Täällä halutaan koko ajan esittää että jos ei usko USA:n narratiiviin ja propagandaan, niin sitten automaattisesti uskoo Venäjän propagandaan. Näiden naivistien olisi hyvä kerrata vähän miten Ukrainan sotaan on päädytty, ja ei se ei ollut vain että: "Venäjä aloitti yllättäen provosoimattoman hyökkäyssodan ukrainaa vastaan." Prosessi miten tähän päädyttiin on ollut hyvin pitkä ja sieltä taustalta löytyy (jälleen kerran) se tuttu syyllinen, joka ei ole Venäjä. Suosittelen lukemaan seuraavan, vaikka onkin vähän pitempi historian kertaus:
"Ukrainan sodan todellinen historia
Tapahtumien kronologia ja diplomaattinen prosessi
JEFFREY D. SACHS, professori, Columbia- yliopisto
17.7.2023
Kennedy Beaconin erikoisartikkeli
Amerikkalaisten on kiireisesti tiedettävä Ukrainan sodan todellinen historia ja sen nykyiset näkymät. Valitettavasti valtamediasta – New York Timesista, Wall Street Journalista, Washington Postista, MSNBC:stä ja CNN:stä – on tullut pelkkiä hallituksen äänitorvia, jotka toistavat Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin valheita ja piilottavat historiaa yleisöltä.
Biden halveksii jälleen Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ja tällä kertaa syyttäen Putinia "maan- ja vallanhimosta", kun hän julisti viime vuonna, että "Jumalan tähden, tuo mies [Putin] ei voi pysyä vallassa". Silti Biden on se, joka vangitsee Ukrainan loputtomaan sotaan jatkamalla Naton laajentumisen työntämistä Ukrainaan. Hän pelkää kertoa totuutta amerikkalaisille ja ukrainalaisille, hylkää diplomatian ja valitsee sen sijaan ikuisen sodan.
Naton laajentaminen Ukrainaan, jota Biden on pitkään edistänyt, on USA:n peli, joka on epäonnistunut. Neokonit, mukaan lukien Biden, ajattelivat 1990-luvun lopulta lähtien, että Yhdysvallat voisi laajentaa Natoa Ukrainaan (ja Georgiaan) huolimatta Venäjän äänekkäästä ja pitkäaikaisesta vastustuksesta. He eivät uskoneet, että Putin todella ryhtyisi sotaan Naton laajentumisen vuoksi.
Silti Venäjälle Naton laajentuminen Ukrainaan (ja Georgiaan) nähdään eksistentiaalisena uhkana Venäjän kansalliselle turvallisuudelle, etenkin kun otetaan huomioon Venäjän 2 000 kilometriä pitkä raja Ukrainan kanssa ja Georgian strateginen asema Mustanmeren itäreunalla. Yhdysvaltain diplomaatit ovat selittäneet tätä perustodellisuutta yhdysvaltalaisille poliitikoille ja kenraaleille vuosikymmeniä, mutta poliitikot ja kenraalit ovat siitä huolimatta ylimielisesti ja karkeasti jatkaneet Naton laajentumisen ajamista.
Tässä vaiheessa Biden tietää hyvin, että Naton laajentuminen Ukrainaan laukaisisi kolmannen maailmansodan. Siksi kulissien takana Biden laittoi Naton laajentumisen vähemmälle huomiolle Naton Vilnan huippukokouksessa. Mutta sen sijaan, että tunnustaisi totuuden – että Ukraina ei tule olemaan osa Natoa – Biden väistää ja lupaa Ukrainan mahdollisen jäsenyyden. Todellisuudessa hän sitoutuu Ukrainan jatkuvaan verenvuodatukseen ilman muuta syytä kuin Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa, erityisesti Bidenin pelkoa näyttää heikolta poliittisille vihollisilleen. (Puoli vuosisataa sitten presidentit Johnson ja Nixon tukivat Vietnamin sotaa pohjimmiltaan samasta säälittävästä syystä ja samalla valehtelulla, kuten edesmennyt Daniel Ellsberg loistavasti selitti.)
