voittamaan pro-kisat. Mietin vain tätä hyötyä suhteessa panostukseen. Killekin kertonut, kuinka kisailuun palaa pieni omaisuus, duunissa ei voi käydä koska ei pysty lepäämään jne. niin mitä te meinaatte sitten uran jälkeen? Tai millainen on urasuunnitelma ylipäänsä? Käydä osallistumassa kisoihin 10 vuotta tai niin kauan kunnes terveys/kroppa pettää? Vai onko niin, että pitää saada finaalipaikka vaikka kahden vuoden kuluessa tai laitetaan hanskat naulaan? Miten ootte ajatellu vai ajatteletteko ollenkaan ja katotte mitä käy? Nää on sellasia juttuja, jotka ainakin itseä kiinnostaa, mutta ei kehtaa omalla naamalla kysyä. Ja en negaa tai muutakaan, kiinnostaa tuo ajatusmaailma.
Click to expand...
Ihan hyviä ajatuksia ja kysymyksiä, minä en ole koskaan urheillut rahan takia tai rahankiilto silmissä.
Mie tykkään tästä lajista, koska haastetta tästä ei puutu ja onhan tämä extremeä kun laji on mukana 24/7.
Enemmänkin tämä on elämäntapa minulle kuin vain laji.
Rehellisesti sanottuna, tällä lajilla minä elän tällä hetkellä, se maksaa minun elämisen vaikka sen takia en tätä tee. Sit kun teen tätä vain rahan takia niin lopetan aivan varmasti.
Minun suunnitelmahan oli, että jos 35 vuotta täytettyäni en ole ammattilainen niin alan jäähdytellä ja siirtymään terveysliikuntaan.
Nyt kävi kuitenkin niin, että tavoitteet tulivat täyteen aijemmin tuon asian suhteen ja tässä on varmasti vuosia aikaa katsoa miten asiat tulee menemään.
Pöytä on puhdas ja nyt kirjoitellaan uutta tarinaa alusta, nyt ei ole kun voitettavaa edessä, niin minä ajattelen ja homma on jopa stressittömämpää kuin aijemmin.
Kilpaurheilussa ei aina tarvitse ajatella että minun pitää olla maailman paras joskus, vaikka sehän se hienoa vasta olisikin.
Loppuunsa tässä katsotaan vain miten hyvä tai huono minusta tulee tai voi tulla ja se mihin se sitten riittää niin sen täytyy riittää.
Minun unelma ja märkä päiväuni oli joskus, että olisin ifbb pro kehonrakentaja ja pääsisin seisomaan line uppiin sellaisten jätkien kanssa joita tavallaan olen myös fanittanut ja näkemään oman tason siinä vierellä.
Nyt aijon nauttia tästä tilaisuudesta, sitä ei ihan jokainen saa.
Voittaminen on todella hienoa, mutta se ei saa koskaan olla ainut asia mistä lajissa pitää
Minulla on taskussa parikin ammattia sen lisäksi että pystyn valmentamaan ammatikseni.
Minulla on myös parikin työpaikkaa tälläkin hetkellä jos haluaisin irtautua lajista, enkä koskaan ole ollut päivääkään työtön jos en ole sitä halunnut.
Aina on oltava ”plan b” jos sattuukin jotain yllättävää, myös harrastuksissa.
Jos tässä nyt vaikka joku paha loukkaantuminen tulisi, joka lajin jatkamisen kilpailutasolla estäisi niin minut löytää sitten tuolta saimaalta uistinta vetämästä :)
Kilpailla aijon terveyden puitteissa ja lopettaa sen ennenkuin se menee taisteluksi siitä kuka huononee vuodessa vähiten, eli masters kisoissa ei minua nähdä koskaan tämän pro kisailun jälkeen :)
 
_MrSiima sanoi:
Minun mielestä tuo sama ongelma on suurimmalla osalla muiden lajien kansallisista huipuista (jotka urheilevat ammatikseen) tai vaikka menestyisi kansainvälisesti esimerkiksi yleisurheilussa kohtalaisen hyvin, muttei niin, että olisi kuitenkaan vuosia siellä lajin (vaikka näin suomalaisesti keihäänheitto) top3:ssa maailmassa. Harvempi sillä urheilemisella sielläkään tienaa ihan älyttömiä summia sen uran aikana, että kykenisi taloudellisesti olemaan riippumaton vuosia saati vuosikymmeniä uran jälkeen.
Click to expand...

