Ufot, aikamatkustus, valonnopeus ja elämä muilla planeetooilla :)

No joo, Avi Loeb ei väittänyt, että kyseessä on avaruusalus, vaan että siitä tehdyt havainnot sopivat kaikki aurinkopurjeteoriaan (massa/tiheys, muoto, lentorata, nopeuden muutos, kappaleesta ei näy komeetan pyrstöä, pinnan heijastavuus jne). Taas jos kyseessä olisi luonnollinen kappale, niin se olisi monella tavalla täysin poikkeuksellinen verrattuna kaikkiin muihin ihmisen havaitsemiin avaruudesta löytyviin kappaleisiin.

Ne komeetat kaikki kiihtyy samalla tapaa kun tekevät sen sling efektin lentoradalla.
Jep, ja tämä ei liikkunut tuolla tavalla, eli nopeuden muutos ei johtunut avaruuslingon käyttämisestä.
Se olis ihan älytöntä, että moisen laitteen kehittänyt sivilisaatio ei vois edes ohjata sitä. Ihminenkin osaa ohjata Marsissa olevaa luontainta.
Loeb esittikin, että kyseessä saattaa olla myös rikkoontunut laite, ja toisaalta jos kyseessä on avaruuspurje, niin silloinhan se käyttäytyy juuri kuten pitäisikin.

Voi myös ajatella, että - jos kyseessä on avaruuspurje - niin sen lähettänyt sivilisaatio ei välttämättä ole kovin paljon meitä edellä; siksi se käyttää avaruuspurjetta koska teknologinen osaaminen ei riitä aktiivisesti ohjautuvan tähtienvälisen aluksen rakentamiseen. Ihmisellä on periaatteessa teknologinen osaaminen aurinkopurjeen rakentamiseen jo nyt. Käytäntö voi tietenkin olla eri asia kuin teoria, mutta ei tuollaisen lähettäminen meiltäkään kovin kaukana ole.

Aurinkopurje sinänsä ei ole mikään uusi keksintö, mutta projekti jossa Loeb on, on innovoinut tavan kiihdyttää se oliko nyt 0,1-kertaiseen valon nopeuteen, minkä ansiosta lähimpien aurinkokuntien tutkiminen luotaimella olisi mielekästä.
Ja kaikenlisäksi, meidän luotaimet eivät näytä täsmälleen samalta mitä komeetat.
Mehän emme tiedä, miltä 'Oumuamua näyttää. Ainoat kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä. Se kuitenkin on voitu laskea, että se on joko sikarimallinen ja mahdollisesti ontto, tai kiekkomainen. Kumpikaan muoto ei vastaa yhtäkään avaruudesta havaittua luonnollista kappaletta.
Omamuna, näyttää komeetalta ja lentää kuin komeetta, yksinkertainen selitys, se on komeetta.
Emme tiedä, miltä se näyttää, mutta siltä puuttuu komeetalle tyypillinen pyrstö, ja se ei lennä kuten komeetta.
Vähän sama kun maassa on ruskea kökkäre ja se haisee paskalta, se mitä suuremmalla todennäköisyydellä on paskaa.
No, jätetään tähän.
 
Viimeksi muokattu:
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Se kuitenkin on voitu laskea, että se on joko sikarimallinen ja mahdollisesti ontto, tai kiekkomainen
NIinkuin mitä laskettu? Hyvät laskelmat, mahdollisesti ehkä, ei varmaan, mutta voi olla, kai. Ontto, eiku sikari, eiku lautanen. Älä nyt viitsi, kivi mikä kivi joka tuolla leijailee kuten triljoonat muut kivet. Usko pois, 99,999999999999% todennäköisyydellä se on vain joku lohkare, joita on aivan jumalattomasti. Ja yleensä se yksinkertaisin ratkaisu on se mikä on totta. Se on kyllä merkittävä kappale, koska se on kauempaa, mutta ei se nyt mikään saatanan alus ole :D

View: https://youtu.be/aGQul4TVrG0

Screenshot 2022-05-28 at 14.36.15.jpg
Screenshot 2022-05-28 at 14.36.26.jpg
Screenshot 2022-05-28 at 14.36.30.jpg
 
NIinkuin mitä laskettu? Hyvät laskelmat, mahdollisesti ehkä, ei varmaan, mutta voi olla, kai. Ontto, eiku sikari, eiku lautanen. Älä nyt viitsi, kivi mikä kivi joka tuolla leijailee kuten triljoonat muut kivet. Usko pois, 99,999999999999% todennäköisyydellä se on vain joku lohkare, joita on aivan jumalattomasti. Ja yleensä se yksinkertaisin ratkaisu on se mikä on totta. Se on kyllä merkittävä kappale, koska se on kauempaa, mutta ei se nyt mikään saatanan alus ole :D

View: https://youtu.be/aGQul4TVrG0

katso liitettä 241431katso liitettä 241432katso liitettä 241433

Tiedemiehet ovat laskeneet, sen datan perusteella joka kappaleesta on saatavilla. Muoto on voitu laskea sen perusteella, miten kappaleen valon heijastuminen muuttuu kun se pyörii liikkuessaan. Tarkkaa muotoa ei tiedetä, mutta mittasuhteet ja koko on voitu laskea. Kappale on joko sikarimallinen tai kiekkomainen; esim siinä linkkaamassani podcastissa haastatellaan tiedemiestä joka ei usko Loebin teoriaa, mutta hänkin toteaa että muoto on joko pitkulainen tai kiekkomainen. Mutta turha kai sitä on enempää todistella tässä.

