Ylikunto

Meta title: 🔥 YLIKUNTO – KUN KONE HYYTYY KESKEN KOVIMMAN AJON 🔥

Meta description: Ylikunto hiipii salakavalasti: treeni kulkee, kunnes ei kulje enää. Väsymys, hermoston ylikuorma ja motivaation romahtaminen iskevät yhtä aikaa...


Siis ei mikään perus "vedetään verenmaku suussa" meininki vaan enemmänkin semmoinen thaikku marjanpoimija ON CRACK -asenne kaikkeen harjoitteluun.

Ei helvata. Tuo on ollu kyllä yks parhaita kohteliaisuuksia mitä oon eläissäni kuullu :D

Mut ite aiheesta niin aivan totta. En suosittele kenellekään itsensä valmentamista. Onhan mullakin ollu kavereita, jotka ovat välillä päivitelleet sivusta ja jotkut sanoneet, että pitäis höllätäkin, sekä eräs ystävä, joka on menestynyt niin urheilijana kuin valmentajanakin, enkä itsepäisyyksissäni häntäkään kuunnellut.

Treeniin liittyvä väsymys vaivas mua kausittain vuosia. Ajattelin, että se kuului vaan asiaan ja varmasti kuuluikin, mutta se mitä tein asian eteen oli väärin. Jatkoin vaan treeniä samallalailla. En ns. "välittänyt" siitä ja kyllä se sitten aina jotenkin joksikin aikaa väistyi. En tiennyt ollenkaan miten toteutetaan kevyempi treeni tai miten voisi harjoittelua keventää joksikin aikaa. Sehän meinasi silloisella ajatustavalla kehityksen pysähtymistä! :wall:

Tuli yks flashbackki, joten pistetään nyt vähän tikulla silmään. Tästä on jo monta, monta vuotta aikaa, mutta olin valitellut kaverille väsymystä, että kun ei meinaa jaksaa treenata. Olin sitten päättänyt, että tommonen valittelu on heikkoutta ja se korjautuu sillä, että treenaa enemmän :rock:

Mua itseä ärsyttää paljon treenimäärän ihannointi ja kuinka paljon siihen keskitytään. Ehkäpä juuri sen takia, että oon itse syyllistynyt siihen niin paljon. Mun treenimotivaatiota kehuttiin ja itsekin tunsin ylpeyttä siitä. Se on vähän kaksiteränen miekka. Sitä alkaa haluamaan enemmän... paremmin ja nopeammin. Unohtuu se järki harjoittelusta, jolla voisi päästä parempiin tuloksiin pidemmällä tähtäimellä, kun ajattelumallina on perinteinen hetimullekaikkitännenyt ja haluaa elää "maineensa" veroisesti.

Kun vertaan kamppailulajiharjoitteluani tähän puntinpyörittelyyn, mitä nyt pääosin teen, niin kaikista mielenkiintoisinta itselle on se, että kun kamppailulajeissa lähes kaikki harjoitteluni oli aina maitohappojen kanssa tuskailua, niin nyt en juurikaan koskaan mene hapoille, toistoja jää varastoon ja mä kehityn. Eihän ne tietenkään ole suoraan verrattavissa lajeina keskenään, mutta luulen, että jos punttia treenaisin sillä thaikku marjanpoimija on crack -asenteella (lanseerasin tän heti käyttöön) niin en kehittyisi mihinkään.

Olisi pitänyt lukeakin ihmisen fysiologiasta ja liikunnasta ylipäätänsäkin enemmän, jotta olisi ymmärtänyt miten mikäkin toimii. Ehkä sitten olisi osannut tehdä asiat järkevämmin, eikä vain luulla tekevänsä oikein. Olisi pitänyt kuunnella enemmän muita ja itseään. Olisi pitänyt opetella näkemään harmaankin sävyjä musta-valkoisen sijaan. Olisi pitänyt hankkia valmennusta.

Olisi pitänyt tehdä niitä palauttavia lenkkejä.

