Alla olevassa kirjoituksessa on hyvin paljon asiaa ja totuutta, ikävä kyllä. Toisin kuin kirjoittaja, itse en enää kuitenkaan usko, että suomi kykenee nousemaan, kuin ehkä vasta täydellisen romahduksen jälkeen.
Seppo Hauta-aho:
Herää Suomen kansa!
Oletteko havainneet, että lyhyessä ajassa Suomen median uutisointi on muuttunut. Aikaisemmin tuotiin esille, että meillä ”Lännessä” on valtavat aseresurssit - nyt uutisoidaan Lännen resurssipulasta. Aikaisemmin uutisoitiin, että Ukrainan läpimurto tulee varmasti, kunhan käytössä on läntistä kalustoa – nyt uutisoidaan että tilanne on jämähtänyt paikoilleen, eikä välttämättä aseellista ratkaisua sotaan ole. Aikaisemmin uutisoitiin, että USA:n tuki Ukrainalle jatkuu niin kauan kuin on tarpeen – nyt sitten uutisoidaan, että USA:n tuki on mahdollisesti loppumassa tai ainakin merkittävästi pienenemässä. Nyt uutisoidaan myös USA:n valtiontalouden huonosta tilasta.
Aikaisemmin ennen Nato-jäsenyyttämme uutisoitiin ja linjattiin että meillä ei ole näköpiirissä turvallisuuspoliittista uhkaa. Nyt kun olemme Natossa, niin nyt puhutaan avoimesti Venäjän ja Naton välisestä sodasta. Suomi on siis joutumassa Naton jäsenenä tähän sotaan mukaan.
Meidän pitäisi saada maallemme sellainen johtaja, joka kaikissa tilanteissa pyrkii pitämään maamme sotien ulkopuolella ja joka kaikissa tilanteissa pyrkii toimimaan kansan etujemme parhaaksi.
Mikäli ”Länsi” romahtaa tai muuttaa käyttäytymistään, niin siinäkin tilanteessa meillä pitää olla johtaja, joka huolehtii maamme turvallisuudesta – siitä on pidettävä kiinni kaikissa olosuhteissa. Maailma saattaa muuttua hyvin nopeasti ja hyvin totaalisesti, varmista Suomen selviytyminen missä tahansa olosuhteissa…
Suomessa media on pitänyt kansalaisia uutispimennossa jo hyvin pitkään. Kyseessä on taitavasti rakennettu pitkäkestoinen psykologinen operaatio, jossa kansalaisia on kaikissa isoissa asioissa harkitusti harhautettu – takana ovat federalistiset liittovaltiovoimat valtavine resursseineen. Tiedustelupalvelut tekevät jatkuvasti kansantiedettä ja psykologista analyysiä – tietävät mitkä ovat heikkoja kohtia mihin pitää iskeä. Suomessa isketään heikkoon itsetuntoon ja tätä halutaan ylläpitää. Psykologinen mitättömyyden tunne, sitä ylläpidetään – halutaan olla jotakin ja kuulua länteen. Suurin osa kansalaisista ei ymmärrä, että he ovat psykologisen vaikuttamisen kohteina
Mikäli joudumme sotaan, niin sen on aiheuttanut media johtamalla kansalaisia harhaan. Yle, Hesari, iltapäivälehdet sekä näiden lööpit ja etusivut ovat pahimmat manipulaattorit ja ovat uhka Suomen turvallisuudelle. Joka paikassa on iltapäivälehtien lööppejä esillä. Tämä on perussyy – tämä on yksinkertaista mekaniikkaa, nämä ketkä näitä hallitsevat – hallitsevat kansan mielipidettä. Median voima valittujen narratiivien ylläpitämisessä on ollut aivan käsittämättömän suuri.
Sotatilanteessa tehdään strategisia ratkaisuja, määritellään ydinalueet joita puolustetaan – Suomi ei ole sellainen.
Nyt puhutaan avoimesti Venäjän ja Naton välisestä sodasta. Suomi on viety konkreettisen sodan uhkan alle. Tästä on viimeaikoina tehty mediassa ihan luonnollinen asia. Jopa puhe sodan välttämisestä on epäisänmaallista.
Meidän piti saada turvallisuutta. Meidän piti saada turvaa lännestä - Länteen kuuluminen on nyt tuonut meille tämän sodanuhan. Kaikki mikä tapahtuu Baltian maille, koskee myös Suomea. Venäjän talouteen voi iskeä kaikkein kovimmin sulkemalla Suomenlahden ja Tanskan salmet. Näiden kautta kuljetetaan noin 60% Venäjän myymästä öljystä. Suomenlahden sulkeminen ei onnistu ilman sotatilaa.
Kyseessä on mielenhallintaoperaatio, kansa ajetaan sellaiseen tilaan, että eivät enää voi aidosti muodostaa kantaansa. Psykologista ja sosiaalista hajauttamista. Itsekritiikki tuhottu, ihmiset ovat täysin kykenemättömiä tunnustamaan, että ovat fanittaneet pahimpia harhaanjohajia (Marin, Niinistö).
Tuskin tämäkään on vahinko. Tarkoituksella harhautetaan kansaa. Työväen tytöstä tehty äärielitistinen globalisti. Tämä on valittu linja. Tämä on suunniteltu provokaatio.
Mikä on tämän psykologinen viesti, käännetään ykskaks erilaiseen moodiin, sekoitetaan ihmisten pääkoppaa.
Maa on täynnä nutturapäisiä helluntalaisia, jotka herätyskokouksen jälkeen ovat vuosikymmeniä seuranneet Salattuja elämiä, jossa kaikki nus… toisiaan. Tietyssä kapselissa saa tapahtua mitä tahansa, varsinkin kun nämä rappioasiat tulevat ihannevaltiosta lännestä – tämä on monien mielestä ihan ok. Sellaiset asiat käy, jotka eivät käy. Ihmisten ajatusmaailma on sekoitettu totaalisesti. Väkivallan käyttö normalisoitiin, kunhan se tuli lännestä. Ihmissuhdeongelmat normalisoitiin, kunhan se tulee lännestä. LGBT normalisoitiin, kunhan se tulee lännestä.
Sama ihminen pystyy toimimaan uskonnollisella alueella, johon kuuluu tietty käyttäytyminen, tuttavat ja toimintatavat. Kaikki ylihengellistetään, mihinkään normaalielämän asioihin ei tarvitse ottaa kantaa eikä maailman rappiomenoon puuttua.
Meille on harkitusti rakennettu vaihtoehtojen puute, meillä hyväksytään vain läntinen ratkaisu – kaikki paha tulee idästä ja hyvä lännestä.
Itsestään selviä määrättyjä asioita – on vain kaksi suuntaa, josta toinen ei käy. Tämä tarttuu psykologiseen mekanismiin, sieltä voi tulla mitä vain, niin se hyväksytään – koska vaihtoehtoja ei ole.
Vaikka EU:sta ja lännestä tulee kuinka paljon lunta tupaan kansallemme, niin se vaan hyväksytään. Uniperin ja muiden kansallisomaisuuksiemme ryöstö, tukipaketit, elvytyspaketit ym. ym. hyväksytään, kun vaan saamme kuulua läntiseen arvoyhteisöön – josta kuitenkin on päällemme tullut paha rappio.
Rikollisilla toimintatavoillakaan asioiden edistämiseksi ei ole merkitystä, koska nämä asiat olisi tehty kaikesta huolimatta.
Miten käsittämättömään kaksijakoiseen tilaan ihmisten pääkoppa voidaan manipuloinnilla ajaa.
Tähän kaikkeen on ratkaisu. Itsenäinen kansallisvaltio - tasavalta, jossa on oikeamieliset hallitsijat - haitalliset asiat pysäytetään rajalle. Itsenäisen valtion raja on kuin solukalvo joka suojelee solua.
Tätä kohti siis.
Paljon olisi vielä sanottavaa, mutta voimme yhdessä rakentaa vahvemman ja itsenäisemmän Suomen, jossa kansan ääni kuuluu ja turvallisuus on etusijalla.