"Vuosisadan rahoitusmarkkinakriisi"

Kovin moni suomalainen ei voi lähteä Sveitsiin töiden perässä. Eikä Luxemburgiin tai Monacoon tai Andorraan. Kun nämä neljä maata karsitaan pois vaihtoehdoista, niin yllättävän lähellä Suomea ne veroprosentit ovat kaikissa muissa (vauraissa) Euroopan maissa.



Huvit sille ovat kyllä aina maistuneet vähän liiankin hyvin, mutta mun mielestä on outoa, että kaikki tasapuolisemman verojärjestelmän (=kaikkein rikkaimpia pitäisi verottaa edes samalla tasolla kuin muita) puolesta puhuvat leimataan heti elämässä menestymättömiksi katkeroituneiksi luusereiksi.

Totta tuo, mutta kyllä nyt suurta osaa matalammassa verotuksessa näyttelee mm. autoverottomuus. (=autojen hinnat vaikka saksa,belgia,uk,ruotsi) on aika paljon parempia kuin suomessa.

Toki jo muutamankin prosenttiyksikön ero alaspäin tekee jo muutaman vuoden aikajänteellä ihmeitä. Sittenkun vielä yhtälöön lisätään suomalaisten korkeakoulutettujen tulotaso vrt. euroopan rikkaat maat, suomen hintataso, niin mä edelleen oon sitä mieltä että jokasen järkevän kynnellekykenevän kannattaa ostaa yksisuuntanen menolippu. Ja yhtenä syynä juurikin suomen kalleus, verotus, palkkojen ostovoima ja palkkataso.
etteikö muualla olisi parempi ilmastokin;) Enempää en sano, etten kuulosta liikaa Hupelta..
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Jos suomessa sais poltella pilveä niin asiat olis jo paljon paremmin. Nyt kun yhdistetään nuo indican negatiiviset asiat vielä elämänilon ja luovuuden tukahduttavaan kulttuuriin, niin kokonaisuus on melko synkkä.
 
Pääomatuloista ylivoimainen enemmistö perustuu aikanaan perittyyn varallisuuteen. Kapitalistisessa yhteiskunnassa varallisuudella on taipumusta kumuloitua. Ja kyllähän Nokian tj:kin ansiot perustuvat pitkän aikavälin työn realisoitumiseen. Miksi sen pitäisi maksaa yrittäjää enemmän veroa?
Asia ei ole ihan helpoimmasta päästä, mutta oma kanta on se, että jos ajatellaan resurssien ohjautumista kansantalouden tasolla mm. yrityskauppojen muodossa, niin nykyinen 28% vero on varmasti parempi kuin ansiotulojen yli 50%. Olen myös sillä linjalla, että johdolle annettujen optioiden arvonnousua pitäisi verottaa pääomatulona. Ehkä suurin epäkohta on kaikkein rikkaimpien verohelpotukset, kun yli 10% pörssiyhtiöistä omistavien sijoitusyhtiöiden osingot ovat verovapaita.
 
Ehkä suurin epäkohta on kaikkein rikkaimpien verohelpotukset, kun yli 10% pörssiyhtiöistä omistavien sijoitusyhtiöiden osingot ovat verovapaita.

Tuo oli ainakin itselle ihan uutta tietoa. Milläköhän tuotakin lakipykälää on perusteltu...
 
...kun yli 10% pörssiyhtiöistä omistavien sijoitusyhtiöiden osingot ovat verovapaita.
Tarkoittanet että sijoitusyhtiöiden saamat osingot ovat 'verovapaita', sijoitusyhtiöiden omistajilleen jakamat osingot ovat vain osittain verottomia. Osinkojen verottomuus koskee myös kaikkia omistuksia listaamattomissa yhtiöissä. Ideana tässä on kaksinkertaisen verotuksen välttäminen. Miksi julkisten yhtiöiden osalta raja on 10%, en tiedä mutta se palvelee hyvin suurpääoman etuja.
 
Tarkoittanet että sijoitusyhtiöiden saamat osingot ovat 'verovapaita', sijoitusyhtiöiden omistajilleen jakamat osingot ovat vain osittain verottomia. Osinkojen verottomuus koskee myös kaikkia omistuksia listaamattomissa yhtiöissä. Ideana tässä on kaksinkertaisen verotuksen välttäminen. Miksi julkisten yhtiöiden osalta raja on 10%, en tiedä mutta se palvelee hyvin suurpääoman etuja.
Tuli kirjoitettua hieman huolimattomasti, mutta kyse on siis nimenomaan näistä sijoitusyhtiön saamista osingoista. Lisäksi osakkeiden myyntituotot ovat käytännössä verovapaat, laissa on sitä koskien aika lievät rajoitukset. Vaikka raha ei siirry suoraan sijoitusyhtiön omistajan taskuun veovapaasti, niin suursijoittajat saavat ainakin erittäin hyvän lykkääntymisedun verotukseen, kun taas pienomistajat maksavat osinkoveron heti ensimmäisestä eurosta lähtien. Mielestäni piensijoittajat tulisi asettaa samalle viivalle suursijoittajien kanssa, toivottavasti tähän saadaan vähitellen muutos.
 