Ja ettei ajatella, että laiskottelulla saa tuloksia niin ei, kyllä harjoittelun pitää olla kovaa, mutta oikeassa suhteessa lepoon nähden.
 
Postailin tänne joskus ja aina oon foorumia paljon lukenu, mutta vanhan käyttäjän tunnarit o hukassa nii tein uuden sit.

Ihan ku omia kokemuksia lukis ku jengin posteja kattoo... Varsinki noiden jotka kilpaili kamppailulajeissa ja punttia reenas...

Itse alko 18v:nä jonki sortin ylikuntoilu, sillon takana oli punttia monta vuotta, kamppailulajeja (thainyrkkeilyä, vapaaottelua, potkunyrkkeilyä jne), ja kestävyyslajeja ja vaikka mitä lähes koko lapsuuden ajalta. En juuri tajunnu mistä oli kyse, puskin vaa eteenpäi, Lääkärissä tuli käytyy kyllä ja tarkastettua että kaikki oli fyysisesti kunnossa ==> eli saa reenata...
yeah right..

Sykkeet vaihteli, treenin jälkee sydän hakkasi ties kuinka pitkään, heikotti kokoajan, urheilun jälkee tuli aivan käsittämättömän paska olo pariks tunniks. Ei nukuttanut, nukutti, stressi omasta huonosta voinnista kokoajan ajatuksissa päällimmäisenä, urheilu oli mulle kaikki kaikessa-Tämä meininki jatku ehkä vuoden, jota seurasi aika, jolloin siistin ruokavaliotani ja aloin vetää enemmän pitkiä kävelyjä/ hölkkää kun pudotin painoani pienempiin sarjoihin.. Aloin myöäs venytellä kotona joka ilta puolisen tuntia. Olo parani, sykkeet laski, paino putosi ja suurin osa siitä rasvana, diettaaminen sujui loistavasti.

Oloni oli siis huomattavasti parantunut, mutta ei täysin, olin jo oppinut ressaamaan omasta olostani ja tarkkailemaan sitä. Tästä syystä stressi oli hyvinäkin päivinä päällä, ei uskonut oikein siihen, että voisi voida hyvin vaan tarkkaili ylikunnon merkkejä kokoajan ihan kuin miettisi että saako sitä reenata tänään vai ei. Oli vointi sitten mikä oli niin reenasin kyllä. Haavat parani todella hitaasti, treenistä palautu hitaasti, irtiottokyky oli surkea jne. Mutta olo oli parempi niin reenasin kumminkin, mietin kyllä jo silloin mitä elämälläni oikein olen tekemässä, onko tässä mitään järkeä, mutta huonolla itsetunnolla varustettu 18-19 v. jannu jolle urheilu oli kaikki kaikessa, lukio loppu, tulevaisuudesta ei tietoakaan ei paljoa tulevaisuuden ajattelusta tiedä...:david::david:

Sitten alkoi intti, vointi oli kyllä kohtalainen, mutta ei koskaan parantunut entiselleen, päivittäin vaihteli. Intissä sairaistuin sitten influenssaan, sain jälkitautina poskiontelontulehduksen, johon sain antibiootit joille olin allerginen tms. ==> vointi meni surkeaksi, paskoin verta ym. mikään ei pysynyt sisällä. Tästä en parantunut monessa viikossakaan ja lopulta sairastuin sydänlihastulehdukseen, hemoglobiini oli siinä vaiheessa sitten sairaalassa varmaan 80 jne. Mut kotiutettiin sitten ja ajattelin että tässä sitten vaa kotona tervehdytään. Sydänlihastulehduksesta paranin kyllä, mutta olo huononi päivä päivältä. Oireet oli kuin ylikunnossa pahimmillaan, vaikka vaan istuskelin kotona, en tiennyt enää mikä on, masennuin vakavasti jne.

