- Liittynyt
- 24.9.2007
- Viestejä
- 3
Ylikunto vakavasti
Itsellä on monen asian yhteensulatuma mutta paremmin tunnistan oireeni luettuani teidän tarinoitanne kuin ms-sivuilta. Kaikkia alkoi kovalla henkisellä stressillä, mieheni kuoli yllättäen ollessani raskaana. Unettomuus alkoi silloin, vaikka ennen olen ollut maailman paras nukkuja . Vauva valvotti, yölläkin 1-2h välein heräsin ja nyt kulunut 2,5v ja yöt saattaa olla pätkiä yhä. Jumppasin surua pois 4-5krt/vko max sykkeellä vaikka yöunta olisi ollut vain 2h. En tajunut yhtään mitä tein keholleni, vaikka selkeät merkit loppuunpalamsesta oli.
Lääkärit eivät tajuneet oireitani ja vaikka tiesin etten kaikesta huolimatta ollut masentunut, aloin syödä lopulta nukuttavaa masennulääkettä--> tuli uni ja voimia jumpata taas lisää!!! Lopulta sain juuri ja juuri käveltyä lapseni perässä ja hoidettua kauppareissun kun jalkoja puudutti ja oli voimattomat. Sikeään uneen en päässyt millään. Nukahdin illalla heti mutta tunnin päästä heräsin. Hiukan olen saanut apua urheilulääkäriltä sekä unilääkäriltä. Mutta kaikki yliarvioivat kuntoani ja kehottavat liikkumaan. Vain itse tiedän, etten kykene. Kuukautiset toimii, kilpirauhas-ja stressihormonit on mitattu, ovat ok. Ei kuumeen tuntua tai flunssiakaan, mitä ihmettelen. Mutta muurahaisia jaloissa, puutumista, tunne, että jalat ON. Ruokahalua on.
Puolen vuoden liikkumattomuuden jälkeen, tuntui hyvältä ja uskaltauduin salille varovasti. Minimipainoilla. Ehdin käydä 3 krt (1krt/vko), sitten mulle tehtiin passiivinen venytys, josta kesti toipua 11pvää. Välissä oli ok päiviä ja sitten taas jalat puutuu ja olo liki sama kuin sairauden alussa. Eli nyt alkoi tulla paniikki pintaan, pakko mennä neurologille, en saa muuten sielun rauhaa. Kukaan ei osaa auttaa ja nyt alkaa tuntua elämä harmaalta. Olin jo toipumassa, joskin tosi hitaasti ja nyt taas pudotus. Muut palaset elämässä alkaisi olla kohdallaan mutta kohta ei enää psyyke kestä vaikka todella haluaisin nauttia kaikesta hyvästä jota elämässäni on paljon. Unipatjatutkimuksessa todettiin ettei lepohermostoni mene päälle ja syön lääkettä, jolla saan nukuttua (lapsi herättää 0-2krt/yö).
Olen nopsakka ja stressaava luonne, mikä ei auta asiaa ja hiljentymistä ja läsnäoloa tässä on opetetu kovan koulun kautta. Jumppa vaihtui meditaatio kurssiin. Puoli vuotta olen parannellut itseäni tämän notkahduksen jälkeen, olenko taas liki alkupisteessä? Toipuuko tästä koskaan? "Perustietoa" mulla on hallussa ylikunnosta mutta kohta sekoan päästäni, osaatteko antaa neuvoja? Olisin kiitollinen!!
Itsellä on monen asian yhteensulatuma mutta paremmin tunnistan oireeni luettuani teidän tarinoitanne kuin ms-sivuilta. Kaikkia alkoi kovalla henkisellä stressillä, mieheni kuoli yllättäen ollessani raskaana. Unettomuus alkoi silloin, vaikka ennen olen ollut maailman paras nukkuja . Vauva valvotti, yölläkin 1-2h välein heräsin ja nyt kulunut 2,5v ja yöt saattaa olla pätkiä yhä. Jumppasin surua pois 4-5krt/vko max sykkeellä vaikka yöunta olisi ollut vain 2h. En tajunut yhtään mitä tein keholleni, vaikka selkeät merkit loppuunpalamsesta oli.
Lääkärit eivät tajuneet oireitani ja vaikka tiesin etten kaikesta huolimatta ollut masentunut, aloin syödä lopulta nukuttavaa masennulääkettä--> tuli uni ja voimia jumpata taas lisää!!! Lopulta sain juuri ja juuri käveltyä lapseni perässä ja hoidettua kauppareissun kun jalkoja puudutti ja oli voimattomat. Sikeään uneen en päässyt millään. Nukahdin illalla heti mutta tunnin päästä heräsin. Hiukan olen saanut apua urheilulääkäriltä sekä unilääkäriltä. Mutta kaikki yliarvioivat kuntoani ja kehottavat liikkumaan. Vain itse tiedän, etten kykene. Kuukautiset toimii, kilpirauhas-ja stressihormonit on mitattu, ovat ok. Ei kuumeen tuntua tai flunssiakaan, mitä ihmettelen. Mutta muurahaisia jaloissa, puutumista, tunne, että jalat ON. Ruokahalua on.
Puolen vuoden liikkumattomuuden jälkeen, tuntui hyvältä ja uskaltauduin salille varovasti. Minimipainoilla. Ehdin käydä 3 krt (1krt/vko), sitten mulle tehtiin passiivinen venytys, josta kesti toipua 11pvää. Välissä oli ok päiviä ja sitten taas jalat puutuu ja olo liki sama kuin sairauden alussa. Eli nyt alkoi tulla paniikki pintaan, pakko mennä neurologille, en saa muuten sielun rauhaa. Kukaan ei osaa auttaa ja nyt alkaa tuntua elämä harmaalta. Olin jo toipumassa, joskin tosi hitaasti ja nyt taas pudotus. Muut palaset elämässä alkaisi olla kohdallaan mutta kohta ei enää psyyke kestä vaikka todella haluaisin nauttia kaikesta hyvästä jota elämässäni on paljon. Unipatjatutkimuksessa todettiin ettei lepohermostoni mene päälle ja syön lääkettä, jolla saan nukuttua (lapsi herättää 0-2krt/yö).
Olen nopsakka ja stressaava luonne, mikä ei auta asiaa ja hiljentymistä ja läsnäoloa tässä on opetetu kovan koulun kautta. Jumppa vaihtui meditaatio kurssiin. Puoli vuotta olen parannellut itseäni tämän notkahduksen jälkeen, olenko taas liki alkupisteessä? Toipuuko tästä koskaan? "Perustietoa" mulla on hallussa ylikunnosta mutta kohta sekoan päästäni, osaatteko antaa neuvoja? Olisin kiitollinen!!
