Yksityisiä parkkipirkkoja?!

[Antti - 87]

1) Väite varallisuusarvoisten etujen vaihdannasta on sopimus- ja varallisuusoikeuteen perustumaton.

Ei, vaan se on koko varallisuusoikeuden perusta.

Päin vastoin, sopimusvapaus (kuten mm. täälläkin esitetyistä Saarnilehdon sitaateista ilmenee) tarkoittaa, että osapuolet voivat itse valita, mitä sopimus pitää sisällään.

Kyllä, sopimuskumppanit voivat itse päättää sopimuksen sisällön. (vain varallisuusoikeudessa)

Vaatimus varallisuusarvoisten etujen vaihdannasta johtaisi siihen, että salassapitosopimuksia, osakas-/yhteistyösopimuksia, mainitsemiani käyttöoikeussopimuksia ja monia muita sopimustyyppejä ei voitaisi pitää sopimuksina, koska niissä ei vaihdeta varallisuusarvoisia etuuksia.

Kaikki nämä ovat varallisuusoikeudellisia sopimuksia, koska niissä vaihdetaan varallisuusarvoisia etuja.

2) Sopimus on selvä juuri niin kauan, kuin osapuolet ovat sen sisällöstä yhtä mieltä. Tämän jälkeen tarvitaan tulkintaperiaatteita. Tällaisia ovat mm. ns. epäselvyyssääntö, ja kohtuuttoman sopimusehdon kielto. Jos mielestäsi "ei-varallisuusoikeudellisiin" sopimuksiin ei sovelleta sopimusoikeuden periaatteita, seuraa tästä, että näissä sopimuksissa kaikin puolin kohtuuttomat ehdot ovat mahdollisia.

Ei suinkaan! Ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin voidaan ottaa vain sellaisia ehtoja, jotka laki mahdollistaa.

Jos kerta olet niin vakuuttunut, että ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin sovelletaan sopimusoikeuden periaatteita, sinulla ei pitäisi olla mitään vaikeutta löytää asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä, esim. oikeuspaikkasopimukseen sovellettua hyvän tavan vastaisuutta, työehtosopimukseen sovellettua oikeustoimilain pätemättömyysperustetta, välityssopimukseen sovellettua epäselvyys- tai minimisääntöä jne. Jään innolla odottamaan, millaisia tapauksia onnistut löytämään!

Toisaalta totesit tuossa aiemmin, että olet (Saarnilehdon kanssa) yhtä mieltä siitä, että sopimusoikeudella on merkitystä myös varallisuusoikeuden ulkopuolella. Tämähän on loogisessa ristiriidassa väittämän kanssa, jonka mukaan ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin ei voida soveltaa sopimusoikeuden periaatteita.

Minä en näe mitään ristiriitaa. Saarnilehto tarkoittaa sillä, että sopimusoikeuden periaatteilla on merkitystä varallisuusoikeuden ulkopuolella esimerkiksi tilannetta jossa aviopuolisot ovat tehneet osituksen esisopimuksen, jonka pesänselvittäjän on otettava huomioon. Osituksen esisopimus on varallisuusoikeudellinen oikeustoimi ja se sitoo osapuolia, joten tällöin sopimusoikeuden periaatteilla on merkitystä avioliitto-oikeudessa. Samoin esim. osakassopimuksilla on merkitystä yhtiöoikeudessa. Saarnilehto ei suinkaan tarkoita sitä, että sopimusoikeuden periaatteita sovelletaan varallisuusoikeuden ulkopuolella!

 

[OoDee]

Kaikki nämä ovat varallisuusoikeudellisia sopimuksia, koska niissä vaihdetaan varallisuusarvoisia etuja.

Mitä nämä edut (kussakin tapauksessa) ovat?

 

[OoDee]

Kyllä, sopimuskumppanit voivat itse päättää sopimuksen sisällön. (vain varallisuusoikeudessa)

Ei suinkaan! Ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin voidaan ottaa vain sellaisia ehtoja, jotka laki mahdollistaa.

Jos kerta olet niin vakuuttunut, että ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin sovelletaan sopimusoikeuden periaatteita, sinulla ei pitäisi olla mitään vaikeutta löytää asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä, esim. oikeuspaikkasopimukseen sovellettua hyvän tavan vastaisuutta, työehtosopimukseen sovellettua oikeustoimilain pätemättömyysperustetta, välityssopimukseen sovellettua epäselvyys- tai minimisääntöä jne. Jään innolla odottamaan, millaisia tapauksia onnistut löytämään!

Esim. tämä. Aviopuolisot olivat tehneet avioehtosopimuksen joka ei lain sanamuodon mukaan ollut mahdollinen. Eli säännöksen teksti ei antanut mahdollisuutta tällaiselle sopimukselle ja aviopuolisot tekivät perheoikeudellisen (eli ei-varallisuusoikeudellisen) sopimuksen. KKO katsoi kuitenkin, että muutkin kuin säännöksessä mainitun kaltaiset avioehtosopimukset olivat mahdollisia, ja että sopimusvapauden rajoittamiselle ei tässä tapauksessa ollut perusteita.