Tästä on joku 1v ja 6kk aikaa, vaikka tossa nyt oli toi sydänlihastulehdus ym. niin pidän niitä vaan huipentumana omalle ylikuntoilulle. Tähän päiväänkään asti kropan toiminta ei oo kohentunut juurikaan tosin masentunut en ole enää tms. Mutta kroppa ei toimi ollenkaa sydän hakkaa kokoajan miten sattuu, ruoan jälkeenkin syke nousee jostain syystä reippaasti yli satasen pariksi tunniksi n. 60 leposykkeestä. Liikunnasta ja pienestäkin henkisestä stressistä (esim jos säikähdän) seuraa sykkeen kohoaminen tunneiksi korkealle, unettomuutta jne. Kroppa ei toisin sanoen osaa enää parin vuoden jatkuvan ja kasvavan stressin jälkeen pientäkään henkistä tai fyysistä stressiä käsitellä kunnolla, .. vaan pitää esim syömistäkin jo ruoan sulattamista rehkimisenä :D ainakin sykkeistä ja olosta päätellen.

Nyt kun 21v.nä tietää elämästä ees pikkasen 18.v jannua enemmän niin... Ei sitä jaksa ajatella asiaa paljoa tms, mutta kyllä tajuaa että aika turhaan tuli ainot keho mikä mulla on rikottua/ hermoston luonnollinen toiminta sotkettua.
Siinä ei vatsapalikoiden auringossa kiiltely paljoo enää kiinnosta ku fyysiseti ja henkisesti jokapäivä o suht paskaa.

Tsemppiä vaa kaikille, en haluu kuulostaa miltää auktoriteetiltä, mutta sanon vaa, se ylikuntoilun kanssa tappelu ja urheilust pakkomielteen ottaminen ei oo mitenkää kannattavaa, siinä ei mitään voita.

Toi Jonin sigu kertoo enemmän ku osaan ite sanoo Eli
"Kun korvienväli lakkaa jaksamasta, silloin ei auta vaikka olisit maailman kovin nostaja tai painija.
Ei mitalit kaapissa, eikä kavereiden ihailu.

Sillon sä olet ihan yksin."

Siihen ku lisää tai pistää vaihtoehoks viel et ku keho lakkaa jaksamasta
 
Mulla on tullut sellaista eteen, että kaikki menee hyvin. Mutta sitten tulee sellanen uuvahtanut olo ei mikään oikeen suju. Päässä ajattelee: kyllä mä jaksan
tehdä, mutta fyysisesti ei jaksakkaan tehä keho tekee stopin.
 
Sykkeitä oon tässä nyt vähän katellu, mutta ei taida näissä mitään poikkeavuuskia olla. Tosin paha se on mennä sanomaan ku en ennen tätä mun tilaa oo mittaillu, mutta aika hyviltä nuo vaikuttaa. Tai no tuosta orientaalisesta vai mikä olikaan sykkeestä en osaa sanoa.

Leposyke: 48 54 48 48
Aamutoimien jälkeen: 72 84 84 72

Miltä nää muiden silmään vaikuttaa?
 
Retired:

Voisin liittyä samaan kerhoon, olenkin jo tonne aiemmin kirjoitellut samasta aiheesta.
Itse olen nyt käytännössä ollut helmikuusta lähtien liikunnasta tauolla kun mullon juurikin noi samat oireet, eli vaikka makaan sohvalla ja nousen ylös niin pumppu takoo jo heti.
Taustalla 5v kamppailulajeja ja useampi vuosi juoksemista.


Itsellä on tosiaan kolmatta kertaa tämä ylikunto päällä, ja sen on aina laukaissut stressi.
Nykyisin on jotenki sellanen tilanne että vaikka käy töissä, raha-asiat on ok ja on jonkinlainen tyttöystäväsuhdekin niin silti vaan stressaa aivan turhista asioista tai jotenki tuntuu ettei pysty päivääkään elämään ilman että jotain asiaa tavallaan "stressaa"

Itsellä on seuraavanlaisia oireita:

