En enää muista tarkkaan, minkälaiset pääsykokeet olivat, kun niistä on jo lähemmäs kymmenen vuotta. Siihen aikaan testeissä ei ollut fyysistä osiota, ainoastaan kirjallinen koe lukumateriaalin pohjalta, ainekirjoitus, psyykkiset kokeet sekä haastattelu.
Kokeet ovat samaa luokkaa, kun muutkin keskiasteen koulutukseen tähtäävät pääsykokeet tai poliisikoulun kokeet, jotka ovat ehkä vähän vaativammat. Jos et lue lainkaan, niin sitten et välttämättä pääse sisään, eli jotain yritystä pitää olla. Lukumateriaalin perusteella tulevat kysymykset ovat joiltain osin nippelitietoa, sillä hakijoiden välille yritetään saada eroja. Lisäksi kannattaa lukea päivän lehdet sillä siellä saatetaan kysellä jotain yleissivistäviä juttuja (muistaakseni).
Fyysinen osio ei käsittääkseni ole mikään kovin paha, ilmeisesti sellainen peruskuntotesti. Testissä ei kuitenkaan kannata yrittää päästä läpi minimisuorituksilla, vaan kannattaa pyrkiä parhaimpaan mahdolliseen tulokseen, sillä hakijoita vertaillaan keskenään ja pisteet kasvavat ilmeisesti tulosten mukaan. Vaikka harjoittelisit testiin etukäteen, niin kannattaa huomioida se, että tositilanteessa tulokset putoavat hiukan, sillä suoritustahti vie kropan hapoille nopeammin. Eli treenata kannattaa, vaikka mikään Suomen mestari ei tarvitsekaan olla.
Ainekirjoitusta varten kannattaa myös hiukan palautella kielioppia mieleen, jos se ei ole ihan hallussa. Miehillä tuo ainekirjoitus on heikompi yleensä kuin naisilla. Esimerkiksi poliisikoulun pääsykokeissa muistaakseni suurin karsiutumisen peruste miehillä oli juuri tuo ainekirjoitus tai jos ei suurin, niin ainakin sillä on vaikutusta jollain tasolla. Ihmiset eivät tajua helpolla sitä, kuinka tärkeä osa-alue tuo oikeaoppinen kirjoittaminen on. Väärinkäsityksille ei pitäisi jäädä sijaa huonon kieliopin tähden.
Ainekirjoituksen sisällön suhteen kannattaa miettiä tietenkin annettua aihetta. Hyvä ainekirjoitus koostuu minun mielestäni siitä, että kirjoituksessa vastataan peruskysymyssanoihin, eli kuka, mitä, missä, milloin, miksi, miten, millä jne. aiheen mukaan. Lisäksi jos kysytään, niin pitää tuoda omia mielipiteitä esiin ja osata perustella ne. Kannattaa punnita asioita eri näkökulmista ja tehdä vertailuja niiden välillä. Pitää osata nähdä metsä puilta, eikä olla liian mustavalkoinen omassa ajattelutavassaan. Lopputuloksen ratkaisee se vaihtoehto, jossa on eniten plussia ja vähiten miinusta.
Luulisin, että tämä ajattelutapa auttaa myös tuossa testin ongelmanratkaisuosiossa, joka tulee ehkä/todennäköisesti olemaan jonkinlainen ryhmätesti, jossa erotetaan jyvät akanoista. Kannattaa muistaa ottaa huomioon myös muiden ryhmäläisten mielipide rakentavassa hengessä, eli ei mitään hirveää jyräämistä, vaikka yrittäisikin ottaa johdon käsiinsä.
Psyykkiselle testille ei sitten mahda mitään, eli sitä ei kauheasti voi harjoitella. Pääasia, että on oma itsensä, eikä yritä fuulata. Haastattelussa kannattaa myös olla oma itsensä. Kouluun ja ammattiin ei kaivata mitään ramboja, eikä myöskään mitään liian ”sosiaalityöntekijöitä”. Luulisin, että he hakevat töihin ihmistä, joka osaa toimia muiden kanssa ilman konfliktihakuisuutta ja osaa ajatella vangit asiakkaina (= ihmisinä). Vaikka heidän joukossaan on kaikennäköistä porukkaa, niin parhaiten heidän kanssaan pärjää olemalla sanojensa mittainen ilman turhaa kyykytystä. Vartijan työtä ei ole tehdä heidän elämästään paskempaa, olivatpa he itse syyllistyneet mihin tahansa. Tätä voi olla vaikeaa hyväksyä, mutta niin se vaan on. Näitä asioita ei pidä ajatella liikaa tunteella. Siis terveellä maalaisjärjellä, realistisuudella sekä ilman mitään liikoja harhakuvitelmia (tyyliin: pelastan tuon ihmisrukan) pärjää.
