HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO

337000244_761222915357232_1025504497347864561_n.jpg
 
Tähän kokonaiskuvaan vielä. Sehän on melkoisen satavarma asia, että venäjä ei tule sotaa voittamaan, eli tavoitteitaan saavuttamaan. Siis kremlin itse julistamia tavoitteita. Mutta en itse usko myöskään Ukrainan totaaliseen voittoon, eli ryssien häätämiseen koko Ukrainasta. Oma veikkaus on edelleen, että paskaksi pommitetut itäisen Ukrainan alueet laajalti ja valitettavasti varmaankin myös Krim jää Venäjälle. Lopullisen tilinpäätöksen ja uuden alun sijaan jäädään rysyjen kanssa limboon, jossa venäjä jää uusien ystäviensä pariin ja länsi katkoo riippuvuuksiaan entistä enemmän. Ukrainalle jonkinmoiset turvatakuut, plus ehkä EU-jäsenyys yms. Ukraina länsimaalaistuu ja rysyt ryssiintyvät entistä syvemmin. Entiseen ei millään ole paluuta, eikä pidäkään. Sellaisen perseilyn rysyt ovat tehneet.

Toinen aihe. Täällä nostettiin ihan syystä lannoitteet ja niiden raaka-aineet esille, että mites niiden kanssa, koska venäjä on niin merkittävä peluri tällä rintamalla. Sain juuri vähän aikaa sitten keskustella aiheesta yhden Suomen johtavan ostajan ja jälleenmyyjän edustajan kanssa, niin Suomen osalta tilanne ei ole missään nimessä mahdoton. Raaka-aineita saadaan kotimaisesta tuotannosta ja muualta maailmalta, uusia yhteyksiä auotaan ja Suomella on halutessaan täysi mahdollisuus katkoa nämä kauppasuhteet Venäjään täysin. Hintakehitys on toki kysymysmerkki, mutta jo nyt lannotteiden hinnat ovat globaalisti normalisoitumassa. Yllätyin, miten alan ammattilainen ei nähnytkään tilannetta lainkaan lohduttomana ja hyvä niin.

Loppuun vielä osin positiivinen signaali Bahmutista:

No ei varmaan myyjä näekkään, kun nostetaan vaan hintoja.
Ehdotan että käyt ensikerralla sen maanviljelijän kanssa puhumassa mikä meno.
 
"Mittavien tappioiden ohella sota-analyytikkoja hämmästyttää Venäjän panssarikaluston laatu."

Analyytikot eivät ehkä tarkoita fanbasen ylistämää venäläistä huippulaatua 🤔

Forbeskaan ei toki ole YouTube-ryssän veroinen lähde, mutta laitoinpa nyt kuitenkin.
 
Kerrotko omin sanoin mikä se tilanne sinun mielestä tällä hetkellä on? Ilmeisesti ukrainan kannalta todella huono ja venäjä voittaa ihan just?

Lue se artikkeli, käytä tarvittaessa suomentajaa (tai anna äidin auttaa), kyllä-ehkä tuo varmaan kohtuu lähellä totuutta on, ei minun tarvitse sitä omin sanoin kuvailla sen enempää.
 
Toinen aihe. Täällä nostettiin ihan syystä lannoitteet ja niiden raaka-aineet esille, että mites niiden kanssa, koska venäjä on niin merkittävä peluri tällä rintamalla. Sain juuri vähän aikaa sitten keskustella aiheesta yhden Suomen johtavan ostajan ja jälleenmyyjän edustajan kanssa, niin Suomen osalta tilanne ei ole missään nimessä mahdoton. Raaka-aineita saadaan kotimaisesta tuotannosta ja muualta maailmalta, uusia yhteyksiä auotaan ja Suomella on halutessaan täysi mahdollisuus katkoa nämä kauppasuhteet Venäjään täysin. Hintakehitys on toki kysymysmerkki, mutta jo nyt lannotteiden hinnat ovat globaalisti normalisoitumassa. Yllätyin, miten alan ammattilainen ei nähnytkään tilannetta lainkaan lohduttomana ja hyvä niin.
Tähän sinällään mielenkiintoiseen sivujuonteeseen jatkan vielä. Käytännön merkitsevällä tasolla venäjä on jo pudonnut paletista pois Suomen lannoiteskenessä. Silti hinnat ovat tulleet hyvin alas ja tilanne on normalisoitumassa. Viljelijäpuoli (lähteenä Käytännön maamies -julkaisu :giggle:) näkee jopa, että hintojen lasku jatkuu käyttökauden jälkeen, kuten se tuppaa tekemään. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että käyttökauden 2024 lannoitteet saadaan vielä halvemmalla. Ja mikä tässä on mukava muuttuja, jota viljelijäsektori ei tietysti liikaa rummuta, on viljan hinnannousu. Eli maajussit ovat tehneet ihan hyvää tiliä, vaikka olisivat joutuneet operoimaan kalliilla ostetuilla lannoitteilla. Hyvä niin.
 
"Mittavien tappioiden ohella sota-analyytikkoja hämmästyttää Venäjän panssarikaluston laatu."

Analyytikot eivät ehkä tarkoita fanbasen ylistämää venäläistä huippulaatua 🤔

Forbeskaan ei toki ole YouTube-ryssän veroinen lähde, mutta laitoinpa nyt kuitenkin.

Sodan alussa oli jo keskustelua siitä, että panssarit ehkä aavistuksen menettäneet tärkeyttä nyky muotoisessa sodassa. Tietysti ovat tärkeitä, mutta panssarin torjuntaan käytettävät aseet ovat menneet eteenpäin, että panssareiden tuhoaminen nykyään helpompaa.

Samaan aikaan kun uuden aikaisia panssarintorjunta aseita voidaan valmistaa suhteellisen nopeasti suuria määriä. Panssarivaunujen modernisointi on huomattavasti paljon enemmän aikaa ja rahaa vievää hommaa.

Tankkeja Venäjän on tämän sodan aikana hävittänyt itseltä kyllä melkoisen määrän. Eivät ihan heti tule sitä lovea paikkaamaan, vaikka numeroissa heillä pitäisi olla yli kymmenentuhatta tankkia. Näistä suuria määriä kuitenkin olleet taivasalla vuosikymmeniä.
 
Ryssä-fanbasen maaninen sekoilu ja surkeat meemit indikoivat ryssien ryssimisen lisääntymistä 😃 tämä säälittävä ulina on jälleen kerran musiikkia korville 👌
Ja vielä kehdataan muka selittää jotain neutraalista ajattelusta, vaikka 100% omista viesteistä on suoraa ryssäpropagandaa, sen myötäilyä tai suoraan kuten edellä Bidenin ja "näyttelijäpellen" haukkumista. Niin aivokuollutta paskaa ettei näitä voi ottaa edes todesta. Jättäkää nyt edes nuo suorat haukkumiset pois jos haluatte edes jotain kulissia ylläpitää "neutraalista ajattelusta".....
 
Makhakille pisteet siitä, ettei peittele mitään 😂
 
Ja vielä kehdataan muka selittää jotain neutraalista ajattelusta, vaikka 100% omista viesteistä on suoraa ryssäpropagandaa, sen myötäilyä tai suoraan kuten edellä Bidenin ja "näyttelijäpellen" haukkumista. Niin aivokuollutta paskaa ettei näitä voi ottaa edes todesta. Jättäkää nyt edes nuo suorat haukkumiset pois jos haluatte edes jotain kulissia ylläpitää "neutraalista ajattelusta".....

Jos/kun USA-fanbase vittuilee aivan taukoamatta, niin välillä saa vähän takaisin samalla mitalla, ja välittömästi on joku-jotkut pahoittamassa mieltään, kun se nyt tuolla tavalla (safety place, safety place!!!)...ja jos et ihan oikeasti ymmärtänyt mitä tuolla kuvaparilla halusin viestittää, niin en jaksa edes yrittää sitä sinulle selittää.
 
Väite oli ettei ryssä ole lähimaillakaan ja se on selvästi virhe. Taistelut ovat alueella.

Sähän tässä heilut suurennuslasin kanssa ja koitat väittää asian olevan toisin? Miksi?

Stepove edelleen ukeilla ja rivien välistä voi lukee että ryssät ottanu melko tuelta turpaan myös tuossa suunnassa'

Alkuperäinen väite oli, että Stepove ei oo ryssien hallussa.
 
Bakhmut on kiristyvässä saarrossa edelleen. Se että ukraina laittaa vastaan luulisi olevan sinulle hyvä juttu, mutta samalla olet väärässä ollut siitä "merkityksettömästä" niin ehkä se pistää vastaan siellä.
Motti on edelleen mahdollinen/todennäköinen ellei ukraina vedä joukkoja bakhmutista TAI sitten hypetetty keväthyökkäys tapahtuu ukrainan puolelta. Tätä seurataan.
Nyt Adviika myös korkeassa vaarassa.

Bahmutia ei ole saarrettu, niin ei voi olla mitään kiristyvää saartoa. Olet jo väittänyt tuota 3kk ja se ei edelleenkään pidä paikkaansa.
 
Jos/kun USA-fanbase vittuilee aivan taukoamatta, niin välillä saa vähän takaisin samalla mitalla, ja välittömästi on joku-jotkut pahoittamassa mieltään, kun se nyt tuolla tavalla (safety place, safety place!!!)...ja jos et ihan oikeasti ymmärtänyt mitä tuolla kuvaparilla halusin viestittää, niin en jaksa edes yrittää sitä sinulle selittää.

Kerroppa nyt mielipiteesi noista venäläisten sotarikoksista. Jaksoit jankuttaa jenkeistä, mutta miten nuo venäläiset? Ohjusiskut ympäri Ukrainaa, Bucha, Mariupolin teatteri ja kaikki nämä muutkin. Eikös siellä ammuttu hollantilaisten matkustajakonekin alas aikoinaan?
 
Ihan normipäivää kun suurvallat tekee rikoksia.
En sentään ole niin naiivi, että mielikuvittelen niiden olevan vain tiettyjen valtioiden tekeleitä.
 
Back
Ylös Bottom