Kroppa väsähtää tosi helposti, esm päivä töissä + pieni kävelylenkki ni jo väsyttää pirusti eikä jaksa oikein mitään illalla vaan nukahtaa jo joskus 21 aikaan ( viimekesänä ajoin rekkaa ja silti jaksoin vielä 10h päivän jälkeen riekkua pitkin kyliä)
Esimerkkejä:
kävelyä 200m niin tuntuu jo että hengästyy, polkupyörällä eka isompi mäki niin pumppu takoo jo yli 150. Juoksua en ole uskaltanut edes koittaa nyt moneen kuukauteen, tämä viimeisin "ylikunto" jakso alkoi helmikuussa 2007 kun tuli yksi pahempi tilanne elämässä mitä joutu tosissaan jännittämään ja siitälähtien on ollut vointi todella huono.

Keväällä olin 3 päivää Saksassa ja siinoli kokoajan sellanen vauhti ja touhu päällä että ei siinä paljon kerennyt stressaamaan, huomasin kyllä että olo oli todella paljon parempi ton reissun jälkeen välittömästi eli toisinsanoen kun pystyy kaiken stressin unohtamaan niin kroppa voi heti paremmin.

Kun sanoit että olet yli vuoden tota potenut alkaa itseäkin pelottamaan paranenkohan tästä koskaan? 2 aiemmalla kerralla tämä on mennyt ohi 4-5 kuukaudessa tai oikeastaan heti kun lopetti turhan stressin...... nytten ollut helmi-elokuu.

Noita oireita mitä mainitsit, niin esim jos rääkkää itseään kovemmin niin tulee sellanen rintaan koskeva paineentunne, ei saa oikein henkeä ja heikottaakin.
Tein töissä polkupyöräergometri kuntotestin (mistä sain huonot tulokset, koska syke nousi niin nopeasti ylös) niin se päivä oli tosi huteraa sen jälkeen ja sydän tykytti koko päivän.

Tuli mieleen kun kansansairautena stressi on Suomessa niin miettii väkisin onkohan se nyt tärähtänyt
omalle kohdalle ja voiko sitä mitenkään hoitaa? En tiedä saisko jostain niin vahvoja mielialalääkkeitä tms että olisi vaan vaikka kuukauden ihan muissa mailmoissa
että tämä tilanne ratkeaisi, mihkään lataamoon en ehkä tahtoisi.
Tämä kierre kun tietää minkälainen kuntotaso olisi "terveenä" ja sitten kun on tämä vika päällä ja ei pysty mitään tekemään niin sehän hajottaa kokoajan
ja jokapäivä niin ei tätä pysty unohtamaan



saatoin kirjoitella suht sekavasti mutta mutta tässä perjantaiaamun ajatuksia :(
 
TAAS kerran ylikunnossa, pukkaapi lämpöä, hiki virtaa, ei kiinnosta mikään, ei pysy silmät auki ja pulssina lähes tuhat!! milloinkanhan sitä ihmislapsi oppisi?? nyt sentään ei joutunut sairaalaan asti vaan osasinpa itse "ajoissa" lopettaa.. hohhoijakkaa, kun taas vituttaa, mutta omaa syytäänhän tuo kokonaan on!!
ainoa hyvä asia on, että ruoka maistuu ja heti kun safkaa niin pikkasen helpottaakin..!
 
Minkäköhänlainen on alkoholin vaikutus ylikunnosta palautumiseen?
Eihän känni kerran tai kaks kuukaudessa voi hidastaa palautumista merkittävästi?Eihän?:jahas:
 
Minkäköhänlainen on alkoholin vaikutus ylikunnosta palautumiseen?
Eihän känni kerran tai kaks kuukaudessa voi hidastaa palautumista merkittävästi?Eihän?:jahas:

Kyllähän tollainen "nollaaminen" voi auttaa henkiseen puoleen palautumisessa. En kyllä tiedä, mutta ite ottaisin jos siltä tuntuu :rock:
 
Tulipa todettua ylitreenaamisen (ei siis välttämäti ylikunnon) seuraumukset. Rupes pienestäkin sykkeet nousemaan taivaisiin, oli hengitysvaikeuksia ja ylimääräsiä tykytyksiä. Kipeää oloa ja ylipirteyttä.

