Oma kokemukseni on se, että ennen jaksettiin tehdä sekä töitä - myös ruumillisesti raskasta -, että myös treenata. Tiedän useita kilpaurheilijoita, jotka tekivät koko uransa ajan myös päivätyötä. Sen mitä muistan, niin myös kaikki tuntemani kilpabodarit tai harrastelijat tekivät silloin töitä. Nuorempana olen myös itse tehnyt ruumiillisesti raskasta työtä ja samalla käynyt salilla. Joskus duunipäivä vastasi yhdistettyä mave+käsipumppipäivää. Yksi kesäduuni oli hauska. Aamulla ensin 10km fillarilla töihin, sitten 8 tuntia ruumiillista työtä, jonka jälkeen fillarilla 10km himaan ja sieltä sitten vetämään illan salitreenit. Mm. Sergio Oliva oli kuuluisa siitä, että hän esikuvallisesti yhdisti raskaan ruumiillisen työn ja kovat salitreenit. Dieettiä Olivan ei tarvinnut pitää koskaan. Serge Nubret taas treenasi kisoja varten 8 tuntia päivässä kolmessa erässä. Eiköhän se työpäivästä käynyt? Tämä oli siis opittu malli, miten toimia: tehdä työt ja treenata kovaa. Myönnän toki, että ei välttämättäaina ollut helppoa. Kavereiden kanssa funtsittiin, että kumpa saisi vain treenata eikä tarvitsisi käydä töissä. Tämä tosin oli yleinen huolenaihe aika monella kilpaurheilijalla ja tavoitteellisesti treenaavalla, koska kaikki tiesivät, että työpäivä aina verottaa siitä kehityksestä, mutta oli myös velvollisuuksia mitä piti hoitaa ja siksi useimpien oli pakko käydä myös töissä.