Uudet automallit

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Ensimmäiset Daihatsu-autot tuotiin Suomeen vuonna 1968, mutta niitä myytiin aluksi vain hyvin pieniä määriä. 1980-luvulla Daihatsu tuli meillä tutummaksi, vaikkakaan ei missään vaiheessa yleiseksi. Japanilaisista automerkeistä se oli koko ajan pienin.

Pahus sentään, olin väärässä.

Daihatsusta ylipäänsä en osaa sanoa mitään.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Vertaat nyt jotain 55000 bemaria tai mersua 20000 japsiin, kun sitä pitäisi verrata esim. Lexukseen.

Jos niitä kieltämättä susirumia pönttöjä ei olekaan tehty munan kasvattamiseen, vaan halvoiksi perusautoiksi? Jotain Tojon perusmallia pitäisi verrata vaikkapa renun perusmalleihin, ja omissa luokissaan japsit pärjäävät kyllä paremmin kuin hyvin. Euroissa on pirusti vikoja ja jenkit ovat aivan kahvilla koko segmentissä. Japsien kestävyys on myös omaa luokkaansa, jonka voi todeta jo siitä suhteesta mitä esim. 90-luvun autoja on per valmistusmaa vielä tien päällä.

Onkos tästä jotain faktaa mitä 90luvun autoja mitäkin merkkiä on vielä tien päällä? Vai heititkö vain hatusta tuon?
 
Onkos tästä jotain faktaa mitä 90luvun autoja mitäkin merkkiä on vielä tien päällä? Vai heititkö vain hatusta tuon?

Omiin havaintoihini pohjautuen, 80-luvun ja 90-luvun alun autot jotka tulevat liikenteessä vastaan ovat kyllä useimmiten japseja. En löytänyt tilastoa aiheesta kyllä.

Omia kokemuksia vuosien takaa parista ns. kesäautosta, Carina II ja Escort, molemmat n. -88 vuosimallia, ja japsi oli koneeltaan kuin uusi verrattuna escortinpaskaan, jonka takia en kaiketi osta Fordia enää koskaan. Nelipyttyisen pre-Zetec -Escortin käyntiääni ei muuttunut kun otti kaksi tulpanjohtoa irti, Carinalla otin kuukausien vittuilun kuuntelemisen jälkeen 6-0 voiton viivalta alunperin paljon tehokkaampaa BMW 318i:tä vastaan. Saksalaisvalmisteinen Escort oli kuin neuvostoliitossa tehty, en mene yksityiskohtiin, mutta ei helvetti sentään. Japsi oli kyllä päältä aivan mätä, mutta kone oli kuin uusi.
 
tää on just tätä, ajoin -88 vuosimallin escortilla ja kun se oli paska niin ei ikinä osteta enää fordia :D
 
tää on just tätä, ajoin -88 vuosimallin escortilla ja kun se oli paska niin ei ikinä osteta enää fordia :D

Eipä tarvitse paljon fordista lueskella kun huomaa ettei se kovin järkevä päätös ole nykyäänkään. 2000-luvun Fordien yksi tyyppivika on, että ovet ruostuvat jopa kolmessa (3) vuodessa niin pahasti, että ne pitää vaihtaa.

No joo, kyllähän kaikissa automerkeissä varmasti ongelmansa on, toisissa ne ovat vaan yleisempiä.
 
Ei se nyt ole mikään valtionsalaisuus, että esim. Opelit, Fordit ja ranskikset ovat vanhempina ja paljon ajettuina aikamoisia vikapesiä. Kyllä noilla uutena vielä pärjää, kun on takuut voimassa ja tekniikka on vielä kohtalaisen tuoretta.

Se miksi juuri näistä vanhemmista romuista vedetään johtopäätöksiä merkkien kestävyyden kohdalla on se, että miten sitä uudemmista autoista voisi ennustaa miten hyvin ne tulevat jatkossa kestämään..?
 