Huomaa kuitenkin, että oikeuskäytäntö ei ole jonkin oikeusseikan olemassaolon toteennäyttämistä, vaan esimerkki siitä, miten jokin oikeusseikka pitäisi ratkaista. Emme elä common-law-kulttuurissa, jossa oikeuskäytännöllä voi tällaisia nyansseja olla.

 

[Antti - 87]

Esim. tämä. Aviopuolisot olivat tehneet avioehtosopimuksen joka ei lain sanamuodon mukaan ollut mahdollinen. Eli säännöksen teksti ei antanut mahdollisuutta tällaiselle sopimukselle ja aviopuolisot tekivät perheoikeudellisen (eli ei-varallisuusoikeudellisen) sopimuksen. KKO katsoi kuitenkin, että muutkin kuin säännöksessä mainitun kaltaiset avioehtosopimukset olivat mahdollisia, ja että sopimusvapauden rajoittamiselle ei tässä tapauksessa ollut perusteita.

Tämä tapaus koskee AL 41§:n tulkintaa, eikä siinä sovelleta sopimusoikeuden periaatteita ei-varallisuusoikeudelliseen sopimukseen.

Huomaa kuitenkin, että oikeuskäytäntö ei ole jonkin oikeusseikan olemassaolon toteennäyttämistä, vaan esimerkki siitä, miten jokin oikeusseikka pitäisi ratkaista. Emme elä common-law-kulttuurissa, jossa oikeuskäytännöllä voi tällaisia nyansseja olla.

Millaisia ennakkopäätöksiä KKO on antanut sopimusoikeuden periaatteiden soveltamisesta ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin? Miten KKO:n mukaan kohtuuttoman ehdon kieltoa sovelletaan oikeuspaikkasopimuksiin? Miten työtuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan epäselvyyssääntöä sovelletaan työehtosopimuksiin? Jos kerta sopimusoikeuden periaatteita voidaan soveltaa ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin, meillä pitäisi olla lukuisia ennakkopäätöksiä useamman vuosikymmenen ajalta mitä erilaisimmista tilanteista, joissa sopimusoikeuden periaatteita sovelletaan ei-varallisuusoikeudellisiin oikeustoimiin. Missä ovat kaikki prejudikaatit?

 

[OoDee]

Tämä tapaus koskee AL 41§:n tulkintaa, eikä siinä sovelleta sopimusoikeuden periaatteita ei-varallisuusoikeudelliseen sopimukseen.

Millaisia ennakkopäätöksiä KKO on antanut sopimusoikeuden periaatteiden soveltamisesta ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin? Miten KKO:n mukaan kohtuuttoman ehdon kieltoa sovelletaan oikeuspaikkasopimuksiin? Miten työtuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan epäselvyyssääntöä sovelletaan työehtosopimuksiin? Jos kerta sopimusoikeuden periaatteita voidaan soveltaa ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin, meillä pitäisi olla lukuisia ennakkopäätöksiä useamman vuosikymmenen ajalta mitä erilaisimmista tilanteista, joissa sopimusoikeuden periaatteita sovelletaan ei-varallisuusoikeudellisiin oikeustoimiin. Missä ovat kaikki prejudikaatit?

Olennainen pointti viittaamassani tapauksessa oli, että AL 41§:n sanamuoto ei ensisijaisesti näyttänyt mahdollistavan muunlaisia sopimuksia, kuin pykälässä nimenomaisesti mainitut. KKO katsoi, että muunkin sisältöiset sopimukset ovat mahdollisia. Sinä esitit väitteen, jonka mukaan vain sellaiset ei-varallisuusoikeudelliset sopimukset, jotka laki sallii, ovat mahdollisia. KKO:n viitatussa päätöksessä logiikka on pikemminkin päinvastainen: Sellaisetkin sopimukset, joita laki ei nimenomaisesti salli, ovat mahdollisia.

Totean edelleen, että oikeuskäytännön etsiminen ei ole mikään oikeussäännön toteennäyttämisriitti. Kuten aiemmin keskustelussa viittasin, tuomioistuimeen (saati sitten korkkiin asti) lähdetään usein vasta silloin kun taloudellinen intressi on riittävän suuri. Tämä käytännön tosiseikka on luonnollisesti omiaan rajoittamaan prejudikaattitason oikeuskäytännön syntyä (ennen kaikkia siviiliasioissa). Lisäksi taloudellisesti arvokkaistakin sopimuskonflikteista ylivoimaisesti suurin osa sovitaan ennemmin tai myöhemmin, ja vain harva päätyy minkäänmuotoiseen riidanratkaisumenettelyyn.

Jotain oikeusseikkaa koskeva oikeuskäytännön puute ei siis tarkoita, etteikö sellainen olisi mahdollinen.

