Pakkislaisten omia treenivideoita

Meta title: 💥 Pakkislaisten omia treenivideoita – foorumin rautaisimmat suoritukset yhteen megaketjuun

Meta description: Keskustelua jäsenten treenivideoista, kehityksestä, tekniikoista ja kommenteista – näytä omasi ja anna palautetta muille.

Tomppa Miksi?

Tomppa miksi yrität rikkoa selkäsi tahallaan:sick:? Olet nuori ja et ymmärrä vielä miltä tuntuu kun selkä paukahtaa. Siinä ei mene vain treenit,myös työura voi loppua. Itse vedin noin sinun iässä. Pullistumahan siitä tuli. Kärsin siitä edelleen vaikka aikaa yli 15 vuotta. Iskias vaiva voi jäädä elinikäiseksi. Ainoa ratkaisu on dramaattinen kilojen vähennys, ja hyväksyä se ettei jaksa mavettaa turvallisellä tyylillä enempää. Nyt unohda ne enkat ja koko mave uusiksi jonkun fiksun opastuksella(y) Ei millään pahalla,selkäsi takia avauduin:worship:
Joo ei tuo kaunein sarja ollutkaan mitä voisi olla vaikkakin ei tuo pahalta tuntunut. Niin kuin aikaisemmin sanoin että jalkavoimia pitäis lisätä. Kyykyn hilaaminen ylöspäin auttaisi maastavedossa paljonkin jota yritän parhaillaan tehdä. Katsotaan miten pitkään motivaationi riittää. Toistaiseksi olen jaksanut käydä salilla säännöllisesti. Ei siinä mitään. Hyvä että ihmiset sanoo kantojansa ja mielipiteitänsä. :)
 
Kyykyn ylöspäin hilaaminen kannattaa. Sille peukut. Vielä kun kevennät samalla maveja ja tekniikkaa paremmaksi,olet jäljillä(y) En usko että pelkkä kyykyn kehittyminen parantaa mavea nätimmäksi.
 
Joo ei tuo kaunein sarja ollutkaan mitä voisi olla vaikkakin ei tuo pahalta tuntunut.

Ei sen tarvii tuntuu kun kerran pahalta jos oikein lykästää. Mun yks vähän vanhempi kaveri on saanut selkänsä rikki reenaamalla ja sen elämä on yhtä tuskaa kun koko ajan kivuissa tai kipujen pelossa. Joka ainoota askelta joutuu miettimään eikä juoksemisesta puhettakaan.
Ihan kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta.
 
Kyykyn ylöspäin hilaaminen kannattaa. Sille peukut. Vielä kun kevennät samalla maveja ja tekniikkaa paremmaksi,olet jäljillä(y) En usko että pelkkä kyykyn kehittyminen parantaa mavea nätimmäksi.
Etukyykkyjen tuominen ohjelmaan voisi olla hyvä. Lisäksi asennon muuttaminen noston alkuvaiheessa. Loppuojennukseen pitäis tehdä pukki/räkkivetoja. Saattaisipa tuo kehonpainon nostaminen 100 kiloonkin auttaa jonkun verran asiaa. :)
 
Etukyykkyjen tuominen ohjelmaan voisi olla hyvä. Lisäksi asennon muuttaminen noston alkuvaiheessa. Loppuojennukseen pitäis tehdä pukki/räkkivetoja.
Mulla on etukyykyssä nyt joku russian squat program generation. Hyvin toimii. Sama hiukan kevennettynä vauhtipunnerruksessa. Ohjelmassa joka toinen treeni 6x2 nopeusvoimana. Antanut huomattavasti räjähtävyyttä.
 