Ukraina ei voi voittaa. Venäjä todennäköisemmin voittaa taistelukentällä, kuten se nyt näyttää tekevän. Silti vaikka Ukraina murtautuisikin läpi tavanomaisilla voimilla ja Naton aseilla, Venäjä eskaloituisi tarvittaessa ydinsotaan estääkseen Naton läsnäolon Ukrainassa.
Koko uransa ajan Biden on palvellut sotilas-teollista kompleksia. Hän on hellittämättä edistänyt Naton laajentumista ja tukenut Amerikan syvästi horjuttavia sotia Afganistanissa, Serbiassa, Irakissa, Syyriassa, Libyassa ja nyt Ukrainassa. Hän tyytyy kenraaleihin, jotka haluavat lisää sotaa ja lisää "syötteitä" ja jotka ennustavat välitöntä voittoa vain edessään pitääkseen herkkäuskoisen yleisön mukana.
Lisäksi Biden ja hänen tiiminsä (Antony Blinken, Jake Sullivan, Victoria Nuland) näyttävät uskoneen omaan propagandaansa, että länsimaiset pakotteet kuristaisivat Venäjän talouden, kun taas ihmeaseet, kuten HIMARS, kukistaisivat Venäjän. Ja koko ajan he ovat kehottaneet amerikkalaisia olemaan kiinnittämättä huomiota Venäjän 6 000 ydinaseeseen.
Ukrainan johtajat ovat hyväksyneet Yhdysvaltojen petoksen syistä, joita on vaikea käsittää. Ehkä he uskovat Yhdysvaltoja tai pelkäävät Yhdysvaltoja tai pelkäävät omia ääriryhmiään tai ovat yksinkertaisesti ääriaineksia, jotka ovat valmiita uhraamaan satoja tuhansia ukrainalaisia kuolemaan ja loukkaantumiseen siinä naiivissa uskossa, että Ukraina voi voittaa ydinvaltion, joka pitää sota eksistentiaalisena. Tai mahdollisesti jotkut Ukrainan johtajista ansaitsevat omaisuuksia hyödyntämällä kymmeniä miljardeja dollareita länsimaisesta avusta ja aseista.
Ainoa tapa pelastaa Ukraina on neuvoteltu rauha. Neuvotteluratkaisussa Yhdysvallat suostuisi siihen, että Nato ei laajentuisi Ukrainaan, kun taas Venäjä suostuisi vetämään joukkonsa. Loput kysymykset – Krim, Donbas, Yhdysvaltojen ja Euroopan pakotteet, Euroopan turvallisuusjärjestelyjen tulevaisuus – hoidettaisiin poliittisesti, ei loputtoman sodan kautta.
Venäjä on toistuvasti yrittänyt neuvotteluja: yrittää estää Naton itään laajentumista; yrittää löytää sopivia turvallisuusjärjestelyjä Yhdysvaltojen ja Euroopan kanssa; yrittää ratkaista etnisten ryhmien väliset kysymykset Ukrainassa vuoden 2014 jälkeen (Minsk I- ja Minsk II -sopimukset); yrittää ylläpitää rajoituksia ballististen ohjusten osalta; ja yrittää lopettaa Ukrainan sota vuonna 2022 suorilla neuvotteluilla Ukrainan kanssa. Joka tapauksessa Yhdysvaltain hallitus halveksi, jätti huomiotta tai esti nämä yritykset ja esitti usein suuren valheen, että Venäjä hylkää neuvottelut Yhdysvaltojen sijaan. JFK sanoi aivan oikein vuonna 1961: "Älkäämme koskaan neuvotelko pelosta, mutta älkäämme koskaan pelätkö neuvotella." Kunpa Biden ottaisi huomioon JFK:n kestävän viisauden.
Auttaakseni yleisöä siirtymään Bidenin ja valtamedian yksinkertaisen kertomuksen ulkopuolelle tarjoan lyhyen kronologian joistakin keskeisistä tapahtumista, jotka johtavat käynnissä olevaan sotaan.