Toiseksi, oikeuskäytännön esittäminen tässä asiassa on hankalaa jo yksin siitä syystä, että argumentointiasi on vaikea seurata (välillä sopimukset ovat varallisuusoikeudellisia, välillä ei-varallisuusoikeudellisia). Jotta mahdollisesti pääsisimme lähemmäs yhteistä ymmärrystä siitä, mitä kumpikin yrittää sanoa, pyytäisin sinua vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

1) Mitä on varallisuusoikeudellinen vaihdanta, ja miten se ilmenee hiljattain esitetyissä esimerkeissä (osakassopimukset, salassapitosopimukset, käyttöoikeussopimukset, jne.)?

2) Mitä ovat ne varallisuusoikeudelliset etuudet, joita mainituissa sopimusesimerkeissä näkemyksesi mukaan vaihdetaan?

3) Ollakseen mahdollinen, pitääkö ei-varallisuusoikeudellisen sopimuksen olla a) laissa nimenomaisesti sallittu vai riittääkö, että sitä b) ei ole laissa nimenomaisesti kielletty?

 

[Antti - 87]

Olennainen pointti viittaamassani tapauksessa oli, että AL 41§:n sanamuoto ei ensisijaisesti näyttänyt mahdollistavan muunlaisia sopimuksia, kuin pykälässä nimenomaisesti mainitut. KKO katsoi, että muunkin sisältöiset sopimukset ovat mahdollisia. Sinä esitit väitteen, jonka mukaan vain sellaiset ei-varallisuusoikeudelliset sopimukset, jotka laki sallii, ovat mahdollisia. KKO:n viitatussa päätöksessä logiikka on pikemminkin päinvastainen: Sellaisetkin sopimukset, joita laki ei nimenomaisesti salli, ovat mahdollisia.

Tässä tapauksessa KKO päätti, että AL 41§ sallii kyseiset sopimukset eli ne perustuvat lakiin.

Totean edelleen, että oikeuskäytännön etsiminen ei ole mikään oikeussäännön toteennäyttämisriitti. Kuten aiemmin keskustelussa viittasin, tuomioistuimeen (saati sitten korkkiin asti) lähdetään usein vasta silloin kun taloudellinen intressi on riittävän suuri. Tämä käytännön tosiseikka on luonnollisesti omiaan rajoittamaan prejudikaattitason oikeuskäytännön syntyä (ennen kaikkia siviiliasioissa). Lisäksi taloudellisesti arvokkaistakin sopimuskonflikteista ylivoimaisesti suurin osa sovitaan ennemmin tai myöhemmin, ja vain harva päätyy minkäänmuotoiseen riidanratkaisumenettelyyn.

Jotain oikeusseikkaa koskeva oikeuskäytännön puute ei siis tarkoita, etteikö sellainen olisi mahdollinen.

Missä ovat ne ennakkopäätökset, joissa ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin on sovellettu sopimusoikeuden periaatteita? "Riittävän suuri taloudellinen intressi" ei rajoita oikeuskäytännön määrää niin paljon, ettei oikeuskäytäntöä olisi voinut syntyä lainkaan, joten on aivan turha yrittää piiloutua jonkun "taloudellisen intressin" taakse.

Vastaan näihin kysymyksiin vain osakassopimusten osalta, koska muista sopimuksista en tiedä mitään.

1) Mitä on varallisuusoikeudellinen vaihdanta, ja miten se ilmenee hiljattain esitetyissä esimerkeissä (osakassopimukset, salassapitosopimukset, käyttöoikeussopimukset, jne.)?

Osakassopimuksissa yhtiömiehet sopivat keskinäisistä suhteistaan ja sopimuksen rikkomisesta aiheutuu korvausvelvollisuus.

2) Mitä ovat ne varallisuusoikeudelliset etuudet, joita mainituissa sopimusesimerkeissä näkemyksesi mukaan vaihdetaan?

Rahaa. (tai muita varallisuusarvoisia etuja)

3) Ollakseen mahdollinen, pitääkö ei-varallisuusoikeudellisen sopimuksen olla a) laissa nimenomaisesti sallittu vai riittääkö, että sitä b) ei ole laissa nimenomaisesti kielletty?

Mielestäni olen tähän asiaan jo antanut selvän vastauksen. Ei-varallisuusoikeudellisen sopimuksen tekeminen edellyttää lakia, joka antaa siihen mahdollisuuden. (Ei-varallisuusoikeudellinen sopimus = oikeuspaikkasopimus, työehtosopimus, välityssopimus,... mitä muita niitä vielä onkaan?)

 

[OoDee]

Osakassopimuksissa yhtiömiehet sopivat keskinäisistä suhteistaan ja sopimuksen rikkomisesta aiheutuu korvausvelvollisuus.

Mikä osa esitetyssä konstruktiossa on vaihdantaa?

Rahaa. (tai muita varallisuusarvoisia etuja)

Kiitos. Mitä nämä muut varallisuusarvoiset edut voisivat olla?

