Luin juuri pari mielenkiintoista artikkelia siita miten hyperinflaatio alkaa.
Se alkaa luottamuspulasta -- ei siis yksin rahan maaran kasvusta. Kun luottamus valuuttaan laskee, rahan kiertonopeus moninkertaistuu ja nopeasti (velocity). Normaaleina aikoina rahan maara saattaa vastata muutaman kuukauden ouputtia, mutta hyperinflaation aikana vain parin viikon outputtia. Koska rahan kiertonopeuden kasvulla on sama vaikutus kuin rahan maaran kasvulla, 1000% kasvu kertonopeudessa (erittain tyypillista hyperinflaatiossa) on vaikutukseltaan sama kuin 1000% kasvu rahan maarassa. Mutta koska kyse on luottamuksen romahtamisesta, vaikutukset lyhyen tahtaimen hintatason muutoksiin ovat paljon vakavammat.
Deflaatiosta voidaan helposti hypata hyperinflaatioon. Ei siis tosiaankaan ole sattumaa se etta hyperinflaatiota edeltaa usein deflaatio. Nain kavi 1920-luvun Saksassakin. Vuonna 1920 Saksa koki deflaatioromahduksen. Pankeilla oli luottokriisi, ei tarpeeksi rahaa, ja yrityksilla ei ollut tarpeeksi kateista materiaalien ostamiseen ja palkkojen maksuun. Saksan valtio teki bernanket ja paatti tulla apuun ja aloitti rahan painamisen deflaation ja luottokriisin taltuttamiseksi. Alkuvaiheessa, siitakin huolimatta etta hallitus painoi rahaa, markka itse asiassa vahvistui ulkomaisiin valuuttoihin nahden ja tuontihinnat putosivat 50%lla. Kuulostaako tutulta? Tassa tilanteessa USA lienee juuri nyt.
Lopulta rahan maaran nopea kasvattaminen, massiivinen ulkomaanvelka ja BKTn lasku johti siihen etta usko markkaan katosi (kuinka tutulta tamakin kuulostaa). Aluksi inflaatio oli rajua, hinnat tuplaantuivat parissa vuodessa, mutta lopulta paniikki iski ja miljardeja deflaation aikana pihdattuja markkoja tuli markkinoille, rahan kiertonopeus rajahti kattoon ja hyperinflaatio oli siina.
Alkuvaiheessa tosiaankin ihmiset elivat jokapaivaista elamaansa ihan normaalisti. Vuosina 1914-1919 hintataso 'vain tuplaantui) eli inflaatio oli 14% keskimaaraista vuositahtia. Mutta vuonna 1922 hintatason tuplaantumiseen kuluikin enaa 5 kuukautta. Tama johti harmaan talouden muodostumiseen. Kesalla 1922 ensin Ruhrin alueen tyontekijat alkoivat nopeasti luopua kateisestaan ja ostaa kaikkea mika vain oli vaihtokelpoista -- timantteja, taideteoksia, kiinteistoja. Ja sama ilmio levisi pian kaikkialle Saksaan.
Huomaa muuten miten luottamuspula tosiaankin ruokkii sitten inflaatiota. Kun kaikki haluavat paasta eroon kateisesta rahasta OSTAMALLA jotakin vaihtokelpoista, vaihtokelpoisen kaman kysynta kasvaa rajahdysmaisesti, mika ruokkii hinnankasvua entisestaan.
Vuonna 1922 talouslehdet kuitenkin sanoivat etta hyperinflaatiolle ei ole mitaan syyta, koska rahan maara kierrossa ei ole liian korkea. Kuulostaa vahan samalta kuin jenkkilehdisto vuonna 2008 (EMME ole taantumassa), tai John McCain aamuyhdeksalta sanoen "The fundamentals of our economy are strong", ennen kuin aamukymmenelta lehdistotilaisuudessa McCain sanoi "We are in the middle of our worst financial crisis". Heheh, tuo jaa kylla historiaan.
Takaisin Saksaan. Miksei sitten hallitus tehnyt mitaan hyperinflaatiota ehkaistakseen? Osittain siksi etta se koki tyottomyyden viela suuremmaksi poliittiseksi uhaksi. Toisekseen, SUURYRITYKSET pitivat inflaatiosta. You see, niiden nakemyksen mukaan halpa markka piristi saksalaisten vientituotteiden kysyntaa ulkomailla, ja Saksa tarvitsi vientituloja raaka-aineiden ostamiseen ulkomailta.
Amerikkalaiset suuryritykset toivottaisivat inflaation tervetulleeksi myos nykypaivana, koska se auttaisi niita paasemaan eroon veloistaan, alentaisi tyontekijoiden reaalipalkkoja ja piristaisi vientia.
Miten sitten hyperinflaatiosta paastiin eroon? Suuren illuusion kautta! Saksa lanseerasi ns. Rentenmarkin, jonka vakuutena oli kiinnelainoja (joiden vakuutena oli maata) ja bondeja (joiden vakuutena oli tehtaita). Yhdeksan nollaa pudotettiin seteleista pois. Ja kun ihmisilla oli vain YKSI MARKKA tuhlattavanaan, he kasittelivat sita asiaan kuuluvalla arvolla.
Tarinan opetus: valuutan arvo perustuu viime kadessa luottamukseen. Kun luottamus on mennytta, se muuttuu arvottomaksi. Sana Credit tulee verbista credere, mika tarkoittaa "uskoa".