Vaikka ei tienaisikaan niin yleisurheilijoilla on kuitenkin hyvät lähtökohdat uran jälkeiseen elämään. Kisat on kisattu yleensä jo joskus 32-vuotiaana, jolloin kroppa on jotain pientä kulumaa lukuunottamatta huippukunnossa. Kehonrakentajilla se tilanne uran jälkeen ei ole usein kovinkaan hehkeä varsinkin jos ollaan näitä geneettisesti vähemmän lahjakkaita, jotka vielä menevät kompensoimaan sitä lahjattomuuttaan sillä neljännellä ulottuvuudella. Kehonrakentajilla näyttää olevan usein myös hankalaa päästää irti siitä kilpailemisesta ja jos katsoo vaikka noita ikämiessarjoja niin ei siellä terveitä ihmisiä ole line-upissa.

Mitä tulee tuohon rakkaudesta lajiin niin Utti ja Wilenius tätä sivusivat jossain podcastissaan, että monella tuolla kehonrakennuslavoilla ne motiivit hommaan on täysin väärät. Se rakkaus lajiin ei ole oikeasti siihen treenaamiseen vaan ainoastaan sen treenaamisen lopputulokseen. Itse lukeudun Utin ja Wileniuksen kanssa siihen porukkaan, joka oikeasti tykkää treenaamisesta niin paljon, että vaikka saisin nyt tietää, että en tule enää koskaan samaan grammaakaan lihasta tai sillä treenilläni ei olisi edes mitään ylläpitävää vaikutusta niin kävisin silti kuntosalilla treenailemassa monta kertaa viikossa pitkälle eläkeikään asti.

Monet kehonrakentajat ovat lopettaneet treenaamisen kokonaan uran jälkeen ja usein kuulee myös, että kisojen jälkeen kun jäädään tauolle niin voi olla puolikin vuotta ettei käydä salilla laisinkaan. Yleensä tätä selitetään jollain "pitää antaa kropalle lepoa", mutta jokaiselle joka oikeasti rakastaa treenaamista tuollainen puolen vuoden tauko olisi täyttä helvettiä. Ne jotka tuolla salilla vääntävät natikkana vuosikymmeniä vielä kehittymisen päättymisen jälkeenkin ovat niitä, jotka oikeasti tekevät tätä rakkaudesta lajiin.
 
On kyllä kärjistettyjä kovasti nämä löylyttäjän kirjoitukset 😄
Nimimerkkinsä vertainen kaveri 😄
Tosin kukaan ei ole sanomaan kenestäkään muusta miksi tekee mitäkin, jos tässä maailmassa jokainen tekisi vain sitä mikä olisi muiden mielestä järkevää niin kyllä täällä olis aika helvetin tylsää elää.
Ite tuun käymään salilla varmasti ”uran” jälkeenkin, mutta sillon sen tarkoitus muuttuu ja asiat mitä sillä tavoittelee.
Mutta se mikä on oikeasti sitten sitä ”rakkaudesta lajiin” niin se on paljon muutakin kun hauiskäännön tekeminen siellä salilla.
Se on lajin toiminnassa ja sen edistämisessä mukana oleminen positiivisella tavalla ja myös ihmisten kannustamista lajin sisällä ja pyyteetön työ.
 
Tonilla on hyvä asenne hommaan. Toni oli islannin kisassaan paras kehonrakentaja ja voitti oikeutetusti kortin ja yksi haave saavutettu siinä. Kova saavutus ja uusi haaste varmasti motivoi vielä enemmän.

Kyllähän tosiaan tuosta saa myös hyvän uran nyt ja tulevaisuudessa koutsin saappaissa, kun on tietotaitoa ja henkilökohtaisia saavutuksia.
 
Löylyttäjä sanoi:
Vaikka ei tienaisikaan niin yleisurheilijoilla on kuitenkin hyvät lähtökohdat uran jälkeiseen elämään. Kisat on kisattu yleensä jo joskus 32-vuotiaana, jolloin kroppa on jotain pientä kulumaa lukuunottamatta huippukunnossa. Kehonrakentajilla se tilanne uran jälkeen ei ole usein kovinkaan hehkeä varsinkin jos ollaan näitä geneettisesti vähemmän lahjakkaita, jotka vielä menevät kompensoimaan sitä lahjattomuuttaan sillä neljännellä ulottuvuudella. Kehonrakentajilla näyttää olevan usein myös hankalaa päästää irti siitä kilpailemisesta ja jos katsoo vaikka noita ikämiessarjoja niin ei siellä terveitä ihmisiä ole line-upissa.