No golffihan on noita sporttiversioitaan lukuunottamatta hyvin samaa tasoa Corollan kanssa. Jos se oletettu ero (mitä en kyllä ainakaan ehdoitta tunnusta) Golfin ja Corollan välillä on tämä saksalaisten etu, niin aika hintsu ero on. A6 nyt ei missään tapauksessa ole samassa segmentissä, sehän maksaa about tuplaten. A6:sen kalliimmat mallit maksavat yli sata tuhatta euroa.
.

Ajotuntumaltaan Golf on ihan eri maailmasta jonkun Auriksen/Corollan kanssa, ei mielestäni ole todellakaan "samaa tasoa". Siästilojen viimeistely ja yleensäkin laatuvaikutelma on myöskin eri maailmasta, joku Auris mittaristoineen on sisältä todelle tyylitön. Sellainen Nintendo, mitä japanilaisilta osaa odottaakin, eipä voi uskoa että sekin kiesi oli suunniteltu erityisesti Euroopan markkinoille.

Mun mielestä A6:sta ja Avensista voi hyvinkin verrata, ei niissä saman tehoisella koneella ole hintaeroa kuin maksimissaan kymppitonni. A6:n huonoinkin bensakone toki on jo tehokkaampi kuin paraskaan avensikseen saatava moottori, joten tämäkin pitää ottaa huomioon. Ahdetusta kutoskoneesta tai veekasista ei tarvitse edes puhua.
 
Niin, se on sinun mielipiteesi. Ne golfit, mitä itse olen ajanut, ovat olleen todella surkeita ajettavia, sisustasta nyt puhumattakaan.

Virallisilta edustajilta:

A6, TFSI 2.0 (170hv) 42 900e
Avensis VVT-i 2.0 (149hv) 29450e

Dieseleissä löytyy about samantehoiset vertailumallit, hintaero yli 10000e, joka on siis n. 1/4 A6:sen hinnasta. Eivät todellakaan samassa luokassa.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
sukulaisella on -06 avensis ja meillä on -02 omega ja voi jumala että se tojota on lelu omegaan verrattuna. omega paljon parempi ajettava ja sisusta siistimpi jne jne...
jos arvostaa pelkkää luotettavuutta niin tojota nyt lienee tuohon kategoriaan se auto, muuta hyvää siinä ei IMO olekaan muihin merkkeihin verrattuna...

mutta näistä asioistahan nyt vois kinata vaikka kuinka, jokainen tavallaan oikeassa :piis:
 
ens viikon startissa on muuten koeajossa uusin golf. luulenpa että kehuja sataa, katsellaan...

crusader saa sitten tulla ja haukkua senkin vw tuotoksen :D;)
 
Dieseleissä löytyy about samantehoiset vertailumallit, hintaero yli 10000e, joka on siis n. 1/4 A6:sen hinnasta. Eivät todellakaan samassa luokassa.
se on ihan sama mitä ne tehot paperilla näyttää. käy ajaan vw konsernin diesel ja aja sitten toyota. esim vw 150hv(esim golf) kepittää mennen tullen sen toyotan 177hv(esim auris) jossa vääntöalue käytännösä ihan perseestä. 3000-4000rpm pitää mennä että siitä jotain saa irti kunnes heti 4000rpm jälkeen se meno tyssääkin ku seinään. taas alle 3000rpm ei tapahdu juuri mitään, todella mahtavaa:down:.

voin vain kuvitella kuinka suuri ero on nykyisellä vw 2.0tdi 170hv dieselillä ja toyotan rupuisella 2.2d.

audissa kyllä maksetaan paljon myös brändistä, toki siinä on paljon muutakin. ottaa vaikka octavian samalla myllyllä niin selviää alle 25ke ;)

mutta joo, turhaa vänkäystä taas ;)
 
Zone-sarja -42%
no joo. onhan se octavia rs tdi hieman kaallimpi eli n,31ke

Eikun juuri niin. Octavia (ja Skoda ylipäänsä) on nimenomaan samassa segmentissä perusjapsien kanssa, Audi ei todellakaan. Eikä tässä kiistellä mistään epämääräisistä vääntöalueista, joista jokaisella on varmasti mielipide, vaan siitä että ne audit ovat aivan eri hintaluokassa ja piste. Jos/kun auto on yli 10000 euroa kallimpi, niin se todellakin on aivan eri hintaluokkaa. Se ei todellakaan ole samassa (markkina-)segmentissä, eikä kumpikaan valmistaja miellä niitä kilpailijoiksi. Tähän vielä tuo fakta, että hinta ei ole siellä päinkään, niin aivan turha jauhaa tästä asiasta.