Vedin kolme päivää totaalista lepoa ja kävin eilen heittämässä kevyen luistelulenkin niin sykkeet oli huomattavasti paremmin rajoissa kuin aiemmin. Viime viikolla (liian kovaa treenatessa) hyppäs samantien 130+ kun nyt piti tehdä jo vähän töitä että sai tuonne 130 päälle sykkeet... en tiedä vaan olisiko pitänyt levätä enemmänkin, sillä tuli heti nielu/kurkku kipeäksi tuosta kevyestä ~40min setistäkin. Perkeles...
 
Flunssan kärsit ohi ja sit kevyellä liikunnalla liikkeelle. Nuo oireilut voi johtua pelkästään tuosta flunssastakin.

Voi olla hyvin mahdollista, sattuu vaan outoon saumaan... toivon todellakin että näin on. Huilasin vaan kolme päivää juuri "selkeiden" oireiden vuoksi ja kun jatkoin kevyesti niin paukkasi tämän. Toivottavasti vaan sattumaa eikä mitään muuta. Flunssaa tosiaan liikenteessä kovasti.
 
Taas se pirulainen yrittää päälle,pari päivää ollut tosi väsynyt ja heikko olo,ei saa nukuttua,pulssi hyppii miten sattuu,sali ei nyt todellakaan maistu jne.jne.
Tuli käytyy viime viikolla joka päivä salilla parhaimpana kaks(toinen airobikkistä)ja juoksemassakin pari kertaa ja näinhän tässä taas kävi,mutta tällä kertaa viisaampi,elikkä lepoo ja kovaa syömistä,niin välttyy sairaalalta.:thumbs:.
 
En tiedä oliko kyseessä ylikunto tapauksessani, mutta hälytyskellot alkoivat soida kun viime kesäkuussa yhtenä lauantaiaamuna heräsin todella väsyneenä ja kurkku kipeänä - takana oli useampi viikko rankkaa punttailua. Olo oli aika kamala, sillä kun pääsin sängystä ylös menin suihkuun ja en pystynyt tekemään siellä muuta kuin seisomaan reilut puoli tuntia. Tämän jälkeen piti mennä töihin, eikä se ollut mikään helppo nakki vartioida niin väsyneenä, että koko ajan teki mieli päästä vain istumaan jonnekin. Onneksi selvisin tuosta lopulta ihan hyvin, mutta kotiin tullessa oli aivan käsittämättömän kamala olo ja heti piti mennä sängylle makaamaan. Saattaa kuulostaa normaalilta väsymykseltä, mutta tämä oli jotenkin pahempaa, koska mieliala oli tosi matala. Enkä edes yrittänyt nukkua, ainoastaan makasin sängyllä kattoa tuijotellen. Kun taas pääsin suihkuun, tuli siellä lorvailtua 45 minuuttia. Onneksi tämä pahin jäi tähän yhteen päivään ja kuten sanoin, en tiedä oliko kyseessä ylikunto, mutta päätinpä sitten pitää pari viikkoa ilman raskasta treeniä.

Omalla kohdallani tilanne on se, että käyn salilla neljästi viikossa ja judossa myös neljä kertaa, mikäli aikataulut vain sallivat. Tähän päälle tulevat juoksulenkit. Judossa meidän valmentajamme on omaksunut aika pitkälti japanilaisen treenimentaliteetin, eli aina treenataan niin kovaa kuin mahdollista. Toki joskus on kevyempiä tekniikkapäiviä, mutta useasti on koko viikko täynnä kovaa vääntöä. Valmentajamme ei ole siis mikään ekspertti palautumiseen liittyvissä asioissa, vaan koska itsekin paljon Japanissa treenanneena on tottunut treenaamaan kovaa jatkuvasti, on se myös luonnollisin tapa hänelle vetää treenejä. Täällä joku aikaisemmissa viesteissä pohti kamppailulajien osalta tuota kovaa treenaamisen kulttuuria ja voin sanoa, että varmasti on aika yleinen asenne, että "mitä enemmän ja mitä kovempaa, sen parempi". Ja minä en edes ole kilpajudoka, mutta ylirasituksen riskiä lisää se, että en osaa itsekään oikein salilla pitää kevyitä viikkoja, jos pidän taukoa punttailusta se on totaalitaukoa. Syys- ja talvikausina kuitenkin on judotreenejä jatkuvasti, joten pelkkä punttitauko ei välttämättä riitä palauttavaksi viikoksi.