Sama ohjelma varmaan mitä itse toteutan takakyykkyyn parhaillaan. 6x2 oon jättänyt pois että palautuu kunnolla. Tällä viikolla 6x6 tehtävänä. Lisäks vauhtipunnerrukseen teen itsekkin. Tänään oli 3x3 päivä. Kuvasin toisen ja viimeisen sarjan. Ja viimeisessä sarjassa tein kuitenkin 4 kun tuli niin kevyesti. Penkissä aloitan smolov jr ohjelman kunhan saan vauhtipunneruksen pois alta.
 
Näytti hyvin helpolta(y). Paljonkohan tohon sais lisää, jos osaisit tekniikan? Jos pelkäl voimalki saa noin paljo, ni olettaisin, et ees 8/10 tekniikalla 20kg enemmän heti. En tosin tiedä. Kuha arvailen. T: 90kg myötäote hauiskääntävä, joka ei tod osaa rivettää itekkään, mut kovasti haluais.
125 kg oon kääntänyt tolla tekniikalla. Johonkin 150 kilon tietämille vois oikeaoppinen rive mennä.
 
Sama ohjelma varmaan mitä itse toteutan takakyykkyyn parhaillaan. 6x2 oon jättänyt pois että palautuu kunnolla. Tällä viikolla 6x6 tehtävänä. Lisäks vauhtipunnerrukseen teen itsekkin. Tänään oli 3x3 päivä. Kuvasin toisen ja viimeisen sarjan. Ja viimeisessä sarjassa tein kuitenkin 4 kun tuli niin kevyesti. Penkissä aloitan smolov jr ohjelman kunhan saan vauhtipunneruksen pois alta.
Oon kanssa tehny kyseisellä ohjelmalla kyykkyä/penkkiä ja itellä ainaki se 6x2 on aika olennainen osa sitä hommaa. Jos jätän ton kolmannen treenin pois niin ei toimi yhtä hyvin. Tosin en treenaa kyykkyä ja mavee samalla "kaudella", mikä poistaa ton palautumis ongelman.
 
Vähennä TomppaH suosiolla painoja, niillä kiloilla oo paskaakaan merkitystä, jos tekniikka kusee noin pahasti ja voimat ei riitä puhtaaseen suoritukseen.
Et vissiin ymmärrä mitä sulla on tuossa pelissä? Selkä kun menee, niin se vaikuttaa ihan kaikkeen, kävelemisestä lähtien.
Eikö tuo oo sama tehdä puhtaita toistoja semmoisilla kiloilla millä menee niin pitkään, kun tekniikka hioutuu ja lihakset kehittyy, niin tulevaisuudessa voit vedellä isompia rautoja, anna itsellesi aikaa.
Minä katson (nykyään, tyhmien haavereiden jälkeen) niin, miten pitkään haluan harrastaa salihommia? Vastaus on loppuelämän, tavalla tai toisella.
Ei kannata ottaa tyhmiä riskejä, vahinkoja sattuu varmaan kaikille jossain muodossa, mutta siinä on ero tapahtuuko ne oman tyhmyyden ja kunnianhimon vai vahingossa perustreenissä.
 
Vähennä TomppaH suosiolla painoja, niillä kiloilla oo paskaakaan merkitystä, jos tekniikka kusee noin pahasti. Et vissiin ymmärrä mitä sulla on tuossa pelissä? Selkä kun menee, niin se ihan vaikuttaa kaikkeen, kävelemisestä lähtien.
Eikö tuo oo sama tehdä puhtaita toistoja semmoisilla millä menee niin pitkään, kun tekniikka hioutuu ja lihakset kehittyy, niin voit vedellä isompia rautoja, anna itsellesi aikaa.
Minä katson (nykyään, tyhmien haavereiden jälkeen) niin, miten pitkään haluan harrastaa salihommia? Vastaus on loppuelämän, tavalla tai toisella.
Ei kannata ottaa tyhmiä riskejä, vahinkoja sattuu varmaan kaikille jossain muodossa, mutta siinä on ero tapahtuuko ne oman tyhmyyden ja kunnianhimon vai vahingossa perustreenissä.
Maastavedon tavoite oli tälle vuodelle 500 paunaa. Kaipa mä sen nostaisin vaikka tekisinkin jonkinnäköisen deloadin. Lepoviikko on ainakin edessä lähiaikoina. Lisäksi saatan aloittaa pienen kauden jossa keskityn kyykkyyn enemmän ja penkkiin joka laahaa eniten. Silloin saatan tehdä maastavetoa vaan myötäotteella elikkäs parantaa grippivoimiani. Kyykythän ottaa keskivartaloon hyvin niin kai siinäkin se vahvistuu johonkin pisteeseen asti.
 