Palataampa vähän perinteisempään

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/08/28/krugman-vajeet-pelastivat-maailman/200919009/12

Talousnobelisti Paul Krugman arvioi perjantaina, että teollisuusmaiden budjettialijäämät ovat pelastaneet maailman täydeltä talousromahdukselta.

Krugmanin mielestä velka ei ole ongelma ja deficits don't matter, maalaisjärjellä ajateltuna ratkaisu pahaan velkaantumiseen ei ole meneminen syvämmellä velkakuoppaan. Tietty jos on persauki niin lisävelka helpottaa oloa hetkeksi, mutta pitemmällä tähtäimellä kasvattaa tuskaa.

Asia ei tietty ole näin yksioikoinen, mutta kuitenkin on hyviä kysyä, että pysyykö velkaantuminen tulevaisuudess Krugmanin ennustamissa rajoissa, kun yksityinen velka konvertoituu julkiseksi jatkuvasti.
 
Lueskelin ihan mielenkiintoista artikkelia vuodelta 2005:

Growth of world GDP (PPP terms, includes India and China) was 4 per cent in the 1960's, 2 per cent in the 70's, 1 per cent in the 1980's, less than 1 per cent in the 90's and even less in the first few years of the 21st century. In spite of rapid growth in India and China, there has been a wide-ranging slow-down of per capita economic growth.

Developed financial markets, where it is possible to buy and sell shares and other financial assets many times a day, imply the possibility of speculative investments. What is essential for speculative calculations is not the long-term productivity of capital goods but short-term changes in the prices of stocks and other financial assets and anticipation of others’ expectations about changes in relative asset values (ibid., pp. 147–163). The development of financial markets makes the dynamics of savings, investments and interest rates more complicated and contradictory. When speculation in this sense prevails, financial markets become increasingly volatile and crisis-prone. Increased uncertainty and crises affect anticipations of the future and usually decrease the marginal productivity of capital and thereby investments. This has multiplying negative effects on other economic activities (although may, from a neo-Schumpeterian perspective, also release funds for risk investments in innovations).

Roughly in accordance with the neo-Schumpeterian account of historical phases, but giving finance much more autonomy, Minsky (1982, pp. 166–177) maintains that at times of long wave of growth and affluence, financial markets begin to develop in a more speculative and crisis-prone direction. Capitalism generates innovations also in finance, not only in production and exchange. New financial instruments and other innovations often presuppose de- and re-regulation. Consequently, there is a relation between the development of financial markets and the rise of orthodoxy to prevalence. Classical orthodoxy assumed that money is merely a good among other goods and therefore believes that the Smithian ‘invisible hand’ also guides free trade of money. Orthodoxy also assumes that real economy determines the prices of money and financial assets. In this fashion, the neoclassical orthodoxy has maintained that financial and other markets are either in a simultaneous (Pareto-optimal) equilibrium or moving towards such an equilibrium if there have been disturbances or movements of correction (Toporowski, 2002).

Minsky’s (1982) model about the determination of investments explains why developed
financial markets themselves tend to produce economic crisis, recessions and unemployment. Banks create money when they give loans against future revenues and profits. The monetary system is stable only as long as streams of revenue and profit enable firms to meet their financial liabilities (ibid., p. 22). Financial actors try to innovate new forms of profitable finance, which typically increase velocity of circulation and decrease liquidity. Many capital goods have been bought at least in part on credit. This makes their value dependent also on developments in financial markets, which in turn are contingent on actors’ expectations about the future, commonness of speculative orientation and general degree of involvement in debt. Speculative activities sensitize actors on alterations in expectations about the future while noone can predict the future because the development of asset values is always uncertain in open systems and determined in significant part by actors’ expectations and anticipations (ibid., pp. 59–69). The higher the liabilities in relation to revenues and liquidity, the more unstable the financial system becomes.
Relatively small changes in interest rates or revenues may make some actors A insolvent and they can in turn endanger the solvency of those actors B who are expecting due payments from A. In the midst of mounting difficulties many have to opt for ‘Ponzi finance’, i.e. they have to take expensive short-term loans merely in order to meet their financial liabilities. Rapid rise in Ponzi finance indicates a crisis in the near future. Relatively small absolute changes in interest rates, streams of revenue and wealth can thus trigger a financial crisis (ibid., pp. 162–177). In other words, financial innovations and increasing involvement in debt make the financial system more chaotic. The ‘development’ of financial markets takes capital and resources from other sectors of the economy, while increasing risks under uncertainty. Typically, at some point the distinction between speculative investments and swindle may be blurred and all sorts of scandals start to be increasingly common. For these and other reasons confidence in the continuation of the bubble may start to falter. Some may switch to speculating on decline and in some contexts these anticipations may become self-fulfilling. Small errors in calculations or unexpected changes can thereby make some financial actors quite easily insolvent (for instance, in the 1998 crisis the Long Term Capital Management, with the basic capital of US$4 billion, had created liabilities of US$200 billion-worth that it suddenly could not meet, thus risking the solvency of a number of banks and other major investors). To stress the basic point, in developed financial markets relatively minor problems or changes may trigger a major crisis.

