Suomessa on lääkäreitä enemmän kuin koskaan, mutta niin on myös naislääkäreitä, jotka työskentelevät vähemmän kuin miehet. Hoitojakin on enemmän kuin ennen, joten lääkäreitä tarvitaan enemmän. Toisaalta lääkärit tekevät vähemmän työtunteja kuin ennen. Jos taas vertaa lääkäreiden määrää ulkomaiden määrään, niin silloin tulisi huomioida myös se, että lääkäreitä tarvitaan niissä maissa, missä on enemmän yksityistä terveydenhuoltoa, vähemmän, koska köyhiä ei hoideta. Lääkiksen ja hammaslääkiksen sisäänottomäärää olisi syytä lisätä.
Tilastokeskuksen maailma numeroina kertoo mm. lääkäritiheyksistä mielenkiintoisia lukuja. Ruotsissa (1/354), Norjassa (1/370) ja Tanskassa (1/365) on pienempi lääkäritiheys kuin Suomessa (1/307). Epäilen ko. valtioiden kuitenkin hoitavan kunnallisen terveydenhuollon varsin hyvin. Keski-Euroopassa taas on tyypillisesti suurempi lääkäritiheys kuin Suomessa. Suurin lääkäritiheys on tuon aineiston mukaan Uruguayssa (1/62)!
Ja sitten alan kuulostaa jälleen rikkinäiseltä äänilevyltä ja toistaa itseäni...
Se, että lääkärit tekevät vähemmän työtunteja kuin aiemmin puhuu mun mielestä samaa kieltä kuin noiden kunnallisten virkojenkin täyttämättä jääminen. Lääkärit eivät voi hyvin töissään etenkään kuntasektorilla. Tästä kertovat varsin karua kieltä erilaiset lääkäreiden piirissä tehdyt työtyytyväisyyttä ja töissä jaksamista kartoittavat kyselyt.
Täällä jo kirosanaksi muodostuneen lääkäriliiton sivuilta löytyy materiaalia. Vuonna 2006 suoritetun kyselyn (n=5000, vastausprosentti 56,8%) mukaan eniten lääkäreitä töissä häirinnyt tekijä oli jatkuva kiire ja tekemättömien töiden paine. Viimeisen puolen vuoden aikana yli 60% lääkäreistä oli kokenut tätä jatkuvasti tai melko usein. Kun tuota lukua rajoitetaan sektoreittain, alkaa kuntasektori vs. yksityispuoli asetteluun tulemaan järkeä. TK-lääkäreiden keskuudessa kiirettä koki hieman vajaa 80% lääkäreistä, yksityislääkäreistä n. 30%. Samanlaiset erot jatkuivat työn pakkotahtisuuden, lääkäreiden määrän riittämättömyyden, väkivallan uhriksi joutumisen uhan kokemisen jne kohdalla.
Vieläkö ihmetyttää miksi niihin pahimpiin paikkoihin, joista on leikattu aivan liikaa virkoja pois, on hankala saada työntekijöitä? Toistan siis Mikallekin esittämäni kysymyksen: onko mielestäsi järkevämpi lääke tähän a) lääkäreiden määrän lisääminen vai b)kuntasektorin työolojen parantaminen mm. lisävirkojen ja työn uudelleen organisoinnin kautta?
Molempiin kuluu yhtälailla rahaa, lääkäreiden määrän lisääminen näkyy aikaisintaan kuuden vuoden kuluttua. Lisäksi, jos virkojen määrää ja työoloja ei paranneta, poltetaan noissa ongelmapaikoissa lääkäreitä loppuun ennätystahtia. Tämä siis siinä tapauksessa, että ylikouluttamalla lääkäreitä yksityissektori saataisiin saturoitua niin pahoin, että noihin pahimpiinkin paikkoihin löytyisi tulijoita työttömyyden uhatessa. Todella kannattavaa työmarkkinapolitiikkaa mielestäni...
Lääkärit, kuten muidenkaan alojen työntekijät, eivät ole halukkaita menemään töihin paikkoihin, joissa tietävät työuupumuksen olevan varmaa. Mielestäni tämä on tervettä käytöstä keneltä tahansa henkilöltä.
Ja loppukaneettina vielä sen verran, että en ole lääkäreiden määrän lisäämistä vastaan, mikäli joku onnistuu perustelemaan mulle miten helvetissä se muuttaa työoloja kuntasektorilla, mikäli kuntasektroin virkojen määrää ja organisointia ei samalla muuteta?
Ps. Mieslääkäreiden keskityöaika oli tuon kyselyn mukaan 44,7h/viikko ja naisten 41,3h/viikko.
) riittää eurovaiheen suorittamiseksi jonka jälkeen olet siis laillistettu lääkäri terveyskeskuksessa. Euroopassahan eurovaihe on yleisesti 3v, mutta suomalaiset lääkärit saavat yhden vuoden hyvitettyä koska opinnot ovat sen verran käytäntöpainotteiset.
