HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

Tämä oli hyvä artikkeli. Lienee suosittu kundi korona-ketjussakin, mutta en viiti sinne mennä.

"Olen salaliittoteoreetikko ja hörhö", sanoo mies liituraitapuvussa. "Paras tuoda se esiin itse, joku muu sanoisi sen kuitenkin."
Mies on Olli Posti, yksi suomalaisen vaihtoehtoväen tunnetuimmista hahmoista. Hän on vaikuttanut pandemia-aikana koronatoimien vastaisessa liikkeessä

Viime viikkoina Posti on antanut henkilöbrändinsä kautta julkisuutta erikoisille tulkinnoille Ukrainan sodasta. Hänen Twitter-seuraajansa ovat esimerkiksi saaneet lukea Ukrainan natseista, bioaselaboratorioista ja siitä, miten Venäjän veriteot Butšassa(siirryt toiseen palveluun) onkin lavastettu.
Nämä ovat kaikki keskeisiä Venäjän hallituksen levittämiä narratiiveja sodasta. Posti ei ole tuominnut some-kanavillaan Venäjän hyökkäyssotaa naapurimaahansa.

Olli Posti vaikuttaa yllättyneeltä kuullessaan, että hänen jakamansa tiedot Ukrainan sodasta ovat vahvasti venäläisistä lähteistä peräisin.
– En ole tiennyt levittäväni sellaista, hän sanoo.
Omasta mielestään Posti on vain halunnut herättää keskustelua Ukrainan sodasta, hieman samaan tapaan kuin koronasta. Hänellä vaikuttaa olevan halu haastaa vallitsevaa konsensusta mielipiteillään: Postia ärsyttää, "kun jotakin mieltä ei saisi olla".

Hyvä tämä viimeinen lainaus ^^ Ei tiennyt levittävänsä venäjän propagandatehtaan juttuja. Tarkoitus oli vain olla periaatteesta vastaan valtakunnanuutisia. Kuten koronassakin. Ei mitään faktaa korona-salaliitoista, eikä varmaan edes usko niihin, mutta periaatteesta pitää olla vastaan. Näillä kun on reilusti seuraajia, joihin uppoo kuin voihin niin ryssien trollitehdas voi vain myhäillä ja taputtaa käsiä yhteen.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Juu varmasti. Mahtaako olla jonkinlainen munakanahomma. Aiemmin oli artikkeli, ettei ukrainalaisilla ole tarvetta keksiä propagandaa kun ryssät ihan todistettavasti tehnyt sairaita juttuja. Sama noilla kemiallisilla aseilla, miksei ryssä käyttäis kun joka tapauksessa heitä siitä syytetään :D Hyvää dataa ja kokemusta saisivat tuleviin sotiin.
Ja kuitenkin tietävät että länsi ei tee mitään (resurssi avunantoa enempää) kun ydinasepelko yllä... En ihmettele vaikka alkaisivat käyttää enemmänkin :/
 
Tämä oli hyvä artikkeli. Lienee suosittu kundi korona-ketjussakin, mutta en viiti sinne mennä.

Hyvä tämä viimeinen lainaus ^^ Ei tiennyt levittävänsä venäjän propagandatehtaan juttuja. Tarkoitus oli vain olla periaatteesta vastaan valtakunnanuutisia. Kuten koronassakin. Ei mitään faktaa korona-salaliitoista, eikä varmaan edes usko niihin, mutta periaatteesta pitää olla vastaan. Näillä kun on reilusti seuraajia, joihin uppoo kuin voihin niin ryssien trollitehdas voi vain myhäillä ja taputtaa käsiä yhteen.
Koronan osalta valtamedia teki kaikkien aikojen ennätyksen siinä, kuinka matalalta riman ali pääsee. Puhdasta propagandaa, puolitotuuksia, pelottelua, yhden totuuden agendaa, kaikki virallisen totuuden vastakkaiset näkemykset sensuroitiin jne jne. Lähes kaksi vuotta tällä kaavalla. Nyt kun koronatilanne on pahempi kuolleiden määrän ja sairaalakuormituksen osalta pahempi kuin koskaan, kaikki em. loistaa täysin poissaolollaan, koska narratiivi päätettiin lopettaa ja alettiin uutisoida asiasta neutraalisti, molemmat näkökulman huomioiden.

Ukrainan sodan osalta media on onnistunut paljon paremmin. Vaikka Ukrainan narratiivi on vahvasti läsnä, se on kuitenkin paljon lähempänä oikeaa totuutta, kuin Venäjän narratiivi.
 
Tästä samaa mieltä. Hallitukselle ja medialle ei voi kovin isoja pisteitä antaa koronan käsittelyssä. Saavat syyttää osin itseään siitä että osa porukasta ei luota. Ja toivon että noita asioita tutkitaan vielä. Muistan hyvin ne Kiurun pelottelut sun muut perseilyt. Vierastan sitä ajatusta että kaikki koronaan kriittisesti suhtautuvat olisivat jotain puten agentteja tms. Toki näitäkin on, mutta kuinka paljon. Sitä en osaa sanoa.

