Minusta tuosta tulee mieleen vielä ahdasmielisempi kaveri, kuin kovinkaan rasisti. Eli siis sananvapaus pois ja kaikki tähän ketjuun rasistisia viestejä pistäneet oikeuteen, jos eivät heti peru sanojaan?
Haistakoon vitun. Ennemin keskustelua, kuin ajatusten suljentaa. Enemmän uskon, että jotain nykyajan rasistiliikkeitä alkaa tulla, jos heidät koetetaan vaimentaa tuollaisilla säälittävillä lässytyksillä.
Seuraavaksi varmaan kehottaa ihmisiä estämään rasistisia keskusteluja yleisillä paikoilla mm. koulut, kahvilat jne. Tähän tarvitaan erityiset rasistipoliisit.
Noh, onneksi Hyvät ovat alkaneet jo toimia ja ovat mm. estäneet lakupekka -logosta mustaihoisen

. Varsinaista suvaitsevaisuutta ja monikulttuuria. Höh? Minusta myös mustat pitäisi hyväksyä, etenkin kun tuo tulee vanhalta ajalta. Olisi laajakatseisuutta suvaita mustaihoinen tuollaiseen logoon. Rasismia puhtaimmillaan jaotella, että mustaihoinen ei kelvannut tuohon logoon.
Välikommentti: en tietentahtoen koeta sekoittaa tuota uutisen naista tuohon lakupekkaan, vaikka se varmasti tulee alitajuisesti esille. Aika jännää, kun tuo muuten sattui olemaan nainen. Niiltähän tuollaisia absurdeja vikinöitä välillä kuulee ja niin miehiltäkin, mutta niillä on sitten asiat vähän huonommin.
----
Olen muuten ihan sitä mieltä, että on oikein, jos ihmiset syntyisivät tasa-arvoisina. En kannata ainakaan rodullista jaottelua kellekään heti, kun se putkahtaa ulos ja jätänpä nyt pari sanaa mainitsematta aivokuolleena syntyvistä vammaisista.
Apartheidista en tiedä, kuin perusjaottelun eli mustille ja valkoisille omat koulut, wc:t, bussit jne. jota tapahtui viimeisimpänä Etelä-Afrikassa. Tämä on kanssa hyvin puhdasta rotuerottelua ja minun puolesta toki ennemmin pitäisi olla kaksi eri valtiota, kuin tuommoinen juttu valtion sisällä, koska tuollainen on aika järetöntä järjestelyä. Tässä näemme, miksei kulttuureja tarvitse sekoittaa. Saatan muuten olettaa, että Todellisessa Monikulttuurissa tullaan törmäämään apartheidiin tai sitä on jo vähän eri nimillä, koska eri rotuisilla on toisinaan hieman erilaiset oikeudet ja velvotteet sekä poliittinen asema. Tämäkin aika väistämättömän kuuloinen homma minusta, mutta Poliittisesti Korrektit eivät kaiketi ole samaa mieltä.
Joo ja ihannettahan minulle olisi, että kun rodut ja kulttuurit olisivat aika erillään toisistaan, ei tarviaisi käyttää yhtään apartheidia, ei olisi rotusyrjintää ja 99% olisi sitten sitä samaan yhteiskuntaan sopeutuvaa ainesta ja kenenkään syrjintää ei voisi perustaa mihinkään rasismiin tai ihme hommiin, vaan henkilön täysin omiin henkilökohtaisiin valintoihin tai siihen, ettei uhri osaa puolustautua ja se, mitä oikeuksia yksilöllä olisi riippuu tietenkin silloisesta yhteiskunnasta. Vaikkapa koulukiusaamisessa se vika on aina uhrissa, mutta vika ei ole välttämättä uhrin. Jotkut vain ovat luonnostaan niitä, jotka vituttavat muita jne. Poikkeuksia ovat ihmishenkilöt, jotka vain kiusaavat kaikkia. Ne pitäisi eristää niin aikaseen kun mahdollista, koska niiden yhteiskuntasopeutuvuus on muutenkin hyvin kyseenalaista ja heistä ei ole kuin ongelmia muille. Monille pitäisi laittaa kuula kalloon, mutta ei kuulemma ole kovin soveliasta.
Vielä uhrista eli sen pitäisi pystyä puolustautumaan tai muuten se kärsimys ei lopu. Mielestäni on väärin, että kiusatuille toitotetaan "sinussa ei ole mitään vikaa, joku kyllä hoitaa asian puolestasi". Elämä on sopeutumista ja jos ei voi sopeutua jonnekin, saa kärsimystä. Muutenkin tuo puolustautuminen usein estetään ja useat ihmiset luulevat, että kun niille sanoo kiltisti "ei" niille kiusaajille eikä kiusatun tarvitse tehdä mitään ja kiusaajat eivät saa sanoa mitään epäkivaa, homma paranee.
Ei. Vähän niinkuin tuo, että jotkut maat eivät saisi ratkaista asioita sisällissodalla. Minusta pitäisi olla tietyllä tasolla niin, että kiusaaja(t) [usein monta] ja kiusattu/kiusatut [harvoin monta] ottaisivat 1vs1 kaikki vuorotellen nurmikolla ja lopulta selvittäisivät, kuka on se kovin, ja sitten sopisivat sen jälkeen.
Allekirjoittanut on ollut koulukiusattu ja uskoi opettajien kivoja puheita ja oli niin vitun luuseri, että meni vaan nurkkaan itkemään eikä puolustautunut ja jos koetti säälittävästi puolustautua, sai vain opettajien mulkoilua ja olisi voinut 9-10 todistukset vähän jäädä saamatta, ja joka on nähnyt samaa tapahtuvan veljelle ja tietää, että viat olivat veljen ja oman tilanteen kohdalla pelkästään itsessä ja emme pystyneet sopeutumaan sosiaalisiin ryhmiin ja olimme kunnon luuseri ääliöitä ja se siitä.
Allekirjoittanut toivoo, että olisi tapellut tuolloin ala-asteella verenmaku suussa joitain kertoja ja aiheuttanut ja saanut mustan silmän ja että olisi hampaita irronnut iteltä ja vastustajalta. Ihanne olisi ollut 1vs1 kaikkia epäkivoja henkilöitä vastaan nurmikolla ja vihan avulla olisi katsottu, kuka on mies ja sitten sen jälkeen olisi kätelty ja ei olisi enää tarvinnut sanoa pahaa sanaa toiselle, kun olisi ollut lopulta niin helpottunut olo.