Edit: tästä voidaan käynnistää loputon vääntä ajotuntumasta ja muusta, mutta numerot eivät valehtele. Toki japsit ovat perinteisesti kierroskoneita ja eurot lähempänä vetokoneita (johtuu mm. Japanin kierrostilavuuteen perustuvasta verotuksesta), mutta näiden paremmuuden arviointi on mielipidekysymys.

Edit2: Skoda on muuten euroista aivan huippuluokkaa hinta/laatu -suhteeltaan. Skodalla oli ainakin muutama vuosi sitten Tsekeissä maailman edistyksellisin autotehdas, ja Skodan maineen takia hinnat ovat olleet alhaisia.
 
Niin, se on sinun mielipiteesi. Ne golfit, mitä itse olen ajanut, ovat olleen todella surkeita ajettavia, sisustasta nyt puhumattakaan.
Luulisin, että olet aika yksin mielipiteesi kanssa, varsinkin jos keskustelee asiasta kenenkään sellaisen kanssa joka tietää yhtään mitään autoista. Kumma kyllä se volkkari testeissäkin saa aina erittäin hyvät arvostelut nimenomaan ajettavuudesta ja viimeistelystä. Vaikka en itse mitään volkkaria omistakaan, voin sanoa kuitenkin että aika oikeutetusti se testit voittaa. Ilmeisesti tojon omistaminen on niin uskonnollinen kokemus, ettei suostu muuta uskomaan.

Virallisilta edustajilta:

A6, TFSI 2.0 (170hv) 42 900e
Avensis VVT-i 2.0 (149hv) 29450e

Dieseleissä löytyy about samantehoiset vertailumallit, hintaero yli 10000e, joka on siis n. 1/4 A6:sen hinnasta. Eivät todellakaan samassa luokassa.

Kuten sanoin, täytyy verrata samankaltaisia koneita keskenään. Toi vapari bensa ei ole mitenkään verratavissa ahdettuun kaksilitraiseen.

Ainoat keskenään verrattavissa olevat koneet: Avensis 2.2 diesel 177hv maksoi muistaakseni n.40t€, Audi A6 2.0 TDI 170hv n.46t€. Kyllä noi mun mielestä on samassa hintaluokassa, eikä todellakaan Audi maksa "kaksi kertaa enemmän". Varsinkin kun Audi on paljon isompi autokin, onhan A4 myöskin isompi auto kuin Avensis.
 
Avensis 2.2 D-4D (150hv) 34 000 e
A6 2.0 TDI lähtien 44 900e

I rest my case.

Btw. se kokoluokka on yksi asia lisää miksi ne eivät ole samassa segmentissä.
 
Onko kenenkään muun mielestä Mersun muotoilun kehityssuunta väärä? Mielestäni nykyinen S-sarja on vulgaari ja kömpelö esitys kun sitä verrataan eleganttiin ja hillittyyn edeltäjäänsä. Kuvien perusteella tuleva E-sarja on myös iso askel huonompaan suuntaan. Auto näyttää sekavalta. Ikäänkuin se olisi koottu osista, jotka eivät sovi yhteen. Pikkuisen C-sarjaa, vähän Cadillac CTS:ää, ripaus S Mersua ja aimo annos jotain geneeristä Korean ihmettä takaosassa...

Kuka idiootti tuota muotoiludivisioonaa johtaa?