Mielestäni olen tähän asiaan jo antanut selvän vastauksen. Ei-varallisuusoikeudellisen sopimuksen tekeminen edellyttää lakia, joka antaa siihen mahdollisuuden. (Ei-varallisuusoikeudellinen sopimus = oikeuspaikkasopimus, työehtosopimus, välityssopimus,... mitä muita niitä vielä onkaan?)

Viitannet esittämistäni vaihtoehdoista jälkimmäiseen, eli siihen, että ei-varallisuusoikeudellisen sopimuksen mahdollisuus edellyttää, että laki nimenomaisesti sallii sen? Jos tässä tapauksessa laissa säädetään vain siitä, tietty sopimustyyppi on mahdollinen, mutta sen sisällöstä ei mainita mitään (kuten esim. välityssopimus), millä periaatteilla sallitut ja ei-sallitut ehdot sopimuksessa määrittyvät?

 

[Antti - 87]

Mikä osa esitetyssä konstruktiossa on vaihdantaa?

Korvausvelvollisuus.

Kiitos. Mitä nämä muut varallisuusarvoiset edut voisivat olla?

Esim. osakkeita tai kultaharkkoja.

Viitannet esittämistäni vaihtoehdoista jälkimmäiseen, eli siihen, että ei-varallisuusoikeudellisen sopimuksen mahdollisuus edellyttää, että laki nimenomaisesti sallii sen? Jos tässä tapauksessa laissa säädetään vain siitä, tietty sopimustyyppi on mahdollinen, mutta sen sisällöstä ei mainita mitään (kuten esim. välityssopimus), millä periaatteilla sallitut ja ei-sallitut ehdot sopimuksessa määrittyvät?

Sallitut ehdot määrää laki. (Välityssopimusten osalta välimiesmenettelystä annetun lain 2-6§:t)

 

[OoDee]

Korvausvelvollisuus.

Pomppulinnasopimuksessa sopimuksen yhtenä ehtona on korvausvelvollisuus (sopimussakko). Onko tämä vaihdantaa?

Sallitut ehdot määrää laki. (Välityssopimusten osalta välimiesmenettelystä annetun lain 2-6§:t)

Välimiesmenettelylain 2-6 §:ssä säädetään asiallisesti vain siitä, minkälaisia ulkoisesti havaittavia piirteitä välityssopimuksella on oltava. Ko. säännöksissä ei viitata siihen, voivatko osapuolet asettaa tarkempia ehtoja sille, minkälaisia riitoja voidaan saattaa välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Osapuolet voivat sopia esim. että asia voidaan saattaa välimiesoikeuden ratkaistavaksi vasta kun riitaa on yritetty ratkaista osapuolten välisin neuvotteluin 30 päivän ajan, taikka että tietyt yksittäiset kysymykset (esim. turvaamistoimiasiat) eivät kuuluvat yleiseen tuomioistuimeen. Tällaisia sopimusehtoja myös käytännössä sisällytetään välityslausekkeisiin/-sopimuksiin, enkä ole kuullut kenenkään väittävän niitä pätemättömiksi, koska laissa ei moisista ehdoista säädetä.

 

[Antti - 87]

Pomppulinnasopimuksessa sopimuksen yhtenä ehtona on korvausvelvollisuus (sopimussakko). Onko tämä vaihdantaa?

Ei. Sopimusta ei ole syntynyt, koska siinä ei edelleenkään vaihdeta mitään. Jos maksuvelvollisuus voidaan perustaa vain siihen, että joku toimii ehtojen vastaisesti (esim. hyppii kengät jalassa, kun vain sukat jalassa saa hyppiä), aiheutuu omistajalle perusteetonta etua!

Osapuolet voivat sopia esim. että asia voidaan saattaa välimiesoikeuden ratkaistavaksi vasta kun riitaa on yritetty ratkaista osapuolten välisin neuvotteluin 30 päivän ajan, taikka että tietyt yksittäiset kysymykset (esim. turvaamistoimiasiat) eivät kuuluvat yleiseen tuomioistuimeen. Tällaisia sopimusehtoja myös käytännössä sisällytetään välityslausekkeisiin/-sopimuksiin, enkä ole kuullut kenenkään väittävän niitä pätemättömiksi, koska laissa ei moisista ehdoista säädetä.

Entäpä, jos kyseiset ehdot perustuvat lakiin?

Muutenkin tämä keskustelu on lähtenyt hieman sivuraiteille. Alun perin mun pointti koko ei-varallisuusoikeudellisten sopimusten osalta oli se, että niistä sopiminen perustuu lakiin eikä varallisuusoikeudelliseen sopimusvapauden peraatteeseen.

 

[OoDee]

Ei. Sopimusta ei ole syntynyt, koska siinä ei edelleenkään vaihdeta mitään. Jos maksuvelvollisuus voidaan perustaa vain siihen, että joku toimii ehtojen vastaisesti (esim. hyppii kengät jalassa, kun vain sukat jalassa saa hyppiä), aiheutuu omistajalle perusteetonta etua!