Nevertheless, it seems that in some important regards the US has behaved in a way similar to the nineteenth century European empires. Overproduction capacity and insufficient demand for US products at home and the increased competition in the economically successful Europe and Japan have led to attempts to expand markets for goods and transnational investments also by political and sometimes military means, particularly in the South. In the 1970s, the situation in the US worsened still when rising inequalities began to diminish the purchasing power of large segments of society. The construction of conditions for further economic expansion elsewhere was justified in terms of a particular universalism, namely the orthodox belief that ‘free markets’ is the best possible arrangement for everybody everywhere. From Ronald Reagan and Margaret Thatcher onwards, this has become the explicit ideology of reconstructing systems of global governance along neoliberal and US/UK-centric lines.

The US started to campaign for its increasingly narrow interests and vision in various fora.
These interests were defined in terms of gaining free access for the US transnational corporations, banks and investments funds everywhere (trade, investment or whatever), on their own terms, and making their monopolistic gains as permanent and extensive as possible e.g. through intellectual property rights. The mechanisms of global financial markets have supported this aim in a number of ways. Global financial markets discipline states to follow orthodox recipes. They enable transnational purchases, buy-outs and mergers of corporations (means of production), i.e. facilitate non-territorial economic expansion. They also redirect a large part of global savings to the US, including into US Treasury bonds. In 2003, the net debt of the US federal state is almost US$3,000 billion and it needs more than a billion a day to fund its balance of payments deficit. Private debt in the US is about US$4,000 billion. Altogether the US debt is about a quarter of the world GDP and rising. The federal debt has been mostly used to fund private consumption (income transfers) or public consumption (military spending) (cf. Minsky, 1982, pp. xxiii–xxiv). Also private loans have often been taken to feed consumption rather than investments.

Lähde (siteerattu osa julkaistu ekan kerran artikkelina 2005)

Populistisin termein yksinkertaistettuna: Eli järjestelmän velositeetin (rahan kiertonopeuden) nostaminen finanssisektoria kasvattamalla ja finanssi-instrumentteja (esim. eksoottiset johdannaiset) kehittämällä haaskaa varoja todelliselta talouskasvulta varojen mennessä spekulatiiviseen keinotteluun.

EDIT: (provo) ratkeaisikohan talousjärjestelmän ongelmat sillä, että lopetettaisiin rahoituksen opettaminen kokonaan maailmasta. Kun ei siitä näytä mitään hyvääkään seuraavan, vaan ainoastaan entistä tehottomampi ja epävakaampi talousjärjestelmä. :D
 
Kansainvälinen verokilpailu, joka kohdistuu lähinnä yhteisöveroon, hellittää. Myös kilpailijamaat painiskelevat suurten vajeiden kimpussa, enkä usko uuteen yhteisöverokantojen alentamisaaltoon. Eri asia on, että yhteisöveron tuotto jää hyvin pitkäksi aikaa vuoden 2008 tason alapuolelle.

Myös suurituloisten ansiotulojen jyrkkä progressio aiheuttaa ongelmia.

On välttämätöntä madaltaa suurten ansiotulojen ja pääomatulojen välistä verokuilua. Liian erilainen verotus on epäoikeudenmukaista ja kierouttaa taloudellisen käyttäytymisen malleja. Työtulojen ankara verotus kuitenkin jollakin tavalla hyväksytään, koska kansa on turtunut siihen.

YLE:n kohtuu lyhyt ja asiapitoinen dokkari aiheesta:

http://areena.yle.fi/video/392710

"Keskimääräinen vero laskee kaikkein suurimmissa tuloissa."