Tomppa Miksi?

Tomppa miksi yrität rikkoa selkäsi tahallaan:sick:? Olet nuori ja et ymmärrä vielä miltä tuntuu kun selkä paukahtaa. Siinä ei mene vain treenit,myös työura voi loppua. Itse vedin noin sinun iässä. Pullistumahan siitä tuli. Kärsin siitä edelleen vaikka aikaa yli 15 vuotta. Iskias vaiva voi jäädä elinikäiseksi. Ainoa ratkaisu on dramaattinen kilojen vähennys, ja hyväksyä se ettei jaksa mavettaa turvallisellä tyylillä enempää. Nyt unohda ne enkat ja koko mave uusiksi jonkun fiksun opastuksella(y) Ei millään pahalla,selkäsi takia avauduin:worship:

Hyvin pitkälle samalla historialla annan täsmälleen samat suositukset ja toivon, että tänä päivänä nuoret miehet olisivat viisaampia kiakenmtämön informawtion keskelle kuin itse olin aikoinani. Oma selkäni ei kestänyt edes noin rajun näköistä väärinkäyttöä, ennen kuin tuo leikki loppui kokonaan.

Joo ei tuo kaunein sarja ollutkaan mitä voisi olla vaikkakin ei tuo pahalta tuntunut. Niin kuin aikaisemmin sanoin että jalkavoimia pitäis lisätä. Kyykyn hilaaminen ylöspäin auttaisi maastavedossa paljonkin jota yritän parhaillaan tehdä. Katsotaan miten pitkään motivaationi riittää. Toistaiseksi olen jaksanut käydä salilla säännöllisesti. Ei siinä mitään. Hyvä että ihmiset sanoo kantojansa ja mielipiteitänsä. :)

Siis isojen rautojen ja ennätysten repiminen ylös tuntuu taivaalliselta. Tunne on suorastaan euforinen. Tuota lystiä riittää tasan tarkkaan siihen kertaan asti, kun selkä hajoaa. Sen jälkeen ensin vituttaa kovat akuutit kivut ja myöhemmin se, kun oikein mitään selällä ei voi tehdä. Mave-ennätyksien sijaan päivän kovin suoritus on pukea sukat aamulla jalkaan tai päästä autoon istumaan ja varsinkin sieltä takaisin ulos. Kyse ei ole nyt siitä, etteikö sulla jaloissa riittäisi voimaa tuohon jalkojen viimeisten asteiden ojennukseen. Noilla polvikulmilla jaloissa on voimaa todella hyvin. Unohda myös räkkivedot. Kyse on nostotekniikan kokonaisvaltaisesta puuttumisesta. Noston missään vaiheessa tilanne ei ole hallinnassa. Nosto lähtee heti väärille raiteille ilman kunnon aloitusta pyöreällä selällä repien ja erittäin värikkäiden vaiheiden jälkeen päättyy selän yliojennukseen. Kaikki tuo pitäisi unohtaa ja alkaa käyttämään lantiota. Sen sijaan, että yrität nostaa tankoa ylös, pyri työnmään lantio tankoon kiinni. Selän yliojennuksessa polvet ja lantio eivät luontaisesti pysty kunnolla ojentumaan. Se ei voimasta kiinno, vaan tuo asento ohjaa nivelet tuollaseen asentoon.