Onko sopimusrikkomukseen perustuva korvausvelvollisuus nyt tarkoittamaasi vaihdantaa vai ei? Osakassopimuksen kohdalla vastasit "kyllä", ja pomppulinnasopimuksen kohdalla "ei".

Molemmissa sopimuksissa mikään raha tai sitä vastaava taloudellinen etu ei vaihda omistajaa, mutta sopimusrikkomuksesta seuraa maksuvelvollisuus.

Entäpä, jos kyseiset ehdot perustuvat lakiin?

Eli jos laissa sanotaan, että välityssopimus on tehtävä kirjallisella sopimusasiakirjalla, testamentilla, lahjakirjassa, tai muussa vastaavassa asiakirjassa, on näistä säännöistä tulkittava, että osapuolilla on oikeus sopia esim., että kyseessä oleva riita on saatettava ulkopuolisen sovittelijan soviteltavaksi ennen kuin välimiesoikeus voi ottaa asian käsiteltäväksi, ja/tai että (esim. edellä jo mainittu esimerkki, jonka mukaan) turvaamistoimiasiat voidaan saattaa vain yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Sopimuksen sisällöllisistä vaatimuksista/rajoista ei lausuta välimiesmenettelylaissa. Palaan siis jo kerran esittämääni kysymykseen:

Ollakseen mahdollinen, pitääkö "ei-varallisuusoikeudellisen" sopimuksen olla a) laissa nimenomaisesti sallittu vai riittääkö, että sitä b) ei ole laissa nimenomaisesti kielletty?

Muutenkin tämä keskustelu on lähtenyt hieman sivuraiteille. Alun perin mun pointti koko ei-varallisuusoikeudellisten sopimusten osalta oli se, että niistä sopiminen perustuu lakiin eikä varallisuusoikeudelliseen sopimusvapauden peraatteeseen.

Perinteisessä systematiikassa ei tehdä jakoa varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin ja ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin. On vain sopimuksia. Sopimuksia voidaan sopimusvapauden puitteissa solmia minkä sisältöisinä hyvänsä. Tiettyjen sopimustyyppien kohdalla lainsäädäntö kuitenkin rajoittaa sopimusvapautta. Tällaista ilmiötä kutsutaan pakottavaksi sääntelyksi.

Ylipäänsä näitä "ei-varallisuusoikeudellisia" sopimuksia koskevia säännöksiä on suomalaisessa oikeusjärjestelmässä melko vähän. Monikaan niistä ei sääntele sopimuksen sisältöä, vaan muotoa (esim. kiinteistökauppa edellyttää ehdotonta määrämuotoa). Tällaisissa sopimuksissa (esim.) kohtuuttomien ehtojen kieltoa ei pitäisi olla olemassa (koska sellaisesti ei ole säädetty).

 

[Antti - 87]

Onko sopimusrikkomukseen perustuva korvausvelvollisuus nyt tarkoittamaasi vaihdantaa vai ei? Osakassopimuksen kohdalla vastasit "kyllä", ja pomppulinnasopimuksen kohdalla "ei".

Molemmissa sopimuksissa mikään raha tai sitä vastaava taloudellinen etu ei vaihda omistajaa, mutta sopimusrikkomuksesta seuraa maksuvelvollisuus.

En minä osaa vastata tähän. Minun on muutenkin aika vaikeaa edes yrittää mieltää tällaiset ”pomppulinnasopimukset” sopimuksiksi. Tällaiset tilanteet konstruoidaan sopimuksen ulkoisen vastuun kautta, koska osapuolet eivät ole keskenään sopimussuhteessa.

Eikä minun mielestä osakassopimuksia ja ”pomppulinnasopimuksia” voi edes verrata keskenään, koska ne eivät ole millään tavalla oikeudellisesti analogisia.

Ehkäpä sinun pitäisi selvittää, miksi ”pomppulinnasopimukset” ovat sopimuksia ja mitä niissä oikein vaihdetaan.

Eli jos laissa sanotaan, että välityssopimus on tehtävä kirjallisella sopimusasiakirjalla, testamentilla, lahjakirjassa, tai muussa vastaavassa asiakirjassa, on näistä säännöistä tulkittava, että osapuolilla on oikeus sopia esim., että kyseessä oleva riita on saatettava ulkopuolisen sovittelijan soviteltavaksi ennen kuin välimiesoikeus voi ottaa asian käsiteltäväksi, ja/tai että (esim. edellä jo mainittu esimerkki, jonka mukaan) turvaamistoimiasiat voidaan saattaa vain yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Hä?? Mielestäni välimiesmenettelystä annetussa laissa ei lue mitään tällaista.

Sopimuksen sisällöllisistä vaatimuksista/rajoista ei lausuta välimiesmenettelylaissa.