Se olisi hienoa, jos osaisi tehdä järkevän suunnitelman ja noudattaa sitä, pitäisi treenipainot maltillisina, ei aina juoksisi kovaa ja judossakin ottaisi rennommin. Mutta kun tämä kovaa treenaamisen kulttuuri on jotenkin päähän vuosien varrella iskostunut niin se ei sieltä kauhean helpolla pois lähde. Onneksi sitä ei ole vielä tapahtunut, että olisin kokenut treenaamisen pakoksi, mutta olen yhtä mieltä Joni K:n kanssa tuosta velvollisuudentunteesta, joka liittyy treenaamiseen - viimeiseen asti yritän mennä harkkoihin flunssassa, vaikka terve järki sanoo että nyt olisi hyvä ottaa kevyemmin. Helposti vain syntyy asenne: "PRKL, minähän menen treeneihin ja vedän kunnon rääkin, mikään pieni kurkkukipu ja nenän vuotaminen ei estä!". Tämänkin asenteen seuraukset on opittu kantapään kautta, mutta niinhän se on että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
 
Velvollisuusharjoittelu on kansansairaus. En oo ensimmäinen varottava esimerkki, enkä viimenen. Kaikki tekevät juuri ne samat virheet vaikka toiset yrittäisivät varoittaa ja kehoittaa tekemään toisin. Ihmisluonne vaan sattuu monilla olemaan sellainen.

Kaikki valmentajat eivät välttämättä tiedä mitään miten oikeasti sitä ihmisen fysiikkaa kehitetään. He vain toteuttavat vanhoja opeteltuja tapoja. Eivätkä harjoittelijat vaivaudu tutkimaan asioita.

Niin se vaa menee. Aina kantapään kautta, eikä sekään välttämättä opeta yhtään mitään.
 
Syketestin tein,mittasin sykkeen aamulla ja nousin nopeesti ylös,odotin 1min tulos:50-87,elikkä ei vissiinkään treeniä,raja 20,mitenhän luotettava tälläinen testi on?
 
Tossa ei mainittu mitään,paljonko se lepo ja seisonta sykkeen ero sais olla?

vaikea sanoa paljon se sais just sulla olla... koska ylikunto on niin häilyvä käsite, niin ei voi mitään yksittäistä lukemaaa antaa eroksi mikä "saisi olla".

toi on tosi hyvä työkalu sen huomaamiseen, milloin treeni alkaa mennä ylikunnon puolelle, mutta on vähän niinkuin painoindeksi. toisella tyypillä 23 on ihanteellinen, toisella 18 ja kolmannella 26.

Periaatteessahan tuo ois ite kokeiltava mikä ero tarkoittaa mitäkin ennenkun osaa sanoa paljon se ero sais olla ilman, että pitää useamman kuukauden taukoa pitää.
 
ossipena jo asian tiivistikin. Mutta oli se siellä postissakin.

"Sykkeiden mittaamisessa kannattaa muistaa, että ne ovat yksilöllisiä asioita ja siksi sitä sykettä tulisi olla mitannut pidemmän aikaa, jotta olisi vertailupohjaa ja tietäisi ne omat rajansa."

Niin yksilöllinen juttu mutta 30 pojon ero alkaa olla yleisesti ottaen jo liian suuri.
 
Back
Ylös Bottom