Niin ja se työ itsessään... Joillekin se sopii, joillekin ei. Itse kyllästyin siihen työn passiivisuuteen ja siihen, että työ koostui joka päivä samoista rutiineista. Tärkeä osa työtä on läsnäolo, sekä rutiinien ja vankien asioiden hoitaminen. Hirvittävää vaihtelua siinä ei ollut. Työpaikan sisällä pystyi kyllä vaihtamaan työpisteitä aika hyvin, mutta siitä huolimatta se oli minun mielestäni ”sitä samaa”. Lisäksi palkka oli ihan peestä.
Mutta kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä ja jotkut jopa tykkäävät siitä työstä, eli ei kannata liikaa kallistua minun mielipiteideni mukaan. Alalla on tosiaan ihan mukavat ylenemismahdollisuudet, suhteellisen edullisia työsuhdeasuntoja, jos sellaisen vain onnistuu saamaan tai haluaa saada (on raskasta elää vapaa-ajallakin työtovereiden seurassa), joustavuus työn suhteen sekä hyvät treenimahdollisuudet.
Työssä kyllä saa olla oma itsensä, mutta toisaalta et saa liikaa poiketa muiden tyylistä tai vetää mattoa toisen alta. Mitään sooloilijoita alalle ei kaivata. Naisiin suhtaudutaan yleisellä tasolla hyvin, mutta todellisuudessa joukosta löytyy vieläkin sitä väkeä, joiden mielestä naiset (kysymys on nimenomaan sukupuolesta) eivät sovellu alalle (ainakaan miesvankilaan), vaikka muuten ovatkin hyviä ja ahkeria työntekijöitä.
Naisilla saattaa olla taas se vika, että kun he menevät töihin miesvaltaiselle alalle, he alkavat ”kaivella muniaan”. Eli aletaan vetämään liikaa ”hyvän jätkän” roolia ja unohdetaan naisellisuus. Tätä roolia voi olla raskasta vetää eläkeikään saakka. Naisellisuuden ylläpitäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voit esimerkiksi perääntyä painitilanteesta siksi, että olet nainen ja kynnet katkeavat. Tämä nyt oli tällainen karrikoitu esimerkki, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan. Siis pääasia on, että olet oma itsesi, etkä vedä turhia rooleja suuntaan tai toiseen.
Ja tuosta painimisesta. Työssä joutuu aika harvoin turvautumaan fyysisiin kontakteihin. Aika hyvin pärjää puhumalla. Jos fyysisiä yhteenottoja alkaa tulla tosi usein ja aina samalle ihmiselle, niin sitten kannattaa jo katsoa peiliin. Painin saa kyllä aina aikaiseksi, jos haluaa. Töissä kannattaa kuitenkin olla varovainen terveellä tavalla, eikä vankeihin pidä ikinä luottaa täysin. He ovat hyviä ihmistuntijoita ja osaavat siksi vetää oikeista naruista. Minun mielestäni on hyvä, että tuntee pelkoa, sillä se on eräänlainen ihmiselle luotu puolustusjärjestelmä. Kysymys on vaan siitä, osaako hallita pelkonsa. Jos antaa pelon hallita itseään, niin sitten homma ei toimi.
Minun mielestäni tuolla pituudella ei sinällään ole merkitystä vanginvartijaksi pääsemisessä (ainakaan ei pitäisi olla). Itse olen ”sopivan” pituinen, mutta kyllä siellä linnassa oli minua reippaasti lyhempiäkin. Poliisikouluun pääsemisessä saattaa olla enemmän vaikeuksia, mutta tiedän että sielläkin noista pituusvaatimuksista on joustettu.
Minulla ei ollut Vankeinhoidon koulutuskeskukseen hakiessani minkäänlaista kokemusta vartijan tai järjestysmiehen hommista, eli olin täysin pystymetsästä tullut. Vanginvartijan hommasta taas on ollut hyötyä nykyiseen työhöni. Koulutus on kuitenkin niin edullista ja se on sen verran lyhyt, että suosittelen hakemaan sinne, jos vain intoa on. Pääseehän ammatista aina pois jos haluaa ja sitten sitä ammattitaitoa voi hyödyntää muuten muualla.
Korostan vielä, että nämä ovat minun mielipiteitäni ja joku saattaa kokea asiat eri tavalla. Toivotan sinulle kuitenkin tsemppiä yritykseen!