31. tammikuuta 1990. Saksan ulkoministeri Hans Dietrich-Genscher lupaa Neuvostoliiton presidentille Mihail Gorbatšoville, että Saksan yhdistymisen ja Neuvostoliiton Varsovan liiton sotilaallisen liiton hajoamisen yhteydessä NATO sulkee pois "alueensa laajentamisen itään, ts. , siirtämällä sen lähemmäs Neuvostoliiton rajoja.”
9. helmikuuta 1990. Yhdysvaltain ulkoministeri James Baker III on samaa mieltä Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatšovin kanssa siitä, että "Naton laajentumista ei voida hyväksyä”.
29. kesäkuuta – 2. heinäkuuta 1990. Naton pääsihteeri Manfred Woerner kertoo korkean tason Venäjän valtuuskunnalle, että "Naton neuvosto ja hän [Woerner] vastustavat Naton laajentumista”.
heinäkuuta 1990. Ukrainan Rada (parlamentti) hyväksyy julistuksen valtion itsemääräämisoikeudesta, jossa "Ukrainan SSR ilmoittaa juhlallisesti aikomuksestaan tulla pysyvästi neutraaliksi valtioksi, joka ei osallistu sotilaallisiin ryhmittymiin ja noudattaa kolmea ydinvapaata periaatetta: Ei hyväksy, tuota eikä osta ydinaseita.”
24. elokuuta 1991. Ukraina julistaa itsenäisyytensä vuoden 1990 valtion suvereniteettijulistuksen perusteella, joka sisältää puolueettomuuden lupauksen.
Vuoden 1992 puoliväli. Bushin hallinnon päättäjät pääsevät salaisen sisäisen yksimielisyyden laajentamiseen Naton laajentamisesta vastoin Neuvostoliitolle ja Venäjän federaatiolle hiljattain tehtyjä sitoumuksia.
8. heinäkuuta 1997. Madridin Naton huippukokouksessa Puola, Unkari ja Tšekin tasavalta kutsutaan aloittamaan Naton liittymisneuvottelut.
Syys-lokakuu, 1997. Ulkoasioissa (syys/lokakuu, 1997) Yhdysvaltain entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Zbigniew Brzezinski käsittelee Naton laajentumisen aikataulun, ja Ukrainan neuvottelut alkavat väliaikaisesti vuosina 2005–2010.
24. maaliskuuta – 10. kesäkuuta 1999. Nato pommittaa Serbiaa. Venäjä pitää Naton pommi-iskua "räikeänä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan rikkomisena”.
Maaliskuussa 2000. Ukrainan presidentti Kutsma julistaa, että "ei ole kysymys Ukrainan liittymisestä Natoon tänään, koska tämä kysymys on erittäin monimutkainen ja siihen liittyy monia näkökulmia.”
13. kesäkuuta 2002. Yhdysvallat vetäytyy yksipuolisesti ballististen aseiden vastaisesta sopimuksesta, jota Venäjän duuman puolustuskomitean varapuheenjohtaja luonnehtii "historiallisen mittakaavan äärimmäisen negatiiviseksi tapahtumaksi”.
Marras-joulukuu 2004. ”Oranssi vallankumous” tapahtuu Ukrainassa, tapahtumia, joita länsi luonnehtii demokraattiseksi vallankumoukseksi ja Venäjän hallitus luonnehtii länsivalmisteiseksi vallankaappaukseksi Yhdysvaltain avoimella ja petollisella tuella.