Minäkin pidän todennäköisenä että kyse on luonnollisesta kappaleesta, mutta pidän ihan mahdollisena että kyse on myös keinotekoisesta. Ihminenkin on lähettänyt avaruuteen useita keinotekoisia kappaleita, jotka aikanaan mahdollisesti päätyvät jonkin tähtijärjestelmän sisälle, ja aurinkopurje voi olla ihan hyvin se teknologia jolla ihminen lähettää ensimmäiset toiseen tähtijärjestelmään suunnatut luotaimet.
 
Anteeksi kun repesin nauramaan. Oikeesti joku uskoo kusisen kivikappaleen olevan vieraan sivilisaation luotain :D No ei ole hääppöistä teknologiaa kun täällä pelkästään tavallinen Pakkotoiston käyttäjäkin tietää kovin tarkkaan mikä tuo oli :D
Ja se, että kyseessä ei ole kivikappale. Tai näin ovat tiedemiehet laskeneet. Mutta ehkä Pakkiksella tiedetään paremmin...
 
Jokainen meistä haluaa olla Galileo Galilei ja löytää jotain ainutlaatuista. Mutta kovin moni sortuu olemaan ns. Kirkon mies, eikä edes suostu katsomaan kaukoputkeen. Näkemättä paskaa. Tietäjät tietää.😉
 
Nimenomaan kivi se on, ei mikään alien alus.
Sen massa/tiheys ja valon heijastavuus (albedo) vaan eivät oikein istu siihen, että olisi kiveä. Voi olla jäätä jolloin siinä pitäisi kuitenkin olla isoja onkaloita eli olla ainakin osittain ontto, että massa täsmäisi koon kanssa. Se, miten noin pitkä ja kapea, jäinen ja ontto kappale pysyisi kasassa, on vähän arvoitus.
 
No mikä lie asteroidi, komeetta, kokkare, mitä tuolla nyt leijalee, saati jos on tullut toisesta aurinkokunnasta, niin mitäs eri materiaalia siellä vois vaikka olla. Mutta ei se kyllä mikään älyllisen olennon luomus ole, eikä mikään noista mitä ihminen on kuvannut historian aikana. Tossa yhdessä videossa esim sanottiin miten yhdestä komeetasta lähti vettä, joka ei vastannut meidän vettä. Voihan se pinta olla jotain meille tuntematonta.
 
Nimenomaan kivi se on, ei mikään alien alus.
Luultavasti näin. Mutta kukaan ei voi varmaksi sanoa siitä yhtään mitään. Se tuli ja meni, käyttäytyi vähän erikoisesti ja näyttikin vähän erikoiselta.

Nyt se on jo kaukana hevonkuusessa eikä sitä enää nähdä ikinä. Oli mikä oli.

Muoto voi näyttää joko sikarilta tai lautaselta, riippuen siitä miten päin se sattuu olemaan kuvaushetkellä.

Noi "kuvat" on vain taiteilijan näkemyksiä, miltä näyttäisi pötkömäinen kivi.
 
Mikä siinä kiihtyvyydessä oli poikkeavaa?
Tässä kun muistelen. Tasainen kiihtyvyys. Ei pyrstöä kuin tähdenlennossa tai kaasupurkauksia. Kappale pysyi saman kokoisena ja painoisena. Auringon gravitaatio ei hallinnut täysin kappaleen kulkua, kuten ollaan totuttu. Heijastavuudeltaan lähes metallin veroinen. Lue Avi Loebin kirja elämää avaruudessa.
 
No mikä lie asteroidi, komeetta, kokkare, mitä tuolla nyt leijalee, saati jos on tullut toisesta aurinkokunnasta, niin mitäs eri materiaalia siellä vois vaikka olla. Mutta ei se kyllä mikään älyllisen olennon luomus ole, eikä mikään noista mitä ihminen on kuvannut historian aikana. Tossa yhdessä videossa esim sanottiin miten yhdestä komeetasta lähti vettä, joka ei vastannut meidän vettä. Voihan se pinta olla jotain meille tuntematonta.
Totta kai se voi olla jotain sellaista materiaalia joka on maapallolla harvinaista, mutta käsittääkseni alkuainetaulukossa ei taida paljoa olla tyhjiä slotteja. En silti sanoisi varmuudella, mikä se on tai ei ole, koska sitä ei tiedä kukaan varmuudella.