Kyllä lausutaan, ks. välimiesmenettelylain 2§

Ollakseen mahdollinen, pitääkö "ei-varallisuusoikeudellisen" sopimuksen olla a) laissa nimenomaisesti sallittu vai riittääkö, että sitä b) ei ole laissa nimenomaisesti kielletty?

a)

Noiden aikaisemmin viittaamiisi 30 päivän sovitteluvelvoitteiden tai turvaamisasoiden osalta en osaa sanoa mitään, koska en tiedä minkälaisissa tapauksissa niitä käytetään. Mutta voi olla hyvinkin mahdollista, että joku sallii kyseiset ehdot.

Perinteisessä systematiikassa ei tehdä jakoa varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin ja ei-varallisuusoikeudellisiin sopimuksiin.

Ei, mutta sana ”sopimus” viittaa kai lähtökohtaisesti varallisuusoikeudelliseen sopimukseen. Sitten meillä on viedä muita erikseen säädeltyjä sopimuksia, jotka eivät ole varallisuusoikeudellisia sopimuksia, esim. oikeuspaikkasopimus.

Sopimuksia voidaan sopimusvapauden puitteissa solmia minkä sisältöisinä hyvänsä.

Kyllä, vain varallisuusoikeudessa.

Ylipäänsä näitä "ei-varallisuusoikeudellisia" sopimuksia koskevia säännöksiä on suomalaisessa oikeusjärjestelmässä melko vähän. Monikaan niistä ei sääntele sopimuksen sisältöä, vaan muotoa (esim. kiinteistökauppa edellyttää ehdotonta määrämuotoa). Tällaisissa sopimuksissa (esim.) kohtuuttomien ehtojen kieltoa ei pitäisi olla olemassa (koska sellaisesti ei ole säädetty).

Kaikkien mainitsemieni ”ei-varallisuusoikeudellisten” sopimusten osalta säädetään muodon lisäksi myös sisällöstä. Mitään kohtuuttomia ehtoja ei näihin sopimuksiin sisälly.

 

[OoDee]

Eikä minun mielestä osakassopimuksia ja ”pomppulinnasopimuksia” voi edes verrata keskenään, koska ne eivät ole millään tavalla oikeudellisesti analogisia.

Ne ovat sikäli yhteneviä, että (näissä esimerkeissä) molemmissa sovitaan toiminnasta, ei vaihdannasta, ja molemmissa sopimusrikkomusrikkomus sanktioidaan korvausvelvollisuudella.

Ehkäpä sinun pitäisi selvittää, miksi ”pomppulinnasopimukset” ovat sopimuksia ja mitä niissä oikein vaihdetaan.

Totesin jo pidemmän aikaa sitten, että varallisuusarvoisten etujen vaihdanta ei ole sopimuksen eikä sopimussuhteen pätevyyden edellytys.

Hä?? Mielestäni välimiesmenettelystä annetussa laissa ei lue mitään tällaista.

Nimenomaan. Esimerkkini kaltaiset ehdot ovat kuitenkin suhteellisin yleisiä välityssopimuksissa/-lausekkeissa, eikä niiden pätevyyttä ole kukaan epäillyt.

Kyllä lausutaan, ks. välimiesmenettelylain 2§

"Yksityisoikeudellinen riitakysymys, josta voidaan tehdä sovinto, saadaan määrätä asianosaisten välisin sopimuksin välimiesten lopullisesti ratkaistavaksi. Samalla tavoin ratkaistavaksi voidaan määrätä myös sopimuksessa ilmaistusta oikeussuhteesta vastaisuudessa aiheutuvat mainitunlaiset riitakysymykset, jollei laissa ole toisin säädetty."

Ko. säännöksen mukaan osapuolet voivat sopia siitä, että tietynlainen riita-asia voidaan saattaa välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Siitä, millä edellytyksillä tällainen riita-asia yksittäistapauksessa voidaan saattaa väliemiesoikeuden ratkaistavaksi, ei mainita säännöksessä. Pykälässä ei siis lausuta sanallakaan, minkä sisältöinen pykälässä mainittu sopimus voi tai ei voi olla.

Ei, mutta sana ”sopimus” viittaa kai lähtökohtaisesti varallisuusoikeudelliseen sopimukseen. Sitten meillä on viedä muita erikseen säädeltyjä sopimuksia, jotka eivät ole varallisuusoikeudellisia sopimuksia, esim. oikeuspaikkasopimus.

1) Kuten aiemmin täällä on todettu, toeriassa kaikki (tai ainakin lähes kaikki) sopimukset voidaan loppupeleissä konstruoida varallisuusoikeudellisiksi.

2) Sopimusoikeuden periaatteilla on tunnustettu olevan vaikutusta myös varallisuusoikeuden (siis varallisuusoikeudellisten sopimusten) ulkopuolella.

3) Oikeusjärjestelmä ei ole kokoelma suljettuja ja toisiltaan pois rajattuja oikeudenalalokerikoita.

Kaikkien mainitsemieni ”ei-varallisuusoikeudellisten” sopimusten osalta säädetään muodon lisäksi myös sisällöstä.

