- Liittynyt
- 27.1.2004
- Viestejä
- 7 464
JP-P: -Mistä noin jyrkkä mielipide? Se, että peili olisi mitenkään välttämättömyys liikkeitä opetellessa on enempi kuin totta, mutta miksi se olisi suorastaan typerää opetella jokin uusi liikerata peilin kautta, jossei kuitenkaan ole tarkoituksenakaan jatkaa niitä liikkeitä pelkän peilin tuijjailun avulla?
Mitä mä olen opastellut ihmisiä, niin kyllä mä peiliä käytän hyväkseni aika usenkin, juurikin kyykyissä ja erityisesti yhden jalan liikkeissä. Ja hyvin on silti opittu toimimaan ja sen peilinkin on ensi ohjeistusten jälkeen saanut heivata helevattaan. Monelle vaan se oman kehon asennon/liikkeen hahmottaminen on niin heikkoa/vaikeaa, että ilman peiliä on ohjeistaminen kuin opettaisi sokealle kuvataidetta.
Mutta jälleen, eri mieltä saa ja mahdollisesti kannattaakin olla.
Ja ps. Mitä sillä peilillä sielä huussissa tekee? Jossei sitä itseään osaa ilman peiliä, niin mä pysyisin sieltä yleisistä huusseista vielä pois :D

En osaa sanoa muuta kuin, etsii sen parhaan jalka-asennon, pitää suoran selän ja kyykyt kyllä alkavat luonnistua hienosti.