Haluan kritisoida myös BMW:tä, joka valmistaa huippuhyviä autoja, jotka näyttävät tylsille ja kolhoille. Esimerkiksi E60 BMW:n sisusta. Se perkeleen lista kojelaudassa... Tulee fiilis että istuu jääkaapin sisällä. Sain ahdistuskohtauksen kun istuin taksi-Bemarin kyydissä. Erityisesti vaaleat BMW:n sisustukset ovat painajaisia. Ne epäorgaaniset, autiot, geometriset suorat kulmat ja tasot... *Hrrr*

Uusi Toyota Avensis on ruman näköinen auto. Kokonaisuuden kruunaa n. puoli metriä liian lyhyt akseliväli. Etu- ja takaylitys on kuin linja-autossa. Kammottavaa.

Ettei menisi aivan negatiiviseksi, on minun kehuttava Alfa Romeo 159:ää sen muotoilusta. Todella hyvän näköinen auto. Sääli että tekniikka on korkeintaan keskinkertaista ja esim. kulutuslukemat anteeksiantamattomia nykyautoon. Lisäksi auto painaa aivan hirveästi. Tosin sama koskee melkein kaikkia tämän päivän autoja.
 
Onko kenenkään muun mielestä Mersun muotoilun kehityssuunta väärä? Mielestäni nykyinen S-sarja on vulgaari ja kömpelö esitys kun sitä verrataan eleganttiin ja hillittyyn edeltäjäänsä. Kuvien perusteella tuleva E-sarja on myös iso askel huonompaan suuntaan. Auto näyttää sekavalta. Ikäänkuin se olisi koottu osista, jotka eivät sovi yhteen. Pikkuisen C-sarjaa, vähän Cadillac CTS:ää, ripaus S Mersua ja aimo annos jotain geneeristä Korean ihmettä takaosassa...

Kuka idiootti tuota muotoiludivisioonaa johtaa?

Haluan kritisoida myös BMW:tä, joka valmistaa huippuhyviä autoja, jotka näyttävät tylsille ja kolhoille. Esimerkiksi E60 BMW:n sisusta. Se perkeleen lista kojelaudassa... Tulee fiilis että istuu jääkaapin sisällä. Sain ahdistuskohtauksen kun istuin taksi-Bemarin kyydissä. Erityisesti vaaleat BMW:n sisustukset ovat painajaisia. Ne epäorgaaniset, autiot, geometriset suorat kulmat ja tasot... *Hrrr*
Pelkkää asiaa turiset. Tosin tuo nykyinen E-mallin mersun sisusta on kyllä nätin näköinen. Bemareissa on mielestäni menty askel taaksepäin sisustan muotoilussa, eikä nämä uudet mallit ulkoakaan edellisen veroisia ole, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta esim. korisarjalla tehtyjä parannuksia. Tosin E39 on auttamatta jo niin vanhaa kamaa että siinä ysäriys näkyy liikaa, mieluummin siis kuitenkin tuo uusi vaikka kojelauta tuntuu kaatuvan päälle. Sisätilojen linjattomuudesta huolimatta tilantunne on huomattavasti suurempi kuin E-sarjan mersuissa joka on mielestäni ihan eri kokoluokan auto, sisältä siis. Edellinen 3-sarja on kyllä upea vieläkin.

Mersuista näyttäisi katoavan kovaa vauhtia tuollainen klassisuus ja autot näyttävät nykyisin lähinnä jollekin nuorisojoukolle suunnatuilta Transformers-robottiautoilta omituisine ulokkeineen.
 
Aikaisemmin oli puhetta Daihasusta. Oli tuossa viel vuosi sitten syksyllä Daihatsu Sirion ja kyllä sitä monet ihmetteli että minkä merkkinen, aika moni veikkas Hyundaita. Ja sit kun saivat kuulla että Daihatsu, moni ajatteli heti että korealainen. Että et ollut ainut Crusader.
Mutta on aito japanilainen. Ja puolet japanissa liikkuvista Sirioneista kuulemma liikkuu Toyota merkki keulal (tämä tieto I.M Suomi).
Ja suomessa uusi Daihatsu Sirion kulkee nimellä Subaru Justy.
 
Suositut

Back
Ylös Bottom