Se komeetasta irronnut vesi ei varmasti olekaan vettä, jos oli nestemäistä, vaan jotain jonka jäätymispiste on paljon alhaisempi.
 
Mehän etsitään elämää meidän omilla mittareilla. Ihmiset ei näe kaikkia valon- ja äänentaajuuksia. Mitä muuta me missataan? Pelkästään Linnunradan galaksissa on 6 miljardia maapallon kaltaista planeettaa. Ja erilaisia galakseja arvioidaan olemassa vähintään kaksi biljoonaa. Ihan numeroiden valossa on konservatiivista sanoa, että elämää löytyy.
 
Totta kai se voi olla jotain sellaista materiaalia joka on maapallolla harvinaista, mutta käsittääkseni alkuainetaulukossa ei taida paljoa olla tyhjiä slotteja. En silti sanoisi varmuudella, mikä se on tai ei ole, koska sitä ei tiedä kukaan varmuudella.

Se komeetasta irronnut vesi ei varmasti olekaan vettä, jos oli nestemäistä, vaan jotain jonka jäätymispiste on paljon alhaisempi.
Se taulukko on ihmisen tekemä/keksimä. Sillä ei ole kauheasti merkitystä universaalilla tasolla. Siellä voi olla helposti sata alkuainetta lisää kun lähdetään vähän kauemmas tältä paskaläntiltä. Eikä se taulukko ole edes ns. final edition eli jos uutta löytyy, niin taulukkoon tulee vain rivejä lisää.
Niin kuin reksi tuossa edellä sanoi, meillä on vielä hyvin rajoittunut käsityskyky asioista. Varmasti ihan maapalloltakin löytyy asioita jota ei olla vielä tajuttu koska ei osata etsiä.
 
Suuri ongelma elämän löytämisessä on universumin suunnaton koko, ja sitten äärellinen valonnopeus suhteessa universumin kokoon. Kun katsomme kauas, katsomme automaattisesti myös kauas menneisyyteen. Mitä kauemmas katsomme, sitä vanhempana kohteemme näemme. Tämä aiheutuu valon ja informaationnopeudesta. Jos katsomme jotain kohdetta sanotaan nyt sadan valovuoden päässä, niin se mitä näemme kohteesta ja miten kohde meille esittäytyy, on kun kohde oli sata vuotta sitten. Ja mitä kauemmas katsomme, sen vanhempaa kaikki näkemämme on. Me emme näe mitään kaukana sijaitsevaa, kuten se juuri nyt on, me näemme vain menneisyyden.
 
Yksi mielenkiintoinen teoria miksi maapallon ulkopuolista elämää ei ole löytynyt. Kaikki älyllinen elämä loppujen lopuksi päätyy virtuaalimaailmaan. luonnollisesti virtuaalimaailmassa ei reissata tähtien tai galaksien välisiä turistimatkoja.
Sinänsä kun seuraa ihmisten elämää (naama kiinni ruudussa), niin ihan potentiaalinen teoria. 😁😉
 
Se taulukko on ihmisen tekemä/keksimä. Sillä ei ole kauheasti merkitystä universaalilla tasolla. Siellä voi olla helposti sata alkuainetta lisää kun lähdetään vähän kauemmas tältä paskaläntiltä. Eikä se taulukko ole edes ns. final edition eli jos uutta löytyy, niin taulukkoon tulee vain rivejä lisää.
Niin kuin reksi tuossa edellä sanoi, meillä on vielä hyvin rajoittunut käsityskyky asioista. Varmasti ihan maapalloltakin löytyy asioita jota ei olla vielä tajuttu koska ei osata etsiä.
Taulukko itse on ihmisen keksimä, mutta se on rakennettu sillä tavalla loogisesti että kun se keksittiin, tunnettiin vain 63 alkuainetta. Sitten kun niitä löydettiin lisää, niille oli valmis paikka taulukossa. Edelleen taulukossa on alkuaineita joita ei ole tavattu luonnossa, mutta on valmistettu laboratoriossa.

Se alkuainetaulukko ei ole mikään lista johon on vain kirjattu alkuaineita, vaan se on alkuaineiden atomirakenteeseen perustuva looginen järjestelmä. On toki mahdollista että laboratoriossa osataan rakentaa, tai löytää luonnosta jotain alkuaineita jotka laajentavat taulukkoa, mutta käsittääkseni nämä olisivat väkisinkin atomipainoltaan raskaita alkuaineita. Joku fyysikko voinee kertoa, miten tällainen raskas alkuaine soveltuisi 'Oumuamuan materiaaliksi, kun sen kuitenkin pitäisi olla tiheydeltään alhainen.
 
Helium on ensimmäinen alkuaine joka löydettiin maan ulkopuolelta (auringon spektristä) vuonna 1868. Siitäkin ihmiset ovat olleet varmoja, ettemme ikinä kuuna päivänä saa selville mistä aurinko koostuu. 🙂
 
Back
Ylös Bottom