10. helmikuuta 2007. Putin arvostelee voimakkaasti Yhdysvaltojen yritystä luoda yksinapainen maailma, jota Naton laajentuminen tukee Münchenin turvallisuuskonferenssissa pitämässään puheessa ja julisti: "Mielestäni on ilmeistä, että Naton laajentuminen … on vakava provokaatio, joka vähentää keskinäisen luottamuksen tasoa. Ja meillä on oikeus kysyä: ketä vastaan tämä laajennus on tarkoitettu? Ja mitä tapahtui länsimaisten kumppaniemme vakuutuksille Varsovan liiton purkamisen jälkeen?”
helmikuuta 2008. Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs William Burns lähettää luottamuksellisen kaapelin Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantajalle Condoleezza Ricelle otsikolla "Njet tarkoittaa Njet: Russian NATO Enlargement Redlines" ja korostaa, että "Ukrainan ja Georgian Nato-pyrkimykset eivät kosketa vain raakaa hermoa. Venäjällä ne aiheuttavat vakavaa huolta seurauksista alueen vakaudelle.
18. helmikuuta 2008. Yhdysvallat tunnustaa Kosovon itsenäisyyden Venäjän kiihkeiden vastalauseiden vuoksi. Venäjän hallitus julistaa, että Kosovon itsenäisyys loukkaa "Serbian tasavallan suvereniteettia, Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaa, YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1244, Helsingin päätösasiakirjan periaatteita, Kosovon perustuslaillista kehystä ja korkean tason kontaktiryhmän sopimuksia”.
3. huhtikuuta 2008. Nato julistaa, että Ukraina ja Georgia "tulevat Naton jäseniksi". Venäjä julistaa, että "Georgian ja Ukrainan jäsenyys allianssissa on valtava strateginen virhe, jolla olisi vakavimmat seuraukset yleiseurooppalaiselle turvallisuudelle.”
20. elokuuta 2008. Yhdysvallat ilmoittaa ottavansa käyttöön ballistisia ohjuspuolustusjärjestelmiä (BMD) Puolaan, ja myöhemmin Romania. Venäjä vastustaa jyrkästi BMD-järjestelmiä.
28. tammikuuta 2014. Apulaisulkoministeri Victoria Nuland ja Yhdysvaltain suurlähettiläs Geoffrey Pyatt suunnittelevat Ukrainan hallinnon muutosta puhelussa, joka siepattiin ja julkaistiin YouTubessa 7. helmikuuta ja jossa Nuland toteaa, että "[varapresidentti] Biden on valmis" auttamaan em. järjestelyitä.
21. helmikuuta 2014. Ukrainan, Puolan, Ranskan ja Saksan hallitukset sopivat Ukrainan poliittisen kriisin ratkaisemisesta ja vaativat uusia vaaleja myöhemmin tänä vuonna. Äärioikeistolainen sektori ja muut aseelliset ryhmät vaativat sen sijaan Janukovitšin välitöntä eroa ja ottavat haltuunsa hallituksen rakennuksia. Janukovitsh pakenee. Parlamentti riistää välittömästi presidentin valtuudet ilman virkasyytemenettelyä.
22. helmikuuta 2014. Yhdysvallat hyväksyy välittömästi järjestelmän muutoksen.
16. maaliskuuta 2014. Venäjä järjestää Krimillä kansanäänestyksen, joka Venäjän hallituksen mukaan johtaa suurella enemmistöllä Venäjän vallan puolesta. Venäjän duuma äänestää 21. maaliskuuta Krimin hyväksymisestä Venäjän federaatioon. Venäjän hallitus vertaa Kosovon kansanäänestykseen. Yhdysvallat hylkää Krimin kansanäänestyksen laittomana.
18. maaliskuuta 2014. Presidentti Putin luonnehtii hallinnon muutosta vallankaappaukseksi ja toteaa: "Ukrainan viimeisimpien tapahtumien takana seisovilla oli erilainen agenda: he valmistelivat uutta hallituksen valtaamista; he halusivat kaapata vallan eivätkä lopettaneet mitään. He turvautuivat terroriin, murhiin ja mellakoihin.”
25. maaliskuuta 2014. Presidentti Barack Obama pilkkaa Venäjää "alueellisena voimana, joka uhkaa joitain lähinaapureitaan – ei voimasta vaan heikkoudesta”.