Mitä tulee tuohon rakkaudesta lajiin niin Utti ja Wilenius tätä sivusivat jossain podcastissaan, että monella tuolla kehonrakennuslavoilla ne motiivit hommaan on täysin väärät. Se rakkaus lajiin ei ole oikeasti siihen treenaamiseen vaan ainoastaan sen treenaamisen lopputulokseen. Itse lukeudun Utin ja Wileniuksen kanssa siihen porukkaan, joka oikeasti tykkää treenaamisesta niin paljon, että vaikka saisin nyt tietää, että en tule enää koskaan samaan grammaakaan lihasta tai sillä treenilläni ei olisi edes mitään ylläpitävää vaikutusta niin kävisin silti kuntosalilla treenailemassa monta kertaa viikossa pitkälle eläkeikään asti.

Monet kehonrakentajat ovat lopettaneet treenaamisen kokonaan uran jälkeen ja usein kuulee myös, että kisojen jälkeen kun jäädään tauolle niin voi olla puolikin vuotta ettei käydä salilla laisinkaan. Yleensä tätä selitetään jollain "pitää antaa kropalle lepoa", mutta jokaiselle joka oikeasti rakastaa treenaamista tuollainen puolen vuoden tauko olisi täyttä helvettiä. Ne jotka tuolla salilla vääntävät natikkana vuosikymmeniä vielä kehittymisen päättymisen jälkeenkin ovat niitä, jotka oikeasti tekevät tätä rakkaudesta lajiin.
Click to expand...
Mistäköhän nää utit ja wileniukset tietää toisten motiiveista?
 
jtjeremia sanoi:
Toni, kun pelasit jääkiekkoa, mitkä olivat sinun vahvuudet ja mitkä olivat suurimmat heikkoudet/kehittämisen kohteet kiekkoilijana?
Click to expand...
Vahvuuksina olivat varmasti liike ja fyysisyys, laukauskin taisi ihan mukiinmenevä olla.
Perusvarma olin kiekollisena, mutta jos olisi mielinyt ammatikseen vaikka pelata niin jotain noista osa-alueista olisi pitänyt hioa vieläkin enemmän ja paremmaksi.
Sitä toki olen miettinyt nyt jälkeenpäin, että ei sw varmasti älytön homma olisi ollut vaikka ennestään parantaa liikettä millä olisi tilaa saanut jäällä itselleen enemmän jos olisi ollut siihen enemmän eväitä tietopuolella muunmuassa ravintoon ja oheistreenaamiseen.
Ja kuten sanoinkin vaikka kilpaurheilumielessä kiekkoa pelasin niin kilpaurheilija minusta vakavasti ottaen on kasvanut vasta kehonrakennuksen parissa, tässä lajissa kun kaveri ei voi sinun virhettä korjata tai tehdä jotain mikä itseltä jäi tekemättä.
Kun homma on kiinni yksin itsestään eikä ole joukkuetta ympärillä niin työmoraali itsellä ainakin nousi väistämättä
 
sheldon sanoi:
Sitä toki olen miettinyt nyt jälkeenpäin, että ei sw varmasti älytön homma olisi ollut vaikka ennestään parantaa liikettä millä olisi tilaa saanut jäällä itselleen enemmän jos olisi ollut siihen enemmän eväitä tietopuolella muunmuassa ravintoon ja oheistreenaamiseen.
Ja kuten sanoinkin vaikka kilpaurheilumielessä kiekkoa pelasin niin kilpaurheilija minusta vakavasti ottaen on kasvanut vasta kehonrakennuksen parissa
Click to expand...
Uskoisin, että myös ikä vaikuttaa. Harva alle 20v. oikeasti kykenee riittävän kurinalaiseen elämään, vaikka olisi puitteet olemassa. Itsekin olen miettinyt mitä kaikkea olisin yleisurheilun puolella voinut tehdä nuorena paremmin. Vasta muutamana viimeisenä vuotena 23-26v. iässä alkoi olla sisäistänyt ravinnon, levon ja laadukkaan treenaamisen merkityksen.
 
Back
Ylös Bottom