Itse olin ja olen edelleen sitä mieltä että jokainen ottakoon ne piikit jos siltä tuntuu. Mitään pakkorokotuksia en kannata, enkä koronapassia kaikille työpaikoille yms. Riskiryhmäläisille varmaan hyvä ottaa.

Puolasta ilmeisesti mystisesti kadonnut tankkeja Ukrainan puolelle. Muutama hävittäjä ja pitkän matkan ohjus voisi myös yllättäen siirtyä. Eilen illalla spekuloitiin mahdollisella sariinin käytöllä. Jos puten joukot todistetusti käyttävät kiellettyjä kemiallisia aseita, lännen on reagoitava siihen jotenkin. Mitä se olisi, siihen en tiedä vastausta. Varmasti kaikki pidäkkeet antaa hävittäjiä jne. katoaisivat. Samoin öljy- ja kaasuhanat pitäisi laittaa viimeistään tässä vaiheessa kiinni.
 
Ahdistus lisääntyy Venäjän johdossa. Omien kimppuun, sen FSB osaston porukkaa minkä Putin itse FSB-pomona perustanut:
 
Tästä samaa mieltä. Hallitukselle ja medialle ei voi kovin isoja pisteitä antaa koronan käsittelyssä. Saavat syyttää osin itseään siitä että osa porukasta ei luota. Ja toivon että noita asioita tutkitaan vielä. Muistan hyvin ne Kiurun pelottelut sun muut perseilyt. Vierastan sitä ajatusta että kaikki koronaan kriittisesti suhtautuvat olisivat jotain puten agentteja tms. Toki näitäkin on, mutta kuinka paljon. Sitä en osaa sanoa.

Itse olin ja olen edelleen sitä mieltä että jokainen ottakoon ne piikit jos siltä tuntuu. Mitään pakkorokotuksia en kannata, enkä koronapassia kaikille työpaikoille yms. Riskiryhmäläisille varmaan hyvä ottaa.

Puolasta ilmeisesti mystisesti kadonnut tankkeja Ukrainan puolelle. Muutama hävittäjä ja pitkän matkan ohjus voisi myös yllättäen siirtyä. Eilen illalla spekuloitiin mahdollisella sariinin käytöllä. Jos puten joukot todistetusti käyttävät kiellettyjä kemiallisia aseita, lännen on reagoitava siihen jotenkin. Mitä se olisi, siihen en tiedä vastausta. Varmasti kaikki pidäkkeet antaa hävittäjiä jne. katoaisivat. Samoin öljy- ja kaasuhanat pitäisi laittaa viimeistään tässä vaiheessa kiinni.
Juuri tämä, se oli valtamedialta niin irvokas show, että luottamuksen palautuminen ottaa aikansa. Ehkä jopa irvokkaampi, kuin 2015 laittoman matuinvaasion uutisointi, joka oli siihen mennessä pohjat, kuinka luoda yhden narratiivin ja yhden ainoan virallisen totuuden "uutisia", jotka oli vielä täysin puhdasta valetta.
 
Joo, minulta tuossa muuten juuri kysyttiin, onko minusta tullut homo tai impotentti eikä sitä kysytty vitsillä. Nämä on näitä, hyvähän se kait kysyä suoraan eikä kierrellä kautta rantain jos jokin asia askarruttaa. Ei siitä pidä hermostua.
Jotenkin eriskummallinen tilanne sinulla päällä. Oletko masokisti?
 
Joo, minulta tuossa muuten juuri kysyttiin, onko minusta tullut homo tai impotentti eikä sitä kysytty vitsillä. Nämä on näitä, hyvähän se kait kysyä suoraan eikä kierrellä kautta rantain jos jokin asia askarruttaa. Ei siitä pidä hermostua.

Heitä se venakko pihalle ja ota kotiisi joku ukrainalainen pakolaisperhe.
 
Tämä oli hyvä artikkeli. Lienee suosittu kundi korona-ketjussakin, mutta en viiti sinne mennä.

Hyvä tämä viimeinen lainaus ^^ Ei tiennyt levittävänsä venäjän propagandatehtaan juttuja. Tarkoitus oli vain olla periaatteesta vastaan valtakunnanuutisia. Kuten koronassakin. Ei mitään faktaa korona-salaliitoista, eikä varmaan edes usko niihin, mutta periaatteesta pitää olla vastaan. Näillä kun on reilusti seuraajia, joihin uppoo kuin voihin niin ryssien trollitehdas voi vain myhäillä ja taputtaa käsiä yhteen.