12. helmikuuta 2015. Minsk II -sopimuksen allekirjoittaminen. Sopimusta tukee yksimielisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 2202
17. helmikuuta 2015. Entinen liittokansleri Angela Merkel myönsi myöhemmin, että Minsk II -sopimuksen tarkoituksena oli antaa Ukrainalle aikaa vahvistaa armeijaansa. Ukraina ei pannut sitä täytäntöön, ja presidentti Volodymyr Zelensky myönsi, ettei hänellä ollut aikomustakaan panna sopimusta täytäntöön.
helmikuuta 2019. Yhdysvallat vetäytyy yksipuolisesti INF-sopimuksesta. Venäjä arvostelee ankarasti INF:sta vetäytymistä "tuhoavana" tekona, joka lisäsi turvallisuusriskejä.
14. kesäkuuta 2021. Vuoden 2021 Naton huippukokouksessa Brysselissä NATO vahvistaa uudelleen Naton aikomuksen laajentua ja sisällyttää Ukrainan: "Toistamme vuoden 2008 Bukarestin huippukokouksessa tehdyn päätöksen, jonka mukaan Ukrainasta tulee allianssin jäsen.”
syyskuuta 2021. Yhdysvallat toistaa tukensa Ukrainan Nato-pyrkimyksille "Yhdysvaltain ja Ukrainan strategista kumppanuutta koskevassa yhteisessä lausumassa”.
17. joulukuuta 2021. Putin esittää luonnoksen "Yhdysvaltojen ja Venäjän federaation välinen turvallisuustakuita koskeva sopimus", joka perustuu Naton laajentumatta jättämiseen ja keskipitkän ja lyhyemmän kantaman ohjusten käyttöönoton rajoituksiin.
26. tammikuuta 2022. Yhdysvallat vastaa muodollisesti Venäjälle, että Yhdysvallat ja Nato eivät neuvottele Venäjän kanssa Naton laajentumista koskevista kysymyksistä ja sulkee oven neuvotteluteitse Ukrainan sodan laajenemisen välttämiseksi. Yhdysvallat vetoaa Naton politiikkaan, jonka mukaan "Pohjois-Atlantin neuvosto tekee kaikki päätökset maan kutsumisesta liittymään liittoutumaan kaikkien liittolaisten välisen yksimielisyyden perusteella. Millään kolmannella maalla ei ole sananvaltaa tällaisissa neuvotteluissa." Lyhyesti sanottuna Yhdysvallat väittää, että Naton laajentuminen Ukrainaan ei ole Venäjän asia.
21. helmikuuta 2022. Ulkoministeri Sergei Lavrov kertoo Venäjän turvallisuusneuvoston kokouksessa Yhdysvaltojen kieltäytymisestä neuvotella:
"Saimme heidän vastauksensa tammikuun lopulla. Tämän vastauksen arvio osoittaa, että länsimaiset kollegamme eivät ole valmiita ottamaan vastaan ehdotuksiamme, erityisesti niitä, jotka koskevat Naton itään laajentumatta jättämistä. Tämä vaatimus hylättiin viitaten blokin niin sanottuun avoimien ovien politiikkaan ja kunkin valtion vapauteen valita oma tapansa turvata turvallisuus. Yhdysvallat tai Pohjois-Atlantin liitto eivät ehdottaneet vaihtoehtoa tälle keskeiselle säännökselle.
Yhdysvallat tekee kaikkensa välttääkseen turvallisuuden jakamattomuuden periaatteen, jota pidämme perustavanlaatuisena ja johon olemme viitanneet paljon. Siitä johdetaan ainoa heille sopiva elementti – vapaus valita liittoutumia – he jättävät täysin huomiotta kaiken muun, mukaan lukien keskeisen ehdon, jonka mukaan kukaan – joko liittoutumia valitessaan tai niistä riippumatta – ei saa parantaa turvallisuuttaan liittoutumien kustannuksella. toisten turvallisuudesta.”