Maastavedon tavoite oli tälle vuodelle 500 paunaa. Kaipa mä sen nostaisin vaikka tekisinkin jonkinnäköisen deloadin. Lepoviikko on ainakin edessä lähiaikoina. Lisäksi saatan aloittaa pienen kauden jossa keskityn kyykkyyn enemmän ja penkkiin joka laahaa eniten. Silloin saatan tehdä maastavetoa vaan myötäotteella elikkäs parantaa grippivoimiani. Kyykythän ottaa keskivartaloon hyvin niin kai siinäkin se vahvistuu johonkin pisteeseen asti.
Sillä, nostatko tänä vuonna 500 paunaa, ei ole mitään väliä. Riski rikkoa itsensä jo nykyisillä raudoilla on hyvin suuri. Jotta joskus nostaisit paljon, niiin kropan törkeä väärinkäyttö olisi lopetettava mahdollisimman nopeasti. Ensimmäiseksi pitäisi unohtaa ihan kaikki tavoitteet raudan määrissä ja ottaa ainoaksi tavoitteeksi tekniikan saaminen haltuun. Sitten kun tekniikan perusteet ovat hallussa, jatketaan opintoja lisäämällä rautoja sitä mukaa, kun tekniikkaa kestää. Noin tulisit nostamaan pienen tauon jälkeen enemmän ja ennnen kaikkea pidempään kuin nykyisellä repimisellä.
 
Etukyykkyjen tuominen ohjelmaan voisi olla hyvä. Lisäksi asennon muuttaminen noston alkuvaiheessa. Loppuojennukseen pitäis tehdä pukki/räkkivetoja. Saattaisipa tuo kehonpainon nostaminen 100 kiloonkin auttaa jonkun verran asiaa. :)
Tuohon että loppuojennuksen joutuu reisikannatukselle hiiamaan en apuliikkeitä katsoisi lainkaan vaan pelkkää vetoa ilman tekniikan hajoamista. Tuossahan tavallaan näkyy se että vedät polviin asti paljon enemmän toistoja kuin siitä ylös. Aina kun hiiaat reisien kautta sulta jää loppuosan työ tekemättä eikä se noin ikinä vahvistu, vain noston alkuosassa oikeasti työtä missä sielläkin korjattavaa.
 
Myönnän että oli ehkä hivenen liikaa intoa rikkoa edellinen ennätys koska siitä oli niin kauan. Raskaasta maastavedosta otan vähän aikaa lepoa koska ovat aikamoinen tälli keskushermostolle. Joka viikko kun olen nyt tovin niitä tehnytkin. Ei kai se tulos laske vaikka pitäisinkin 2 viikon tauon maastavedosta tai tekisin korkeintaan sellaisella painolla minkä pidän näpeissäni myötäotteella. Kyykyt ovat tällä hetkellä 80% maksimista, katsotaan miten pidän paketin kasassa kun prosentit lisääntyy ohjelman puitteissa. Mä pistän jossain vaiheessa mavea videolle ja voitte sitten kertoa että onko tekniikka parantunut ym. Kiitos kuitenkin että annoitte vinkkejä asiallisesti ja rakentavat kritiikit otan kehittävinä sanoina. Hyviä treenejä kaikille!
 
Kannattaa vilkuilla nää videot läpi.

Sun terveydestä täällä vaan ollaan huolissaan, ei muuten tulisi niin kovaa reaktiota tollaisiin.
 