Jürki Käteiseltä aivan käsittämättömiä höpinöitä ajassa 12:50 -> 13:25

Helvetin hyvä piikki tuolta proffalta myös Sauli Niinistölle. :D Niinistöstä kun yritetään leipoa niin työväen presidenttiä ja äijä oli valtiovarainministerinä ollessaan kaikkea muuta kuin työväestön puolella, vaikkei toki pahimmasta päästä oikeistopoliitikkoja olekaan.

Tosin eipä Suomen pellepuolueetkaan (vasemmisto) ole tuolle verotukselle (ansio/pääomatulojeverojen epäsuhta) mitään tehneet.
 
Nyt menit liian pitkälle kun Saulia ikävästi mollasit. Mitä itse tarkoitat työväestöllä? Sinikaulus/ns. duunaritasoa? Itse käsitän työtä tekevät, kuten varmasti Saulikin. Uskon että presidentinpeli kaatui osittain tuohon typerään ja väärinymmärrettyyn sloganiin.
 
Tuskin sitä kukaan väärin ymmärsi. Taisipa itse asiassa porukka ymmärtää liiankin hyvin/tekoihin nähden.

Ja voi olla Saulille vitunmoinen kiviriippa seuraavissakin vaaleissa.
 
Katsoin tuota dokkaria ja siinä kun vertailtiin duunarien ja tunnettujen pamppujen tulojen ja veroprosentin kehitystä, Aatos Erkko tienasi 2007 vähän auki 20 miljoonaa ja maksoi tästä veroja 28%, eli noin 5 miljoonaa euroa. 1993 Erkko tienasi 500 tonnia ja maksoi tästä 72% veroja! Tuohan on aivan sairasta, ei tuo ole enää mitään verotusta vaan puhdasta ryöstöä.

Niin ja Erkko maksoi silloin veroja 300 tonnia, eli siis nykyisin valtio saa kupattua häneltä yli 10 kertaa enemmän rahaa, joten minusta ongelma ei ole liian matala pääomatulovero, joka ymmärtääkseni Suomessa korkea suhteessa muuhun maailmaan, vaan hervoton tuloverotus.

72% veroja?? Tsiisus Kraist.:eek:
 
Tuskin sitä kukaan väärin ymmärsi. Taisipa itse asiassa porukka ymmärtää liiankin hyvin/tekoihin nähden.

Ja voi olla Saulille vitunmoinen kiviriippa seuraavissakin vaaleissa.

Kumma kun Niinistölle on viime vaalien aikainen teema kiviriippa ja vittuilunaihe, kun nykyistä presidenttiä ei edes julkisuudessa näy, muutamien urheilukatsomoedustusten, marxilaisten paskapuheiden ja muun epämääräisen tuittuilun lisäksi. Ei sillä, varmaan parempikin niin.
 
Rakas Kokoomus on sitä mieltä, että verotusta pitäisi siirtää kulutukseen. Kumma on jos ei kulutus siitä laske ja valtio ottaa vaan takkiinsa. Toinen vaihtoehto on, että kaikesta vanhasta tehdään helvetin kallista jolloin porukan on melkein pakko ostaa kallista uutta jolloin käyttömaksut pienenee.
 
Katsoin tuota dokkaria ja siinä kun vertailtiin duunarien ja tunnettujen pamppujen tulojen ja veroprosentin kehitystä, Aatos Erkko tienasi 2007 vähän auki 20 miljoonaa ja maksoi tästä veroja 28%, eli noin 5 miljoonaa euroa. 1993 Erkko tienasi 500 tonnia ja maksoi tästä 72% veroja! Tuohan on aivan sairasta, ei tuo ole enää mitään verotusta vaan puhdasta ryöstöä.

Niin ja Erkko maksoi silloin veroja 300 tonnia, eli siis nykyisin valtio saa kupattua häneltä yli 10 kertaa enemmän rahaa, joten minusta ongelma ei ole liian matala pääomatulovero, joka ymmärtääkseni Suomessa korkea suhteessa muuhun maailmaan, vaan hervoton tuloverotus.

72% veroja?? Tsiisus Kraist.:eek:

Mun mielestä toi on molemmin päin aika sairasta. Sekä 500 tonnista että 20 miljoonasta voisi molemmista maksaa pikkusen rapiat 40 pinnaa veroja. Siinä se mun utopia kaikessa yksinkertaisuudessaan on.
 
Ei tuo 72% 20 miljoonan palkasta ole mielestäni liikaa, vaikka itseäni en vassariksi miellä kovin paljoa. Nykyään yhä enemmän alat jakautuu voittaja vie kaiken-tilanteisiin. Jättituloja pitäisi verottaa selvästi korkeammin kuin nykyään.
 
Back
Ylös Bottom