24. helmikuuta 2022. Presidentti Putin julistaa kansalle osoittamassaan puheessa: "On tosiasia, että viimeiset 30 vuotta olemme kärsivällisesti yrittäneet päästä sopimukseen johtavien NATO-maiden kanssa tasa-arvoisen ja jakamattoman turvallisuuden periaatteista. Euroopassa. Vastauksena ehdotuksillemme kohtasimme poikkeuksetta joko kyynistä petosta ja valheita tai painostus- ja kiristysyrityksiä, kun taas Pohjois-Atlantin liitto jatkoi laajentumistaan protesteistamme ja huolenaiheistamme huolimatta. Sen sotakoneisto liikkuu ja, kuten sanoin, lähestyy meidän rajaamme.”
16. maaliskuuta 2022. Venäjä ja Ukraina ilmoittavat merkittävästä edistymisestä kohti rauhansopimusta Turkin ja Israelin pääministerin Naftali Bennettin välittämänä. Kuten lehdistössä on kerrottu, sopimuksen perustana on: "tulitauko ja Venäjän vetäytyminen, jos Kiova julistaa puolueettomuuden ja hyväksyy rajoitukset asevoimilleen”.
28. maaliskuuta 2022. Presidentti Zelenski julistaa julkisesti, että Ukraina on valmis puolueettomuuteen yhdistettynä turvallisuustakuisiin osana rauhansopimusta Venäjän kanssa. ”Turvallisuustakuut ja puolueettomuus, valtiomme ei-ydinvoima-asema – olemme valmiita tekemään sen. Se on tärkein kohta – he aloittivat sodan sen takia.”
7. huhtikuuta 2022. Venäjän ulkoministeri Lavrov syyttää länttä rauhanneuvottelujen suistamisesta raiteiltaan ja väittää, että Ukraina oli palannut aiemmin sovittuihin ehdotuksiin. Pääministeri Naftali Bennett toteaa myöhemmin (5.2.2023), että Yhdysvallat oli estänyt Venäjän ja Ukrainan rauhansopimuksen. Kysyttäessä, estivätkö länsivallat sopimuksen, Bennett vastasi: ”Periaatteessa kyllä. He estivät sen, ja ajattelin, että he olivat väärässä." Bennett sanoo, että jossain vaiheessa länsi päätti "murskata Putinin ennemmin kuin neuvotella”.
4. kesäkuuta 2023. Ukraina aloittaa suuren vastahyökkäyksen, mutta ei saavuttanut suurta menestystä heinäkuun 2023 puolivälissä.
7. heinäkuuta 2023. Biden myöntää, että Ukrainasta on "loppumassa" 155 mm:n tykistökranaatit ja että USA:sta ne ovat ”vähenemässä".
11. heinäkuuta 2023. Naton huippukokouksessa Vilnassa viimeinen tiedonanto vahvistaa Ukrainan tulevaisuuden Natossa: "Tuemme täysin Ukrainan oikeutta valita omat turvallisuusjärjestelynsä. Ukrainan tulevaisuus on Natossa… Ukrainasta on tullut yhä paremmin yhteentoimiva ja poliittisesti integroitunut allianssiin, ja se on edistynyt merkittävästi uudistuspolullaan.
13. heinäkuuta 2023. Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin toistaa, että Ukraina liittyy "epäilemättä" Natoon sodan päättyessä.
13. heinäkuuta 2023. Putin toistaa, että "Ukrainan Nato-jäsenyys, kuten olemme useaan otteeseen todenneet, muodostaa ilmeisen uhan Venäjän turvallisuudelle. Itse asiassa Ukrainan Natoon liittymisen uhka on syy tai pikemminkin yksi syy erityiseen sotilaalliseen operaatioon. Olen varma, että tämä ei myöskään parantaisi Ukrainan turvallisuutta millään tavalla. Yleisesti ottaen se tekee maailmasta paljon haavoittuvamman ja lisää jännitteitä kansainvälisellä areenalla. Eli en näe tässä mitään hyvää. Kantamme tunnetaan hyvin ja se on muotoiltu pitkään."
vastaansanomat.com