Ks. yllä välimiesmenettelylain 2 §:stä.

 

[Antti - 87]

Jaahas… mitä tähän enää lisäisi, muutako että minun osalta tämä keskustelu alkaa olla ohitse.

Minä en kyllä ymmärrä, miten ensin kopioidaan laista pykälä, jossa nimenomaan sanotaan millainen sopimus voidaan tehdä ja sitten väitetään, että laissa ei sanota minkä sisältöinen sopimus voi tai ei voi olla. Niin ne vaan vanhemmat sopivat, että välimies ratkaisee lapsen isyyttä koskevan kysymyksen, onhan heillä ”sopimusvapaus”. Niin ne vaan lakipykälätkin sopimusten tekemisen tohinassa unohtuvat, mutta ei se haittaa, kukapa niistä lakipykälistä niin välittäisi! Onhan vanhemmilla sopimusvapaus ja sopimuskin tehtiin vielä erikoiselle Tiimarista ostetulle paperille, joka maksoi viisi euroa, joten kyseessä on oikeen vielä varallisuusoikeudellinen sopimus!

Niin ne vain työehtosopimuksetkin kaatuvat oikeudessa, kun työnantaja vetoaa kohtuuttomuuteen!

Kylläpä on jännää tämä sopimusoikeus!

 

[OoDee]

JMinä en kyllä ymmärrä, miten ensin kopioidaan laista pykälä, jossa nimenomaan sanotaan millainen sopimus voidaan tehdä ja sitten väitetään, että laissa ei sanota minkä sisältöinen sopimus voi tai ei voi olla.

Huom... vastasit, että ollakseen mahdollinen, "ei-varallisuusoikeudellisen" sopimuksen on oltava laissa nimenomaisesti mainittu. Välimiesmenettelylain 2 §:ssä sanotaan, että "yksityisoikeudellinen riitakysymys, josta voidaan tehdä sovinto, saadaan määrätä asianosaisten välisin sopimuksin välimiesten lopullisesti ratkaistavaksi." Pykälässä ei sanota, että "osapuolet voivat sopia, että riitakysymys voidaan saattaa välimiesoikeuden ratkaistavaksi, vasta kun osapuolet ovat neuvotteluin pyrkineet ratkaisemaan asian".

Eli: Jälkimmäisessä sitaatissa olevaa esimerkkiä ei nimenomaisesti mainita laissa. Sen ei siis logiikkasi mukaan pitäisi olla mahdollinen, koska a) sopimusvapaus yms. periaatteet eivät sovellu ja b) laki ei mahdollista moista.

Niin ne vaan vanhemmat sopivat, että välimies ratkaisee lapsen isyyttä koskevan kysymyksen, onhan heillä ”sopimusvapaus”.

Jos kyseessä on siviiliriita-asia, jossa voidaan tehdä sovinto, niin juuri näin. Sehän osapuolten sovittavissa. Sopimusvapautta, kyllä. Kummallakin on sopimusvapauden puitteissa olla myös oikeus sitoutumatta moiseen välityssopimukseen.

Niin ne vaan lakipykälätkin sopimusten tekemisen tohinassa unohtuvat, mutta ei se haittaa, kukapa niistä lakipykälistä niin välittäisi! Onhan vanhemmilla sopimusvapaus ja sopimuskin tehtiin vielä erikoiselle Tiimarista ostetulle paperille, joka maksoi viisi euroa, joten kyseessä on oikeen vielä varallisuusoikeudellinen sopimus!

Niin ne vain työehtosopimuksetkin kaatuvat oikeudessa, kun työnantaja vetoaa kohtuuttomuuteen!

Kylläpä on jännää tämä sopimusoikeus!

Kuten tässä on todettu, sopimuksen sisällöllinen arviointi tapahtuu sopimusoikeuden periaatteita soveltaen. Pääasialliset sopimusvapautta rajoittavat perusteet ovat lain ja hyvän tavan vastaisuus sekä kohtuuttomuus. Näitä kolmea käsitettä tulkitaan perusoikeusmyönteisesti.

 

[ei_liian]

Ei. Sopimusta ei ole syntynyt, koska siinä ei edelleenkään vaihdeta mitään. Jos maksuvelvollisuus voidaan perustaa vain siihen, että joku toimii ehtojen vastaisesti (esim. hyppii kengät jalassa, kun vain sukat jalassa saa hyppiä), aiheutuu omistajalle perusteetonta etua!

Edelleen, miten parkkisopimus ja pomppulinnasopimus eroavat toisistaan? Kummassakin toiminta perustuu siihen, että omistaja mahdollistaa toiminnan tietyillä edellytyksillä eikä varsinaista vaihdantaa (muuta kuin se, että omistaja antaa toisen käyttää omaisuuttaan) tapahdu, jos siis parkkipaikan käyttö on myös maksuton. Ja kummassakin sopimuksen rikkominen on sanktioitu sopimussakolla.

Osakas A omistaa 10 % yhtiön osakkeista ja B omistaa 90 %. Jos osakkaat tekevät sopimuksen siitä, että osakas A saa valita osakeyhtiön hallituksen jäsenistä 3 ja osakas B vain yhden ja tämän sopimuksen rikkominen sanktioidaan sopimussakolla, onko kyseessä pätevä sopimus? Käsittääkseni osakeyhtiölain mukaan B pystyy tuolla enemmistölle valitsemaan kaikki hallituksen jäsenet. Tämän vuoksi on tehty osakassopimus, jossa B motivoidaan toimimaan sopimuksen mukaisesti sopimussakolla. Tässä osakassopimuksessa ei tapahdu vaihdantaa eikä asiasta säädetä laissa, eli kyseessä ei ilmeisesti ole pätevä sopimus?

 

[Antti - 87]

Minä olen oman kantani jo esittänyt enkä ala samoja asioita moneen kertaan kirjoittamaan. Onhan täällä lakimies vastaa-palsta, joten menkää sinne kyselemään näistä "sopimuksista", niin saatte vastauksen ihan oikealta lakimieheltä!

 

[blackcat]

Autakee tietämätöntä. Sain tänään parknetin pikavoiton Tampereella finlaysonin takasisäpihalla. Voidaanko tollasessa paikassa sakottaa, kun sielä ei mielestäni ollut missään näkyvillä pysäköintikieltoa tai kys. firman kylttiä? Sakossa vie lukee ei pysäköintiin oikeuttavaa lupaa. Missään alueella ei lue että tarvii sellasta. Paikassa on selkeet parkkiruudut, joista pari taitaa olla YIT kyltillä varustettuja(mun auto ei ollu niillä paikoilla). Tais olla vissiin muitakin sokeita autoilijoita liikkeellä, kun muut 6-8 autoa, oli myös saanu laput tuulilasien koristukseksi..

 

[ei_liian]

Autakee tietämätöntä. Sain tänään parknetin pikavoiton Tampereella finlaysonin takasisäpihalla. Voidaanko tollasessa paikassa sakottaa, kun sielä ei mielestäni ollut missään näkyvillä pysäköintikieltoa tai kys. firman kylttiä? Sakossa vie lukee ei pysäköintiin oikeuttavaa lupaa. Missään alueella ei lue että tarvii sellasta. Paikassa on selkeet parkkiruudut, joista pari taitaa olla YIT kyltillä varustettuja(mun auto ei ollu niillä paikoilla). Tais olla vissiin muitakin sokeita autoilijoita liikkeellä, kun muut 6-8 autoa, oli myös saanu laput tuulilasien koristukseksi..

Oliko sisäpihan porteilla tms. jokin kyltti, joku oikeutti sinun parkkeeraamisesi sinne? Eli esim. valkoinen 'P' sinisellä pohjalla? Kyseessähän on ilmeisesti ns. toisen omistama alue, jonne sinulla ei ilman alueen omistajan lupaa ole oikeutta pysäköidä.

Mielestäni, jos mitään sopimus- tai ehtokylttejä tms. ei ole ollut, ei ole voinut syntyä tässäkin ketjussa paljon keskustelua herättänyttä parkkisopimusta, jonka perusteella yksityinen taho sinua voisi "sakottaa". Eri asia on, mitä muita keinoja alueen omistaja voisi mahdollisesti käyttää, esim. hinaaminen sinun laskuusi. Siis auton hinaaminen, ei "hinaaminen". Tai vaihtoehtoisesti julkisen parkkipirkon tilaaminen paikalle. Käsittääkseni heillä on oikeus sakottaa tällaisissa tapauksissa.

Näin ajattelen minä. Totuudesta en tiedä.

 

[edelbrock]

Autakee tietämätöntä. Sain tänään parknetin pikavoiton Tampereella finlaysonin takasisäpihalla. Voidaanko tollasessa paikassa sakottaa, kun sielä ei mielestäni ollut missään näkyvillä pysäköintikieltoa tai kys. firman kylttiä? Sakossa vie lukee ei pysäköintiin oikeuttavaa lupaa. Missään alueella ei lue että tarvii sellasta. Paikassa on selkeet parkkiruudut, joista pari taitaa olla YIT kyltillä varustettuja(mun auto ei ollu niillä paikoilla). Tais olla vissiin muitakin sokeita autoilijoita liikkeellä, kun muut 6-8 autoa, oli myös saanu laput tuulilasien koristukseksi..

Älä maksa, älä reklamoi. Kun kotiisi tulee maksumuistutus, ilmoita yritykselle siinä vaiheessa että lähettävät laskun ajoneuvon kuljettajalle. Sinä et ole kuljettaja. Ajoneuvon haltijalla tai omistajalle ei ole velvollisuutta selvittää kuljettajan henkilöllisyyttä yritykselle.

Kannattaa jättää huomioimatta viimeisten viikkojen jorinat ja väännöt tässä ketjussa.