Toivottavasti kukaan ei ota näitä Olli Posteja jne. vakavasti turvallisuuspoliittisissa asioissa. Vie kyllä myös pahasti uskottavuutta heidän ruokavalio yms. jutuilta, jos menevät näin selkeästi ansaan.
 
Joo, minulta tuossa muuten juuri kysyttiin, onko minusta tullut homo tai impotentti eikä sitä kysytty vitsillä. Nämä on näitä, hyvähän se kait kysyä suoraan eikä kierrellä kautta rantain jos jokin asia askarruttaa. Ei siitä pidä hermostua.
Umpihomo lienee turvallisin vastaus.
 
Juuri tämä, se oli valtamedialta niin irvokas show, että luottamuksen palautuminen ottaa aikansa. Ehkä jopa irvokkaampi, kuin 2015 laittoman matuinvaasion uutisointi, joka oli siihen mennessä pohjat, kuinka luoda yhden narratiivin ja yhden ainoan virallisen totuuden "uutisia", jotka oli vielä täysin puhdasta valetta.

Kyllä me kohta palataan Greta ja George Floyd juttuun ruoskimaan itseämme ja pelastamaan maailmaa systeemiseltä rasismilta ja ilmastonmuutokselta. Plus urheilukisoissa syrjityt ransut. Uutisointi on muuttunut aika paljon sellaiseksi sotatila uutisoinniksi. Kaikki on mustavalkoista ja ehdotonta ettei vaan se toinen väärä mielipide saa jotain kannatusta, siitä on aivan neuroottinen pelko. Journalismihan siinä kuolee.
 
Pitäisivät nuo jenkki höpötykset sielä omasa mantereellaan, ne sen rasismin on tehny ongelmaksi. Suomi on tietääkseni hyvä maa asua vaikka oiski musta, siis itse en ole musta että ei jää sellanen käsitys...
 
Joo, meilläkin on Espoon toimipisteessä ollut useita vuosia töissä naapuri suunnittelijana ja viime aikoina olen itsekin alkanut tervehtiä häntä. Kääpiöissä sen sijaan on jotain todella epäilyttävää. Ensinnäkin, kuinka reagoida kohdatessasi kääpiön? Kevyellä huumorilla, ”nousehan seisomaan niin haetaan kahvit”. Uteliaasti, ”onko mukava olla kääpiö?”. Teeskentelemällä ettei huomaa hänen olevan kääpiö?
 
Pitäisivät nuo jenkki höpötykset sielä omasa mantereellaan, ne sen rasismin on tehny ongelmaksi. Suomi on tietääkseni hyvä maa asua vaikka oiski musta, siis itse en ole musta että ei jää sellanen käsitys...

Ei käy medialle! Saatikka että puhuisivat jenkkilän oikeasta ongelmasta mikä kylläkin on mustien väkivalta ja sosiaaliset ongelmat. Taikka myönnettäisiin että ilmaston lämpeneminen on itse asiassa hyvä juttu kylmälle Suomelle.
Ja pätee nämä asiat tähän sotaankin. Esim. kukaan ei kyseenalaista onko Biden tehnyt asiat oikein, kuitenkin sotaan on päädytty Bidenin maailmanpoliisin vahtivuorolla. Saatikka että Zelenskyi olisi tehnyt jotain väärin. Trump sen sijaan olisi syyllinen sotaan, päivänselvä asia. Ja old school suomettuneet poliitikotkin huonoja vaikka ei jouduttu enää sotaan ja mentiin EU:hun ja Natoonkin nyt ja elintasomme on korkea. Hyvin, hyvin pelokkaita ovat toimittajat oikeastaan kaikenlaisissa asioissa. Poliittisesti korrektia pitää olla ja sanoa samaa mitä kaikki muutkin sanoo sillä hetkellä tai cancelointi uhkaa.
 
Juu varmasti. Mahtaako olla jonkinlainen munakanahomma. Aiemmin oli artikkeli, ettei ukrainalaisilla ole tarvetta keksiä propagandaa kun ryssät ihan todistettavasti tehnyt sairaita juttuja. Sama noilla kemiallisilla aseilla, miksei ryssä käyttäis kun joka tapauksessa heitä siitä syytetään :D Hyvää dataa ja kokemusta saisivat tuleviin sotiin.
Tässä ne kolme uhria, en edelleenkään usko mihinkään sariiniin. Voihan siellä jotain kaasuja olla käytössä vaan mitä lie. Tai sitten tekaistu juttu.

View: https://www.reddit.com/r/ukraine/comments/u1vovi/victims_of_mariupol_chemical_attack_and_their/?utm_medium=android_app&utm_source=share
 
Kyllähän se ryssä myrkkykaasut melko varmasti ottaa käyttöön jossain vaiheessa, ellei vielä ole sitä tehnyt. Että ei mikään yllätys vaikka olisivat jo aloittaneet.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom