Putinin trollit päässy jo Yleen. Kun tuon aikaisemmin luin, täytyy myöntää että vähän yllätyin, että tämän aivan älyttömän propagandan keskelle on Yleen eksynyt yksi suht neutraali artikkeli ukrainan tilanteesta.
"Ukraina hallitsee lännen julkisuutta
Skenaario Ukrainan aluemenetyksistä kuulostaa Suomessa ja Euroopassa pahalta. Upseerin mielestä se johtuu julkisuuden lietsomista katteettomista odotuksista.
Upseerin mukaan länsimaiden
mielikuva sotatilanteesta riippuu täysin Ukrainan tuottamasta tiedosta. Vastapuolta ei kuunnella, mikä on sikäli ymmärrettävää, että Venäjä valehtelee niin räikeästi.
– Media on täysin mukana Ukrainan propagandassa. Tavallaan se on hypetystä, että Ukraina voittaisi, upseeri sanoo.
Upseerin mielestä eniten realismia löytyy Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisilta, mutta on toinen asia, kuinka paljon siitä päätyy liittolaisille.
Upseerin mielestä edes Suomen valtion johdolla ei ole todenmukaista näkemystä sodan voimasuhteista, koska sen tilannekuva perustuu pääosin julkisiin lähteisiin.
– Marin sanoo, että sota päättyy sitten kun Venäjä lähtee Ukrainasta. Ei tule tapahtumaan. Suomessa ollaan ylioptimistisia, upseeri sanoo.
Upseerin mukaan rintamatilanne näyttää Ukrainan kannalta todella huonolta. Ukrainan vastahyökkäyksen mahdollisuudet ovat kehnot.
– Ukrainalaiset eivät ole päässeet Venäjän linnoitettujen asemien läpi oikeastaan missään, upseeri sanoo.
– Jos julkisuudessa annettaisiin todellista kuvaa, niin kaikki alkaisivat tulla skeptisiksi. Ja voitontahto hiipuisi. Mutta totuus pitäisi käsittää, hän jatkaa."