Sama ohjelma varmaan mitä itse toteutan takakyykkyyn parhaillaan. 6x2 oon jättänyt pois että palautuu kunnolla. Tällä viikolla 6x6 tehtävänä. Lisäks vauhtipunnerrukseen teen itsekkin. Tänään oli 3x3 päivä. Kuvasin toisen ja viimeisen sarjan. Ja viimeisessä sarjassa tein kuitenkin 4 kun tuli niin kevyesti. Penkissä aloitan smolov jr ohjelman kunhan saan vauhtipunneruksen pois alta.
Älä hyvä mies jätä niitä 6x2 sarjoja pois. Nehän ovat tämän ohjelman kulmakivi ja idea. Tarkoitus on nimeenomaan saada niillä sitä räjähtävyyttä nostoihin. Ei nopeusvoima sarjat hidasta palautumista. Ohjelmassahan on tarkoitus kyykätä 3x viikossa. Palautuminen varmistetaan jättämällä apuliikkeet pois tai minimiin. Ei nuo työsarjatkaan ole ohjelmassa mitenkään kovia vasta kuin lopussa. Ainakin itse olen kyykännyt kaikki läpi ilman vyötä jo kolmosiin asti.
 
Oon kanssa tehny kyseisellä ohjelmalla kyykkyä/penkkiä ja itellä ainaki se 6x2 on aika olennainen osa sitä hommaa. Jos jätän ton kolmannen treenin pois niin ei toimi yhtä hyvin. Tosin en treenaa kyykkyä ja mavee samalla "kaudella", mikä poistaa ton palautumis ongelman.
Juuri näin. Tuskin tuo ohjelma toimii ilman 6x2 sarjoja. Vetää vain jumiin ilman niitä. Itse myös jätin maven minimiin ohjelman aikana. Hyvin palautuu vaikka kykkää 3x vko. Apuliikkeitä luonnollisesti vähän ja maltilla ja ohjelman lopussa kokonaan pois.
 
Ei kai se tulos laske vaikka pitäisinkin 2 viikon tauon maastavedosta tai tekisin korkeintaan sellaisella painolla minkä pidän näpeissäni myötäotteella.
Unohtaisit vain suosiolla kaikki tulokset siihen asti, kunnes hallitse liikkeen käyttämilläsi painoilla. Ei tekniikkaa opita liian raskailla toistoilla. Nyt iskostat hermostoosi vain täysin vääriä liikeratoja.

Kannattaa vilkuilla nää videot läpi.

Tosellakin! Tuossa jälkimmäisessä videossa viimeisenä on selostettu juuri tuo Tompan loppuojennuksen ongelma esmerkkivideoiden kanssa. Täsmälleen sama ongelma ja samat neuvot sen korjaamiseen. Ongelma lähtee ihan alusta. Alkuasento on huono ja sitten kun siitä lähtee pyöreällä selällä repimään, niin kroppa vain päätyy solmuu, josta on hankala ojentaa selkää suoraksi. Se pyöreän selän muljautus yliojennukseen ei vain näytä ilkeältä ja ole tuhoisaa selälle, vaan se on myös hankala liike kropalle ja siksi se veto hyytyy polvien päälle. Jaloissa ja lantion ojentajissa noilla nivelkulmilla voimat kyllä riittäisivät.

Lääkkeenä tuohon tanko paikalleen oikeaan kohtaan, alkuasento kuntoon, selkä suoraksi, ennen irroitusta oikeisiin paikkoihin jännityksen kuntoo ja sitten selkä suorana alusta loppuun. Sitten vielä lantion ja polvien ojentumisen rytmitys kuntoon, niin homma on jo pitkällä. Voin vain toivoa, että malttia löytyy unohtaa sellaisten painojen nostaminen, mihin ei vielä ole mitään valmiuksia. Tekniikka on noissa videoissa selitetty, mutta varmasti opettelussa on sen verran tekemistä, että asioita pitäisi pystyä miettimään paljon kauemmaksi kuin 2 viikon päähän. Kuolemattomuuden fiilis ja hetkessä eläminen ovat hienoja nuoruuteen kuuluvia asioita, mutta noiden valmentajien opettamana raskaat mavet voivat voivat muistuttaa kuolevaisuudesta hyvin tympeällä tavalla.
 
Back
Ylös Bottom