Voi voi, että osaa olla kuluttavaa kun pitää jatkuvasti hoitaa asioita dementikolle, jolla ei mielestään ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että hän ei enää oikein jaksa hoitaa kaikkea itse. Jatkuvaa sekoilua ja aina kun jokin asia ei sitten mene ihan putkeen, niin minä olen hoitanut ne huonosti tai en ole viitsinyt kertoa ja selittää asioita hänelle. Ja kun kyseessä on ihminen, joka on aina ollut paljon lahjakkaampi puhumaan kuin kuuntelemaan ja se vähäkin kyky aktiiviseen kuunteluun on nyt kadonnut loputtoman tajunnanvirtapaasauksen tieltä, niin pientäkään asiaa ei voi keskustella joutumatta vanhuksen huomion saamiseksi tylysti korottamaan ääntään ja käskemään toista olemaan hiljaa ja kuuntelemaan, mistä tämä tietysti loukkaantuu. Ihan vaikka se, että on tullut tärkeän näköinen kirje kotiin ja yrittää kysyä, kuka on lähettäjä ja mikä on otsikko tai edes jokin satunnainen pätkä tekstistä, että tietäisi onko kyseessä vaikka maksettava lasku vai merkityksetön mainoskirje. Joka päivä tuollaisten asioiden takia kun ei ole ajallisesti ja logistisesti mahdollista hypätä heti itse katsomaan. Ja kun asioita joutuu selittämään korostetun yksinkertaisesti, rautalangasta vääntäen ja välillä kysymällä varmistaen, menikö perille, niin sekin tarkoittaa, että minä olen tyly ja aina pahalla tuulella. Eihän hän sitä näin suoraan sano, mutta ajattelee kyllä. Aikaa ja vaivaa rakkaan sukulaisen eteen näkee tietysti mielellään, mutta se on kyllä äärettömän kuluttavaa, kun pienenkin asian selvittäminen johtaa nykyään kinaamiseen ja vänkäämiseen täysin sairaudentunnottoman ihmisen kanssa ja aina tietää, että vaikka parhaansa tekee että homma pysyisi kasassa ja asiat järjestyisivät, niin on silti itse pahis ja saanut toiselle jatkuvasti aikaan vain pahan mielen.
